TERVETULOA KOTIIN GILAD SHALIT!

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TERVETULOA KOTIIN GILAD SHALIT!

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 14 Loka, 2011 23:00


Israel-raportti 13. lokakuuta 2011



TÄMÄN VIIKON UUTISIA:
» 1. TERVETULOA KOTIIN GILAD SHALIT!
» 2. SHALIT-SOPIMUKSEN PARADOKSI
» 3. PALESTIINALAISHALLINNON ARKEOLOGINEN REVISIONISMI
» 4. LYHYESTI
» 5. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: 25. KESÄKUUTA 2006

* * * * * * * * * * * *

1. TERVETULOA KOTIIN GILAD SHALIT!

Tiistai-iltana kahdeksan aikaan alkoi Israelin uutisissa ilmestyä mediaraportteja siitä, että sopimus siepatun israelilaissotilaan Gilad Shalitin vapauttamisesta oli allekirjoitettu. Hamas on pitänyt Shalitia vankinaan Gazassa 1934 päivän ajan päästämättä edes Punaista ristiä vierailemaan hänen luonaan. Shalitin tapaus on ollut jokaisen israelilaisen sydämellä ja mielessä, ja uutinen sopimuksesta sai aikaan valtavan ilon Giladin vanhempien, Noamin ja Avivan, protestiteltassa pääministerin asunnon ulkopuolella.

Hallituksen kokouksessa, jossa sopimus sai lopullisen hyväksynnän tiistai-iltana, pääministeri Benjamin Netanyahu kertoi puhuneensa Giladin isän Noamin kanssa ja sanoneensa pitävänsä lupauksensa ja tuovansa heidän poikansa kotiin. Olen iloinen siitä, että onnistuin täyttämään juutalaisen säädöksen vangittujen palauttamisesta, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Gilad tulee olemaan muutaman päivän päästä jälleen Israelissa perheensä ja kansansa luona.

Protestiteltan ulkopuolella ohi ajavat autot soittivat torviaan ja juhlivat perheen kanssa. Noam ja hänen vaimonsa Aviva sanoivat, että he olivat sanoinkuvaamattoman onnellisia, mutta että he pystyisivät ilmaisemaan ilonsa vasta tavatessaan Giladin. Näyttää siltä, että tämä voi tapahtua aikaisintaan ensi viikon lopulla. Giladin vanhemmat ovat istuneet teltassa yli vuoden vannoen pysyvänsä siellä kunnes Gilad palaa kotiin. Eilen, lehtimajajuhlan aattona, he lähtivät teltasta ja palasivat kotiin Mitzpe Hilaan. Tehtävä oli suoritettu.

Kommentti:
Me liitymme yhdessä Israelin kansan kanssa Shilatin perheen juhlaan Giladin paluun johdosta!


2. SHALIT-SOPIMUKSEN PARADOKSI

Shalitista tehty sopimus vaihtaa yhtä israelilaissotilasta vastaan 1027 palestiinalaisarabivankia, jotka kaikki ovat terroristeja tai tuomiotaan odottavia terrorismista epäiltyjä. Sopimus saatiin valmiiksi viime viikon torstaina ja hallitus hyväksyi sen tiistai-iltana kahdenkymmenenkuuden enemmistöllä kolmea vastaan. Sopimuksen ajoi läpi Netanyahu, joka on aiemmin kirjoittanut kirjoja, joissa hän on sanonut, että tämän kaltaisissa sopimuksissa annetaan periksi terrorismille, mistä seuraa vain lisää terrorismia. Kolme vastaan äänestänyttä ministeriä olivat Avigdor Lieberman, Uzi Landau ja Moshe Ya'alon. Landau sanoi, että sopimus on suuri voitto terrorismille, ja se vahingoittaa Israelin puolustusta ja turvallisuutta".

Puolustaessaan sopimusta Netanyahu sanoi: Voimme nähdä sisäänrakennetun jännitteen näiden kahden välillä: toisaalta halun palauttaa kaapattu sotilas tai kansalainen ja toisaalta tarpeen säilyttää Israelin kansalaisten turvallisuus. Tämä on kaksiosainen vastuuni pääministerinä ... En tahdo pimittää totuutta teiltä - se on hyvin vaikea päätös. Tunnen myötätuntoa terrorismin uhrien perheitä kohtaan."

Neuvottelut käytiin Kairossa ja mahdollisesti Berliinissä Egyptin ja Saksan tuella. Viimeiset yksityiskohdat hiottiin Netanyahun ja Egyptin tiedustelujoukkojen päällikön välisessä puhelinkeskustelussa. Israelin sisäisen tiedustelun Shin Betin päällikkö Yoran Cohen hyväksyi sopimuksen. Hänen edeltäjänsä Meir Dagan vastusti vakaasti sopimusta omalla kaudellaan, mutta raporttien mukaan Hamas on pehmentänyt vaatimuksiaan viimeisimmissä neuvotteluissa.

Osana sopimusta neljäkymmentä 1027:stä terroristista lähetetään ulkomaille, kun taas loput lähetetään joko Gazaan tai Juudeaan ja Samariaan (Länsirannalle). Kuusi israelilaisarabia palaa Itä-Jerusalemiin. Vapautus tapahtuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä vapautetaan Shalit ja 450 terroristia. Koska terrorismin uhrien perheet tulevat todennäköisesti vetoamaan korkeimpaan oikeuteen terroristien vapauttamista vastaan, lailliset toimet viivyttänevät prosessia muutamalla päivällä.

Kommentti:
Tämä on suuren juhlan päivä, ja suuren surun päivä. Seuraava huomio selittää paradoksin: Israelilaisten teko saa aikaan juhlintaa terroristien keskuudessa; israelilaisten teko saa Israelin viholliset ja murhaajat riemuitsemaan. Tätä on syytä pohtia vakavasti.

Sopimuksen julkistamisen jälkeen Hamasin jäsenet kulkivat ympäri Gazan katuja ampuen ilmaan. Nyt he järjestävät suuria juhlia. Hamasin johtaja Khaled Mashal lupasi Damaskossa, että vapautetut henkilöt palaavat kamppailuun joka on hänen kauniimpi sanansa terrorismille. Ismail Hania, Mashalia vastaava johtaja Gazassa, sanoi: Tämä on suuren voiton historiallinen hetki.

Ketä he siis juhlivat? He juhlivat Ibrahim Hamedia, Hamasin terrorismioperaatioiden entistä johtajaa Juudeassa ja Samariassa. Hamed on vastuussa yhdeksänkymmenen israelilaisen murhien suunnittelusta, mukaan lukien Café Momentin pommitus, jossa kuoli 11 henkeä maaliskuussa 2002, Heprealaisen yliopiston pommitus, jossa kuoli yhdeksän henkeä saman vuoden heinäkuussa, Jerusalemin Siion-aukion pommitukset, joissa kuoli 11 henkeä vuonna 2001, ja useat muut iskut. He juhlivat Ahlam Tamimia, joka kyyditsi itsemurhapommittajaa, joka hyökkäsi Sbarron pizzeriaan Jaffa-kadulla elokuussa 2001 tappaen 15 henkeä. He juhlivat Amna Munaa, nuorta naista, joka houkutteli 16-vuotiaan Ophir Rachumin Ramallahiin, missä kaksi Annan ystävää tappoivat tämän 28 luodilla. Nämä ovat Hamasin sankareita.

Kaikkiaan nyt vapautettavat terroristit ovat vastuussa 599 murhasta ja tuhansien ihmisten haavoittamisesta tai vammauttamisesta, usein loppuiäkseen. Terroristeista 280 on murhaajia, 450 osallistui vakaviin hyökkäyksiin, kun taas loput osallistuivat hyökkäyksiin, joita Israel luonnehtii vähemmän vakaviksi, kuten esimerkiksi kivien heittelyyn. Kaksi viikkoa sitten tällainen vähemmän vakava kivien heittely johti Asher Palmerin ja hänen kaksivuotiaan poikansa Jonathanin kuolemaan.

Tältä pohjalta on masentavaa huomata, millaisella helppoudella tietotoimistot ympäri maailmaa raportoivat sopimuksesta. BBC kieltäytyy puolustelemattomaan tapaansa kutsumasta kyseisiä henkilöitä terroristeiksi ja puhuu palestiinalaistaistelijoista". Associated Press sanoo, että heitä on syytetty sotilaallisista toimista". Missään ei keskustella siitä syvästä traumasta, jota Israel käy läpi vapauttaessaan nämä murhaajat. Jos maailma toimii tavalliseen tapaansa, niin muutaman päivän päästä kansainvälinen media tulee raportoimaan iloisista ja koskettavista kohtaamisista näiden ihmisten palatessa perheittensä luo, eikä sanaakaan lausuta niistä päivistä, kun he lähtivät suorittamaan murhatoimeksiantojaan.

Aivan yhtä häiritsevää on, ettei missään kansainvälisessä mediassa keskustella siitä ongelmallisuudesta, että tällainen vapautus tekee oikeusprosessit tyhjäksi. Nämä terroristit on tuomittu asiallisesti lain mukaan. Heitä vastaan esitettiin näyttöä, joka todisti heidän rikollisen toimintansa. Nyt heidät vapautetaan, ja samalla laillisen rangaistuksen periaate kyseenalaistetaan. Israelin motiivi tässä tilanteessa on selvä, mutta miksi maailma hiljaa rohkaisee siihen?

Mitään tästä ei kenties olisi tarvittu, jos kansainvälinen yhteisö olisi toiminut päättäväisesti aikaisemmassa vaiheessa. Mutta kun kansa toisensa jälkeen alkaa toimia yhdessä Hamasin kanssa antaen terrorismijärjestölle laillisuuden samalla, kun järjestön toimet, jopa sen ydin, selvästi rikkovat kansainvälistä lakia, miksi vaihtaa toimintamalleja? Kun YK kieltäytyy käyttämästä voimaa pakottaakseen Hamasin taipumaan kansainvälisen lain alaisuuteen, ja ihmisoikeusjärjestöt kuten Human Rights Watch ja Amnesty International enemmän tai vähemmän sulkevat silmänsä kysymykseltä, voimmeko odottaa mitään tuloksia? Vailla kansainvälistä tukea Netanyahu teki sen minkä tunsi, että hänen täytyi tehdä. Maailma ei ole täydellinen, ja joskus täytyy tehdä kompromisseja, mutta tämä ei ole voitto demokraattiselle maailmalle!

Useimmat kommentaattorit ovat yhtä mieltä siitä, että sopimus vahvistaa Hamasia ja heikentää Fatahia. He ovat luultavasti oikeassa. Hamasin suosio tulee kasvamaan kaduilla ja heidän terroriverkostonsa voimistumaan. Pitkällä tähtäimellä tällä ei ole juurikaan merkitystä Israelille. Niin Hamas kuin Fatahkin ovat julistaneet päämääräkseen juutalaisvaltion tuhoamisen. Kyse on vain keinoista. Hamas suosii tällä hetkellä terrorismia, Fatah diplomatiaa. Israel opettelee tulemaan toimeen kummankin kanssa. Ben Gurionin sanontaa käyttäen, Israelin tulisi taistella terrorismia vastaan aivan niin kuin mitään sopimusta ei olisi, ja saattaa toteen sopimus aivan niin kuin mitään terrorismia ei olisi. Tästä kysymyksesta tulee oikeutetusti olemaan eriäviä mielipiteitä. Tärkeintä on kuitenkin katsoa eteenpäin ja nähdä, mitä voidaan tehdä lainsäädännöllä, diplomatialla, tiedustelujoukkojen avulla, sotilaallisesti ja muilla käytössä olevilla keinoilla Hamasin estämiseksi täyttämästä valaansa siepata lisää israelilaisia.


3. PALESTIINALAISHALLINNON ARKEOLOGINEN REVISIONISMI

Palestiinalaishallinto käyttää muun muassa arkeologista revisionismia edistääkseen valtioksijulistamisvetoomustaan. Hamdan Taha, palestiinalaishallinnon ministeri, joka työskentelee antiikin ja kulttuurin alueella, on tämän uuden revisionismin pioneeri. Viime tammikuussa National Geographic -kuvalehti julkaisi Matkusta Palestiinaan -mainoksen, joka pyyhki pois Israelin valtion olemassaolon. Tahan ministeriön julkaisema mainos sanoi, että Palestiina sijaitsee Välimeren rannikon ja Jordan-joen välissä".

Lyhytelokuva nimeltä Jerusalem, kaupunki joka vaatii oikeutta palestiinalaishallinnon internetsivulla sanoo, että kaikki historialliset tutkimukset ja arkeologiset kaivaukset ovat epäonnistuneet todisteiden etsinnässä muinaisten juutalaisten temppelien olemassaololle. Tahan mukaan Raamattu on myyttinen kertomus", israelilainen arkeologia on eurooppakeskeistä", maata on takavarikoitu Jumalan ja arkeologian nimissä ja israelilaisten työt pohjautuvat imperialismiin".

Kun pääministeri Benjamin Netanyahu viime vuonna julisti, että kaksi uskonnollista kohdetta, Raakelin hauta Beetlehemissä ja patriarkkojen luola Hebronissa kuuluisivat 150 israelilaisen kansanperintökohteen joukkoon, joiden restaurointia harkittiin, Taha julisti, että kyseisten pyhien paikkojen juutalainen luonne on tekaistu ja ryöstöä. Hänen mukaansa jopa Kuolleen meren kääröt on varastettu palestiinalaisarabeilta.

Siilon kaupunki on toinen Tahan revisionismin kohde. Huolimatta siitä, että Siilo oli juutalaiskansan pääkaupunki lähes neljän vuosisadan ajan ja että juutalaiset toivat ilmestysmajansa sinne, Taha julistaa, ettei juutalaisten Siiloa koskaan ollut olemassa: Siilossa siirtokuntalaiset teeskentelivät löytäneensä ilmestysmajat", hän julisti. He voivat löytää kananluun, jota isoisäni söi 50 vuotta sitten ja sanoa, että se oli nuori vasikka muinaisissa uhrimenoissa. Taha saa rahoitusta ja tukea UNESCO:lta, Euroopan hallituksilta ja yhteisöiltä kuten Studium Biblicum Franciscanumilta, joka on suuri katolinen järjestö Jerusalemissa.


4. LYHYESTI

Israelin museovirasto on löytänyt mikven (rituaalikylpylä) jäännökset toisen temppelin ajalta arkeologisissa pelastuskaivauksissa, jotka ennakoivat vesijohdon asentamista noin kaksi kilometriä pohjoiseen Kibbutz Tzorasta Israelin keskiosassa. Arkeologi Pablo Betzer, museoviraston kaivauksen johtaja, on innoissaan löydöstä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tältä alueelta on löydetty toisen temppelin aikaisia jäännöksiä. Tiedämme Talmudista ja ei-juutalaisista lähteistä, että tällä harjanteella, kuten suurimmalla osalla Juudean rannikkoalangosta, oli 2 000 vuotta sitten mittava juutalaisyhteisö, joka oli olemassa temppelin tuhoamiseen, vuoteen 70 jKr asti. Huolimatta monista tutkimuksista ja kaivauksista joita alueella tähän asti on suoritettu, kyseisen aikakauden jäännöksiä ei ole tätä ennen löydetty.


5. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: 25. KESÄKUUTA 2006

Seitsemän aseistettua terroristia ryömii 800 metriä pitkän tunnelin läpi Gazan raja-aidan alitse 300 metrin päähän Israelin alueelle. Aseistettuina rakettilaukaistavilla kranaateilla ja automaattiaseilla terroristit hyökkäävät israelilaissotilaiden kimppuun lähellä Kerem Shalomin risteystä. Hyökkäyksen aikana israelilaissotilaat Pavel Slutzker ja Hanan Barak kuolevat ja viisi muuta haavoittuu. 19-vuotias korpraali Gilad Shalit siepataan ja viedään Gazaan. Shalitia pidetään panttivankina yli viiden vuoden ajan vastoin Geneven konventin siepatuille sotilaille säätämiä ihmisoikeuksia. Näiden vuosien aikana kolme kirjettä, yksi kasetti ja yksi video ovat olleet ainoat elonmerkit Shalitista.


http://www.livetsord.se/default.aspx?id ... re=13816#5
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron