Onko uusi lehti kääntymässä? Pekka Sartolan kolumni

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Onko uusi lehti kääntymässä? Pekka Sartolan kolumni

ViestiKirjoittaja pike464 » Ti 05 Maalis, 2013 20:47

Onko uusi lehti kääntymässä?

http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php

09.02.2013

Päivitys 10.2.13

Valkoisen Talon lehdistöpäällikkö ilmoitti 5.2.2013 että pres.Obama tekee valtiovierailun Israeliin 20.3 ja käy samalla visiitillään myös Jordanissa tapaamassa kuningas Abdullah II:sta sekä Ramallahissa v.t. presidentti Mahmoud Abbasia. Kolmen päivän vierailu on laatuaan ensimmäinen Israeliin, siis Obaman presidenttikausilla, ehdokkaana ollessaan hän kävi kylläkin Jerusalemissa kesällä 2008. Yllättävä viesti etenkin ottaen huomioon Obaman kuivakiskoisen suhtautumisen Netanyahuun, onnittelut vaalien johdosta viivästyivät Obaman kiireiden vuoksi usealla päivällä nekin. Diplomaattikielellä sanottuna, voihan nenä, kun pärjäsi taas, vaikka huonomminkin, israelilaiset eivät näemmä osaa valita oikein, ei taaskaan, vaikka saivat selkeät evästykset.

Toinenkin yhtä selkeä viesti oli, jopa yllättäen, neuvottelujen agendalla oli vain kolme pääasiaa: Syyrian tilanne ja sen joukkotuhoaseet, Iranin ydinhankkeet ja niiden estäminen sekä akselin Iran-Syyria-Libanon (Hizbollah) heikentäminen. Yllättätävää agendassa oli se, ettei Israelin ja palestiinalaisten jäissä oleviin neuvotteluihin viitattu sanallakaan. Se oli kuitenkin Obaman virkaanastujaispuheessa huomioitu, tarkoituksella tosin melko matalalla profiililla Joten presidentti Abbas sai pahasti nenilleen kun meni vonkaamaan itselleen tarkkailijavaltion statusta YK:ssa vaikka USA oli selvästi ilmoittanut sen olevan Oslo II:n vastainen sopimusrikkomus, etenkin kun koko Oslo II saatiin aikaan USA:n mahtiponnistuksilla ja sen takuumiehen ominaisuudessa.

Meidän Unioniamme sellaiset pikkuseikat eivät suuremmin häiritse, siitäkin huolimatta että oltiin samaisen sopimuksen todistajina ja siten tavalllaan eränlaisen apukummin asemassa. Meillä sorvataan Israelin vastaisia pakotteita, tuomitaan sekä asuntojen rakentaminen että siirtokunnat, vaaditaan Israelia luopumaan heidän kansainväisoikeudellisista lakisääteisistä oikeuksistaan kunhan vain saataisiin se ihmeellinen Palestiina sinne viralliselle kartalle. Sen eteen täytyy tinkiä vaikkapa periaatteista, mitäs tuosta jos Hizbollah, poliittisena järjestönä ja hallitusvastuusakin olevan järjestelee israelilaisten turistien tappamista Bulgariassa, se täytyy vain ymmärtää, he ovat niin stressaantuneita Israelin olemassaolosta, joten ei moisen seikan vuoksi kannata julistaa heitä terroristeiksi. Kolumnisti ihmettelee että mitä sitten täytyisi aivan oikeasti tapahtua enemmän ennen kuin pääsee EU:n terroristilistalle.

Vierailuilmoitukseen reagoitiin Lähi-idässä melko voimakkaasti. Iran katkaisi välittömästi jo suunnitellut ja sovitut kahdenkeskiset ydintekniikkaa koskevat neuvottelut USA:n kanssa. Saudeissa puolestaan odotetaan Obamalta selkeitä toimenpiteitä Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi, kuningaskunta tulee kapinallisia kaikin tarvittavin voimin, mutta ilman lentokieltoa Syyrian armeijaa ei voida voittaa jos tankkien kanssa vielä pärjättäisiinkin. Tuuliviiriksi mainostettu USA:n presidentti osoitti olevansa maineensa väärtti. Hän määräsri kuudennen laivastonsa palaamaan takaisin itään, mutta ei Syyrian rannikon tuntumaan, vaan pohjoisen Israelin aluevesille vastapainoksi Venäjän laivaston oleskelulle Tartoksessa ja Latakiassa. Se mitä nyt pelätään ja mihin ollaan varauduttu, on Hizbollahin toiminta jos Syyrian hallitus sattuisi kaatumaan syystä tai toisesta. Silloin saattaisivat myrkkyohjukset lennellä kohti Israelin pohjoista rajaa, johon IDF joutuisi vastaamaan todella rajusti ja voimalla. Jos käytetään verraten kulunutta vertausta, niin sytytyslanka palaa jo tai ainakin kytee voimakkaasti.

Iranilla ei ole varaa menettää kumpaakaan, Syyriaa sekä Hizbollahia, sellainen vaara tosin on hyvinkin uhkaava joten Ahmadinejad matkusti Kairoon tapaamaan Egyptin uutta faaraota. Mistä kaikesta muusta sovittiin, se ei ole vielä tiedossa, mutta ykkösagenda oli luonnollisesti sionistivaltion hävittäminen Lähi-idästä ja Jerusalemin vapauttaminen kuulumaan yksin islamille. Hamas lähetti paikalle Khaleed Meshaalin ja Fatah Mahmoud Abbasin, virtuaalivaltio Palestiinan presidentin, kaikilla heillä oli samansuuntaiset toiveet ja suunnitelmat niin Israelin kuin tietysti myös Al Qudsin (Jerusalem) suhteen. Näiden toiveiden toteutumisen eräs pääedellytys on Syyrian nykyisen hallinnon pysyminen vallassa, samalla myös Hizbollah säilyy varteenotettavana tekijänä pohjoisessa ja Hamas voi hyvin lounaassa. Israel puolestaan huonosti siinä keskellä, myös siitä oltiin varmoja tuossa Kairon tapaamisessa.

Israel on nostanut sotilaallista valmiuttaan niin lounaassa kuin etenkin pohjoisessa sekä Libanonin että Syyrian vastaisilla rajoillaan. Patriot ja Iron Dome patteristoja on roudattu rajojen tuntumaan, ilmavalvonta ja satelliittivalvonta tehostettu siltä varalta että Syyria tai Hizbollah yrittäisivät vastata huutoihinsa kostaa Israelin tekemät ilmaiskut. Iran on myös osaltaan aktiivinen ja toimittaa jatkuvasti Damaskon lentokentälle aseita, ammuksia, raketteja sekä Vallankumouskaartin sotilaita kouluttamaan SAM-ohjusten käytössä. Sillä sektorilla voi odottaa mitä tahansa tapahtuvaksi milloin tahansa. IAF:n koneet, lähinnä F-16 Raam ja Sufat partioivat jatkuvasti tarkkailemassa sekä Damaskon lentokenttää että Libanoniin johtavien teiden kuljetuksia. Jos havaitaan epäillyttävä kuljetus, se tuhotaan ja samalla ollaan varuillaan Hizbollahin tai Syyrian vastaiskuista. Damaskon puolustuksen turvaksi on toimitettu kemiallisia ja biologisia taistelukärkiä sisältäviä ohjuksia, ne on suunnattu, ei juurikaan yllättäen, Israeliin.

Kapinallisten koalition mukana taistelee myös Al Qaida, niin Syyrian hallintoa vastaan kuin Libanonin Hizbollahia vastaan. Asetelma on eräässämielessä nurinkurinen, lännen ja Israelin katkera vihollinen Al Qaida sotii Syyriaa, Irania ja Hizbollahia vastaan tavallaan samalla puolella kuin Israel ja suuni-islamilaiset ryhmät. Jos he voittavat, niin samat ryhmät kääntyvät seuraavaksi Israelia vastaan.

Iran hermostui myös Bulgarian hallituksen ja tiedusteluviranomaisten tutkimustuloksesta Burgasin lentoaseman terrori-iskussa. Siinhän sai surmansa viisi israelilaista turistia, iskun tekijä ja n.30 loukkaantui. Tekijäksi osoittautui siis aivan kiistatta Hizbollahin aseellinen siipi, aseettomia siipiä sieltä onkin vaikea löytää. Mutta mikä ihmetyttää, on se, että Iran määräsi lähettiläänsä poistumaan Sofiasta ja alensi diplomaattista statusta konsulaatiksi. Tämä siis vastalauseena Bulgarian hallitukselle joka oli uskaltanut mennä tekemään tutkimuksen mainitusta iskusta ja mikä pahinta, julkistaa sen tuloksen. Kukaan ei syyttänyt suoraan Irania, vaan Hizbollahia, Libanonissa oleilevaa shiia-islamilaista ryhmää. Uskonto on edelleenkin voimakkaampi tekijä Lähi-idän markkinoilla kuin meidän ulkoministerimme uskookaan. Kolumnisti arvelee että Hizbollah olis voitu tuomita vaikkapa vinku-intialaisten surmaamisesta em tavalla, Iran ei olisi reagoinut siihen, mutta kun kyse oli heidän mielestään oikeutetusta teosta, siis isralilaisten sionistien surmaamisesta, niin sellaisesta ei voi tuomita ketään kunnon shiia-muslimia. Taustalla kytee myöskin huoli siitä, että kansainvälisesti tuomittu terrori-isku voisi antaa Israelille oikeuden iskeä Hizbollahin tukikohtiin tavallaan kostoksi Bulgarian tapahtumista. Siksi Israel haluaa että Hizbollah julistettaisiin terrori-organisaatioksi, ja ilmeisesti samasta syystä EU:n viisas ministerineuvosto vastustaa sitä. USA, Iso-Britannia ja Kanada ovat jo liittäneet Hizbollarit terrorilistoilleen.

Hallitusneuvottelut Israelissa junnaavat eteenpäin hiljalleen, ilman mitään suurempaa dramatiikkaa kuin mitä nämä normaalit kuviot tuovat, niin hallitus saataneen kasaan muutaman viikon kuluessa. Tavoite on kaikilla sama, ennen USA:n presidenti vierailua, joka sellaisenaan vahvistaa Netanyahun asemaa ja toisaalta houkuttelee oppositiota pelkääviä puolueita tinkimään ennen vaaleja asettamistaan kiveen hakatuista vaatimuksistaan. Jopa entinen pääministeri ja Kadima-johtaja Tsipi Livnikin on ilmaissut halukkuutensa osallistua hallitukseen, tosin vaatimalla itselleen asuntoministerin salkkua, tai neuvottelijan asemaa ns kahden valtion mallissa. Toinen perusräksyttäjä Shelly Jakimovich, on hänkin valmis hallitukseen jos vain löytyisi jokin keino säilyttää samalla kasvonsa äänestäjiä kohtaan. Sama ongelma politiikoilla näkyy olevan muuallakin, ei vain täällä Suomessa. Israelin tilanne on sikäli erikoinen että hallituksessa tullaan ottamaan kantaa hyvin vaikeisiin kysymyksiin, talous yksi niistä. Sitäkin vaikeampaa on päättää suhtautumisessa Iraniin, Syyriaan, Libanoniin, Egyptiin ja Hamasiin. Jokainen näistä valtioista on enemmän tai vähemmän, virallisesti tai epävirallisesti sitoutunut Israelin hävittämiseen ja Jerusalemin omituiseen vapauttamiseen. Vuosi toisensa jälkeen Iranin ydinaseuhka on tiivistynyt ja heidän rauhanomainen ydintehtailunsa muuttumassa, jos ei jo ole sitä, ydinasetehtailuksi. Tavoitteet ovat edelleen samat Israelin suhteen.

Mahtaako olla toista demokraattista valtiota missään maapallollamme missä sallittaisiin maan parlamentissa sellaista käytöstä jota arabikansanedustajat osoittavat avoimesti. Välittömästi kun uskollisuudenvala oli vannottu, se on sentään pakollinen, useat arabiedustajat poistuivat salista sillä valan jälkeen soitettiin HaTikva, kansallishymni.
Olen Arabi eikä minua voi vaatia kuuntelemaan tällaista ahdistavaa ja nöyryyttävää musiikkia, sanoi eräs MK kun häneltä tiedusteltiin salista poistumisen syytä.
Aika erikoista, he ovat Israelin kansalaisia, uskonnoltaan muslimeja ja käytökseltään ilmeisesti PLO:n kannattajia. Nauttivat kaikkia Israelin kansalaisoikeuksia ja pitävät puukkoa piilossa, siis kuvainnollisesti, selkänsä takana. Jos ja kun seuraava sota syttyy, ei ole vaikea arvata kenen puolella sympatiat ovat.

Nyt jopa USA:n hallitus ja Obama joutuvat myöntämään että diplomatian keinoin Irania ei pysäytetä, Ahmadinejadin mukaan, siis lausunnossa jonka hän antoi Egyptin presidentille, Mursille, Iran on jo ydinasevaltio ja haluaa jakaa sen alan tietämystään myös Egyptin kanssa. Samoin Iran painostaa Syyriaa jatkamaan asetoimituksia Hizbollahille keinolla millä hyvänsä, vaikka joitakin saattueita kyettäisiinkin tuhoamaan, jokunen voi aina päästä perille. Tällainen Iranin maaninen Israel-viha saisi jo vähitellen tulla laajempaa tietoon ja ymmärrykseen myös länsimaissa ja samalla tiedostaa sen todellinen lähde ja taustavaikuttaja. Iranin Vallankumouskaarti on lähettänyt jo 50.000 aseistettua erikoisjoukkojensa sotilasta Syyrian armeijan tueksi, asia joka jäädyttää puolestaan Lähi-idän sunnalaisten valtioiden suhteita niin Iraniin kuin Syyriaankin.

Venäjä on varoittanut Syyria reagoimasta Israelin tekemiin kahteen ilma-iskuun Jamrayaan ja Libanoniin matkalla olleeseen saattueeseen. Venäjän mukaan se antaisi Israelille oikeuden jatkaa pommituslentoja etenkin kun YK:n päätöslauselma 1701 kieltää joukkotuhoaseiden kuljetukset maasta toiseen. Mutta jotakin oli kuitenkin tehtävä, ja niinpä USA:n Turkin suurlähetystöön Ankarassa, tehtiin pommi-isku joka surmasi Turkin Turvallisuuspalvelun agentin. Tekijä sai myös surmansa, hän kuului DHKPC-ryhmään, Kansan Vallankumoukselliseen vapautusrintamaan. Turkin pääministeri, despoottinen Israel-vihaaja Tayyip Erdogan kommentoi pommi-iskua syyttäen siitä tietysti Israelia ja välillisesti myös USA:a Niiden valtioiden jotka kohtelevat Israelin hallitusta kuin hemmoteltua lasta, tulisi tiedostaa että historia ei tule antamaan anteeksi Israelin valtiollista menettelyä.

Erdogan on luonnollisesti harmissaan myös siitä että Turkel-komissio on toisessa tutkimuksessaan päätynyt toteamaan että Israelin laivasto toimi kaikkien kansainvälisten säädösten ja merilain mukaan kaksi ja puoli vuotta sitten tapahtuneessa Mavi Marmara alukseen tehdyssä iskussa.

Kolumni päivittyy jälleen jonkin ajan kuluttua...


"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa