Sodalta se näytti mutta voittiko kukaan? PekkaSartola

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Sodalta se näytti mutta voittiko kukaan? PekkaSartola

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 05 Joulu, 2012 22:13

Sodalta se näytti mutta voittiko kukaan?

29.11.2012

Uusi päivitys 29.11.12 PLO-YK-Israel
Uusi päivitys 4.12.2013 Asunnotko "rauhan" esteenä?



Kahdeksan marraskuun päivää toivat jälleen kerran uudet asetelmat Israelin ja laajemminkin koko Lähi-idän poliittiselle ja sotilaalliselle taivaalle. Uskonnolliset asetelmat sentään säilyivät ennallaan, ja mikäpä niitä kävisi muuttamaankaan, sillä se nimenomainen osa-alue määrittelee kuitenkin kahta muuta edellä mainittua. Lopulta saatiin aikaan tulitauon nimellä kulkeva sopimus, sitä olivat avittaneet niin YK:n pääsihteerin Ban-Ki-Moonin sekä USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin vierailut ja oheistukset taisteleville osapuolille, Israelille ja vastaavasti Hamasille liittolaisineen, sekä välittäjän roolin itselleen kahmineelle Egyptin presidentille Mohammad Mursille.
Näyttää siltä että maailman ja median huomio oli jälleen kiinnittynyt useisiin tärkeisiin, mutta kuitenkin tämän käydyn sotilaallisen operaation kannalta epäoleellisiin seikkoihin. Vastakkain on nostettu toiselta puolen Gazan asukkaiden inhimilliset olosuhteet, alueen saarto, ihmisten kärsimykset, työttömyys, köyhyys, puutteet kaikesta mitä pidetään ihmisoikeuksiin kuuluvina, sen vastapainona Hamasin ja sen liittolaisten suorittamat jatkuvat raketti-iskut Israelin puolelle jotka nekin ovat aiheuttaneet sekä inhimillistä että aineellista vahinkoa. Tällä alueella media on selvästi kallistunut ymmärtämään paremmin palestiinalaista osapuolta ja näkee samalla sotilaallisesti vahvan Israelin olevan sekä miehittäjä, sortaja, alistaja että saartaja. Kun lopultakin kyse on paljon laajemmista näkökulmista, Israelin oikeutta olla olemassa ja tämän oikeuden kiistäminen Hamasin ja muiden samoin ajattelevien ryhmien taholta.

Tulitauko, joka asiallisesti ei pidä sisällään kuin sen lupauksen etteivät osapuolet ammuskele toisiaan toistaiseksi, ei tuonut esiin kuin pari selkeää voittajaa, Egyptin presidentin Mursin ja Iron Domen, Israelin ohjuspuolustusjärjestelmän joka läpäisi tulikokeensa kirkkaasti ja selvästi. Mursi puolestaan nostettiin yhtäkkiä maailman parrasvaloihin rauhantekijänä ja poliittisena mahtimiehenä, kumpikin lopulta täysin vailla perusteita. Mursin takana toimiva Muslimiveljeskunta oli lähes hajoamispisteessä kun Egypti ei lähtenytkään Hamasin avuksi vaikka Mursi oli ennen taistelujen puhkeamista vakuuttanut näin käyvän. Mursi myi ideologinsa USA:n taloudellisen avun alttarille sekä IMF:n yli 10 miljardin dollarin lainalle. joista USA oli uhannut vetää takauksensa pois mikäli Egypti osallistuisi Gazan selkkaukseen. Nyt Mursille annettiin sen sijaan kansainvälispoliittinen valtiomiehen status, sen innoittamana mies sääti välittömästi muutaman uuden lain jolla hän takasi itselleen ja edustamilleen islamisteille diktatuuriset valtaoikeudet jopa yli maan korkeimman oikeuden. Samalla alkoivat uudet mellakat Tahrir-aukealla joissa nyt puolestaan Mursia vaaditaan eroamaan. Arabikevät toi mukanaan juuri sen mistä kolumnisti kirjoitti jo kaksi vuotta sitten, vallanvaihto näissä maissa merkitsee yleensä vain diktaattorin nimen vaihtumista toiseen.

Iron Dome, Rautakupoli, osoitti myös toimivuutensa. Vaikka kyseinen järjestelmä on vielä osittain kehittelyasteella, niin toiminnassa nyt olleet viisi yksikköä tuhosivat 421 Israelin asutuskohteisiin suunnattua ohjusta ja rakettia. Niitä ammuttiin Hamasin, Islamilaisen Jihadin ja PRC:n (Popular Resistance Committee - Kansallinen Vastarintakomitea) toimesta kaikkiaan yli 1500 kappaletta, joita suurin osa harvaan asutuille seuduille. Iron Domen tutka nappaa seurantaan laukaistun raketin tai ohjuksen, laskee sekunnissa sen suunnan ja nopeuden, vertaa sitä karttaan ja tekee saman sekunnin sisällä päätöksen kannattaako siihen tuhlata torjuntaohjusta. Kaikkia se ei kykene torjumaan, etenkin kun Hamasin Libyasta saamat kahdeksan ohjuksen Katjusha-urut olivat liikaa kun ne laukaistiin sekunnin välein. Mutta niistä joita kohden Iron Dome suunnattiin, se tuhosi noin 85%:a. Yhden torjuntaohjuksen laukaisun hinta on välillä 25.000-40.000 dollaria, joten mihin tahansa niitä ei kannata tuhlata.
Laitteistoja valmistava IAI:n Rafaelin tehdas onkin saanut puolustusministeriöltä runsaasti lisätilauksia uusista laitteista. Kun ne kehittyvät vielä aikansa, ja niitä tuodaan kriisialueiden rajoille, niin samalla vähenee Hamasin tarve ampua uusia raketteja. Niiden pelotevaikutus vähenee samaa tahtia kun Iron Dome kykenee pudottamaan ohjuksia lennosta. Huomioitava on vielä se, että IDF:llä, siis maan armeijalla on pysyväisohje ampua takaisin rakettien laukaisupisteisiin, niin jollain aikavälillä lähitulevaisuudessa myös Sderotin ja muiden Gazaa lähellä olevien asutuskeskusten turvallisuus palaa oikeille uomilleen. Vastaavasti Hamas on uhannut lisätä itsemurhaiskujaan, joten rauhaa siinä mielessä ei nykyinen, vaikka kuinka pysyväkin tulitauko ei missään nimessä Israelille tuo.

Hamas voi myös jollain logiikalla juhlia voittoa, se perustuu tosin yksin ja vain siihen että Israel ei tehnyt maaoperaatiota ja puhdistanut hamasilaista terrori-infraa perusteellisesti. Muutoin Hamas kumppaneineen kärsi mittavat aineelliset vahingot niin asearsenaalinsa kuin komentokeskuksiensa tuhoutumisen kautta. Mutta mitään lopullista ja peruuttamatonta vahinkoa heille ei syntynyt, moskeijoiden, päiväkotien ja sairaaloiden kellareiden kautta on rakennettu tunneliverkosto joka säilyi käytännössä vahingoittumattomana, samoin luonnollisesti niihin piilotetut raketti- ja ohjusvarastot. Niiden tuhoaminen olisi merkinnyt useita viikkoja kestävää maaoperaatiota, sissisotaa jossa mukana olisivat olleet myös Hamasin miliisivoimat, noin 30.000 aseistettua taistelijaa siviiliasuissa. Näinhän tapahtui myös 2009 Cast Lead operaatiossa. Kuolonuhreja olisi syntynyt sadoin, jopa tuhansin ja Israel olisi jälleen kerran tuomittu alimpaan kattilaan maailman silmissä. Kun siltä on nyt ainakin toistaiseksi vältytty, niin Israelin hallitus on joutunut vastaamaan kansalaisilleen miksi maaoperaatiota ei tehty ja samalla gallupit ovat osoittaneet että 75%:a israelilaisista olisi toivonut että Hamasin muodostama uhka olisi selvitetty kertaheitolla. Närää kansalaisten keskuudessa on myös herättänyt se usein esillä ollut fakta että Israel toimittaa Gazaan vettä ja sähköä mutta ei saa niistä juurikaan mitään korvausta. Toisen kummajaisena pidetään sitä että Israelin pankit vaihtavat jatkuvasti valuuttaa Hamasilta. Gazan virallinen valuutta on shekeli, Hamasin kannatus maksetaan puolestaan dollareissa joita vaihdetaan keskenään päivittäin. Israel siis tosiasiassa finansioi vihollisensa toimintaa.

Mutta miksi Gazaan iskettiin juuri nyt, muutama päivä USA:n presidentinvaalien jälkeen, muutama viikko Israelin ilmoituksesta uusista parlamenttivaaleista ja ennen kaikkea ajankohtana jolloin mediassa käsiteltiin jatkuvasti tilannetta Syyriassa ja toisaalta myös Iranin ydinasehankkeita ja sen pohjalta asetettuja kansainvälisiä sanktioita. Kuluneiden parin viikon aikana esimerkiksi Syyriasta ei ole puhuttu juuri yhtään mitään, vaikka siellä on surmattu jo yli 30.000 maan kansalaista, satojatuhansia on ajautunut Turkin ja muiden naapurivaltioiden puolelle ja sama asetelma jatkuu edelleen. Taas kerran on helppo havaita että se mitä Israel tekee tai jättää tekemättä, ylittää moninkertaisesti median asettamat uutiskynnykset. Mutta jälleen kerran syyt Gazan konfliktiin ovat syvemmällä ja kauempana tapahtumien keskipisteestä. Jäljet johtavat kuin johtavatkin Iranin sylttytehtaalle ja muutamiin tapahtumiin kuluneen syksyn aikana.
Iran on nimittäin jo useiden vuosien ajan rakentanut Gazan kaistasta itselleen sillanpääasemaa siltä varalta että Israel yksin tai yhdessä USA:n kanssa tekee sotilaallisen iskun maan ydinohjelmaa vastaan. Eräs merkittävä projekti oli Khartoumin, Sudanin pääkaupungin lähellä oleva Yarmouk-niminen asetehdas ja varastokompleksi. Se tuhoutui lokakuun 24 päivänä tehdyssä operaatiossa jossa oli mukana useita F-16 Sufa hävittäjäpommittajia, CD 53 helikoptereita sekä kommandojoukkoja. Ne tuhosivat kyseisen kompleksin lähes täysin ja samalla erään Iranin suurimmista maan ulkopuolella olevista asevarikoista. Niistä joista myös Hamas, Hizbollah sekä Islamilainen Jihad saavat täydennyksiä varastoihinsa. Sanomattakin on selvää että sekä Iran että Sudan syyttivät avoimesti Israelia, sekä myös USA:a, jolla oli epäilemättä myös sormensa pelissä vaikka kumpikaan tahoista ei ota tapahtuneesta kunniaa itselleen.

Iranin oli pakko vastata tapahtuneeseen, muutoin se menettäisi kasvojaan ja samalla kannatustaan islamilaisen maailman, sekä etenkin Sudanin, Syyrian ja Libanonissa toimivan Hizbollahin silmissä. Oivallinen tilaisuus samalla vetää pois maailman huomio sekä Syyrian tilanteesta että omista ydinhankkeistaan. Kansainvälinen Atomienergiajärjestö IAEA oli sekin lokakuussa vahvistanut sen tosiasian, että sillä ei ole mitään todisteita siitä etteikö Iranin ydinohjelma tähtäisi myös omatuotteiseen ydinaseeseen, siitäkin huolimatta että Iran yrittää jatkuvasti todistella että kyse on vain rauhanomaisesta ohjelmasta. Niinpä oli korkea aika ja sopiva ajankohta vetää maailman huomio - jälleen kerran - pois sekä Iranista että Syyriasta. Iranin Al Quds-joukkojen komentaja kenraali Qassem Soleimani lähetti asialle uskotun miehensä Mohammed Jabarin joka puolestaan ohjeisti Hamasia miten tästä eteenpäin ja sen se tekikin. Niinpä marraskuun 10.päivänä Iranilainen panssarintorjuntaohjus osui Israelin armeijan ajoneuvoon lähellä Kibbutz Nahal Oz:ia haavoittaen vakavasti useita sotilaita joista kaksi menetti näkönsä. Vain kaksi päivää aikaisemmin Hamas oli yrittänyt tuhota tienvarsipommilla israelilaisen sotilasajoneuvon joka valvoi Gazan raja-aitaa. Hamas oli kaivanut tunnelin aidan alta ja sijoittanut pommin aivan lähelle maanpintaa ja räjäytti sen kauko-ohjaimella juuri kun IDF:n ajoneuvo oli sen kohdalla. Ei ollut suinkaan Hamasin syy ettei kukaan kuollut, mutta tuon mainitun toisen iskun jälkeen Israelin mitta oli täynnä. Näiden lisäksi on huomioitava marraskuun alkuun mennessä Israelia kohtaan ammutut noin 600 rakettia pelkästään kuluvan vuoden aikana. Nyt riittää, totesi pm Netanyahu. Ja siitä Operaatio Pillar of Defence - Puolustuspilari, sitten alkoi.

IAF surmasi helikopterista ammutulla raketilla Hamasin aseellisen siiven, Ezz-al Qassam Prikaatin komentaja Ahmed al-Jabarin ja hänen henkivartijansa, tämä tapahtuma sai myös kv-median heräämään. Gazassa vannottiin kostoa ja uhattiin Israelia verilöylyllä ja helvetin porteilla, ja kuten tavallista, heitä syytettiin taistelujen aloittamisesta. Itse taistelut on käsitelty ja kuvailtu mediassa jo niin moneen kertaan ja monelta eri näkökulmalta että niihin on tuskin syytä paneutua sen enempää. Kuitenkin nyt, ja myös ensi kertaa ohjuksia ammuttiin aina Tel Aviviin, Jerusalemiin sekä myös Beetlehemiin saakka, tosin ilman sen suurempia aineellisia vahinkoja. Mutta konfliktin alkamisen taustalta löytyy muutakin mielenkiintoista. Hyvin salattu ja varjeltu yhteistyö eri tiedusteluorganisaatioiden välillä. Nimittäin Turkin MIT:n Hakan Fidan, Saudien Prince Bandar Bin-Sultan, Qatarin Hamad Bin Jassin, Israelin Mossadin Tamir Pardo sekä Egyptin kenraalimajuri Mohammed Rafaat pitivät lokakuussa yhteisen neuvotteluistunnon, siinä myös sovittiin tietyistä menettelytavoista. Oli jo pitkään ollut selvää että aseellinen yhteenotto Israelin ja Iranin sponsoroiman Hamasin välillä oli väistämätön. Mutta maaoperaatioon saakka sitä ei haluttu viedä, ja niin Israel pidättäytyi vastaamasta Hamasin raketteihin ja hankki YK:lta Hamasin toimintaa tuomitsevan lausunnon. Samalla se sai kansainvälisoikeudellisen legitimiteetin vastata Hamasin iskuihin puolustustarkoituksellisesti.

USA oli sekin hyvin informoitu ja tietoinen mitä alueen korkeat tiedusteluviranomaiset olivat sopineet. Heitä, ja kaikkia heidän edustamiaan valtioita huolestuttaa ennen muuta Iranin ydinohjelma ja sen aikanaan mukanaan tuoma sekä aseellinen uhka, että tavoite shiia-islamilaiseen uskonnolliseen hegemoniaan. Etenkin saudit pelkäävät tällaista mahdollisuutta eniten, sillä maan väestöstä noin 20%:a, eli viitisen miljoonaa, on shiia-islamilaisia jotka elävät maassa kutakuinkin toisen luokan kansalaisen asemassa. Ydinaseistettu Iran on pahinta mitä saudit voivat ajatella, ja niin mahdottomalta kuin se saattaa kuulostaa, pitävät Israelia ja sen potentiaalista ydinasepelotetta koko Lähi-idän voimatasapainon kannalta parhaana vaihtoehtona. Iranin tukema Syyrian hallitus on surmannut saudien ja useiden muiden Lähi-idän valtioiden tukemia sunnimuslimeja kymmenin tuhansin, ja pitäessään yllä voimalinjaa Iran-Irakin shiiat, Syyria ja Libanonin Hizbollah, ne muodostavat akselin jolla on Israelin tuhoamiseen tähtäävän päämääränsä lisäksi toive alistaa alueen sunnit oman uskonnollisen hallintansa alle.

USA:n presidentinvaalit avasivat Obamalle nyt erinomaisen mahdollisuuden tarkentaa Lähi-idän politiikkaansa, seuraavana on todennäköisesti vuorossa Syyrian Assadin hallituksen kaataminen. Sitä kautta Egyptin Muslimiveljeskunta saa puolestaan tukevan jalansijan Syyriassa, edelleen Jordanian Muslimiveljet kykenevät painostamaan kuningas Abdullah II:sta tarkentamaan rauhansopimusta Israelin kanssa ja muodostamaan veljeskunnan ohjaileman hallituksen. Kun tähän lisätään Turkin syventynyt yhteistyö Egyptin kanssa ja toiveet Syyrian hallituksen kukistumisesta, on selvää että Iranin oli tehtävä jotakin siirtääkseen painopisteen pois itsestään ja liittolaisistaan. Iranin hartain toive olisi ollut Israelin maaoperaatio Gazaan, se olisi antanut heille jatkoaikaa omaan ydinohjelmaansa, pitänyt maailman median huomion Israelissa ja poistanut samalla sen pelotteen jonka Syyrian välitön kukistuminen, ja samalla Libanonin Hizbollahin heikentyminen toisivat seurauksena. Sillä ilman paineita jatkoajasta USA:n presidentti joutunee nyt ja vihdoin lunastamaan lupauksensa estää Irania ydinaseistautumisesta. Samalla Israel, ryhtymättä maaoperaation, säilytti kansainvälisen uskottavuutensa vaikkakin oman sisäisen poliittisen uskottavuuden osittaisen menettämisen kustannuksella. Armeija sai tarvittavaa lisäaikaa varustautua mahdolliseen ensi kevään Iran-operaatioon, lisäksi vältyttiin valtavilta menoeriltä maan taloudessa, sillä maaoperaatio olisi maksanut Israelille noin 300 miljoonaa dollaria päivässä.

Samaan tulitaukosopimukseen sisällytettiin mainita USA:n osallistumisesta Siinain asekuljetusten estämiseen, Suezin kanavan turva-aidan kustannuksiin ja Israelille annettavaan apuun Iron Dome-patteristojen rahoittamisesta. USA:n kuudes laivasto Välimerellä on myös saanut käskyn edetä lähemmäksi kriisialueita, sillä Iran puolestaan on lähettänyt aluksen tuomaan täydennystä Hamasin huvenneisiin ohjusvarastoihin. Uusimmat Fajr-5 ohjusversiot pitävät sisällään 200 kg:n räjähdekärjen, niillä tavoiteltaisiin Dimonan ydinlaitoksen tuhoamista joka on aina ollut eräs Iranin ja usean muunkin islamilaisen maan toivelistalla. Syyrian hallituksen kaatuminen ja samalla Iranin aseman heikentyminen olisivat myös merkittävä takaisku Venäjälle, joka on avoimesti Kiinan kanssa, tukenut kumpaakin häirikkövaltiota YK:n Turvallisuusneuvoston istunnoissa.

Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä selvillä mitä PLO:n puhemies ja itseään presidentiksi kutsuva Mahmoud Abbas aikoo tehdä 29.11.12 alkavassa yleiskokouksen istunnossa. Hänen tavoitteenaan on saada tarkkailijavaltion status, joka merkitsisi samalla osittaista valtiollista tunnustamista ja mahdollistaisi myös syytösten esittämiset Israelia vastaan Haagin kv-tuomioistuimessa. Se merkitsisi samalla myös avointa välirikkoa Israelin kanssa, sekä Oslo I että Oslo II sopimukset, 1993 ja 1995 romuttuisivat, Länsiranta palautuisi oikeudellisesti jälleen asemaan jossa se oli ennen v.1993. Sen ohella paljon muutakin jossa varmuudella kärsivänä osapuolena olisivat palestiinalaiset, tavalliset ihmiset joista suurin osa haluaisi elää rauhassa, kasvattaa lapsiaan muuksikin kuin itsemurhaiskujen marttyyreiksi. Tuo marraskuun 29. pvm olisi PLO:lle tärkeä myös symbolisesti, nimittäin juuri 29.11 vuonna 1947 tehtiin YK:ssa päätös silloisen brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta sekä arabi- että juutalaisvaltioksi. Samalla herra Abbas haluaa tietenkin unohtaa sen pikkuseikan, että samassa kokouksessa Jerusalem suositeltiin pidettäväksi kansainvälisenä kaupunkina. Sellaisena jona se on tänäänkin, kaupunkina jossa kaikki uskonnot saavat vapaasti harjoittaa omaansa, mutta jota se ei ole milloinkaan ollut islamilaisten miehityksien aikana.

PLO-YK-Israel
Tätä kirjoitettaessa aamulla 29.11.12 on jo täysin selvää, että ilman mitään aivan odottamatonta käännettä, Palestiina tunnustetaan YK:ssa tarkkailijavaltion asemaan. Sitä kannattaa noin 150 jäsenvaltiota 193:sta, yksinkertaiseen enemmistöön riittää jo 129, sekin sillä edellytyksellä että kaikki osallistuisivat äänestykseen. Tästä äänestyksestä pidättäytyy kuitenkin osa merkittäviä valtioita, mm USA. Mutta Suomi menee jälleen enemmistön mukana kuin se kuuluisa pässi narussa, tai oikeammin kuin lauhkea lammas ilman omaa tosiasioihin perustuvaa mielipidettään. Nyt koetetaan kai paikata menetystä turvallisuusneuvoston jäsenäänestyksessä, siinähän Suomi pudotettiin kehitysmaatasolle. Tässä Israel-Palestiina kysymyksessä Suomi näyttää todella kuuluvankin sille tasolle, jos ei peräti vieläkin alemmaksi, tosin monen muun mukana. Jostain syystä kukaan ei näytä olevan kiinnostunut ymmärtämään sitä tosiasiaa että Israel ja PA ovat tehneet keskinäisiä sitovia sopimuksia, ne siunattiin aikanaan valtavan mediakohun ja Nobelin rauhanpalkintojen myötä myös kansainvälisillä foorumeilla. Sekä Oslo I v.1993 että Oslo II v.1995 tähdensivät että alueen statusta ei kumpikaan osapuoli tule muuttamaan yksipuolisesti, vaan mikäli sellaista tehdään sen on tapahduttava molempien osapuolten yhteisellä hyväksymisella. Juuri täsmälleen tästäkin on nyt kysymys. Palestiinalaiset saavat yksipuolisesti rikkoa kahden välisiä sopimuksia ja saavat sille vielä YK:n siunauksenkin.

Mutta mitä tällä nyt sitten saavutetaan? Edistyvätkö rauhanponnistelut, loppuuko terrorismi, loppuvatko alituiset vihapuheet moskeijoissa, onnistuvatko palestiinalaiset omassa valtiohankkeessaan jne? Sillä tarkkailijavaltion status ei merkitse itsenäistä valtiota, siihen vaaditaan turvallisuusneuvoston päätös, samoin kuin YK:n jäsenhakemukseenkin. UNESCO:n jäsen PA jo onkin, kiitos jälleen kerran myös Suomen, pres.Halosen, ministereiden Tuomioja sekä Arhinmäki. Joihinkin YK:n alaisiin järjestöihin avautuisivat ovet, Haagin kv-tuomioistuimeen samoin, tai ainakin mahdollisuus saada Israel vastaamaan heille esitettyihin haasteisiin mitä ne sitten olisivatkaan laatuaan.

Miten Israel reagoi tähän, se jää vielä nähtäväksi. Etukäteen ajateltiin ja kansan keskuudessa jopa vaadittiin, sanktioita PA:lle, Oslon sopimusten purkamista ja useaa muuta keskinäistä sopimusta purettavaksi. Mutta se toisi vain lisää vastustusta YK:ssa joka on selvästi asettunut puolustamaan kaikkea mitä PA haluaakin sen puolustavan. Israel ilmoitti että he haluavat ensin katsoa mitä kaikkea PA nyt tekee tällä, hyvin todennäköisellä statuksellaan. Sen jälkeen tehdään johtopäätökset jatkotoimista. Mahdollisuuksia Israelilla on riittämiin, sillä Palestiina ei tule toimeen ilman Israelia, Israel puolestaan selviää ilman Palestiinaakin.
Suurin ja tärkein elementti näyttää kuitenkin olevan palestiinalaisten sisäinen. Alueella pidettiin viimeksi parlamenttivaalit talvella 2006, ne voitti Hamas, kirkkaasti ja selvästi. Vuosi sitä ennen pidettiin presidentinvaalit, niin ikään tammikuussa, ne voitti Fatahin Mahmoud Abbas, siis nykyinen PA:n puhemies, presidenttiys päättyi jo vuosia sitten, mutta mitäpä noita uusia vaaleja nyt moisen pikkuseikan vuoksi järjestämään.

Kun nyt Hamas juhlii edelleen voittoa Gazan yhteenoton seurauksena, ja valmistautuu sekin uusiin parlamenttivaaleihin muun palestiinalaisväestön kanssa, täytyi Abbasin yrittää vahvistaa asemaansa valtiomiehenä taatakseen fatahilaisille edes mahdollisuuden kamppailla tasapäisesti ensi kevään parlamenttivaaleissa. Koko asetelman hullunkurinen puoli on se, että vain Hamasilla on sisäinen parlamentaarinen tuki ja siis oikeus sekä hallita että kantaa ulkopoliittinen vastuu. Kansainvälisesti he eivät ole kuitenkaan kelvollisia neuvottelemaan mistään sillä Hamas ei tunnusta mitään aikaisempaa Israelin ja PA:n neuvotteluratkaisua oikeaksi. Niinpä Abbas on edelleen ainoa länsimaiden hyväksymä neuvottelija vaikka hänellä ei ole siihen palestiinalaisten antamaa mandaattia. Mutta mitäpä noista mandaateista, YK:lle kelpaa mikä tahansa mikä vain tavalla tai toisella edistää Palestiinan valtion muodostumista. PA:n YK.edustaja Hanan Ashrawi julisti suu messingillä että vihdoinkin miehittäjävaltio Israel saa ansaitsemansa takaiskun ja kansainvälinen yhteisö tunnustaa palestiinalaisten oikeuden omaan maahansa. Ei ihme että Israelissa ymmärretään YK:n merkitys päättäjän ominaisuudessa paremmin kuin hyvin, UN eli United Nations, voitaisiin kääntää paremmin United Nothing. Valitettavaa että meidän ulkopoiliitinen johtomme ei näytä osaavan ottaa näihin kysymyksiin asianmukaista ja oikeudenmukaista kantaa. Muutamat ns vasemmistointellektuellit määrittelevät koko kansan mielipidettä omien aatemaailmojensa ja ideologiensa kautta. Toivottavasti koko kansa ei joudu kärsimään heidän töppäilyjensä seurauksista.

4.12.2013Asuntoasiaa.
Onko hullumpaa kuultu? No ei ainakaan vähään aikaan, mutta kun aikansa odottaa niin kuu tulee muuttumaan juustoksi ja puut alkavat kasvaa latvasta juuriin päin. Ainakin mikäli PLO:n käsityksiin oikeasta ja väärästä on uskominen, sillä jälleen kerran he ovat onnistuneet kääntämään kaiken päälaelleen ja kansainvälinen yhteisö taputtaa riemukkaasti käsiään. Kerrataanpa hieman tapahtumia taaksepäin tässä asuntoasiassa joka näyttää olevan koko maailman tärkein kysymys tällä erää. Israel on siis suunnittelemassa rakentaa 3000 uutta asuntoa Jerusalemin ja Maaleh Adumimin välimaastoon, lisäksi on annettu suunnittelulupa 1000:lle lisäasunnolle. Ja se on nyt rauhan este!! Kun herra Obama sain vallan 4 vuotta sitten, ensi töikseen hän vaati Abbasia ja Netanyahua neuvottelupöydän ääreen keskustelemaan rauhan mahdollisuuksista. Ei käy! Ilmoittivat palestiinalaiset, ei käy siksi että Israel rakentaa parhaillaan asuntoja kansalaisilleen. Ok, sanoivat Obama ja Netanyahu, jos se on este niin keskeytetään rakentaminen aluksi vaikka 10:ksi kuukaudeksi jotta saadaan aikaa neuvotella.

Ei käy taaskaan, ei sovi juuri nyt kun on muita kiireitä vastasi Abbas, ja kuitenkin Israel aikoo jatkaa rakentamista senkin jälkeen, hän vetosi syyksi. Näin saatiin kulumaan aikaa em 10 kk ilman minkäänlaista neuvottelukosketusta. Kun aika oli kulunut loppuun Obama ehdotti 3 kk:n lisäaikaa jotta voitaisiin aloittaa neuvottelut, Netanyahu suostui tähänkin, mutta Abbas ei suostunut. Itse asiassa rakentamisen täytyy loppua kokonaa ennenkuin voin ajatella neuvottelua, hän sanoi. Siis vain ajatella, ei tarkoita että senkään jälkeen voitaisiin neuvotella.
Syy ei ole milloinkaan ollut se että Israel rakentaa asuntoja uusille asukkaille joita muuttaa maahan n.50-60.000 vuosittain, vaan se, että Israel on aina edellyttänyt että kahden valtion mallissakin kumpikin osapuoli tunnustaa toisensa oikeuden olla olemassa itsenäisenä valtiona. Ei sovi suunnitelmiin, sanoi Abbas, Israel voi kutsua itseään millä nimellä tahansa, mutta me emme ikinä, emme missään olosuhteissa tule tunnustamaan itsenäistä juutalaisvaltiota Lähi-itään. Jos me tekisimme sen, meidän ns.pakolaisemme eivät voisi muuttaa takaisin maahan jonka sionistit varastivat heiltä 65 vuotta sitten.

Mitä tapahtui 65 vuotta sitten 29.11.1947? YK:n yleiskokous äänesti silloisen Palestiinan brittiläisen mandaatin jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioksi. Antoi suosituksen alueen rajoiksi, ei siis päätöstä. Juutalaiset riemuitsivat, vihdoinkin he saivat jälleen takaisin oman valtiionsa. Arabit murehtivat. Nyt 29.11.2012 YK äänesti Palestiinan maailmanjärjestön tarkkailijan asemaan, ei siis valtioksi. Arabit riemuitsivat, juutalaiset murehtivat. Mutta mitä tällä todella saavutettiin? YK otti itselleen oikeuden kannattaa terrorismia valtiohankkeen laillistettuna toimenpiteenä. YK hyväksyi oikeutetuksi romuttaa sen itse aikanaan hyväksymät sopimukset Oslo I ja Oslo II joissa sekä Israel että Palestiinalaiset tekivät toisiaan velvoittavia sitovia sopimuksia. Israel tunnusti PLO:n palestiinalaisten oikeutetuksi neuvotteluosapuoleksi ja palestiinalaiset Jasser Arafatin suulla ja allekirjoituksella tunnustivat Israelin valtion lailliseksi. Nobelin rauhanpalkinto jaettiin kolmelle, Arafatille, Rabinille sekä Peresille. Kaikki hyvin, eikö vain!

No ei aivan, sillä sen jälkeen Jasser Arafat kierteli omiensa parisssa ja kaikkien muiden parissa jotka vain jaksoivat kuunnella ja kertoi täsät Oslo II sopimuksesta ettei pidä sitä minkään arvoisena paperina sillä se on tehty ei-islaminuskoisten kanssa, joten sillä ei ole mitään Allahin kunniaksi tulevaa arvoa. Se on samanlainen kuin se, jonka profeetta Muhammad teki aikanaan Mekan vääräuskoisten kanssa ollessaan sotilaallisesti alakynnessä, ja rikkoi sopimuksen heti kun oli riittävän vahva selvitäkseen taistelusta. Tästä on myös näissä nykyisissä Oslon sopimuksissa kyse, Israel rakentaa asutusta ns. C-alueille, jotka Oslo II:n mukaan ovat alueita joista tulee neuvotella kahden kesken ja myös sopia kahden kesken. Ne eivät siis ole palestiinalaisten maita, vaikka he niin väittävätkin. Nyt he olettavat olevansa jokin valtio, mitä he eivät todellakaan ole, he olettavat että vuoden 1967 Jordanian armeijan ja Israelin armeijan solmima aselepolinja olisi jokin virallinen raja, mitä se ei minkään kansainvälisen tai muunkaan lain mukaan todellakaan ole. He ovat mielestään saaneet valtiostatuksen tarvitsematta itse tunnustaa Israelia, samalla he ovat ilmoittaneet olevansa NYT valmiita neuvottelemaan. Israel vastasi em tavalla ja oikeutetusti. Nyt vaatii YK:ta ja EU.ta tuomitsemaan Israel lainrikkojana, mikä saattaa menää joissain piireissä jopa läpikin, vaikka ovat samalla itse syyllistyneet Oslo II sopimuksen yksipuoliseen rikkomiseen. Näin ollen Israel on oikeutettu tekemään C-alueille mitä haluaakin, jopa muillekin A ja B-alueille, joka on kylläkin käytännössä hyvin vaikeaa ja epäviisasta, mutta nämä C-alueet ovat laillista rakennusaluetta kahden välisen sopimuksen lakattua olemasta voimassa.

Israelissa on jopa väläytetty mahdollisuutta erota YK:n jäsenyydestä, mitä he tekevät jäsenyydellä järjestössä joka jatkuvasti sylkee heidän silmilleen eikä kunnioita edes omia päätöksiään, sitoumuksiaan ja peruskirjaansa. Samalla he pääsisivät eroon UNESCO:sta joka on, jos mahdollista, vieläkin arabi/islam myönteisempi kuin emojärjestönsä.
Lähi-idässä näyttävät muutkin tuulet voimistuvan kuin vain Israelissa puhaltavat, palaan niiden pariin hieman tuonnempana.

Kolumni päivittyy jälleen jonkin ajan kuluttua.


"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 1060
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron