Osmo Haavisto: "Uusi versio ennustuksista."

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Osmo Haavisto: "Uusi versio ennustuksista."

ViestiKirjoittaja raipo » To 02 Helmi, 2012 22:44


Uusi versio ennustuksista:

Jeesus varoitti: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä." Osaa Suomen kristittyjä on kohdannut syvä opillinen eksytys. On omaksuttu kaksi pelastustietä: Pakanat voivat pelastua nyt, mutta juutalaiset pelastuvat (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) vasta Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä. Ennen tuota tapahtumaan juutalaiset on siirrettävä Israeliin.

Sen sijaan, että Jeesus olisi ainoa tie, juutalaisten pelastumiselle on kaksi ehtoa: Jeesus ja Eretz Israel. Tämä harha on suoranainen uususkonto. Harha kääntää osan kristityistä haluttomiksi evankelioimaan juutalaisia tai suorastaan vastustamaan sitä.

Eikö Jumala, joka tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan, ole halunnut pelastaa kahden vuosituhannen aikana eläneitä juutalaisia? Miksi Jumala ei pelastaisi nykypäivien juutalaisia? Paatumus ei ole Jumalan tahto. Siitä tulee tehdä parannus (Hebr. 3:15). Paavali opetti, että evankeliumi oli tarjottava juutalaisille ensin jo hänen päivinään eikä vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.

Uuden opin tukijat sanovat, että joidenkin tehtävä saattaa olla evankelioida juutalaisia mutta ei kaikkien. Vapauttiko Jeesus osan seuraajistaan lähetyskäskyn toteuttamisesta? Paavali julisti sanomaa ensin juutalaisille ja Pietarin elämäntehtävä keskittyi juutalaisten evankelioimiseen. Eikö heidän esimerkkinsä ole enää seuraamisen arvoinen?

Uudessa oivalluksessa on sionismia, ortodoksijuutalaisuutta sekä epäjohdonmukaisesti tulkattuna Vanhaa testamenttia. Höysteeksi siihen on ripoteltu hieman Uutta testamenttia. Tämän ohjelman mukaan Uusi liitto ei olekaan lopullinen, vaan rauennut Vanha liitto nousee sen rinnalle jyräten Uuden liiton jalkoihinsa. Jumala toteuttaa sitten maailman loppunäytelmän ja pelastaa ihmiskunnan tämän ohiajaneet järjestelmän kautta. Uusi liitto leimautuu korvausteologiaksi.

Oppia kutsutaan kahden liiton teologiaksi ja sen kannattajat kutsuvat itseään kristityiksi sionisteiksi. He tukevat voimakkaasti poliittisen sionismin päämääriä. Painotetaan sitä, että koska Jumala hyväksyy sekä kristityt että juutalaiset niin toistensa käännyttäminen on tuomittavaa. On käsittämätöntä, että myös miljoonat vilpittömät kristityt ovat tämän opin lumoissa vaikka eivät tiedä kristillisestä sionismista mitään.

Oppi on yhteydessä ortodoksirabbeihin, joiden keulahahmona on Jechiel Eckstein. Koska oppi ei painota juutalaisten evankelioimisen välttämättömyyttä, se sopii hyvin juutalaisille. Sen turvin näytellään sopuisaa rinnakkaisoloa kahden uskontoryhmän välillä. Harha on hyvällä diplomatialla syötetty kristityille lähinnä Jerusalemin kristillisen suurlähetystön (ICEJ:n) kautta.

Harhan juuret ovat katolisessa kirkossa ja protestanttien keskuudessa se sai tuulta purjeisiinsa 1830 syntyneen dispensationalismin myötä. Evankelisten piireissä opin lievä alkumuoto ei suuresti haitannut evankelioimista, koska ennen toista maailmansotaa ei juurikaan opetettu, että kristittyjen velvollisuus olisi viedä juutalaisia Palestiinaan.

Sinun on syytä lukea Malcolm Hedding ja Halvor Ronning 4. kristillisessä sionistikongressissa helmikuussa 2001 pitämänsä puheet. Löydät ne Internetistä kanadalaisen ICEJ:n kotisivulta, os. http://www.cdn-friends-icej.ca/index.html - Naputtele pääsivulta kohti kristillistä sionismia (Christian Zionism).

Puheessaan Ronning painottaa seuraavia seikkoja:

- Juutalaisten velvollisuus on tänä päivänä olla Jumalan todistajina maailmassa. Tämä tapahtuu siten, että he pitävät kiinni kansallis-uskonnollisesta identiteetistään.

(Huomautus: Tuohon todistamiseen ja identiteettiin ei kuulu usko Jeesukseen. Jeesus opetti, että Pyhällä Hengellä täytetyt uskovat ovat todistajia eivätkä kääntymättömät juutalaiset.)

- Kristittyjen uskollisuus juutalaisia kohtaan:

- Tuemme juutalaisten kansallista olemassaoloa so. poliittista Israelin valtiota.

- Tuemme heidän uskonnollista olemassaoloaan ja identiteettiään.

(Huomautus: Juutalaiseen uskonnollisuuteen kuuluu Jeesuksen kieltäminen. Tuleeko kristittyjen siis tuke sitä, että juutalaiset paatuvat yhä enemmän! Maallistuneet juutalaiset ottavat Jeesuksen vastaan paljon helpommin kuin ortodoksit.)

Jotkut kristilliset sionistit sanoutuvat irti kahden liiton teologiasta, mutta käytäntönsä irtisanoutuminen ei tuo juurikaan muutosta, koska poliittinen Israel astuu Uuden liiton edelle ja polkee sen jalkoihinsa.

Suomen kristityillä ei ole ollut immuniteettiä eksytystä vastaan, koska meillä on ollut tyhjiö VT:n profetioiden opetuksessa. Kun olin nuori, niin VT:n profetioista ammennettiin hengellistä ravintoa nykyistä paljon enemmän. Eretz Israelin syntyminen käänsi huomion toisaalle, ja tapahtuman katsottiin olleen profetioiden täyttymys.

Kristittyjen on syytä tietää, että messiaaniset juutalaiset vastustavat kristillistä sionismia. He ovat myös huolissaan siitä, että ICEJ:n tukemiseen uhratut rahat menevät hukkaan ja suorastaan juutalaisten pelastumisen vastustamiseen. Zola Levitt ja Moishe Rosen ovat tehneet vastalauseita Internetiin. Osoite:

http://www.levitt.com/newsletters/1997-09.html#SECOND

Noin kahdeksan vuotta sitten eräs juutalainen pastori/työntekijä kertoi minulle Kirgisiassa, että pääkaupungissa on juutalainen yhteisö joka on täysin avoin evankeliumille. Pastori pyysi, että Suomesta tulisi joitakin kristittyjä evankelioimaan heitä. En löytänyt ketään. Näyttää siltä, että into on kääntynyt exodukseen ja juutalaisten identiteetin palauttamiseen. Nuo touhut ovat pahin este juutalaisten pelastumiselle.

Tulkkini kertoi hiljattain Alma-Atassa, että hän tulkkasi amerikkalaista ryhmää, joka tarjosi juutalaisille pääsiäisaterian ja opetti heille juutalaisia tapoja. Tulkkia kiellettiin käyttämästä Jeesus-sanaa. Puheessa oli joskus Jeshua-ilmaisu, mutta puheen sisällöstä (Raamattua tunteva) tulkki ei ymmärtänyt yhtään mitään. Hän ei saanut selville edes sitä, olivat amerikkalaiset kristittyjä vai eivät. (Ilmeisesti he olivat kristittyjä harhautuneimmasta päästä.) Tuota hömpötystä ei voi puolustella neuvolla "juutalaisille juutalainen", koska Keski-Aasian juutalaisilla ei ole juuri minkäänlaisia siteitä juutaalisuuteen. He ottavat yhtä helposti vastaan evankeliumin kuin juutalaisuuden.

Livets Ord perusti Alma-Ataan seurakunnan ja raamattukoulun, jossa oli pian yli 500 oppilasta. Informoin perustajille, että oppilaat näkevät suoranaista nälkää. Minulle vastattiin: ei ole rahaa heitä varten, koska on näky viedä Venäjän juutalaisia Israeliin. Eräs Israelissa toimiva suomalainen lähetyssaarnaaja sanoi, ettei exodus-hanke ei tarvitse kristittyjen rahoja, koska Israelin valtio on sitoutunut kustantamaan juutalaisten paluun kaikkialta maailmasta.

Israelin virkamiesten käytös saa omituisia piirteitä. Kun Mustanmeren kautta vietiin siirtolaisia Israeliin, niin alkuaikoina Israelin edustajia oli laivoilla tarkkailemassa, ettei juutalaisille puhuttu Jeesuksesta. Tämä toimenpide koski vieraan maan kansalaisia, jotka purjehtivat vieraan lipun alla kansainvälisillä vesillä.

Ebeneser Emergengy Fund -järjestö vaatii exoduksen kristittyjä avustajia allekirjoittamaan sopimuksen, etteivät evankelioi juutalaisia. Monet muut järjestöt toimivat samalla periaatteella. Jerusalem Post -lehden artikkelissa "On wings of faith" (14.12.2001) asia on täsmennetty siten, ettei evankelioimista saa tehdä ennen exodusta, ei sen aikana eikä jälkeen.

Olin muutamia vuosia sitten kutsuttuna Suomessa erään yhdistyksen hallituksen vuosikokouksessa. Yhdistys auttoi Venäjän juutalaisia Suomen kautta Israeliin. Jotkut hallituksen jäsenet olivat tyytymättömiä siihen, että siirtyjille ei saanut antaa Raamattuja. Puheenjohtaja painotti tuon kiellon voimassapitämistä sillä perusteella, että juutalaisvirasto oli kieltänyt antamasta Raamattuja.

(Minä kyseenalaistin kiellon Suomen ja Israelin uskonnonvapauslakien perusteella.) Kassanhoitaja valitti sitä, että hän oli lähettänyt kaksi vuotta rahaa ICEJ:lle eikä ollut saanut minkäänlaista selvitystä siitä mihin rahat oli käytetty. Väärän kohteeseen annetut uhrit vähentävät todellisen lähetystyön mahdollisuuksia.

Uhraajat uhraavat siinä uskossa, että uhrit käytetään juutalaisten evankelioimiseen. Eräs messiaaninen pastori kyseli Amerikassa, että miksi uskovat uhraavat ICEJ:lle. Tavanomainen vastaus oli: "Koska ICEJ evankelioi juutalaisia!" Monilla Suomen uhraajilla on sama käsitys.

Jerusalemin kristillinen suurlähetystö on Suomessa nyt hyvin aktiivinen. Se ei kalasta juutalaisia pelastukseen vaan toimii poliittis-uskonnollisen järjestön äänitorvena.

Venäjällä juutalaiset pastorit ihmettelevät suomalaisten toimia sanoen, että "miksi te suomalaiset ette puhu meille juutalaisille Jeesuksesta vaan haluatte viedä meidät pelastumattomina Israeliin".

Suurongelmana on se, että Jumalan antaman työnäyn ja kutsun merkitys on himmentynyt ja Pyhän Hengen armoituksen sijalle ovat astuneet luovat kyvyt ja pystyvät organisaattorit. Heitä ei ohjaa Pyhä Henki vaan heidän oma luova sielunvoimansa. "touhuilijat saavat vain vahinkoa" (Snl. 21:5). "Jumalan sanaerottaa sielun ja hengen".

Valaisen hieman VT:n profetioiden tulkitsemista.

Vanha testamentti Uuden testamentin valossa

Kun Vanha testamentti kuvasi Uuden liiton seurakuntaa, niin se tehtiin Vanhan liiton termeillä. Oli vain yksi hyväksytty palvonta- ja uhripaikka, Jerusalem. Jos olisi kerrottu Jumalaa palveltavan muissa paikoissa, se olisi ollut VT:n lukijalle epäjumalanpalvelua. Uuden liiton seurakuntaa täytyi kuvata siten, että siihen kuului uhrit, lehtimajajuhlat ja sapatti, koska lukija katseli asiaa Vanhan liiton lain alaisena.

Kun näitä profetioita luetaan VT:n peitevaate silmillä, niin ei millään käsitetä, että profeetta puhuu Uuden liiton seurakunnasta. Peitevaatteen pimennossa saadaan hyvä syy poliittisen Israelin rakentamiseen ja toivoon, että se muuttuisi lopuksi vanhatestamentillisella tavalla tuhatvuotisessa valtakunnassa lopulliseksi profetioiden täyttymykseksi. Vasta Kristuksessa peite katoaa (2 Kor. 3:14-16). Israelin matkoilla jotkut innostuvat juutalaisuudesta sen sijaan, että antaisivat Raamatun maan ja Pyhän Hengen koskettaa heitä.

Monet profetiat purkautuvat vasta täyttyessään tai täyttymisen ollessa ovella. Jopa apostolien oli vaikea käsittää ristin kuolemaa ja ylösnousemusta ennen kuin niitä koskevat profetiat täyttyivät. Vanha testamentti ennustaa Uuden liiton tulosta, mutta ei mainitse sanaakaan Uuden liiton seurakunnasta. Vasta kun seurakunta syntyi, alettiin ymmärtää sitä koskevia VT:n ennustuksia. (Israel-intoilijoilta tämä taito on nyt kokonaan hukassa!) Ennustus Daavidin majan restauroinnista sai vasta Jerusalemin väittelykokouksessa uustestamentillisen tulkinnan. Se tarkoittikin (juutalaisten ja) pakanain hengellistä pelastumista (Apt. 15:13-17). Ympärileikkauksen uusi ulottuvuus hyväksyttiin vasta riitojen jälkeen. Paavali antoi joskus siirtymisvaiheessa periksi juutalaisen kulttuurin, mutta ei Jumalan Sanan suhteen (Apt. 16:3).

UT:n sovellus on usein yllättävän radikaali. "Egyptistä minä kutsuin poikani" (Hoos. 11:1). VT:n lukija saattoi ymmärtää tämän vain yhdellä tavalla: se tarkoitti Israelin kansaa. UT sovelsi sitä Jeesuksen paluuseen Egyptistä (Matt. 2:15). Meidän tulee seurata näitä tulkintaperiaatteita ja palauttaa Uudelle liitolle ja seurakunnalle se asema, mikä sillä on VT:n ennustuksissa. Uusi liitto on Jumalan pelastussuunnitelmassa ennustusten lopullinen täyttymys.

Vain Uuden liiton kansa vie päätökseen maailman evankelioimisen. Tuhatvuotisesta valtakunnasta emme tiedä vielä paljoakaan. Yksi asia on kuitenkin varma: tuhatvuotinen valtakunta ei ole olemukseltaan juutalainen vaan siinä hallitsevat ensimmäisessä ylösnousemuksessa herätetyt pyhät kansallisuuteen katsomatta (Ilm. 20:4-6). Kun valtakunta on astunut esiin, ymmärrämme paremmin sitä koskevat profetiat.

Ennustusten tulkinnassa on noudatettava varovaisuutta Yli 50 vuoden aikana en muistaakseni ole Suomessa kuullut ainoatakaan eskatologisia profetiaa, joka olisi toteutunut. Nykyhetki on annettu meille, tulevaisuus on Jumalan.

Viikunapuuvertauksen kerrottuaan Jeesus sanoi: "kun näette tämän kaiken" (Matt. 24:33; Luukas: "kun näette tämän tapahtuvan"). On virheellistä ajatella, että viikunapuu tässä yhteydessä tarkoittaisi nyky-Israelia. Jeesus puhui ensin tulemustaan edeltävistä merkeistä (Matt. 24:1-31). Hän tarkoitti vertauksellaan sitä, että niin kuin viikunapuun lehviminen on merkki luonnollisen kesän tulosta, niin samalla tavalla hänen kertomiensa lopun ajan merkkien ilmeneminen viestittää, että Jeesuksen paluu on ovella. Vertaus ei muutenkaan ole riittävä perusta opin synnyttämiseksi.

Peitevaate silmillä

Jos Vanhaa testamenttia luetaan ilman Uuden testamentin valoa, vaikkapa Hesekieltä, niin saatetaan päätyä siihen, että tulevaisuudessa on oleva VT:n mallin mukainen Israel. Jumalaa palvellaan Siionissa ja pakanatkin virtaavat sinne vanhatestamentilliseen Jumalan palveluun. Raamatussa paluun ehtona on kuuliaisuus, mutta jos velvoite kuuliaisuudesta asetetaan tekstin sivuun, niin rakennetaan oppi jonka mukaan juutalaiset virtaavat jatkuvasti maahansa huolimatta siitä, ovatko he katuneet luopumustaan tai eivät.

Tulkiten näin profetioita peitevaatteen alla synnytetään profetioiden täyttymyksessä rinnakkaistoteutus sen liiton rinnalle, jonka Jeesus vahvisti. Tuo kuviteltu toteutus tapahtuu poliittisen Israelin kautta, mutta Jeesus ei kulkenut valtiollis-poliittista tietä. Juutalaisen uskonnollinen identiteetti ei nouse Raamatusta vaan se imee voimansa Talmudista. Talmud on niitä perinnäissääntöjä joita vastaan Jeesus taisteli. Mitä vahvempi juutalaisen uskonnollinen identiteetti on, sitä kielteisempi hän on Kristusta kohtaan! Vahvan uskonnollisen identiteetin omaava eliitti naulitsi Jeesuksen ristille.

Juutalaiset eivät pelastu biologisin perustein eri aikana tai eri tavalla kuin muut kansat. Jos juutalainen lapsi kasvaa kristityssä kodissa tai ympäristössä, hän on yhtä avoin pelastukselle kuin muutkin. Tämä todistaa, että juutalaisten paatumus on lähinnä perinnekasvatuksen tulos!

Jeesus ei viitannutkaan siihen, että uskonnollis-poliittisilla tekijöillä olisi tulevaisuudessa jokin myönteinen merkitys. Kiihkeä uskonnollisuus johti Jeesuksen hylkäämiseen ja Jerusalemin hävitykseen.

Ecksteinin kaltaiset miehet elävät VT:n peitevaatteen alla ja ovat taitureita siirtämään oman pimeytensä valvomattomiin kristittyihin.

Israelin paluu

Jumalan suurin suunnitelma maailmassa on ihmiskunnan pelastaminen. Israelin kutsuminen ei ollut itsetarkoitus, vaan kansa kutsuttiin toteuttamaan tätä suunnitelmaa. Ilman molemminpuolista sitoutumista tähän, tehtävä ei onnistuisi.

Israelille luvattiin maa ja siunaus ehdolla, jos se tottelee (3 Ms. 26:3,11,12). Tottelemattomuutta seuraa kirous ja maasta karkotus (3 Ms. 26:14-39).

"Jos heidän paatunut mielensä silloin nöyrtyy ja he sovittavat syntinsä, minä muistan lupaukseni, jonka annoin Jaakobille, Iisakille ja Abrahamille ja muistan myös heidän maataan" (3 Ms. 26:41,42; RK 1992). Huomaa! Aabrahamille annettu lupaus ei ole voimassa tottelemattomille! Biologiseen perintöön vetoavien tulisi muistaa Johannes Kastajan saarna: "Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille."

Myöhemmät profeetat, kuten Nehemia ja Daniel toistivat Mooseksen järjestystä: nöyrtyminen, katumus, kääntymys ja sitten vasta paluu. (5 Ms. 30:1-4; Neh. 1:6-9; Dan. 9:8-19.

Israel karkotettiin maastaan tottelemattomuuden vuoksi. Paluu luvattiin, jos kansa nöyrtyy ja tekee parannuksen (5 Ms. 30:1-4). Jotkut väittävät, että esim. Jer. 24:6,7 ja Hes. 36:24-28 esittävät päin vastaisen järjestyksen. Tällainen tulkinta on väärinkäsitys. Kaikki Mooseksen jälkeiset profeetat elivät ja kirjoittivat Mooseksen lain alaisina. He selittivät ja täydensivät Mooseksen sanomaa, mutta eivät voineet missään tapauksessa kirjoittaneet Moosesta vastaan eivätkä muuttaneet paluuta parannuksen teon edelle.

Hes. 36:25:tä ei saa tulkita Mooseksen lain vastaisesti. Koska vihmonta oli temppeliseremonia (4 Ms. 19), se täytyi VT:n alaisille ilmaista aivan kuin se tapahtuisi Luvatussa maassa. Näin siitä syystä, koska puhdistusvesi valmistettiin vain pyhäkössä. Vanhan liiton alainen sen sijaan ymmärsi ilman vertauskuvia, että parannuksen voi tehdä vieraalla maalla se olikin paluun ehtona.

Exodusta harrastavat äärijärjestöt eivät lainkaan huomioi sitä, että Israel on oikeutettu omaisuuskansalle annettuihin lupauksiin vain, jos se pysyy Jumalan liitossa ja on kuuliainen (2 Ms. 19:5).

Raamatullisten käsitteiden käyttö tulee olla sopusoinnussa alkuperäisen merkityksen kanssa. Kristitty oli alun perin Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Harvat nykyiset "kristityt" täyttävät tämän ehdon. Sana seurakunta ei automaattisesti merkitse todellista seurakuntaa Jumalan lasten yhteisöä. Samoin sana Israel ei sinänsä merkitse Jumalan Israelia, joka toimii Jumalan instrumenttina ihmiskunnan hyväksi. Käsitteen Jumalan Israel tulee täyttää kaikilta kohdiltaan Raamatun sille asettama kriteeri.

Myöskään juutalaisten nykyistä paluuta ei todista Kirjoitusten täyttymykseksi jotkut poimitut Raamatun jakeet. Paluun täytyy täyttää ennustukset kaikilta kohdiltaan. Nykyisessä paluussa ei ole nöyrtymistä eikä katumusta. Paluuseen ei voi jälkikäteen tunkea parannusta.

Raamatussa paluun syvin merkitys on paluu Jumalan luo, Jumalan liittoon.

"Israelin ja Juudan asukkaat palaavat yhdessä. He kulkevat tietään itkien ja etsivät Herraa Jumalaansa. He kysyvät tietä Siioniin`Tulkaa! Palatkaamme Herran luo pysyvään liittoon, jota emme enää riko`" (Jer. 50:4,5; RK 1992 ).

Israel ja Juuda eivät voi palata yhdessä vanhatestamentillisella tavalla. Raamattu sanoo, että Herra hylkäsi Israelin suvun; se lakkasi olemasta. "Vain Juudan heimo jäi jäljelle". (2 Kun. 17:18-23). Nykyinen paluu ei siis täytä tätä kahden heimon paluukriteeriä. Nykyinen exodus ei ole itkien palaamista Jumalan luo. Se ei ole paluuta pysyvään liittoon. Vain uusi liitto on pysyvä ja vanha on varjona siirtynyt pois. Jer. 50:4,5:n profetiaa ei voi muutoin selittää kuin "hengellistämällä" se Uuden liiton pelastuskokemukseksi.

Vain Uusi liitto on rikkumaton, koska Jeesus täytti sen puolestamme. On myös käsitettävä, että Hatikvan ja Itkumuurin kyyneleet eivät ole katumuksen eikä parannuksen itkua eikä Jumalan liittoon kääntymistä, vaikka ne ovat tunnetta koskettavia.

Room. 11:26 on väärin ymmärrettynä tuonut paljon sotkua. Populaaritulkinta, että kokonainen kansa pelastuu Jeesuksen astuessa Öljymäelle on jopa Jumalan luomistyön vastainen. Jumala antoi Jumalan kuvalle vapaan valinnan. Pelastumme on uskon kautta ja usko tulee kuulemisesta. Kuinka kokonainen kansa voisi uskoa hetkessä, kun sen jäsenille kielletään antamasta edes Raamattua ennen sitä?

Gerhard Kittel on ehkä maailman paras Uuden testamentin kreikan tuntija. "Kaikki Israel" pelastuu tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että huomattava osa juutalaisista pelastuu. Novum selittää asian suunnilleen samoin. Tuon huomattavan osan pelastuminen ei tapahdu hetkessä vaan koskee pitempää aikaa. Suomalaisen Raamatun "niin" ("Sen tapahduttua"; RK 1992) on kreikaksi "houtus" ja tarkoittaa pelastumisen tapaa eikä lyhyttä hetkeä.

Huomattavan osan pelastuminen edellyttää sitä, että juutalaisille julistetaan evankeliumia. Richard Lenskin tarkempi selostus asiasta kirjeessäni "Tämän sukupolven juutalaisten pelastuminen".

Vanhan liiton olemukseen kuului Israelin valtio. Uusi liitto on hengellinen. Sen olemukseen ei kuulu lainkaan poliittis-uskonnollinen rakennelma eikä Raamatussa ole viittaustakaan siihen, että seurakunnan tulisi auttaa ja tukea sellaisen syntymistä. Syy, miksi joillakin kristityillä on nyt suuri into Israelin valtion tukemiseen on se, että VT:n profetioita on sovellettu ilman Uuden testamentin valoa. Sama peitevaate, joka on juutalaisten silmillä, on pimentänyt kristittyjä (2 Kor. 3:14-16).

Jotta juutalaisilla olisi jokin huomattava osa lopun ajan tapahtumissa, heidän on tultava ennen sitä Jumalan Israelin kanssa vahvistamaan Uuteen liittoon. Jumalalla ei tule koskaan olemaan Uuden liiton seurakunnan ulkopuolista suunnitelmaa tai järjestelmää maailman evankelioimiseksi. Kaikki Uuden liiton ulkopuoliset yritykset tai sellaiseen viittaavat ennustelut ovat vieraan tulen tuontia alttarille. Kun selitetään, että seurakunnan sijasta lopun ajan evankelioinnin päättää poliittisesta Israelista muodostuva joukko, niin se on todellista korvausteologiaa. Kristillisen sionismi tarjoaa tätä vierasta tulta.

Jumala kutsuu juutalaisia heitä varten vahvistamaansa Uuteen liittoon. Tuohon liittoon palaamisen sionistit ovat uhmassaan korvanneet poliittisella paluulla. Uskonnolliset juutalaiset ovat yhtyneet siihen. "heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan. Sillä, kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan" (Room. 10:2,3).

Maailmankuulu teologinen kirjailija Robert Gundry näkee temppelin mahdollisen jälleenrakentamisen johtuvan juutalaisten uppiniskaisuudesta. Rakennushanke osoittaa, että he eivät halua palata Jumalan luo vaan kulkevat omaa tietään.

Viime vuosisadan paluu ja valtion muodostuminen on ymmärrettävä siten, että Jumala salli sen lähinnä humanitääristä syistä. Historialliset perusteet ovat myös hyvin vahvat. Jumala sallii valtioiden syntyvät paljon heikommillekin perustoille, ja meidän tulee kunnioittaa Jumalan aivoituksia.

Juutalaisten siirtäminen Israeliin humanitäärisenä työnä on yksipuolinen. Humanitäärisessä auttamisessa tulisi olla tasapuolisia ja muistaa, että viime vuosikymmeninä maailmassa on etnisistä syistä teurastettu miljoonia ihmisiä ja ainakin miljardi ihmistä näkee nälkää. Pakolaisleireillä on miljoonia.

Temppelin hävitys ja viimeinen maanpakolaisuus

Kun juutalaiset hylkäsivät Messiaansa, he joutuivat maanpakoon. Temppelin hävityksellä ja karkotuksella oli myös eskatologinen merkitys kristillisen seurakunnan tulevaisuutta ajatellen. Heprealaiskristityillä, ja jopa pakanoilla, oli alkuseurakunnan aikana tavaton kiusaus palata juutalaisuuteen. Jos temppeli olisi seissyt paikoillaan ja juutalaiset olleet maassaan, niin muutaman vuosisadan jälkeen koko kristillisyys olisi ollut vaarassa tuhoutua kuolleisiin juutalaisiin rituaaleihin. Seurakunnan luopumus olisi kiihdyttänyt vauhtia. Jumala suojeli tältä vaaralta sallimalla temppelin hävityksen ja karkotuksen.

Merkityksettömien temppelirituaalien ennallistamisen esti moskeijan rakentaminen pyhäkön paikalle. Asia sinetöitiin vielä Israelin itsenäisyysjulistuksessa. Eretzs Israel sitoutui suojelemaan kaikkien uskontojen pyhiä paikkoja.

Jotkut juutalaisryhmät haaveilevat temppelin rakentamista, ja ICEJ:n innokkaat ovat valmiit tukemaan hanketta. ICEJ:n aikaisempi johtaja Van der Hoeven uhosi: "Temppelivuori pitää palauttaa juutalaisille, vaikka se merkitsisi Harmagedonia. ("The Sacred Name Broadcaster" 11/84). Jotkut sokaistut kristityt selittävät, ettei temppeliuhreilla ole pelastavaa merkitystä, mutta rakennettavasta temppelistä tulee kristittyjen rukouspaikka, koska Jeesus sanoi, että "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi".

Meidän tulee palauttaa mieleemme Jeesuksen ennustus:

"Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. tulee aika ja on jo tullut, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa". Rukouspaikat ja rituaalit ovat jääneet lopullisesti varjojen maailmaan.

Osmo Haavisto
raipo
 
Viestit: 15
Liittynyt: Ti 14 Syys, 2010 8:37
Paikkakunta: Kauttua

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa