UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 22.04 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 22.04 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » To 23 Huhti, 2009 12:23

KESKIVIIKKO 22.04.09


1. EMME VOI KESKUSTELLA loputtomiin, oli presidentti Obaman viesti Israelille, jonka hän esitti Jordanian kuninkaan Abdullah II:n Washingtonin vierailun yhteydessä eilen. Obama alkaa lopultakin näyttää jotain oikeasta luonteestaan ja karvoistaan, joskaan ei vieläkään selvitystä synnyinmaastaan, mitä monet tuskaisesti odottavat. Obama sanoi, että on aika nousta pois kuilusta, on aika luoda todellisia edistysaskeleita, joita jokainen osapuoli voi ottaa ja jotka todistavat tästä julkilausumasta. Hän myös vakuutti, että USA aikoo syvästi paneutua tähän prosessiin nähdäkseen, onko mahdollista saavuttaa edistystä.
OBAMA kieltäytyi yksilöimästä suunnitelmaansa, jos hänellä sellainen on, mutta hän viittasi epämääräisesti alueen osapuolten olevan hyvin selvillä, millaisia heidän keskeisiään luottamusta herättäviä toimia voidaan suorittaa. (JP)
2. OBAMA on kaikessa pyrkinyt luomaan etäisyyttä Bushin harjoittamaan politiikkaan, myös Lähi Idän rauhanprosessin edistämiseksi, mutta tuo iänikuinen luottamusta herättävät toimet tuntuu Israelista käsin kovin tutulta ja kuluneelta. Bush käytti sitä toistuvasti, ja poikkeuksetta se tarkoittaa, että Israelin tulee hellittää Juudean ja Samarian alueitten valvontaa, poistaa tiesulkuja, sallia palestiinalaisia työntekijöitä maahan, poistaa liikkumisrajoitukset eri palestiinalaisalueitten välillä, avata Gazan terminaalit kaikelle liikenteelle, lopettaa kaikki rakentaminen juutalaiskylissä ja kaupungeissa vihreän linjan itäpuolella, poistaa kaikki pysyvien juutalaisyhteisöjen ulkopuolelle rakennetut uudisrakenteet, lopettaa palestiinalaisten laittomasti usein toisen omistamalle maalle - rakentamien talojen purkaminen Jerusalemin itäosissa, lopettaa juutalaisten lähiöitten laajentaminen Jerusalemissa ennen 1967 sotaa vallinneitten rajalinjojen itäpuolella. Täten E-1 alue Jerusalemin ja Maale Adumimin välillä jää odottamaan uutta USA:n presidenttiä tai jotain muuta, mikä muuttaisi olosuhteet. Lista on pitkä eikä suinkaan täydellinen, mutta siitä Obaman hallitus poimii sopivimmat, joita se tulee vaatimaan. (JP)
3. TÄSSÄ KAIKESSA on vain se kummallisuus, ettei palestiinalaisilta ole missään vaiheessa vaadittu vastaavantapaisia luottamusta herättäviä toimia. Kuitenkin, jos palestiinalaisilla on pahoja epäilyksiä Israelin suhteen, niitä on yhtä lailla israelilaisten suhtautumisessa palestiinalaisten vilpittömyyteen. Jasser Arafatin ajoista lähtien Palestiinan Auktoriteetin ja sen puheenjohtajan toimia on hallinnut peittely ja kaksinaamaisuus. Länsimaille tarkoitetuissa puheissa ja haastatteluissa vakuutetaan pyhästi, että PA on sitoutunut noudattamaan kaikkia sille annettuja vaatimuksia ja velvollisuuksia ja että se tulee niin toimimaan. Arabeille suunnatuissa puheissa asia esitetään päinvastaisesti.
Esimerkkejä: PA lupautui Oslon sopimuksissa kitkemään julkisista mediavälineistään, koulujen opetusohjelmista ja oppikirjoista sekä julkisista laitoksista ja yhteisöistä kaikki Israelia halventavat ohjelmat sekä poistamaan vihaan ja Israelin vastaiseen taisteluun kiihottavat opetukset lastentarhatasolta korkeimpiin oppilaitoksiin saakka ja PA:n valvomista mediavälineistä. Hyvistä vakuutuksista huolimatta mikään ei ole muuttunut.
Toinen esimerkki koskee PA:n puheenjohtajien lähes avointa sekä taloudellista että aseellista tukea alueillaan toimiville terrorijärjestöille. Esim. al-Aksan Marttyyrien Prikaati, joka on lännessä luonnehdittu terrorijärjestöksi ja joka on Fatahin alajärjestö ja siis PA:n puheenjohtajan käskyvallan alainen, toimii julkisesti ja useat sen jäsenistä palvelevat myös PA:n poliiseina nauttien sieltä saamaansa palkkaa terroritoimistaan saamansa lisäksi. (JP)
4. OBAMA totesi kuningas Abdullah II:n vierailun yhteydessä vaikeudet, joita Netanyahulla oli hallituksensa muodostamisessa, mutta totesi samalla, että hänen nimittämänsä George Mitchellin tulee jatkaa ilmapiirin haistelemista Israelissa. Hänellä lienee samanlaisia vaikeuksia kuin Netanyahullakin Lähi Idän politiikkansa muovailemisessa, sillä hän on kääntämässä kaiken ylösalaisin. Hän on luopunut Bushin harjoittamasta painostus-politiikasta ja lähestyy muslimivaltioita ja niiden kanssa liitossa olevia maita nöyrästi hattu kourassa - jopa tavalla, jota jotkut pitävät nöyristelynä kehitysmaitten johtajien edessä. Kuningas Abdullah II kuitenkin antoi tunnustusta Obaman uudelle lähestymistavalle ja totesi sen toimineen tähän saakka hämmästyttävän hyvin. Abdullah oli tavallaan arabimaitten tunnustelija, joka ensimmäisenä pääsi kokeilemaan, mihin Obama käytännössä tähtää. (JP)
5. Obamalla onkin kiireisiä viikkoja toukokuun alussa, sillä hän on kutsunut sinne PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin, Egyptin presidentti Hosni Mubarakin sekä pääministeri Benyamin Netanyahun. Sekä Israelin että USA:n johto edellyttää, että Netanyahun vierailuun mennessä Israelin uusi rauhanprosessimalli on saanut muotonsa, ja että hän voi keskustella siitä Obaman kanssa, jolla silloin jo pitäisi olla selvillä PA:n ja Egyptin kanta.
Ennakkomerkeistä päätellen voidaan kuitenkin olettaa, että Obaman hallitus tulee luopumaan täysin Bushin tavasta käsitellä Israelia, jota hän pitää suosimispolitiikkana. Tämä tarkoittaa sitä, että Israelin on syytä varautua rajuunkin painostukseen, jossa aseina käytetään Israelin läheistä ja joissakin tapauksissa lähes yksinomaista sitoutumista USA:n teknologian tuotteisiin, mikä korostuu sen asevoimissa. Israel voi odottaa, etteivät varaosat tule enää ilman ongelmia, eikä uusimpia asejärjestelmiä voida tilata kuin ennen. USA:n ja Israelin välisen yhteisymmärryksen yhtenä peruspilarina on ollut päämäärä, että lukumääräisesti ylivoimaisen muslimimeren keskellä asuvana Israelin tulee säilyttää tekninen ylivoimansa naapuriensa arabimaitten tasoon verrattuna.
Bush joutui hallintonsa loppuaikoina luistelemaan tästä periaatteesta pyrkiessään etsimään arabimaitten tukea Iranin kasvavaa vaikutusta vastaan alueella, mitä kiirehti myös yllättävä talouslama. Öljykauppojen johdosta arabimaille kuten myös Kiinalle ja Venäjälle on kertynyt valtavat dollarivarat, joilla ne pystyvät painostamaan USA:n hallitusta. Nämä maat ovat ostelleet yhtiöitä ja instituutioita USA:ssa tavalla, mikä joittenkin mielestä vaarantaa maan turvallisuutta. Mukana on myös asejärjestelmiä toimittavia yhtiöitä, mikä on hälyttänyt Israelin johtajia. (JP)
6. EUROOPPALAISET alkavat tajuta, että heidän maihinsa muuttaneet muslimit aiheuttavat ongelmia EU:n sisällä. Tanskalaisen Jyllands Posten kulttuuritoimittaja Flemming Rose, joka vastasi lehdessä julkaistuista profeetta Mohammedia halventavista pilapiirroksista, sanoo Israelin vierailunsa yhteydessä, ettei hän kadu päätöstään vuonna 2005 julkaista nuo 12 pilapiirrosta, mutta ei halua spekuloida, haluaisiko hän tehdä niin uudestaan. Pilapiirrosten jälkeisissä mielenosoituksissa useissa muslimimaissa viitisenkymmentä ihmistä kuoli. Rose analysoi, että jos hän lupautuisi olla toistamatta päätöstään uudessa tilanteessa, se lähettäisi vaarallisen viestin muslimeille, että he voivat tehdä mitä haluavat länsimaisessa yhteiskunnassa, joka väkivaltaisen vastareaktion pelossa ei uskalla vastustaa. Se olisi samaa kuin kysyä raiskauksen uhrilta, kaduttaako häntä, että hän pukeutui turhan paljastavaan asuun perjantai-illan tilaisuuteen. Hän kertoi vastareaktion tapahtuneen kahdessa vaiheessa. Vuonna 2006 muslimioppineet kritisoivat julkisesti piirroksia. Toisessa vaiheessa 2008 peräti 18 lehteä julkisti kuuluisimmat piirrokset, joissa yhdessä Mohammed esitettiin turbaanilla varustettuna, johon oli sijoitettu pommi.
ROSE vakuuttaa, ettei tarkoitus ollut halventaa ketään eikä varsinkaan muslimeja, vaan esitellä kaksinaismoraalia, joka on leviämässä yhteiskuntaan suhteessa muslimeihin.
Rose sanoo Bernmard Lewisiin viitaten, että muslimit pyrkivät levittämään lainsäädäntöään Eurooppaan. Lewis muistutti, että vihamielisyyttä islamia kohtaan on esiintynyt aiemminkin.
Rose sanoi, että Euroopassa nousee poliittisia liikkeitä, kuten Geert Wildersin johtama Tanskassa, jotka ovat alkaneet puhua ilmiön aiheuttamista vaaroista ja vaativat muslimi-siirtolaisuuden kieltämistä tai rajoittamista länsivaltoihin. (ynetnews)
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 12,00.html
7. UUTISOTSIKOITA
- Mielipidetiedustelun mukaan 62 % israelilaisista voisi hyväksyä Nato-joukkoja valvomaan Länsirantaa. Arabien kannatus oli 42 %, joskin kolmannes ei tiennyt. Lars Hansel Konrad Adenauer säätiöstä sanoo, että on havaittavissa antautuminen kansainväliseen ratkaisuun palestiinalaiskysymyksessä. Israelin liittymistä Naton jäseneksi kannatti 54 %, juutalaisista 60 %. (JP)
- Damaskoksessa asuva Hamasjohtaja Khaled Mashaal puhuu Englannin parlamentin kokouksessa videolinkin kautta. Tilaisuuden, johon kutsuttiin lukuisia brittiparlamentaarikkoja, järjestäjänä toimii entinen kansanedustaja Clare Short Liberal Democrat-puolueen jäsenen Lord John Alderdicen kanssa. Tarkoituksena on keskustella, onko Lähi Itään mahdollista saada rauhaa ilman keskustelua muslimijärjestö Hamasin kanssa. Järjestäjät eivät tarjoa mitään vaatimuksia Hamasille eikä sen muuttumista demokraattiseksi. He varoittavat, että nyt voi olla viimeinen tilaisuus luoda rauha kahden valtion periaatteen pohjalta. Sekä Englanti, USA että EU pitävät Hamasia terrorijärjestönä. Englannin ulkoministeriö tuomitsee tilaisuuden. Short kritisoi Israelia ankarasti ja vaatii sen boikotoimista. Viime kuussa hän osallistui delegaatioon, joka Syyrian matkansa aikana tapasi Mashaalin. (JP)
- Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Sulaimen matkustaa tänään Israeliin. Hän tapaa iltapäivällä mm. ulkoministeri Avigdor Libermanin.
- Englannin hallitus aikoo suorittaa täydellisen inventaarion aseista, joita maa on myynyt Israelille. Vaatimus sai vauhtia operaatio cast lead aikana, jossa Englannin hallitus uskoo Israelin käyttäneen aseita tai niiden osia, jotka on valmistettu Englannissa. Israelin aseostot maasta ovat 1 %:n luokkaa. (JP)
- Intia lähetti maanantaina vakoilusatelliitin kotitekoisella raketilla. Satelliitti TISAR-2 lähetettiin avaruuteen Polar Satellite Launch raketilla. Satelliitin rakensi Israel Aerospace Industries, se perustuu erikoisrakennettuun SAR-teknologiaan (syntetic aperture radar), joka toimii kaikissa olosuhteissa, yöllä ja päivällä, sateella ja auringonpaisteessa. Satelliitin rakentamista kiirehdittiin Mumbain terrori-iskun seurauksena, koska havaittiin, ettei Intialla ollut mahdollisuuksia seurata liikennettä merialueilla ja maalla esim. monsuunisateitten aiheuttaman kosteuden, pilvisyyden ja sumun vuoksi. (JP)
Lämpötila, Jsm: Ke: 17-28: To: 20-29: Pe: 13-19: La: 12-17 C-astetta, alussa selkeää ja pölyistä, torstaista lähtien pilvistä.

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron