UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 08 05 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 08 05 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » La 09 Touko, 2009 9:36

PERJANTAI 08.05.09



1. RAUHANTEKEMINEN tänne rannoille rauhattomille tiivistyy kaiken aikaa. Lähes joka päivä saa lukea uusista aloitteista tai suunnitelmista, milloin minkin ryhmän tai valtion ja liiton aloittamina. Tänään kvartetin Israelin lähettiläs Tony Blair kertoo luodattuaan pääministeri Netanyahun sielunelämän tämän hetkistä tilannetta tullut siihen hätkähdyttävään havaintoon, että tuo oikeistolaisena ja etukäteen epäonnistumaan tuomittu Bibi taitaakin olla se oikea mies, joka tekee rauhan, eli hän on rauhantekijä. Tätä rauhantekijän manttelia on sovitettu myös USA:n presidentti Obaman harteille: Hän on se tuleva, jopa messiaaksi nostettu.
TONY BLAIR antoi JP:n päätoimittajan David Horovitzin mukaan valtavan kannustuksen Benyamin Netanyahulle torstaina hänen suunnitelmissaan edistäessään Länsirannan taloudellista kasvua ja vahvistaen palestiinalaisten itsetuntoa. Blair asetteli sanansa varovasti: Mitä suurimmalla varmuudella Netanyahu voi pelata roolia rauhan tekemisessä. Ei sentään aivan sataprosenttisesti, mutta lähellä sitä kuitenkin. Hän kertoi JP:n haastattelussa, että nyt on olemassa otollinen tilaisuus, mikä vaatii sekä poliittisia neuvotteluja ylhäältä alaspäin että taloudellista ja turvallisuuspoliittista kehitystä juuresta ylöspäin. Tämä muistuttaa Bibin omaa toimintaperiaatetta, jossa edetään juuresta ylöspäin, mutta se ei täysin sopinut Blairen pirtaan, ja siksi hän muutti sitä. Blairen ohjelma ei kuitenkaan sisällä sitä tekijää, mikä oli yksi Netanyahun ohjelman kulmakiviä, eli PA:n opetusohjelman täydellistä uudistusta sekä Palestiinan kansan kasvattamista hyväksymään juutalaisen Israelin valtion todellisuus. Tämä edellyttää määrätietoista politiikan muutosta PA:n valvomissa mediavälineissä sekä kaikissa opetuslaitoksissa lastentarhoista lähtien korkeimpiin oppilaitoksiin saakka. Tämä tulee aloittaa juuresta ylöspäin, ei mahtikäskyin latvasta juuritasolle. (JP)
2. TONY BLAIR arvioi keskusteltuaan Netanyahun kanssa, että pääministeri on havainnut häntä kohtaavat sekä ulkoiset että sisäiset haasteet edistyksen saavuttamisessa. Hän on hyvin syvästi keskittynyt Israelin turvallisuuden varmistamiseen, ja hän on syvästi huolestunut Iranin kysymyksestä. Blair vakuutti olevansa täysin sympaattinen Israelin turvallisuusongelmista. Hän vakuutti uskovansa, että on mahdollista - pitäen tämä mielessä ja edellyttäen, että palestiinalaiset toteuttavat heille kuuluvat velvoitteet antaa palestiinalaisille oman alueensa valvonta ja valtio. Blair vakuutti, että Netanyahu ymmärtää tämän.
TONY BLAIR selvitteli käsitystään myös Iranin ydinasesuunnitelmista. Blair katsoo, että on paljon helpompi esittää vakuuttavia vaatimuksia Iranille, jos on ensin tehty selväksi periaate, ettei Iranille sallita ydinaseita. Blair ei sanonut tietävänsä, kuinka paljon aikaa on jäljellä, mutta lähtien edellä määritellystä periaatteesta on mahdollista välttää sotilaallinen operaatio.
BLAIR PANI tyydytyksellä merkille Netanyahun nimittämän ministerikomitean, joka tulee keskittymään Palestiinan talouden edistämiseen ja sen kansan elinolojen parantamiseen. Hän sanoi olevan typerää olla huomaamatta tiellä olevia esteitä, eli olla lapsellisen optimistinen, mutta hän silti uskoo, että palestiinalaisilla on mahdollisuus saavuttaa itsenäisyys. Hän puhui innostuneesti turismin mahdollisuuksien parantamisesta Jerikon ja Jordanjoen laakson ympäristössä, mutta palasi aina uudelleen tiesulkuihin ja tarkastuspisteisiin, jotka hankaloittavat palestiinalaisten liikkumista ja elämää. Toisaalta hän ei nähnyt mahdottomana Juudeassa ja Samariassa sijaitsevien juutalaisasutusten, kylien ja kaupunkien, muodostamien ongelmien ratkaisemista. Valtio ei ole vain rajoja, vaan instituutioita, hallituksen kyvykkyyttä, mitä todella tapahtuu sovittujen rajojen sisäpuolella, Blair selvitti. Hän arvioi, että Ehud Olmert ja Mahmud Abbas pääsivät paljon pitemmälle keskusteluissaan, kuin mitä yleensä tiedetään, mutta hän arvioi virheen tapahtuneen siinä, että he panivat kaikki munat samaan ylhäältä alaspäin asetettuun koriin. Siksi Annapolis epäonnistui, hän arvioi.
BLAIR totesi, että maailma on muuttumassa, jo jos Palestiinan kansa ei hyppää muutoksen vaunuihin, se jää takapajuiseksi Iranin johtaman liittoutuman takamaaksi, jota se oli Ottoman-hallituksen vuosisatoina.
TONY BLAIR sanoi, etteivät Israelin ja palestiinalaisten väliset ongelmat ole ratkaisemattomia, eikä hän nähnyt mitään syytä, mikseivät Netanyahu ja Abbas yhdessä Salaam Fayadin kanssa pystyisi ratkomaan välillä olevat ongelmat, myös Jerusalemia ja palestiinalaispakolaisia koskevat, joiden nostaminen neuvotteluihin on välttämätöntä. (JP)
3. ISRAEL TUTKII edelleen Libanonin rajan pinnassa olevan Ghajarin kylän tapausta. Kylä on pääosin Libanonin puolella, mutta YK:n vahvistaman rajalinjan mukaan osa siitä jää Israelin puolelle. Uutiset raportoivat eilen, että Israel olisi luopumassa kylästä. Tämän aamun uutisten mukaan apulaisulkoministeri Danny Ayalon selitti YK:n rauhanturvaamis-operaatioitten apulaispääsihteerille Alain Le Roylle, ettei pääministeri Netanyahu ole vielä määritellyt kantaansa asiaan. Ayalon selitti, että kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä tutkitaan ja päätös asiassa tullaan julkistamaan pian. Israel on tutkinut mahdollisuutta, että 1500 kylän pohjoisosan asukasta yhdessä kylän eteläosan kanssa tulisivat YK:n valvonnan alaisiksi, mutta IDF vetäisi joukkonsa pois myös kylän eteläosasta, jossa asuu 500-700 asukasta. Israel tulisi edelleen huolehtimaan kylän palvelutarpeista ja Israelin laki olisi voimassa siellä edelleen. YK:n ja EU:n viranomaiset ovat vihjanneet, että Israelin hallituksen myönteinen päätös asiassa voisi auttaa pääministeri Sinioraa ja maltillisia elementtejä kesäkuun vaaleissa. Hallitus ei ole vielä asiaa käsitellyt, ja on epätodennäköistä, että se voi tehdä päätöstä ennen Netanyahun Washingtonin matkaa, joka alkaa 17.05.09.
Kylä on ollut ongelmallinen Israelille, sillä sen kautta salakuljetetaan huumeita Libanonista Israeliin, ja toisaalta Hizbullah väittää sen varjolla olevansa oikeutettu aseistautumaan. Israel antaa tunnustusta YK:n rauhanturvaoperaatioille Libanonin eteläosassa, mutta valittaa, ettei YK:n UNIFIL-joukot ole pystyneet estämään Hizbullahin aseistautumista entistä vaarallisemmin ja ajanmukaisemmin asein. (JP)
4. EGYPTI tutkii, millaisia yhteyksiä Siinailta paljastettu ja pidätetty Hizbullah-solu piti Iranin kanssa. Ulkoministeriön viranomaiset Kairossa epäilevät, että heillä oli suora komentoyhteys keskenään. Egyptin ulkoministeriön edustaja Hossam Zaki selittää, että solulla oli yhteys Hizbullahin kanssa, jolla puolestaan on yhteys Teheranin kanssa. Vielä ei kuitenkaan ole täysin selvitetty, miten suora tuo kytkentä oli. Hizbullah rakensi jokin aika sitten maanalaisia kaapeleita Libanoniin, jotka ovat suorassa yhteydessä Syyrian tietoliikenne-yhteyksien kanssa, ja sieltä linkkiyhteys jatkuu Iraniin. Ministeriön edustaja selitti, ettei vielä ole selvitetty, missä määrin Teheran antoi ohjeita Siinailla olleelle solulle. Toinen tutkinnan alainen asia on raha-virtojen ohjaaminen ulkomailta Siinain Hizbullah-solulle, johon kuului 49 jäsentä. 22 jäsentä on edelleen pidätettyinä, jotkut heistä jo kuusi kuukautta.
EGYPTI syyttää solun jäseniä terrori-iskujen suunnittelusta israelilaisia turisteja vastaan Siinailla, sekä egyptiläisiä installaatioita vastaan Egyptin alueella.
HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah myönsi, että Sami Shehab oli Hizbullahin jäsen, ja 10 muuta auttoivat aseitten salakuljetuksissa Gazan kaistalle, mutta hän kielsi, että heillä oli mitään suunnitelmia terrori-iskuista egyptiläisiin kohteisiin.
Presidentti Hosni Mubarak esitti kiivaan varoituksen Egyptin vihasta, jos tämä jatkuu. (JP)
5. ISRAEL on aidosti huolestunut suhteitaan USA:n uuden hallituksen kanssa, jotka eivät ole samalla luottamuksellisella tasolla, mitä ne olivat presidentti Bushin aikana. Olmert piti jatkuvaa yhteyttä Bushin kanssa ja Livni puolestaan soitteli Ricelle lähes päivittäin. USA:n viranomaiset koordinoivat silloin toimensa Israelin viranomaisten kanssa ennen niiden suorittamista, ja jopa Bushin ja Ricen puheitten sisältö sovittiin ennen julkistamista.
TÄMÄ luottamussuhde on saanut huolestuttavia piirteitä. Apulaisulkoministeri Rose Gottemöllerin AIPAC.n konferenssissa pitämä puhe oli yksi huolestuttava aihe. Hän vihjaili siinä, että USA tulee vaatimaan Israelin liittymistä NPT-dokumentin allekirjoittajiin. Puheen tarkoituksena lienee ollut vihjata, että Israel joutuu julkistamaan ydinasearsenaalinsa.
OBAMAN hallituksen taholta on vihjailtu, ettei Israel ole enää etuoikeutettu ystävä vaan kumppani siinä missä muutkin ulkovallat. Lähi Idän lähettiläs Dennis Ross ei äskeisen Persianlahden maihin suuntautuneen matkansa aikana matkustanut sinne eikä palannut sieltä Israelin kautta, kuten on ollut tapana. Hänen keskusteluistaan Persianlahden maitten edustajien kanssa ei koordinoitu Israelin kanssa, kuten sekin on ollut tapana.
Obaman hallituksen aloittama suhteitten solmiminen Syyrian ja Iranin kanssa on tehty vastoin Israelin toiveita tai edes koordinoimatta sitä Israelin hallituksen kanssa.
Palestiinalaiskysymyksessä Obaman hallitus on ilmaissut tiettyä kärsimättömyyttä ja esittää vaatimuksia tiesulkujen ja tarkastuspisteiden poistamista sekä ilman hyväksymistä rakennettujen juutalaisasutusten poistamista. Vaatimuksiin kuuluu myös kaiken rakentamisen lopettamista Juudean ja Samarian juutalaiskylissä ja kaupungeissa, mistä presidentti Shimon Peres esitti kärkevää kritiikkiä todeten, että ihmisten tulee voida rakentaa kasvavia tarpeitaan varten, myös juutalaisten, lasten kasvaessa ja vaatiessa omaa asuntoaan. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Israelin päätös tilata viidennen sukupolven huippuhävittäjää F-35 on siirtynyt USA:n haluttomuudesta sallia Israelin päästä osalliseksi yhteistyönä rakenteilla olevan (JSF) koneen tietokoneisiin. IAF:n asiantuntijat valittavat, ettei sillä ole aikaa viedä tietokoneet mahdollisen vian ilmaantuessa Yhdysvaltoihin korjattaviksi. USA myös kieltäytyy Israelissa valmistettujen varusteitten asentamisesta JSF-koneisiin (Joint Strike Fighter). Koneen hinta on noussut sataan miljoonaan kappaleelta. Israel harkitsee ostaa F-15 Eagle koneita, jotka pystytään varustamaan Israelin vaatimin lisävarustein. Se voidaan varustaa viholliskoneen tutkavalvontaa hylkiväksi, mutta sillä ei ole Stealth-koneitten omaisuutta. (JP)
- Ulkoministeri Lieberman ottaa huolekseen strategisten asioitten keskustelut USA:n kanssa, joita Shaul Mofaz hoiti Olmerin hallituksessa. (JP)
- Obaman hallituksen ulkoministeriön Lähi Idän lähettiläs Jeffrey Feltman matkusti Damaskokseen maitten välisten suhteitten korjaamiseksi, mikä on välttämätöntä Obaman Lähi Idän rauhansuunnitelmien edistämiseksi. (JP)
- Egyptin hallituksen edustaja Hossam Zaki vakuuttaa, että Egyptin ja Israelin väliset suhteet jatkuvat entisellä turvallisella tasollaan. Ilmeisesti Avigdor Liebermanin kärkevät lausunnot ennen ulkoministeriön johtoon astumistaan on lakaistu maton alle. (JP)
- Netanyahun hallituksen esittämä valtion budjetti on aiheuttanut kovaa porua monelta taholta, myös sekä Shasin että Labourin parista. Ammattiliitto Hitadrutin johtaja Ofer Eini uhkailee voimatoimilla, ellei muutoksia saada aikaan. Määrärahojen leikkauksia on jouduttu tekemään kaikkien ministeriöitten esityksiin, mutta niitten kohdistumista arvostellaan joitain asukasryhmiä suosiviksi ja toisia boikotoiviksi. (JP)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Arvokkaita uutisia

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 09 Touko, 2009 9:49

Nämä ovat niin arvokkaita uutisia Israelista, että tallentakaa ne omalle koneelle, etteivät vaan pääse häviämään. Viha Israelia ja Totuutta vastaan on nimittäin yhä noususuhdanteessa. Sen tähden on mahdollista, että täältäkin voi joku onnistua tuhoamaan näitä Totuuden mukaisia uutisia.
Tallentakaa siksi kaikki nämä uutiset ja tiedotteet.

Tämä tuli mieleeni voimakkaasti.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

että siis

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 09 Touko, 2009 9:51

:lol:

siis varman varmuuden välttämisen estämisen varmistamiseksi varmuuden vuoksi.

:roll:

:lol:

8)

Vai mitenkäs se oli?

:?:
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron