UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 05 05 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 05 05 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ti 05 Touko, 2009 17:04

TIISTAI 05.05 09


1. ISRAEL ODOTTAA käsivarret ojennettuina ja kädet avoinna rauhaan kaikkien kansojen kanssa, kaikkien arabikansojen kanssa, oli presidentti Shimon Peresin puheen runkona AIPAC:in konferenssissa Washingtonissa eilen. Peresin uskottiin olevan Netanyahun rauhanpolitiikan airuena, lähettiläänä, pyrkien selittämään Amerikan juutalaisjärjestöjen johtajille, että Israelin nykyinen hallitus on rauhanhallitus. Hänen puhettaan seurattiin tarkkaan sekä maailmalla että myös USA:n terävimmän johdon taholla, koska se antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, mihin suuntaan suhteet palestiinalaisiin ja arabivaltoihin tulevat kääntymään. Tarkkailijat ovat vakuuttaneet, että puheen jokainen termi ja välimerkki oli varmaan huolella koordinoitu Netanyahun kanssa, minkä hänen satelliitin kautta välitetty puheensa konferenssille myöhemmin maanantaina todisti. Paitsi että Peres osoitti puheessaan luottavansa täysin Netanyahun vilpittömään rauhantahtoon, hän osoitti harvinaista kunnioitusta ja jopa innoitusta presidentti Baruck Obamalle, mikä varmaan myöskin todettiin mielihyvällä Obaman hallituksen parissa. (JP)
2. BENYAMIN NETANYAHU oli aikoinaan poliittinen vastustajani, totesi Shimon Peres puheessaan. Tänään hän on pääministerini. Hän tuntee historiaa. Hän haluaa tehdä historiaa. Ja meidän traditiossamme historian tekeminen tarkoittaa rauhan tekemistä. Uskon, että rauha on hänen todellinen ja innoittava prioriteettinsa. Tähän pääsemiseksi, lisäsi Peres, Israel on valmis neuvottelemaan kenen kanssa tahansa rauhasta, joka on väistellyt tätä kansaa vuodesta 1967 lähtien. Tämän jälkeen presidentti alkoi puhua todellista asiaa.
Peres selitti, että saudisuunnitelma vuodelta 2002 on saanut Israelin hallituksen tuen, joskaan ei jokaiselta osaltaan, koska sitä ei konsultoitu suunnitelmaa laadittaessa. Siitä huolimatta se voi aivan hyvin toimia rauhankeskustelujen perustana. Saudit synnyttivät tämän rauhan-aloitteen, joka osoittaa jyrkän U-käännöksen arabien aiemmista hylkäystuomioista. Vaikka Israel ei hyväksykään sitä jokaiselta osaltaan, Israel kunnioittaa selkeää muutosta ja toivoo, että se siirtyisi toimintaan, mitä pikemmin sitä parempi.
Peres painotti puheessaan, että Israel haluaa tuoda rauhan lähemmäksi, korostaen sanaa NYT, joka kirjoitetussa tekstissä oli suurin kirjaimin. Peresin puheessa kuulsi prosessin kiireellisyys, ettei enää ole aikaa odottaa. Hän pidättyi lausumasta nuo kaksi maagisen sisällön saanutta sanaa kaksi valtiota, koska Netanyahu on myös välttänyt niitä, mutta hän toi selkeästi esille viime päivinä usein lausutun periaatteen, ettei Israelilla ole mitään kiinnostusta hallita palestiinalaisia ja asian valaisemiseksi kertoi, ettei ollut mikään sattuma, että David Ben Gurionin aikana Israel hyväksyi YK:n laatiman silloisen Palestiinan jakamis-suunnitelman, jossa maa jaettiin juutalaisen ja palestiinalaisen valtion kesken.
Tilaisuuden jälkeen median esittämään kysymykseen kahdesta valtiosta Peres ensin arasteli, mutta totesi sitten, että asia on työskentelyn kohteena. Ja kuin varmistaen, että hänen sanomansa oli ymmärretty oikein, Peres lisäsi, että tämä hallitus tekee rauhan. (JP)
3. PERESIN puhe keskeytyi useaan kertaan yleisön noustessa seisomaan osoittaakseen suosiotaan innostuneitten kättentaputusten ohessa. Yksi mielenosoittaja huuteli: Entäs ne surmaamasi Gazan lapset? ja toinen vaati Gazan saarron lopettamista, mutta järjestysmiehet saattoivat heidän nopeasti ulos salista. Peres viittasi useaan kertaan Obaman vaaleissa käyttämiin iskulauseisiin todeten, että Obama on tarpeeksi nuori ja hänen tukensa suuri, että hän pystyy toteuttamaan antamansa lupaukset muutoksista. Peres ei kuitenkaan kohdellut helläkätisesti niitä valtioita, joita Israel pitää vihollisinaan, ja joiden kanssa Obama pyrkii aloittamaan keskusteluyhteyden. Iranin fanaattiset johtajat ovat historian väärällä puolella.
NETANYAHU toisti Peresin toiveen rauhankeskustelujen aloittamisesta mahdollisimman pian. Hän vältti käyttämästä kahden valtion periaatteen sanontaa, mutta vakuutti, että pysyvä rauha Israelin ja arabimaitten kesken on mahdollinen vain, jos arabit tunnustavat juutalaisten historialliset oikeudet maahan. Vaikka hän vakuutti Israelin olevan valmis aloittamaan keskustelut ilman ennakkoehtoja, hän katsoo, että tämän periaatteen tunnustaminen on välttämätön perusta todelliselle rauhalle. Kuka tahansa ei tunne eikä tunnusta juutalaisen kansan syvää kiintymystä tähän maahan, ei todella kunnioita sen laillisia oikeuksia siihen. Siksi Israelin valtion tunnustaminen juutalaisen kansan kansallisena valtiona on ehdoton edellytys rauhaan meille ja palestiinalaisille naapureillemme, Netanyahu selitti puhuessaan Theodor Herzlin syntymäpäivän muistotilaisuudessa.
Netanyahu tähdensi Israelin turvallisuusvaatimusten toteuttamista selittäen kolmen polun strategiaa: poliittinen, turvallisuuspoliittinen ja taloudellinen, lisäten ettei taloudellinen sopimus sulje pois poliittisen sopimuksen vaatimusta. Hän selitti Iranista, että läntiset ja arabihallitukset monien muitten ohessa ymmärtävät, etteivät ne voi sallia Iranin varastoivan ydinaseita. (JP)
4. OBAMAN HALLITUS on koventamassa USA:n suhtautumista Israeliin, kertoo Haaretz web-sivullaan. Kenraali James Jones, Obaman turvallisuuspoliittinen neuvonantaja, kertoi eräälle eurooppalaiselle ulkoministerille, että Obaman hallitus tulee lähettämään voimakas-sanaisia viestejä, jotka koskevat Palestiinan valtion perustamista ja setlementtipolitiikkaa. Jones luonnehti Obaman omaksumaa politiikkaa asiassa voimalliseksi. Tätä tarkoittanevat ne pahat aavistukset, joita uutisissa on väläytelty, että Israelin johtajia tulee odottamaan ikävät yllätykset heidän tavatessaan Obaman henkilökohtaisesti.
OBAMAN henkilökuntapäällikkö Rahm Emanuel vakuutti puhuessaan eilen AIPAC:in konferenssissa, että USA:n ja Israelin välit ovat katkeamattomat. Hän kuitenkin selitti, että Palestiinan valtion perustaminen kiireellisenä on ehdoton vaatimus. Samalla hän vakuutti, ettei USA hyväksy ydinasein varustettua Irania, koska se on uhka koko Lähi Idälle. Hän sanoi, ettei mikään etene alueella, jos Iranin vaikutus tuntuu keskusteluissa, mutta sitä enemmän hänen mielestään siihen vaikuttaa Israelin ja palestiinalaisten välisen kysymyksen keskeneräisyys, jonka ratkaisemista hän pitää avainkysymyksenä muitten kysymysten ratkaisemiseen. Tämä on juuri sitä, mistä Israelin johto on pyrkinyt varoittamaan, ettei pidä kytkeä näitä kahta toisiinsa. Israelissa todistetaan, ettei Iranin vallankumous johtunut Israelista, kuten ei al-Qaidan perustaminen tai sen suorittamat terrori-iskut pitkin maailmaa. He todistelevat, ettei Islamin kiihkouskonnollisuus tarvitse Israelia tai sen suhteita palestiinalaisten kanssa pyrkimyksessään maailmanlaajuiseen kalifikuntaan.
KENRAALI Jones kertoo, että Obama aikoo muuttaa edellisen presidentin harjoittaman politiikan, jonka mukaan hän antoi myöten asioissa, joita Israelin hallitus vastusti. Jones vakuutti keskustellessaan tämän nimeltä mainitsemattoman ulkoministerin kanssa, että Obama tulee käyttämään voimatoimia vääntäessään Israelin kättä. Hän kertoi lisäksi, että USA on yhdessä EU:n ja arabimaitten kanssa laatimassa yhteistä Lähi Idän politiikkaa, jossa Palestiinan valtion perustaminen on kärkisijalla. Israel ei ole mukana näissä kaavailuissa.
Tämä kehitys enteillee sitä, mistä Daniel puhuu luvussa 12. Daniel kertoo, että Israelin suojana oleva enkeliruhtinas Mikael nousee ahdistuksen aikana, jonka kaltaista ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule. Daniel saa kysymykseensä koska vastauksen: Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoliaikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin kaikki nämä täyttyvät. (Dan.12:7) Loppuosan käännös lienee virheellinen. Parempi käännös: Kun pyhän kansan oikean käden murtaminen on saatettu loppuun, silloin kaikki nämä täyttyvät. Oikean käden murtaminen tarkoittanee sitä, että pyhä kansa voitetaan sotilaallisesti. (haaretz)
5. PRESIDENTTI Peresin puhe otettiin innostuneesti vastaan paikalla olleitten israelilaisten taholta, kuten myös kaikkien 550 edustajan taholta sikäli, kuin uutislähteisiin on luottamista. Jopa oppositiojohtaja Tzipi Livnikin taputti innostuneena suu maireassa hymyssä. Hän selitti lehtimiehille, että Iranin kysymyksessä hän ei ole oppositiossa, mutta muissa asioissa hän tulee vastustamaan Netanyahun politiikkaa.
KADIMAN edustajat Israelissa sen sijaan eivät innostuneet Peresin puheesta, jota he pitivät erinomaisena Netanyahun politiikan puolustajana. He sanovat, että presidentti Peresistä on tullut Netanyahun kiertävä puolestapuhuja, joka lähetettiin Yhdysvaltoihin tasoittamaan Netanyahun polkua ennen keskusteluja Obaman kanssa Valkoisessa Talossa 18.05.09.
Washingtonissa toimivan Lähi Idän Instituutin johtaja Robert Satloff sanoi olevansa hyvin huolestunut Jerusalemin ja Washingtonin välisten suhteitten kehittymisestä. Hän analysoi, että jos erimielisyydet Iranin ydinsuunnitelman ratkaisemiseksi eivät selviä rauhanomaisesti, on olemassa mahdollisuus USA:n ja Israelin välisten suhteitten jäätyvän tasolle, jossa ne eivät koskaan ole olleet Israelin 61 vuotta kestäneen taipaleen aikana. (haaretz)
6. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin ulkoasioitten johtaja Khaled Mashaal kertoi tiistaina New York Timesin toimittajalle, että Hamas suostuu rauhansopimukseen 1967 rajoilla 10:ksi vuodeksi. Hän sanoi, että rakettituli Gazasta on väline, ei päämäärä. Hän sanoi, että Fatahin tai PLO:n antama tunnustus Israelista ja Jerusalemista Oslon sopimuksissa oli virhe, joka tulee poistaa, mutta hän antaa jalomielisesti siihen 10 vuotta aikaa. (haaretz)
- Syyria aseistaa Hizbullahia Libanonin kakkossodasta saatujen kokemusten mukaan ilmatorjunta- ja panssariohjuksin. (haaretz)
- Labour-puolueen sisällä kuohuu. Pääsihteeri Eitan Gabel sanoutui irti toimestaan ja ke.Ofer Pine-Paz sanoo, ettei puolue enää hyväksy häntä.
- IDF:n mielestä PA pystyy paremmin poistamaan Hamasin ja Hizbullahin agentit Länsirannalta.
- Debkafile kertoo, että Ahmadinejad peruutti 03.05.09 syytä ilmoittamatta vierailunsa Brasiliaan, Venezuelaan ja Equadoriin 07.-08.05. Myöhemmin ilmoitettiin, että vierailu peruttiin ilman määräaikaa. Sen sijaan hän matkustaa Syyriaan. Debkafile kertoo, että Venäjä oli saanut tehtäväkseen järjestää Brasilian suurten uraanikaivosten hyödyntämisen, ja että Iran oli sovittu uraanin ostajaksi Brasiliasta.
- JERUSALEM KULTAINEN tulee juuri valmistuneen yleiskaavan mukaan muuttumaan vihreäksi, jos huolella valmisteltu ja pian valtion viranomaisille esiteltävä suunnitelma hyväksytään. Suunnitelmassa vaaditaan solar aurinkopaneelien käyttöä, kierrätettävän veden käyttöjärjestelmiä, vihreitä kattoja ja muita rakennusmateriaaleja sekä yksityis- että julkisissa rakennuksissa. Myös nuorten lompakkoon soveltuvien asuntojen rakentaminen on yksi kohde, kuten kaupungin imagon kohottaminen paitsi pyhänä myös taloudellisia ja teollisia mahdollisuuksia tarjoavana kaupunkina. (INN)
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131195
- Eilen Israelissa oli yllättävä hiekkamyrsky, joka muutti ilman pölyiseksi ja lähes läpinäkymättömäksi. Myrsky katkoi korkeita valaisinpylväitä, sytytti tulipaloja ja toi maahan 35 asteen lämmön, joka normalisoitui iltapäivällä.

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron