UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 04 05 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 04 05 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 04 Touko, 2009 17:16

MAANANTAI 04.05.09


1. ISRAELIN lähettiläs USA:ssa tullee olemaan mies nimeltä Michael Oren. Sekä Netanyahu että Lieberman ovat hyväksyneet hänen ehdokkuutensa. Oren on herättänyt ristiriitaisia tunteita Israelissa, sillä hän on systemaattisesti tunnustanut kannattavansa kahden valtion periaatetta. Hänen omia repliikkejään seuraavassa:
Israel ei tule pysymään passiivisena hallituksen, joka on vannonut pyyhkäisevänsä Israelin pois kartalta, pyrkiessä saamaan keinot sen toteuttamiseksi. Näin Oren Iranista.
Tämä hallitus on vakavasti otettava rauhankumppani ja tulee tekemään kaikkensa sovitellakseen kaikkien naapureittemme kanssa. Hän sanoi puhuvansa tämän yksityis-henkilönä, mutta vakuutti samalla, että Israelin turvallisuus on ensiksi huomioitava. Hän puhui näitä ennen nimitystään ehdokkaaksi USA:n lähettilääksi, mutta totesi olevansa ilahtunut saamastaan kunnianosoituksesta, jos näin tapahtuu.
Oren on USA:n kansalainen, hän opiskeli Princetonin yliopistossa historiaa. Jos hänet nimitetään virkaan, hän joutunee luopumaan USA:n kansalaisuudestaan. (JP)
HAARETZIN kolumnisti Meir Oren kertoo web-sivun artikkelissaan, että Israelin strategia Iranin ydinsuunnitelmaa kohtaan on epäonnistunut. Israel kuvitteli voivansa antaa maailman isoille valtioille tehtäväksi hoitaa Iranin aiheuttama uhka ja pysytellä itse kakkosrivillä, vain kurkistellen isoisten olkapäitten yli. Tämä strategia epäonnistui. Nuo isoiset katsovat, ettei heidän omien intressiensä vuoksi ole viisasta elämöidä liikaa, ja niin Israel voi vain katsella sivusta, kun sen tuhoamista vannova hallitus rakentaa ydinarsenaaliaan kaikessa rauhassa. Oren toteaa, ettei Israelin johto puolueesta riippumatta eroa toteamuksestaan, että maa on eloonjäämiskysymyksen edessä, vain retoriikka eroaa.
Oren toteaa, ettei Shimon Peres voi vaikuttaa ratkaisevasti USA:n presidentin suunnitelmaan yhteyksien luomiseksi Iranin kanssa samalla luopuen sotilaallisesta vaihtoehdosta. Israel on tässäkin asiassa jäämässä surkeasti yksin. Mutta tuskin edes Netanyahun retoriikka riittää vaikuttamaan Washingtonin hallituksen koneistoon, joka jauhaa täysillä Obaman näyn toteuttamiseksi. Tuskinpa uuden USA:n lähettilään Michael Oreninkaan USA:n kansalaisuus ja ilmeinen verbaalinen lahjakkuus asiaan ratkaisevasti vaikuttavat.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1082804.html
2. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman matkusti eilen Eurooppaan, jossa hän pyrkii tunnustelemaan, miten vakavasti otettavia ovat ne tänne rauhattomille rannoille kantautuneet huhut, joiden mukaan Euroopan ja Israelin suhteet ovat muuttumassa jäisiksi. Liebermanin neljän päivän virallinen matka suuntautuu artikkelin kirjoittajan Herb Keinonin mukaan aluksi maltillisiin EU-maihin, Italiaan, Ranskaan, Saksaan ja Tshekin Tasavaltaan. Italiassa Lieberman tapaa pääministeri Silvio Berlusconin ja ulkoministeri Franco Frattinin.
Sen sijaan hän ei tapaa Saksan kansleria Angela Merkeliä, ei Ranskan presidenttiä tai Tshekin pääministeriä, vaan keskustelee ulkoministereitten kanssa.
Hallituksen lähde kertoo, että nämä ystävälliset valtiot valittiin tarkoituksellisesti, jotta ne voisivat levittää edelleen havaintojaan muodonvaihdoksen tehneestä ulkoministeristä, jota sekä Israelissa että ulkomailla on luonnehdittu äärilaidan edustajaksi. Aivan ilmeisestä syytä johtuen hän ei matkustanut ensiksi Irlantiin, Espanjaan tai Skandinaviaan. EU:n taholta on johtavien komissaarien suulla kerrottu suhteitten kehittämisen asettamisesta jäihin odottamaan uudenlaista asennetta Palestiinan valtioon, pysyvien juutalaiskylien ja kaupunkien ulkolaidoille rakennettujen parakkiasutusten tuhoamista Juudeassa ja Samariassa, liikennerajoitusten poistamista siellä, ja monia muita tikkuja Gazan rajojen sulkemisen ohella, joita EU:n johto uskoo sen silmiin työnnetyn.
FRATTINI kertoi medialle ennen Liebermanin vierailua, että jos Israel on kiinnostunut Italian tuesta Euroopassa, sen tulee todistaa ystävällisyytensä ja osoittaa hyväksyttävää politiikkaa. Israelin tulee julkistaa tarkoituksensa edistää rauhanprosessia, omaksua kvartetin julkilausumat, osoittaa kannattavansa alueellista rauhaa ja edistää keskusteluja Syyrian kanssa.
Apulaisulkoministeri Danny Ayalon sen sijaan matkusti Brysseliin, jossa hän yrittää vaikuttaa EU:n johdon epäilyksiin, ettei Netanyahun hallitus ole kiinnostunut Palestiinan valtion perustamisesta. Tässä hänellä on paha ylämäki noustavana epäluuloisten ja jopa vihamielisten komissaarien rauhoittamiseksi, ettei lyötäisi ennen kuin tutkitaan. Ayalon selittää, että Moldovasta kotoisin olevalla ja venäjää sujuvasti puhuvalla Liebermanilla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa Venäjän asenteeseen Iranin ydinsuunnitelmasta. (JP)
3. AIPAC, amerikkalais-israelilaisen yleisten asioitten komitean, kokouksessa Washingtonissa Amerikan juutalaisia edustavien järjestöjen edustajat ovat aktiivisesti työskennelleet Palestiinan valtion perustamisen puolesta. Konferenssissa on kierrätetty kirjelmää, johon halutaan mahdollisimman monen edustajan allekirjoitus, ja joka on tarkoitus toimittaa presidentti Obamalle. Kirjelmässä painotetaan Palestiinan valtion perustamisen välttämättömyyttä, ja toivotaan Obaman aktiivista panosta ja tukea siinä. Suomessa on sanonta: Älä hullua yllytä, mikä sopisi tähän, sillä Obama on kaikissa tilanteissa ilmoittanut sympatiansa palestiinalaisille eikä ole ollenkaan ihastunut juutalaisista siitä huolimatta, että Amerikan juutalaisten suuri enemmistö äänesti häntä viime vaaleissa ja tukee häntä edelleen. AIPAC:n taholla todettiin tyytyväisyydellä, että oikeustoimet kahta sen virkailijaa vastaan USA:n salaisten dokumenttien luovuttamisesta Israelille, lopetetaan ilman näyttöä.
Pääministeri Netanyahun kanta kahden valtion periaatteeseen ja Palestiinan valtion perustamiseen lähi aikoina on edelleen arvailujen varassa. Hän odottaa nimittämänsä tutkimusryhmän raporttia ja Israelin kansallisen turvallisuusneuvoston suositusta ennen oman kantansa julkistamista, joka kuitenkin tapahtunee ennen hänen Washingtonin matkaansa ja tapaamista presidentti Obaman kanssa 18.05.09. (JP)
4. Maagar Machot tutkimusinstituutin julkistaman mielipidetiedustelun mukaan 66 % vastanneista ilmoittaa kannattavansa sotilaallista iskua Iraniin, 15 % vastustaa ja 19 % ei tiennyt. Sotilaallista iskua kannattavista 15 % ilmoitti muuttavansa kantansa, jos USA vastustaa iskua, 75 % sanoi, ettei se vaikuta asiaan.
Presidentti Obaman toimia 66 % vastanneista piti hyvinä, mutta vain 38 % piti niitä ystävällisinä Israelille. Vuonna 2007 presidentti Bushia piti 73 % Israelille ystävällisenä. Kysyttäessä tulisiko USA:n sovittelu arabien ja muslimien kanssa tapahtumaan Israelin kustannuksella, 63 % sanoi niin käyvän, kun taas 71 % oli sitä mieltä, että USA:n ja Israelin intressit olivat samankaltaisia tai jopa yhteneväisiä. Useimmat sanoivat seuraavansa USA:n uutisia paikallisista uutisvälineistä. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1082790.html
5. www.debka.com kertoo, että Venäjä, Syyria ja Iran ovat omaksumassa tavan millä
kiertää Venäjän presidentti Vladimir Putinin aikoinaan antamaa lupausta, ettei Venäjä myy
S-300 ilmatorjuntapatteristo Iranille. Venäjän johto on kovan paineen alla Iranin ja sille ystävällismielisten maitten johtajien taholta toteuttaa lupauksensa, joita se on antanut Syyrialle, ja ilmeisesti myös Iranille, mutta joita se ei ole toistaiseksi toteuttanut kovan kansainvälisen painostuksen vuoksi. Nyt debkafile kertoo omiin tietoihinsa perustuen, että Belarus on ilmoittanut suuren halukkuutensa toimia välittäjänä. Belarus (Valkovenäjä) on Venäjän uskollisimpia liittolaisia, jopa siinä määrin, että sitä pidetään Venäjän vasallina. Torstaina, 30.04.09, Betaruksen presidentti Alexander Lukashenko sanoi näin: Haluan toteuttaa korkeimman tason sopimuksen Iranin hallituksen kanssa. Tulemme tunnollisesti toteuttamaan sopimuksemme Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin kanssa ja odotamme suurempaa aktiivisuutta yhteisten projektien toteuttamisessa. Lukashenko ei tarkentanut, mitä projekteja hän tarkoitti, mutta hänen uskotaan viitanneen Iskander-M ohjusjärjestelmään, joita Venäjä uhkasi asentaa Puolan rajalle vastapainoksi USA:n suunnitelmille torjuntaohjusjärjestelmien asentamiseksi Itä Euroopan maihin.
Belaruksen ja Iranin suhteitten lämpenemisestä kertoi Venäjän uutistoimisto Ria Novosti, joka arvioi, että kehitys viittaa Belaruksen valmistautuvan lyhyen matkan ohjusten toimittamiseen Iranille. Iranin puolustusministeri Mustaja Najjar vieraili äskettäin Moskovassa, mikä aivan ilmeisesti pani lisää vauhtia torjuntaohjusten toimittamiselle Iraniin. (Debkafile)
6. UUTISOTSIKOITA
- Sisäministeri Eli Yishai (Shas) sanoo, että Jerusalem on yhtenäinen ja että juutalaisten tulee voida asua siellä kaikkialla. Varsinkin muinaisen Davidin kaupungin kaivausten lähistöltä juutalaiset ovat ostelleet maata ja kiinteistöjä, vaikka arabi myy niitä henkensä kaupalla. Sekä PA:n pääministeri Salaam Fayad että Peace Now järjestö, jota media oudosti suosii ja referoi, ovat esittäneet kovaa kritiikkiä Shasin uudesta politiikasta, jota Fayad pitää tyhmänä ja vaarallisena. Listassa on useita halukkaita ostajia. (INN)
- Paavi Benedict XVI vierailu Israelissa voi aiheuttaa pahojakin ristiriitoja muutenkin kiristyneissä tilanteissa. Palestiinalaiset pyrkivät hyötymään paavin vierailusta, ja vievät hänet paikoille, joissa propagandahyöty on suurin. Vatikaanilla on useita ratkaisemattomia kiistoja Israelin valtion kanssa, joista useimmat koskevat Vatikaanin omistamia maita ja kiinteistöjä Israelissa, sekä Jerusalemissa että muualla. Yksi eriävä mielipide on kiinteistöjen verotuksen järjestäminen. Paavi sanoo tulevansa Israeliin rauhan pyhiinvaellusmatkalle. Vatikaanin aiempi lähettiläs Oded Ben-Hur odottaa ja toivoo paavin saavan ystävän vastaanoton Israelissa, sillä Israelin ja Pyhän Meren väliset suhteet ovat voimakkaat ja kestävät. (JP)
- Poliisi ja Shin Bet pidättivät äskettäin yhdeksän hengen beduiinisolun Sfaramissa Galileassa. Solun jäsenet olivat valmistautuneet terroritekoihin Israelissa. He aloittivat ne kaatamalla valaisinpylväitä valtateille saadakseen autoilijat menettämään autonsa hallinnan, kivittäen autoja sekä tuhoten voimajohtopylväitä. He ovat iältään 18-20-vuoden ikäisiä.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131160
- Edellinen pääministeri Ehud Olmert matkusti Yhdysvaltoihin, jossa hänelle suoritetaan eturauhasleikkaus. Hän sai korkeimman oikeuden luvan siirtää oikeuden kuulustelua aiemmista rikoksistaan. Hän perusti uuden yhtiön, jonka puitteissa hän sopii puhujamatkoista, 40 000 70 000 USD kultakin. (INN)
- Netanyahu lienee valmis luovuttamaan Ghajarin kylän Israelin puoleisen osan Libanonille. Sen valvonta annettaisiin YK:n joukoille. (haaretz)
- Sotilaat tulittivat sunnuntaina palestiinalaista miestä, joka lähestyi Gazan turva-aitaa. Mies haavoittui ja vietiin sairaalaan. (haaretz)
- Netanyahu lisäsi kolme uutta ministeriötä hallitukseen, mikä vihastutti oppositiota mutta myös Shasia ja Labouria. Hallituksessa on 33 ministeriä ja 9 apulaisminiteriä. Hallitus on suurin koskaan Israelissa. (haaretz)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron