UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 05 06 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 05 06 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Pe 05 Kesä, 2009 18:22

PERJANTAI 05.06.09


1. OBAMAN puhe Kairossa on herättänyt analyytikot ja kommentoijat kaikkialla maailmassa, jotka yrittävät tunkeutua puheen verbaalisen sisällön taakse ja lukea rivien välistä sitä, mikä jätettiin tai jäi sanomatta. Eräs haaretzin kommentoija otsikoi artikkelinsa kutsuen Israelin johtajia pateettisiksi puheen jälkeen. Pääministerin sanotaan neuvoneen ministereitään pidättymään harkitsemattomista lausunnoista ja odottamaan hallituksen virallista kantaa puheeseen, mikä selvinnee hallituksen sunnuntain viikkoistunnossa. Yksi ja toinen ministeri on kuitenkin antanut omia näkemyksiään median edustajille, joilla on jatkuva nälkä uutisaiheisiin. Ehkä tärkein huomio puheesta on Obaman opettava sävy, jolla hän sormeaan heristellen opetti muslimioppineita kaupungissa ja yliopistossa, jota pidetään muslimimaailman tärkeimpänä opinahjona, ja josta annetaan islamia koskevia tulkintoja ja ohjeita, erityisesti sharia-lakia koskevia, sekä josta on lähtenyt useita kuuluisia muslimi-johtajia, sekä hyvässä että pahassa. Toinen huomio, johon kommentoijat myös halukkaasti tarttuivat, oli Obaman tapa kutsua Koraania nimellä Holy Koran, kuin osoittaakseen oman kunnioituksensa ja hyväksyntänsä islamin uskolle. Paikalla ollut kuulijakunta taputti usein hänen puheelleen, jopa silloinkin, kun hän kritisoi muslimeja, mutta pysyi hiljaa hänen mainitessaan USA:n ja Israelin läheisestä ja vankkumattomasta suhteesta sekä todetessaan, että Israel on tullut alueelle pysyäkseen, eikä ole menossa minnekään. (JP)
2. OBAMA pyrki puheessaan mielistelemään muslimikuulijoitaan mainitessaan kultaisista ajoista muslimien hallitessa Espanjassa, Cordobassa ja Valenciassa, väittäen juutalaisten nauttineen silloin muslimien yleistä hyväksyntää. Heidän osansa oli tietenkin suhteellisen siedettävä verrattuna sitä seuraavaan kristittyjen valtaan, jolloin juutalaisten vainot alkoivat toden teolla ja johtivat heidän karkottamiseensa Espanjasta 1492. Mutta Obama ei maininnut sitä tosiasiaa, että muutamia etuoikeutettuja yksilöitä lukuun ottamatta Espanjan juutalaiset olivat alemman luokan dhimmi kansaa myös islamin vallan alla, jonka kohtalo, elämä ja kuolema, olivat täysin riippuvaiset kalifin hetkellisistä mielialoista.
Obama muisti vakuuttaa Islamin suvaitsevaisuudesta suhteessa eri tavalla ajatteleviin; väitteen, jota presidentti Bush usein toisti lisäten, että vain muutamat ääriainekset ovat kaapanneet perinteisen islamin saaden sen huonoon valoon maailman kansojen silmissä.
Obama vertasi palestiinalaisten kärsimyksiä siihen, mitä Amerikan värilliset kokivat palvellessaan orjina valkoista valtaväestöä, sekä Etelä-Afrikan värilliseen enemmistöön, joka taisteli vapautensa puolesta valkoista herrakansaa vastaan. Kysymys on siitä tarkoituksellisesta retoriikasta, jolla kosiskellaan määrättyjä kansanosia näennäisen osaaottavan myötämielisyyden värittämänä, mutta joka viattomasta kaavustaan huolimatta sisältää karkeita yleistyksiä ja historian väärentämistä. Tämä sopii erittäin hyvin palestiinalaisille, joille historian väärentäminen on kehittynyt kansantaiteeksi esim. väittäessään, ettei juutalaisille ole mitään historiallisia siteitä Temppelivuoreen eikä Jerusalemiin yleensäkään, koska todisteita Salomon Temppelistä ei ole löydetty. (JP)
3. OBAMA muisti viitata puheessaan holokaustiin, minkä kieltämisen hän sanoi perusteettomaksi, tietämättömäksi ja hyljättäväksi; tämän maassa, jossa juutalaisten holokaustia ei ollut ja jossa Juutalaisvanhinten Protokollat-kirja on jatkuva best-seller. Mutta mainitessaan kuuden miljoonan juutalaisen surmaamisesta enemmän kuin Israelin nykyinen juutalaisväestö -, hän lisäsi: Mutta toisaalta, on kieltämätön tosiasia, että palestiinalaiset, muslimit ja kristityt, ovat kärsineet pyrkiessään saamaan itselleen kotimaan. Tämä oli paha lapsus, tarpeeton rinnastus, koska juutalaisilla on edelleen avoin haava tavasta, millä maailman sen hetken valistunein yhteiskunta metsästi heitä riistaeläinten tavoin kieltäen heiltä alkeellisimmatkin inhimilliset oikeudet oikeuden elämään. Ei kukaan Israelissa ole missään vaiheessa kyseenalaistanut palestiinalaisten oikeutta elää omaa elämäänsä, myös Israelissa.
IRANIN suhteen Obama osoitti harvinaista suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää. Hänen mielestään sillä on oikeus rauhanomaiseen ydinteollisuuteen, mutta ydinaseita hän sanoi vastustavansa, eikä vain Iranissa, vaan kaikkialla maailmassa.
OBAMA näytti unohtaneen ehkä tarkoituksellisesti juutalaisten historialliset, uskonnolliset ja tunnepitoiset suhteet Israelin maahan, joka vuosisatojen ajan tunnettiin roomalaisten antamalla pilkkanimellä Palestiina, tai Syyria-Palestiina. Hänen puheessaan juutalaisten oikeus pysyä maassa, johon he ovat pureutuneet, perustuu pelkästään siihen, että holokaustin vuoksi heillä on oikeus omaan kotimaahan. Tämä on juuri sitä, mistä Iranin johto syyttää länsivaltoja, eli että ne ovat joutuneet juutalaisten holokaustin vangeiksi. Hän menetti tässä kultaisen tilaisuuden oikoa vääristyneitä tosiasioita korkeimmalta näyttämöltä. (JP)
4. OBAMAN puheen ehkä odotetuin kohta, jossa hän paneutui Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin, oli suhteellisen lyhyt mutta ytimekäs. Hän sanoi kiertelemättä omana kantanaan, että juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia, perustelematta väitettään millään tavoin. Hänen jyrkästä lupauksestaan toimia asiassa kaikin asemansa Yhdysvaltain presidenttinä antamin valtuuksin voidaan päätellä, että Israelin ja USA:n läheiset ja luottamukselliset suhteet ovat siirtyneet uudelle, alemmalle aaltopituudelle. Tämän uskotaan tarkoittavan sitä, että Israelin tulee varautua luopumaan kaikista Juudeaan ja Samariaan rakennetuista juutalaisyhteisöistä. Ei ole enää kysymys muutamasta runsaan tuhannen ihanteellisen juutalaisnuoren rakentamasta tilapäishökkelistä, vaan koko Juudean ja Samarian alueen puhdistamisesta juutalaisista, tekemisestä siitä judenrein. Siellä asuu nykyisin n. 285 000 juutalaista pysyviksi rakennetuissa kaupungeissa.
Tämä herättää useita kysymyksiä: Koko Länsirannan alue on ns. kiistanalaista aluetta, jonka omistusoikeus on ratkaisematta Israelin tyhmyyttään luopuessa Kansainyhteisön kiistattomasta päätöksestä sen kuulumisesta juutalaisten kotimaahan. Toiseksi kansainvälinen laki kieltää kansojen siirrot asuinalueiltaan. Kolmanneksi jos pysyvän asuinyhteisön karkottaminen kotialueiltaan etnisin perustein ei ole rasismia, mistä tässä sitten on kysymys? Obama puhui palestiinalaisten kärsimyksistä, päivittäisistä häväistyksistä, pienistä ja suurista, mitkä johtuvat miehityksestä. Palestiinalaisten tilanne on sietämätön, hän julisti. Onkohan heidän tilanteensa edes missään suhteessa verrattavissa siihen, mitä tapahtuu maan kristityille Sudanissa pohjoisosan muslimiväestön mielettömän vainon alla? Tai Somaliassa, Nigeriassa, Indonesiassa tai monessa muussa maassa, jopa Turkissa, Pakistanissa ja myös Egyptissä, joissa kristittyjä vainotaan tuon suvaitsevan islamin vallan alla? USA:n hallituksen edustajat ovat yksityisesti kertoneet median edustajille, että hallituksella on suunnitelmia, joiden mukaan juutalaisväestön siirto Juudeasta ja Samariasta voidaan suorittaa tyylikkäästi. (JP)
5. VALTATAISTELU Hamasin ja Fatahin kanssa Juudeassa ja Samariassa jatkuu. Kalkiliyassa PA:n poliisit surmasivat tulitaistelussa kolme Hamasin jäsentä kärsien itse yhden menetyksen. Muutaman viime päivän aikana Hamas on menettänyt viisi miestä kaatuneina tulitaisteluissa PA:n poliisien kanssa. Surmansa saaneet Hamasin miehet kuuluivat sen aseelliseen siipeen Izzadin al-Qassam. PA:n poliisit kuuluivat estävän turvallisuusjärjestön jäseniin, joka on ollut aktiivisin Hamasin jäsenten pidättämisessä, mikä on useissa tapauksissa johtanut kohtalokaisiin tulitaisteluihin vaatien kuolinuhreja molemmin puolin.
Hamasin johto antoi eilen julkilausuman, jonka mukaan se tulee tästä lähtien toimimaan PA:n poliisien kanssa kuin se tekisi taistellessaan IDF:n sotilaitten kanssa.
Fatah syyttää Hamasia, että se pyrkii muodostamaan aseellisia soluja Länsirannalle mahdollista vallankaappausta varten Gazan tapaan.
Fatahin ja Hamasin väliset sovintoneuvottelut Kairossa ovat vaikeuksissa, eikä kukaan usko nopeaan läpimurtoon asiassa. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- IDF:n sotilasjohtajat ovat saaneet kuolemanuhkauksia niiden osallistuessa poliisien kanssa karkottamaan juutalaisnuoria autioilta kukkuloilta Juudeassa ja Samariassa. (JP)
- Labourin kansanedustaja Ophir Pines-Oaz vaati eilen, että oikeuskansleri Mazuzin tulee nostaa syyte sisäministeri Eli Yishaita vastaan, jos tämä rahoittaa edelleen setlementtejä Juudeassa ja Samariassa. (JP)
- Haaretz kirjoittaa web-sivullaan, että Netanyahun tulee nyt valita taistelu-kenttänsä: Joko omaa hallituskoaliittiotaan tai Yhdysvaltoja vastaan. USA:n viranomaiset ovat selvästi huolissaan hekin jännityksen noususta Israelin ja USA:n välillä, ja pyrkivät tasoittelemaan Obaman puhetta.
- Maailmanpankki ilmoittaa, ettei pelkkä avustusten virtaaminen Länsirannalle riitä, vaan lisäksi on luotava suosiolliset olosuhteet liikenteelle ja kaupalle, eli poistettava tiesulut ja tarkastuspisteet ja avattava liikenne Israeliin. (haaretz)
- Galilean juutalaisyhteisöt vakuuttavat, ettei heidän vastustuksensa arabien muuttamisesta heidän kyliinsä ja kaupunkeihin perustu rasismiin vaan siihen, etteivät he halua heitä naapureikseen. (haaretz)
- Israelin kansanedustajat joutuivat lähes lynkatuiksi PA:n poliisien hyökättyä heidän autoaan vastaan Jerusalemissa sen rajojen sisäpuolella. He olivat tutustumassa laittomaan rakentamiseen Kfar Aked ja Kalandian lähiöissä, jossa on useita arabien laittomasti rakentamia tai aloittamia rakennuksia juutalaisten omistamalla maalla. Poliisi ja sotilaat eivät enää uskalla mennä noille alueille väkivaltaisuuksien pelossa, ja kansanedustajia varoitettiin, että he saavat mennä sinne, mutta eivät saa poliisin tai IDF:n suojaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/131715
- Obama matkustaa Egyptistä Saksaan, jossa hän käy tutustumassa Buchernwaldin keskistysleiriin, jota hänen isoisänsä oli vapauttamassa USA:n joukoissa. Obaman iso-isoisä Konrad Wolffley oli kotoisin Besigheimista lähellä Stuttgartia, josta hän matkusti Yhdysvaltoihin Patience laivalla 1750.
- http://www.sltrib.com/utah/ci_12522012

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Sankarista anti-sankariksi lyhyen kaavan mukaan ..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 05 Kesä, 2009 19:27



Sankarista anti-sankariksi lyhyen kaavan mukaan ..

Shalom!

On nämä sen laatuisia uutisia kautta linjan, että Israelilaisten tulisi kaivautua poteroihin odottaessaan mitä tämä Barak Hussein vielä kehittääkään. Ja varmasti kehittää. Täytyisi olla mieltä vailla, jos muuta odottaa.

Samaa voisi sanoa kohta koko maailmalle. Tällainen hallitsija Suur-vallan pomona on uhka maailman rauhalle. Poteiroita siis kaivamaan, kunhan ottaa Raamatut mukaan ja reppuun puhtaat valkoiseksi pestyt vaatteet ja öljyä lamppua varten.


Yövartio odottaa!
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Jeesus, oi Jeesus!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 05 Kesä, 2009 20:12

Armahda Jeesus ja varjele omiasi tuon kaiken keskellä,
mitä tuleva on!
Obama Hussein täyttää ikäviä Raamatun ennustuksia. Rasismikin
sieltä pilkahtaa.

Jesaja 21:11-12:
"Ennustus Duumasta. Minulle huudetaan Seiristä: "Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö. Jos vielä kyselette, niin kyselkää; tulkaa uudelleen."
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Täsmälleen noin se on ..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 05 Kesä, 2009 20:20

Täsmälleen noin se on .. Aamu on tullut, mutta on pimeää ja aina vaan pimenee,
ennen kuin Herramme saapuu!
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron