Maanantaina 27.04 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Maanantaina 27.04 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 27 Huhti, 2009 20:14

MAANANTAI 27.04.09


1. ILMAN SELVIÄ välitavoitteita ja aikataulua keskustelut Iranin kanssa tulevat epäonnistumaan, vakuuttaa strategisten asiain ministeri Moshe Yaalon Jerusalem Postin haastattelussa. Tämä on hänen ensimmäinen haastattelunsa saatuaan ministerinpaikan 31. maaliskuuta. Haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan JP UpFront lehdessä perjantaina. Yaalon sanoo, ettei ole epäilystäkään siitä, että iranilaiset tulevat käyttämään keskusteluja viivytystaktiikkana, ellei heille anneta selviä välitavoitteita, joita heidän tulee suorittaa, kuten esim. vaatimus, että Iranin tulee lopettaa uraanin rikastus kahdessa kuukaudessa. Yaalon selittää, että tällä tavoin on mahdollista testata Iranin vilpittömyyttä, mutta ilman näitä keskustelut ovat ajan hukkausta.
Se mitä tapahtuu läntisen maailman ja Iranin Islamin jihadistien välillä on rakennettu aiempien antautumisten ja myönnytysten perustalle. Lännen tulee nousta tätä aaltoa vastaan ja vastustaa sitä.
YAALON ei halunnut spekuloida kysymystä, tuleeko Israel iskemään Iranin ydinlaitoksiin. Hän sanoi toivovansa, että joku toinen huolehtisi tästä, mutta toisti Hillellin kuuluisan toteamuksen: Jos minä en puolusta itseäni, kuka sitten? Ja jos ei nyt, koska sitten? Hän hylkää USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin lausunnon, jonka mukaan Israel menettää arabimaitten tuen, ellei se suostu rauhankeskusteluihin palestiinalaisten kanssa. Hän katsoo, ettei näitä ole syytä kytkeä toisiinsa kutsuen sitä keinotekoiseksi. Koko idea on juuriaan myöten mätä. Yaalon selittää: Islamilainen vallankumous Iranissa ei puhjennut Israelin takia; al-Qaidaa ei perustettu meidän vuoksemme eikä Hizbullakaan noussut meidän vuoksemme. Hän katsoo, ettei islamilaista jihadia pehmennetä ratkaisemalla ensin Israelin ja palestiinalaisten välinen ongelma. Sen sijaan tarvitaan Amerikan johtaman lännen jämäkkä kanta Iraniin nähden, ja jos USA haluaa jatkaa keskusteluja Iranin kanssa, ne tulee tehdä pitämällä esillä sotilaallisen vaihtoehdon mahdollisuus. Hän viittaa tässä vuoteen 2003, jolloin Iran keskeytti tai hidasti ydinohjelmansa toteuttamista sekä kovennetun painostuksen että sotilaallisen iskun pelossa.
Yaalon ei usko USA:n ja Israelin väliseen konfliktiin, sillä sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, vaikka erimielisyyksiä on ollut johtajien välillä. Ahmadinejad sanoi sunnuntaina, että Iran on valmis keskusteluihin, jotka perustuvat vilpittömyyteen, kunnioitukseen ja oikeuteen. Hän vaati keskusteluille selvää runkoa ja ohjelmaa. (JP, Yaakoc Katz)
2. EI OLE MITÄÄN keskusteltavaa, ellei PA tunnusta Israelia juutalaiseksi valtioksi, toteaa Moshe Yaalon Y Katzin haastattelussa. Hän toisti haastattelun aikana useaan kertaan, että PA:n johto on systemaattisesti kieltäytynyt tunnustamasta Israelia juutalaisena valtiona. Jopa Annapolis konferenssissa 2007 PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kieltäytyi lisäämästä loppuasiakirjaan sanoja: Kaksi valtiota kahdelle kansalle. Hän suostui vain ilmaisuun kaksi valtiota. Tämän takia pääministeri Netanyahu vaatii PA:n tunnustusta Israelista juutalaisena valtiona. Se on sitä ilman heidän tunnustustaankin, mutta jos he eivät hyväksy tätä tosiasiaa, ei ole mitään keskusteltavaa.
MEIDÄN näkökulmastamme vuoden 1967 rajat (1949 aselepolinjat) eivät ole puolustus-kelpoisia. Suostuminen tähän on vaarallista. Uskon luovuuteen ratkaisuissa, mutta en tällä tavoin. Yaalon kertoi, että hallitus viimeistelee ohjelmaluonnostaan ja on hyväksynyt perustaksi edetä palestiinalaiskysymyksessä pohjasta ylöspäin. Tämän periaatteen mukaan palestiinalaisten tulee ensiksi perusteellisesti uudistaa opetuslaitoksensa, politiikkansa ja taloutensa perusteet. (JP, Y Katz)
3. POLIITTISET kommentoijat ovat pyrkineet haarukoimaan, miten puolustusministeri Ehud Barak ja ulkoministeri Avigdor Lieberman pystyvät tasoittamaan näennäisesti varsin kaukana toisistaan olevat näkemyksensä suhteessa Iraniin, Syyriaan ja Palestiinaan. Päältä päin heidän lausuntojaan tarkastellessa saa kuvitelman, että heidän käsityksensä riitelevät kaikissa näissä avainkysymyksissä.
Asiaa lähemmin tarkastellessa havaitsee, kuten Haviv Rettig Gur toteaa JP:n artikkelissaan, etteivät he juurikaan eroa itse asiassa, vain muodot ja retoriikka ovat erilaiset.
LIEBERMANIN retoriikka on jykevää, maanläheistä ja koristelematonta, joku voisi kutsua sitä karkeaksi tai viimeistelemättömäksi, mutta yhä useammat tunnustavat, että hän puhuu asiaa siinä missä monet hänen kollegoistaan käärivät sanottavansa yleisesti käytettyihin isku-lauseisiin, jotka hämärtävät heidän todellisen tarkoituksensa. Tämä väistelevä tyyli sopii poliitikolle, joka haluaa aina löytää sopivan pakotien porsaanreiän, josta päästä livahtamaan joutumatta kiinni väärästä lausunnosta. Libi käy ongelmia vastaan pelkäämättä seurauksia, minkä johdosta häntä vastaan tehdyt hyökkäykset ovat olleet rajuja. Libin tyyli vetoaa kansaan, joka on kurkkuaan myöten täynnä poliitikkojen epäselviä lausuntoja ja lupauksia, joita he eivät ole koskaan aikoneetkaan toteuttaa.
EHUD BARAK on Labour-puolueen ja vasemmistolaisen ideologian ja terminologian kasvatti. Sen mukaisesti hänen sanavarastoonsa ovat pesiytyneet vasemmiston runsaasti käyttämät termit rauhanprosessi, rauhan kannattajat ja sen vastustajat, myönnytykset, miehitys jne.
Tämän vuoksi Libin ja Barakin lausunnot näyttävät olevan kaukana toisistaan, koska he käyttävät eri sanoja ja eri ilmaisumuotoja samoista asioista.
Täten Lieberman sanoo, ettei hän näe Syyrian presidentinlausunnoissa mitään positiivista, vain uhkauksia: Jos Israel ei suostu neuvottelemaan meidän ehdoillamme, ainoana vaihtoehtona on vastarinta (tarkoittaa terrori-iskuja).
Barak totesi sunnuntaina kabinetin istunnossa, että on Israelin edun mukaista muotoilla suhteensa Syyrian kanssa, kuitenkin lisäten, että Israelin täytyy suojella turvallisuuttaan ja muita intressejä. Barakin lähellä olevat lähteet sanovat, että Barak ymmärtää, että Syyrian tulee lopettaa terrorismin tukemisensa rauhankeskustelujen onnistumiseksi. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että Barak puhuu kahdella suupielellä siten, että hän lupaa yhdellä tapaa mutta jättää sanomatta siihen liittyvistä ehdoista. Hän puhuu puolitotuuksilla.
Lieberman sanoi sunnuntaina, että hän on valmis aloittamaan keskustelut Syyrian kanssa vaikka tänä iltana, mutta ilman ennakkoehtoja. Syyria vaatii Israelilta lupausta Golanin palauttamisesta ehtona rauhankeskusteluille, mitä Libi ei voi hyväksyä. (JP)
4. SISÄMINISTERIÖ sanoo, että Kedarin kylä tulee liittää Maale Adumimin kaupunkiin. Ministeriön asettama paneeli suositteli liittoa, mutta tullakseen voimaan sisäministeri Eli Yishain tulee hyväksyä se, mitä hän ei ole tehnyt. Kedarin yhteiskunnalliset velvoitteet, kuten viemäröinti, jätteiden keräys ja vesihuolto, siirrettäisiin Gush Etzionista, joka on 12 km:n päässä, vain kilometrin päässä sijaitsevaan Maale Adumimiin. Kuten saattaa arvata, suositus saa kiivasta vastustusta Peace Now järjestöltä, joka saa runsaasti palstatilaa mediassa, ja jonka mielipiteitä JP:n kommentoijat usein siteeraavat muissakin tämän kaltaisissa tapauksissa. Maale Adumimin pormestari Benny Kashriel kieltää vastustajien väitteet todeten, että kaikkien aiempien hallitusten suunnitelmissa Kedar on turva-aidan Israelin puolella. Hän sanoi, että suosituksen teki asiantuntijoitten paneeli, joka ei ole poliittinen. Hän totesi, että monet Kedarin lapset käyvät jo koulua Maale Adumimissa ja sen asukkaat asioivat kaupungin marketeissa. He maksavat veronsa kuitenkin Gush Etzioniin.
Kedarin asukasluku on 800, Maale Adumimissa asukkaita on 33 000. Maale Adumimin kaupunki on yksi Israelin nopeimmin kasvavia, se tarvitsee laajentumistilaa. Tämä kuitenkin kohtaa syvän poliittisen epävarmuuden, sillä sekä PA että monet länsivallat vastustavat kaupungin alueen kasvattamista. Tämä vuoksi sen ja Jerusalemin välinen ns. E-1 alue, jonne on jo vedetty infrastruktuuri, odottaa rakennuspäätöstään. (JP)
5. ISRAELIN valtio suostuu pitkällisten neuvottelujen, mielenosoitusten, ainakin yhden kuolleen ja usean haavoittumisen, sekä korkeimman oikeuden käsittelyn, jälkeen tarkistamaan turva-aidan paikkaa Bil´lin arabikylän lähellä. Valtion uuden suunnitelman mukaan n. 700 dunamia 1700:sta (170 ha) siirretään turva-aidan itäpuolelle. Jää nähtäväksi, tyydyttääkö tämä palestiinalaisia, sillä turva-aidan vastustamisesta on tehty poliittinen kiista, johon osallistuu useita ulkomaisia kiihottajia ja mielenosoitusten järjestäjiä.
Aidan paikka määriteltiin alun perin Modiin uuden lähiön, nimeltään East Matityahu, rakentamista varten. Siihen suunniteltiin 3000:n asuntoyksikön rakentamista kahdessa vaiheessa. Suunnitelman muutoksen johdosta vain 2000 asuntoyksikköä voidaan rakentaa.
Bil´lin kylän asukkaat ovat ilmeisen tyytyväisiä voittoonsa, mutta pitävätkö nykyiset näkymät on jokaisen arvattavissa. (JP)
6. ISRAELIN ystävänä ja luotettavana sotilaallisena kumppanina pidetty Turkki on käytännössä alkanut osoittaa etääntymistään Israelista, mitä pääministeri Erdoganin monet Israelin vastaiset purkaukset jo ennakoivat. Tunnetuin lienee Erdoganin ulosmarssi Davosin kokouksesta, jossa hän sanoi pahastuneensa presidentti Peresin Gazan operaatiota koskevasta yksinpuhelusta. Turkki vastusti operaatiota eikä salaillut sitä sen aikana.
Turkki aloitti tällä viikolla kolmi-päiväiset sotilasharjoitukset yhdessä Syyrian kanssa, joka on muodollisessa sotatilassa Israelin kanssa. Vähän aiemmin Turkki ja Syyria allekirjoittivat aiesopimuksen asetuotannon välisestä yhteistoiminnasta. Tilanne on aika erikoinen, sillä Turkki on Naton jäsen ja hakee aktiivisesti EU:n jäsenyyttä.
Israel on modernisoinut Turkin aseita, panssareita ja muuta kalustoa. Maitten välinen kauppa kasvoi viime vuona 23 %. Israel ja Turkki ovat pitäneet useita merivoimien yhteisharjoituksia, joihin USA ja muitakin maita on osallistunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131049
7. UUTISOTSIKOITA
- Iranin Gazaan matkalla ollut rahtilaiva upotettiin Sudanin edustalla. Sudan syyttä upotuksesta sekä Yhdysvaltoja että Israelia. (JP)
- Israelilaiset yksityisvartijat karkottivat Somalian merirosvot niiden aiottua vallata italialaiseen risteilyaluksen. Aluksessa oli 1000 matkustajaa ja 700 miehistön jäsentä. Merirosvot nostivat jo koukuilla varustettuja tikkaita aluksen kylkeen, kun vartijat ajoivat heidät pois. Jotkut matkustajat kärsivät lieviä kolhuja ja naarmuja rynnätessään turvaan tulitukselta. (JP)
- Jordanian kuningas Abdullah II uhkaa, että Israel joutuu sotaan, ellei se hyväksy arabisuunnitelmaa. Hän osallistui amerikkalaiseen ohjelmaan Meet The Press. Abdullah antoi Israelille 18 kuukautta aikaa selvittää ongelmat palestiinalaisten kanssa, tai tulee sota. Hän painotti, että keskeisin kysymys on Jerusalem ja sen sorron alla asuvat palestiinalaiset. Kun Jerusalemin kysymys ratkaistaan, al-Qaida häipyy maan pinnalta, hän uskoo.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131050
- Shin Bet ja IDF saivat kiinni Bat Ayin murhaajan Mousa Tietin, 26, Khirbet
- Tzafahissa, 2 km:n päässä Bat Ayin kylästä. Mousa puukotti kuolleeksi 13 vuotiaan Shlomo Nativen, haavoitti 7-vuotiasta kirveellään ja ajoi takaa kolmatta lasta, ennenkuin hänet estettiin. Hän pääsi karkuun, mutta pidätettiin kotikylässään kaksi viikkoa sitten. Hän sanoi halunneensa tulla marttyyriksi, mutta ilmeisesti toimi yksin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131050

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron