SYNNYTTÄÄKÖ YK TÄNÄÄN HAMAS-VALTION? 29.11.2012

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

SYNNYTTÄÄKÖ YK TÄNÄÄN HAMAS-VALTION? 29.11.2012

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 30 Marras, 2012 3:41


29. marraskuuta 2012

TÄMÄN VIIKON UUTISIA:

» 1. SYNNYTTÄÄKÖ YK TÄNÄÄN HAMAS-VALTION?
» 2. MILLOIN ALETAAN BOIKOTOIDA TURKKILAISIA TUOTTEITA?
» 3. LYHYESTI
» 4. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: LOKAKUU 1947

* * * * * * * * * * * *

1. SYNNYTTÄÄKÖ YK TÄNÄÄN HAMAS-VALTION?

Palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas pyytää tänään YK:n yleiskokousta hyväksymään "Palestiinan" YK:n tarkkailijavaltioksi. Hän on suunnitellut tätä askelta jo kauan, mutta Yhdysvallat ja EU ovat vastustaneet sitä. Israel uhkasi aiemmin rangaista palestiinalaishallintoa ankarasti tällaisesta askeleesta, mutta nyt se sanoo odottavansa ja katsovansa, mikä seuraava askel on, ennen kuin se tekee mitään.

Abbas on sanonut, että kun "Palestiina" on tunnustettu tarkkailijavaltioksi, jonka rajat ovat Vihreän linjan mukaiset, hän on halukas ryhtymään neuvotteluihin Israelin kanssa edellyttäen että Israel lopettaa rakentamisen siirtokunnissa. Lisäksi hän yrittää käyttää uutta asemaansa syyttääkseen israelilaisia Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa.

Äänestyksessä palestiinalaishallinto tulee saamaan valtavan enemmistön YK:n yleiskokouksen äänistä. Jopa 150 maan odotetaan äänestävän sen puolesta. Muslimivaltioiden ja niin sanottujen liittoutumattomien maiden lisäksi myös Venäjä ja Kiina äänestävät Palestiinan puolesta. Kaksi päivää sitten Ranskakin sanoi äänestävänsä kyllä, ja muiden EU-maiden oletetaan seuraavan tätä linjaa. Yhdysvallat, Kanada ja Israel ovat ainoat valtiot, jotka ehdottomasti äänestävät vastaan.

Kommentti:
Kaikkien sopimusten mukaisesti, aina vuoden 1993 Oslon sopimuksista Annapolisiin saakka vuonna 2007, kaikki yksipuoliset toimet joko palestiinalaishallinnon tai Israelin puolelta ovat kiellettyjä. Tänään noin 150 valtiota kaikista YK:n 193 jäsenvaltiosta, joiden joukossa on kansainvälistä lakia ja periaatteita suojelevia demokratioita, loukkaa noita periaatteita äänestämällä kansainvälisesti tunnustettujen sopimusten rikkomisen puolesta.

Länsimaiset poliitikot, analyytikot ja toimittajat ovat sanoneet olevansa huolissaan siitä, että hiljattain käyty sota Gazan ympärillä on vahvistanut Hamasia, ja siksi länsimaiden pitäisi tukea Abbasin YK-pyyntöä, jotta tämän suosio vahvistuisi palestiinalaishallinnon alueilla. On vaikea tietää miten tällainen lausunto pitäisi määritellä sen järkeily ei ole ainakaan lähelläkään loistavaa.

Ensinnäkään nämä niin sanotut asiantuntijat eivät halua kertoa, miksi Hamasin asema on vahvistunut. Tämä ei tapahtunut siksi, että Hamas "voitti sodan", niin kuin propagandakoneisto väittää. Sen terroristitoiminta kärsi vakavia takaiskuja. Hamasin lisääntyvän vaikutuksen syynä on islamismin nousu Lähi-idässä ja erityisesti Egyptissä, viime kahden vuoden vallankumousten seurauksena. Nykyään Hamasia tukevat suoraan Egypti, Iran, Qatar, Sudan ja Turkki sekä epäsuorasti suurin osa arabimaailmaa. Tämä oli mahdotonta kaksi vuotta sitten, kun Hosni Mubarak piti Hamasia ja islamisteja eristyksissä.

Nolo juttu lännen älymystöeliitin kannalta tässä kaikessa on se, että se kannatti Mubarakin syrjäyttämistä ja islamismin nousua kaikkialla Lähi-idässä. Nyt se harjoittaa kriisinhallintaa ja yrittää pysäyttää Hamasia ja islamismia tukemalla maltillisena pidettyä Abbasia. Tässä prosessissa älymystö uhraa omat periaatteensa ja Israelin mutta se ei näytä sitä haittaavan.

Mutta lännen älymystö ei ole huomannut, että Abbas lähestyy nyt Hamasia. Abbas ja hänen pääavustajansa puhuvat sovinnosta terroristiliikkeen kanssa. Hamasin mukaan Abbas jopa soitti Hamasin Gazan-johtajalle Ismail Hanialle "onnitellakseen häntä Hamasin voitosta ja esittääkseen surunvalittelut marttyyrien johdosta". Kertaakaan koko hiljattaisen konfliktin aikana Abbas ei tuominnut rakettihyökkäyksiä Israelin siviilejä vastaan. Vaikka hän olisi halunnut tehdä niin (mikään ei viittaa siihen että hän halusi), hänellä tuskin olisi ollut varaa siihen, sillä suurin osa hänen kansastaan kannatti hyökkäyksiä. Niinpä Abbasin tukeminen merkitsee tänä päivänä samaa kuin Hamasin tukeminen.

Miksi sitten lännen kannalta Abbasin YK-esityksen tukeminen on niin tärkeää? Koska se on ainut tapa pelastaa kahden valtion ratkaisu. Niin kuin nykyaikainen viisaus sanoo: "Ei ole muuta ratkaisua kuin kahden valtion ratkaisu." Jos Abbas, joka murteellisella englanninkielellään sanoo tukevansa kahden valtion ratkaisua, muuttuu merkityksettömäksi koska Hamas nousee valtaan, tästä ratkaisustakin tulee merkityksetön. Hamas ei ole koskaan teeskennellyt kannattavansa kahden valtion ratkaisua. Videossa, jota lähetettiin Hamasin TV:ssä toistuvasti konfliktin aikana, sanottiin: "Juutalaisten tappaminen on palvontaa, joka vetää meitä lähemmäs Allahia." Tällaisia ovat Abbasin uudet vuodekumppanit.

Mutta ehkä on tullut aika katsoa asiaa uudella tavalla. Kahden valtion ratkaisuhan ei ole koskaan ollut toteuttamiskelpoinen vain yksi osapuoli on hyväksynyt sen. Abbasin hiljakkoinen lähentyminen Hamasin suuntaan on vain viimeinen osoitus siitä, että palestiinalaishallinto ei ole koskaan hyväksynyt juutalaisvaltiota Israelin maassa. Ja nyt miehelle halutaan antaa valtio


2. MILLOIN ALETAAN BOIKOTOIDA TURKKILAISIA TUOTTEITA?

Brysselissä pidettiin eilen konferenssi, jossa pyrittiin rohkaisemaan boikottia niitä israelilaisia tuotteita kohtaan, jotka on tehty siirtokunnissa. Aloitteen takana oli Tanska ja sitä tukivat Iso-Britannia, Irlanti ja EU:n ulkosuhdehallinto. Tarkoituksena on päästä yksimielisyyteen siitä, että tuotteet merkittäisiin seuraavasti: "Tehty Israelin miehittämällä alueella".

Tämä aloite on viimeisin siinä pitkässä listassa muita EU:n ehdotuksia Israelin leimaamiseksi syntipukiksi. Kaksi viikkoa sitten joukko EU-suurlähettiläitä julkaisi vetoomuksen, että "tunnettuja väkivaltaisia siirtokuntalaisia kiellettäisiin pääsemästä EU:n alueelle". Kirjeessä ehdotettiin tarkkailijalähetystöjen perustamista israelilaisiin kaupunkeihin sen todentamiseksi, kuinka Israelin viranomaiset käsittelevät siirtokuntalaisten väärinkäytöksiä.

Israel vastasi boikottikampanjaan sanomalla, että se oli epäoikeudenmukainen hyökkäys, joka kohdistui vain yhteen valtioon, Israeliin, sen sijaan että puututtaisiin muihin valtioihin, joilla on kiistanalaisia maa-alueita. Mitään toimintaa ei ole ollut esimerkiksi Turkkia vastaan, joka miehittää Kyproksen pohjoisosaa, eikä ole aloitettu boikottikampanjaa tuotteita vastaan, jotka tulevat kiistellyiltä alueilta Georgiassa, Tiibetissä, Kashmirissa ja Kosovossa.

Kommentti:
Vaatimus israelilaisista siirtokunnista peräisin olevien tuotteiden boikotoimiseksi haiskahtaa antisemitismiltä. Yhden mittapuun asettaminen juutalaisille ja toisen mittapuun kaikille muille on selvä merkki antisemitismistä. Israelin vaatimukset Juudeaan ja Samariaan ovat paljon lujemmalla pohjalla sekä historiallisesti että kansainvälisoikeudellisesti kuin Turkin vaatimukset Kyproksen pohjoisosaan. Ja kuitenkaan ei ole liikkeellä mitään boikottikampanjaa Kyprokselta peräisin olevia turkkilaisia tuotteita vastaan.

Monet kristilliset järjestöt ovat kauan tukeneet siirtokunnissa tehtyjen israelilaisten tuotteiden boikotoimista ja jopa Israelissa tehtyjen. Nämä järjestöt vertaavat Israelin boikotoimista apartheidin boikottitoimiin Etelä-Afrikassa. Tällaista tietämättömyyttä ei voi kuin ihmetellä. Tuntuu melkein arvottomalta lähteä mukaan debattiin, koska se on täysin poliittisesti motivoitunutta. Jos sanotaan, että Israel on apartheid-hallinto, silloin paetaan Israelin sisäistä todellisuutta ja ollaan selkeästi antisemitistisiä. Mutta tässä riittää sen toteaminen, että Israel on demokratia, jossa jokainen on tasa-arvoinen lain edessä. Tämä tuskin on luonteenomaista apartheidille.

Israelilaisten tuotteiden boikotoiminen on siksi epämoraalista ja rakentuu kyseenalaisille perusteille. Niiden, jotka haluavat oikeudenmukaisuutta Lähi-itään, pitäisi tuomita tämänkaltaiset aloitteet. Paras vastaveto: pyydä israelilaisia tuotteita saataville ja osta niitä.


3. LYHYESTI

Viikko sen jälkeen kun Israelin puolustusoperaatio päättyi, puolustusvoimilla (IDF) on edessään uusi monimutkainen todellisuus Gazan kaistaleen ympärillä. IDF:n eteläinen komentoosasto on tiukentanut taistelusääntöjä, kun taas palestiinalaisille on annettu vapaampi pääsy rajan läheiselle alueelle. Gazan maanviljelijät, jotka haluavat tehdä työtä pelloillaan, voivat nyt lähestyä raja-aitaa noin 100 metrin etäisyydelle. Ennen operaatiota pidettiin yllä "steriiliä" 300 metrin levyistä vyöhykettä. IDF:n uusien taistelusääntöjen mukaan armeijan puolustustoimien mahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut. Sotilaat voivat yrittää vangita palestiinalaisia, jotka tunkeutuvat lähemmäksi kuin 100 metrin säteelle aidasta, ja jos nämä yrittävät vahingoittaa aitaa, sotilaat voivat ampua heitä jalkoihin. Palestiinalaiset ovat pitäneet useita mielenosoituksia aidan läheisyydessä, ja muutamat niistä ovat yltyneet selkkauksiksi. Perjantaina yksi mielenosoittajista ammuttiin, sillä hän lähestyi aitaa ripustaakseen siihen Hamasin lipun. Myös Israelin ilmavoimien (IAF) operaatioita Gazan alueella on suuresti rajoitettu. Kun huomataan, että Gazan terroristit valmistelevat raketin ampumista, IAF:n ei ole lupa hyökätä. Maanantai-iltana eräs palestiinalainen onnistui tunkeutumaan Israelin alueelle ja murtautumaan erääseen kotiin Gazan rajan läheisessä kylässä. Itamarin tragedia olisi voinut toistua, jollei neljän pikkulapsen rohkea äiti olisi nujertanut hyökkääjää. Äiti onnistui torjumaan terroristin, lukitsemaan hänet kylpyhuoneeseen ja kutsumaan apua.

Gazan konfliktin intensiivisten päivien aikana lääkärit Ichilovin sairaalassa Tel Avivissa taistelivat seitsemänvuotiaan gazalaistytön elämän puolesta. Tyttö onnistui tulemaan Israeliin isänsä kanssa vain muutamaa päivää ennen konfliktin kärjistymistä. Tyttö saapui hyvin kriittisessä tilassa ja tarvitsi välittömästi harvinaislaatuista syöpähoitolääkettä, joka maksoi 3 600 euroa. Israelilainen aatteellinen järjestö "Friends of Health" (Terveyden ystävät) auttoi tyttöä. Järjestöllä on lääkkeiden kierrätysjärjestelmä, jossa se yhdistää potilaat, jotka tarvitsevat elintärkeitä lääkkeitä, ja ne, joilla on näitä lääkkeitä mutta eivät tarvitse niitä enää. Tyttö on läpikäynyt hoitojen ensimmäisen vaiheen ja hän voi pian palata kotiin.

Tämän viikon alussa Israelin puolustusvoimat testasi menestyksekkäästi uutta ohjuspysäytinjärjestelmää nimeltä Taikasauva. Taikasauva pystyy ampumaan alas keskimatkan ammuksia ja risteilyohjuksia. Se täydentää aukon Israelin lyhyenmatkan Iron Dome (Rautakupoli) -ohjustentorjuntajärjestelmän ja pitkänmatkan Arrow-järjestelmän välillä. Tätä uutta järjestelmää pidetään tehokkaana puolustuksena Hizbollahin suurta ohjusvarastoa vastaan Etelä-Libanonissa. Taikasauva voi myös toimia varajärjestelmänä niille Iranin ohjuksille, jotka mahdollisesti menevät Arrow-järjestelmän ohi. Järjestelmän on puolustusministeriölle valmistanut israelilainen yritys Rafael Advanced Defense Systems ja amerikkalainen Raytheon Co. Pysäytinohjus, joka perustuu ilmatorjunnan viimeisimpään kehitystyöhön, on arviolta 770 000 euron hintainen.

Ryhmä Yhdysvaltain ja Israelin kaksoiskansalaisia, heidän joukossaan terrorismin uhreja, aloitti oikeudenkäynnin Yhdysvaltain hallintoa vastaan siksi, että se rahoittaa palestiinalaisterrorismia Juudeassa, Samariassa ja Gazassa. Oikeuskanteen mukaan ulkoministeriö jätti huomiotta kongressin suojatoimenpiteet ja läpinäkyvyysvaatimukset, jotka liittyvät Yhdysvaltain apuun palestiinalaishallinnolle. Tämän seurauksena amerikkalaisia rahoja on virrannut terroristiryhmille kuten Hamasille, Palestiinan vapautusjärjestölle (PLO), Palestiinan vapautuksen kansanrintamalle (PFLP) ja Palestiinan vapautusrintamalle. Kanteessa vaaditaan liittotuomioistuinta arvoimaan ulkoministeriön toiminnan ja tarkastamaan suojatoimenpiteet rahoille, joita USAID jakaa ohjelmissaan palestiinalaishallinnoille ja palestiinalaispakolaisia tukevalle YK:n järjestölle UNRWA:lle. Kanne pyrkii lakkauttamaan tulevan amerikkalaisen avun palestiinalaishallinnolle ja UNRWA:lle kunnes kaikki kongressin lakimääräiset säännökset ja raportit ovat täysin kunnossa. On arvioitu, että Oslon sopimusten solmimisen jälkeen vuonna 1993 Yhdysvaltain ulkoministeriö on antanut USAIDin kautta yli kolme miljardia euroa palestiinalaishallinnolle, ja osa siitä on laittomasti joutunut terroristien käsiin. Neljän viime vuoden aikana keskimääräinen avustussumma on ollut noin 460 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi Yhdysvallat antaa joka vuosi noin 150 miljoonaa euroa YK:n alaiselle UNRWA-järjestölle.


4. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: LOKAKUU 1947

Ennen YK:n äänestystä jakosuunnitelmasta, jossa hyväksyttäisiin Brittiläisen mandaatin alueelle juutalais- ja arabivaltiot, arabimaat lobbaavat vahvasti ehdotusta vastaan. Ne eivät hyväksy juutalaisvaltion luomista, vaan haluavat perustaa alueelle yhden valtion. Jos sellainen tulisi, siellä asuisi 67 prosenttia arabeja ja 33 prosentin vähemmistö juutalaisia. Juutalaisia olisi voinut olla paljon enemmän, jos britit olisivat antaneet heidän tulla alueelle ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Väittelyn keskellä Arabiliiton pääsihteeri Azzam Pasha sanoo: "Toivon henkilökohtaisesti, että juutalaiset eivät pakota meitä tähän sotaan, koska siitä tulee eliminointisota. Siitä tulee verilöyly, jonka historia muistaa samanlaisena kuin mongolien joukkoteurastus tai ristiretkien sodat."

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron