KESKIVIIKKO 10.06.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

KESKIVIIKKO 10.06.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 10 Kesä, 2009 15:23

KESKIVIIKKO 10.06.09


1. ISRAEL TOTEAA Mitchellille, ettei Israel voi lopettaa luonnollista kasvua juutalais-yhteisöissä Juudeassa ja Samariassa, kertoo H Keinon JP:n artikkelissaan. Pääministeri Netanyahu ja Mitchell keskustelivat eilen, josta kaksi tuntia kahdestaan. Pääministerin kanslia kuvaa keskustelua ystävälliseksi ja positiiviseksi ja se kosketteli kaikkia esityslistalla olevia asioita. Pääministerin kanslian lausunnon mukaan Netanyahu vakuutti Mitchellille, että Israel työskentelee rauhan ja turvallisuuden saavuttamiseksi palestiinalaisten naapuriemme kuten myös laajemman arabimaailman kanssa. Päätellen leveistä hymyistä TV-kameroitten edessä keskustelut olivat varsin positiiviset ja jopa ystävälliset, mitä Netanyahu ei havainnut puhelinkeskustelussaan Obaman kanssa. Julkisuuteen päästetyssä lausunnossa ei kuitenkaan kerrottu mitään oleellista, mitä ei jo olisi tiedetty.

ENNEN tapaamistaan pääministerin kanssa Mitchell tapasi presidentti Shimon Peresin. Siinä Mitchell vakuutti: Haluan lausua taas selvästi ja vakuuttavasti, ilman epäilyksen häivääkään, että USA:n sitoumus Israelin turvallisuuden takaamiseksi pysyy muuttumattomana. Hän selitti, että nykyiset erimielisyydet eivät ole kahden vihollisen välisiä, vaan USA ja Israel tulevat jatkamaan läheisinä liittolaisina ja ystävinä. Tapaamiseni tänään presidentin ja muitten Israelin virkailijoitten kanssa ovat ystävien välisiä keskusteluja, joilla on yhteinen päämäärä: Rauha, turvallisuus ja hyvinvointi alueen kansojen välillä.

MITCHELL selitti Obaman hallituksen tähtäävän kaiken kattavaan rauhaan Lähi Idässä, mukaan lukien Palestiinan valtio, joka elää rauhassa ja turvallisena Israelin kanssa rinnakkain. Hän vakuutti sekä presidentti Obaman että ulkoministerin tehneen tämän täysin selväksi. Hän selitti, että sekä Israelin että palestiinalaisten tulee toteuttaa velvollisuutensa tiekartan suhteen, eikä vain siksi, että se on heidän velvollisuutensa, vaan myös siksi, että se on heidän etujensa mukaista.
Näitä kliseitä kuunnellessa, joita USA:n taholta on toistettu vuodesta toiseen, jää ihmettelemään, mitä israelilaisilta on jäänyt huomaamatta, mikä oikeuttaa amerikkalaiset näkemään paremmin, mikä on Israelin etujen mukaista? Israelin ensimmäinen pääministeri Ben Gurion tokaisi kerran: En tiedä, mitä kansa haluaa, mutta tiedän, mikä on sille parasta. Tämä lienee johtavassa asemassa olevan tapa saada oikeutus päätöksilleen. (JP)

2. GEORGE MITCHELL tapaa palestiinalaisten johtoa tänään Ramallahissa. Huomenna torstaina hän matkustanee Libanoniin saadakseen tuntuman sen poliittiseen tilanteeseen 14 March-ryhmittymän vaalivoiton jälkeen. Sunnijohtaja Saad Hariri on tiettävästi vakavin ehdokas maan pääministeriksi. Hän ehti jo todeta, ettei Libanonin ole valmis rauhan-keskusteluihin Israelin kanssa, vaan odottaa niiden alkamista Syyrian ja Israelin välillä. Libanonista Mitchellin odotetaan matkustavan Syyriaan, jossa hän tapaa maan johtoa perjantaina ja lauantaina. Mitchellin keskustelujen Syyrian kanssa uskotaan keskittyvän Syyrian ja Israelin välisiin suhteisiin, kun taas USA:n edelliset lähetit Shapiro ja Feltman keskittyivät Syyrian ja Iranin välisiin suhteisiin. Syyrian

Turkin lähettiläs Nidal Kabalan kertoi AFP:n toimittajalle, että presidentti Assad vakuutti Turkin presidentille Gulille tämän viime kuussa tekemän Syyrian vierailun aikana, että hän tukee Turkin välitysyrityksiä Israelin kanssa ja luottaa Turkin puolueettomuuteen välittäjänä. Sekä Assad että Gul lähettivät samansisältöiset lausunnot EU:n lähettiläälle lisäten, että asia riippuu nyt Israelista.

USA:ssa puhekiertueella oleva strategisten asiain ministeri Moshe Yaalon kertoi tiistaina, että Israel ole vielä valmis keskusteluihin Syyrian kanssa. Hän totesi, että Bashar Assadin isä Hafez Assad keskusteli rauhasta Israelin kanssa lähtien olettamuksesta, että Syyria katkaisee suhteensa Iranin kanssa. Yaalon totesi, että Bashar Assad lähtee toisesta periaatteesta, mikä aiheuttaa epäluuloja Israelissa. (JP)

3. PRESIDENTTI Peresin uskotaan ennakoineen Netanyahun sunnuntaiksi suunniteltua linjapuhetta Bar Ilan yliopistossa todetessaan: On olemassa kolme pääkohtaa, joita tulee tähdentää tiellä rauhaan: Kahden valtion ratkaisu tiekartan mukaisesti; Israelin turvallisuuden selkeä huomioiminen;

Itsenäisyys palestiinalaisille sekä kaikenkattavan rauhan toteuttaminen Israelin ja alueen arabikansojen välillä Lähi Idässä. Netanyahu on systemaattisesti välttänyt lausumasta noita kanta sanaa: Kaksi valtiota, erillään muusta, mutta hän toteaa tämän kuuluvan osaksi tiekarttaa. Tällä hän haluaa tähdentää, ettei itsenäisyyttä voi antaa ilman sitä edeltäviä valmiuksia vastuun ottamiseen ja sen kantamiseen. Tässä on pahin jarru, minkä vuoksi palestiinalaisten ei katsota olevan valmiita täyteen itsenäisyyteen. Pääministerin uskotaan tarjoavan palestiinalaisille Andorran kaltaista itsenäisyyttä, jossa he hoitavat omat sisäiset asiansa, mutta maan turvallisuudesta vastaavat Ranska ja Italia. Suomalaisille sopisi esikuvaksi paremmin Ahvenanmaan itsehallintomalli, koska se tunnetaan Suomessa. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi äskettäin puheessaan, että palestiinalaiset ovat jo toteuttaneet tiekartan edellytykset turvallisuusvaatimusten osalta, tarkoittaen tällä USA:n kouluttaman ns. Daytonin armeijan arviolta 1600 turvallisuusmiestä, joille IDF on antanut Nablusin ja Jeninin sekä Ramallahin osittaisen turvallisuusvastuun päiväsaikaan; yöllä kaupungeissa partioivat IDF:n sotilaat. Tämä

Abbasin lausunto osoittaa joko tarkoituksellisen hämäämisyrityksen tai hänen poliittisen lapsellisuutensa. Ei näillä voimilla PA pysty varmistamaan koko Juudean ja Samarian sisäistä tuvallisuutta, puhumattakaan Gazan kaistasta, jonne niillä ei ole mitään asiaa. (JP)

4. HAMASJOHTAJA Khaled Mashaal antoi eilen lausuntoja, jossa vaatii PA:n poliisia lopettamaan Hamasin jäsenten jahtaamisen Juudeassa ja Samariassa. Hän pitää tätä ehtona sovintoneuvottelujen jatkamiselle Fatahin kanssa Kairossa. Hän antoi lausuntonsa Kairossa keskusteltuaan Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleimanin kanssa todeten, että PA:n tarkoituksena on Hamasin karkottaminen Länsirannalta. Hän viittasi neljän Hamasin jäsenen surmaamiseen Kalkiliyssa viime viikolla tulitaistelussa Hamasin jäsenten ja Abbasin johtamien PA:n poliisien välillä. Mashaal oli muiden sekä Syyriassa että Gazassa olevien Hamasin virkailijoitten kanssa kutsuttu Kairoon keskustelemaan toimista, joilla Hamasin ja Fatahin välinen ristiriita voitaisiin poistaa. Fatahin delegaatio vieraili Kairossa viikon alussa.

Kairon keskustelujen Suleimanin ja Hamasin jäsenten välillä kerrotaan olleen sävyltään jännittynyt Mashaalin syyttäessä Fatahia.

HAMASIN edustajat ilmaisivat rajoitettua optimismia presidentti Obaman kiihdyttämille keskusteluille Israelin ja palestiinalaisten välillä. Mashaal esitti Hamasin vaatimuksen, että Israelin tulee lopettaa kaikki rakentaminen Juudeassa ja Samariassa. Hamas haluaa suoria keskusteluja Obaman kanssa, koska ilman Hamasin myötävaikutusta rauhankeskusteluilla ei ole mitään pohjaa, he sanovat. Hamasin ulkopolitiikan apulaisjohtaja Moussa Abu Marzouk selitti AP:n toimittajalle, että hän pitää väkivaltaa osana itsenäisyyskamppailua, eikä voi siitä luopua. Hän ei myöskään sano voivansa tunnustaa Israelin valtiota. (JP)

5. PA:N POLIISI sanoo pidättäneensä eilen Kalkiliyassa kolme naista, joista yhdellä oli pommiliivi yllään. Naiset olivat antautuneet itsemurhatehtävään Hamasin aloitettua taistelun PA:n poliiseja ja virkailijoita - myös Abbasia - sekä Fatahin johtajia vastaan. Hamasin antaman käskykirjeen mukaan sen taistelijoitten tulee hyökätä tämän vihollisen kimppuun kaikin käytettävissä olevin asein, sekä kiväärein että pommein. Koska käskykirjeessä mainittiin myös israelilaiset kohteet, turvallisuusviranomaiset varautuvat väkivallan leviämiseen Israelin puolelle. Eilen PA:n poliisit ampuivat autoilijan, joka kaasutti autollaan hälyttävästi autosaattuetta kohti, jossa oli myös PA:n sihteeri Raad al Rahim. Auton kuljettaja haavoittui vaikeasti, eikä ole varmuutta, oliko hänen tarkoituksensa iskeä autollaan Rahimin autoon. (JP)

6. SEURAAVAT konfliktit tulevat olemaan suuremmat kuin operaatio cast lead Gazassa, varoitti puolustusministeri Ehud Barak IDF:n tulevia upseereita suuren harjoituksen yhteydessä Negevissä, jonne oli rakennettu palestiinalaista ja syyrialaista kylää muistuttava rakennelma. Harjoitukseen osallistui maajoukkoja, insinöörijoukkoja, ilmavoimat ja tykistö olosuhteissa, jotka olivat lähes sietämättömät auringon porottaessa esteettä pilvettömältä taivaalta. Yhdistetyt joukot tekivät harjoitushyökkäyksiä kylään pyrkien tutkimaan eri aselajien toimimista yhteistyössä lähes aidon tuntuisissa olosuhteissa.

Harjoituksia seurasivat myös pääministeri Benyahin Netanyahu sekä IDF:n apulaiskomentaja kenraalimajuri Dan Harel. Barak evästeli tulevia upseereita todeten, että maan johto tekee voitavansa, etteivät upseerit joutuisi kokemaan todellista sotaa, mutta kehotti heitä tekemään kaikkensa ollakseen valmiit, jos heitä tarvitaan. Harel muistutti, että Israelin viholliset uhkaavat maata ei-tavanomaisin asein, minkä johdosta Israel joutuu tekemään valmisteluja suurten valtioitten tapaan. (JP)

7. UUTISOTSIKOITA

- Helpottaakseen polttoaineitten kuljettamista Gazan kaistalle Israel rakentaa sekä kaasu- että öljyputket Israelista Gazaan. Varsinkin kotitaloudessa käytetyn öljyn kuljettamista on syytä helpottaa.

- Ulkoministeri Avigdor Liberman käytti ensimmäisen Knessetin ulko- ja puolustusasian valiokunnan kokouksessa pitämänsä puheen keskittyen maan PR-toimintaan, mikä hänen mielestään vaatii uudelleen arviointia. Hän sanoo Israelin vihollisten siepanneen aloitteen maan tiedotustoiminnassa varsinkin länsimaihin, antaen vääristyneen ja arabimaita suosivan kuvan Israelin sisäpolitiikasta ja sen suhteista palestiinalaisiin ja arabeihin. Hän kuvaili tilannetta sanoin: Israel on joutunut Sionin vangiksi Israelin maassa. Toiseksi hän katsoi, että ulkomailla aloitetut oikeustoimet Israelin viranomaisia vastaan ovat suuressa määrin seurausta maan riittämättömästä ja väärin suuntautuneesta informaatiosta ulkomaille. Tässä Lieberman näkee kansliansa suurimman työkentän lepäävän. (JP)
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron