Uutisia Israelista

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista

ViestiKirjoittaja pike464 » To 19 Helmi, 2009 12:25

keskiviikko 18.02.09
18. helmikuuta 2009
KESKIVIIKKO 18.02.09
1. KUKAAN ei riistä meiltä voittoa. Kukaan ei riistä tuntoa siitä, että on mahdollista saada muutos aikaan tässä maassa, ja me teimme sen, julisti edelleen haltioituneesti omissa Obama-unelmissaan elävä Kadiman puhehenkilö Tzipi Livni Kadima-puolueen eilen illalla järjestämässä voitonjuhlassa Tel Avivissa. Tarkkailijat ovat yrittäneet arvailla, miksi juhla järjestettiin juuri tähän aikaan, kun ei ole vielä tiedossa, mitä presidentti Shimon Peresillä on takataskussaan - tai hampaankolossaan, Peresillä on tunnetusti pitkä muisti huolimatta siitä, että hän on jo yli 84-vuotta resunnut tämän maan kamaralla. Useat näyttävät kallistuvan sille kannalle, että tarkoitus oli vakuuttaa sekä itselleen että Peresille, kuka vaalit voitti.
Tänään joskus 18.00 aikoihin pitäisi vaalilautakunnan laatima lopullinen raportti vaalien tuloksista esitellä Peresille, jonka odotetaan tämän jälkeen kutsuvan kahden valtapuolueen puheenjohtajat luokseen, joiden kanssa hän keskustelee heidän vaikutelmistaan. Seuraavana torstaiaamuna presidentti aloittaa keskustelut pienempien puolueitten delegaatioitten kanssa. Ensimmäisenä jonossa on ensiyön aikana Minskistä kotiutunut Israel Beitenun puheenjohtaja Avigdor Lieberman, jota seuraavat sitten toiset puolueet ennalta laaditun ohjelman mukaan. Näitten keskustelujen tarkoituksena on saada selville, ketä puolueet suosittelevat hallituksen muodostajaksi. Presidentti Peres tekee päätöksensä näitten suositusten perusteella, mutta hän ei ole sidottu puolueitten toiveisiin, vaan voi tehdä itsenäisen ratkaisunsa. (JP)
2. LIKUDIN parissa alkaa kuumekäyrä nousta ratkaisuhetken lähestyessä. Puolueen johtajisto on tuohtunut siitä, ettei Lieberman suostu kertomaan päätöksestään, jonka hän sanoo jo tehneensä siitä, eli ketä hän suosittelee hallituksen muodostajaksi. Likudin taholta kerrotaan julkisuuteen närkästyneesti, ettei Israel Beitenulla (IB) ole mitään oikeutta vaatia yhtä ellei peräti kahta kolmesta tärkeimmistä ministeripaikoista: Ulko-, puolustus- ja talous-ministeriöt. Likudin taholta muistutetaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun 15 kansan-edustajaa saanut puolue ei ole saanut yhtään avainministeriötä. Tulisi kuitenkin muistaa, että kaikki riippuu siitä, suostuuko Kadima mukaan yhteishallitukseen Likudin kanssa. Jos näin käy, Kadima tulee ilman muuta vaatimaan nuo kaksi avainministeriötä ja Likud vaati kolmannen, joten Israel Beitenu jää nuolemaan näppejään. Ministeriöitä on kuitenkin lukuisia ja kuten Sharonin ajoista muistetaan, niitä voidaan kätevästi lisätä tarpeen mukaan. IB on kuitenkin avainasemassa hallitusta muodostettaessa, ja se on hyvin tietoinen tästä.
LIKUDIN ärtymystä nostaa ennen kaikkea se, että IB:n johto toistuvasti vihjailee voivansa sittenkin suositella Livniä hallituksen muodostajaksi ja todennäköiseksi pääministeriksi.
Livni myöntää avoimesti seuraavansa Obaman esimerkkiä: Me tulemme muuttamaan tämän maan, koska meillä ei ole muuta maata (jota muuttaa?). Me tulemme toteuttamaan meille uskotun luottamuksen ja tulemme asettamaan kansan toiveet etusijalle. Komeita termejä. Knessetin puhehenkilö Dalia Itzik (Kadima) sanoi perjantaina uskovansa, että Peres antaa tehtävän Livnille, mutta jos näin ei tapahdu emmekä voi toteuttaa ideologiaamme hallituksessa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin istua oppositiossa. (JP)
3. PALESTIINALAISET ovat innoissaan presidentti Obaman lupauksista, että hän tulee protestoimaan Israelin siirtokuntien laajentamisrakentamisesta. Israel näyttää jäävän tässäkin asiassa jälkijunaan siksi, että ulkoministeri Livni on omistautunut täysin oman poliittisen tulevaisuutensa varmistamiseen ja nousemiseen pääministerin korkeaselkäiseen tuoliin, eikä ehdi hoitaa virkaansa, josta hänelle maksetaan palkkaa. Livnin lupaama muutos tarkoittaa sitä, että hän pääministerin ominaisuudessa alkaisi välittömästi toteuttaa unelmaansa rauhansopimuksesta, jonka mukaan puolet Israelin maasta luovutetaan palestiinalaisille. Se tarkoittaisi, että suuri määrä juutalaissiirtolaisia karkotetaan kodeistaan Juudeassa ja Samariassa. Olmert ja Livni toteavat, että se koskisi 60 000 asukasta, mutta Juudeassa ja Samariassa asuu 285 000 juutalaista, ja jos Jerusalemin uudet lähiöt lasketaan mukaan, määrä lähentelee puolta miljoonaa. Gazasta 2005 karkotetut 9 000 ihmistä ovat edelleen suurimmaksi osaksi kodittomia ja työttömiä, heidän perheensä hajonneita ja heidän lapsensa ajautuneet katujengeihin ja huumeisiin, mikä oli tuntematonta Gush Katifissa Gazassa. Mihin nämä uudet pakolaiset sijoitettaisiin, ja mistä otettaisiin varat miljardien shekeleitten korvausten maksamiseksi?
USA:N edellinen ulkoministeri Gondoleezza Rice on koonnut kaikki Israelin ja palestiinalaisten välisiä keskusteluja ja sopimuksia koskevat asiapaperit ja muistiinpanot vuodesta 2000 lähtien, ja luovuttanut ne Obaman hallitukselle. Tarkoituksena on, ettei uudelleen käynnistettäviä neuvotteluja aloiteta tyhjästä, vaan ne aloitetaan siitä, mihin ne jäivät nykyisen hallituksen aikana, huomioiden sen, että Ricen muistiinpanot edustavat hänen näkemystään asioista. (JP)
4. ISRAELIN hallitus istuu parhaillaan käsitellen ensimmäiseksi Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluja. Haim Ramonin (Kadima) johtama toimikunta on pyrkinyt määrittelemään, keitä Hamasin vaatimista yli tuhannesta Israelissa eri rikoksista tuomituista palestiinalaisista voidaan vapauttaa. Olmertin lupaamaa komiteaa, jonka tuli luoda perusteet, joiden perusteella tuomittuja vankeja voidaan vapauttaa, ei ole kutsuttu kokoon kertaakaan. Olmert vakuuttaa kaiken aikaa, että hän on valmis maksamaan minkä hinnan tahansa Gilad Shalitin vapauttamiseksi. Ei sitä kuitenkaan Olmert maksa, eikä edes hänen poikansa, jotka asuvat ulkomailla, Israelin kansa sen maksaa. Näiden rikollisten murhaamien israelilaisten omaiset kauhistelevat, että heidän poikansa, tyttärensä tai puolisonsa murhaaja tai sen suunnittelija päästetään vapaaksi suunnittelemaan uusia kauheuksia.
TOISENA asiana hallitus käsittelee aseleposopimusta Hamasin kanssa, joka solmittaisiin 18 kuukaudeksi jatkomahdollisuudella. Israel vaati sitä ilman määräaikaa, mitä Hamas ei hyväksy. Hamasin tärkein vaatimus on kaikkien Gazan kaistan ulosmenoteitten avaaminen sekä Egyptiin että Israeliin. Julkisuudessa ei ole tietoa, mitä tapahtuu Gazan meriyhteyksille, avataanko nekin, ja mitä tapahtuu kaistan lentoyhteyksille, jotka ovat olleet täysin poikki. Hamas vaatii, että Shalitin tapaus on käsiteltävä erillisenä aselepokeskusteluista. Sen edustajat vakuuttavat, että Shalit saa mennä kotiinsa heti, kun kaikki Hamasin vaatimat vangit on vapautettu. Neuvotteluja on johtanut Ehud Barak, mutta Olmert otti ohjakset käsiinsä vasta aivan viimeisessä vaiheessa, ilmeisenä epäluottamuslauseena Barakille. (JP)
5. VENÄJÄN MEDIA on JP:n H Keinon artikkelin mukaan kertonut, ettei Venäjä tässä vaiheessa sittenkään myy Iranin haluamia S-300 ilmatorjuntaohjuksia. Tämä siksi, että venäjälle on tärkeämpää korjata suhteita USA:n kanssa, jotka särkyivät pahoin viime vuoden aikana. USA:n ohjus- ja tutka-asemat Itä Euroopan maissa aiheuttivat Venäjän vihaisia lausuntoja ja uhkauksia vastatoimista. Nyt Obaman hallitus on suuntautunut tai ainakin ilmoittaa pyrkivänsä pehmeämpään diplomatiaan, mikä voisi antaa mahdollisuuden sopia erimielisyydet ilman jännityksen nostamista. Venäjän haluun sopia erimielisyytensä USA:n kanssa voi vaikuttaa raakaöljyn hinnan romahtaminen alle 40 USD tynnyriltä, mikä pahoin sekoittaa Venäjän suurellisia tavoitteita, jotka perustuivat tynnyrihintaan yli 60 USD.
Venäjän Kommersant uutislehti kertoi tiistaina, että Venäjä solmi Iranin kanssa 800 miljoonan USD sopimuksen, jonka perusteella se toimittaisi Iranille viisi S-300 patteristoa. Pravda kertoi web-sivullaan, ettei sopimusta toteuteta tässä vaiheessa. S-300 ilmatorjuntajärjestelmä on yksi kehittyneimmistä. Se pystyy jäljittämään 100 samanaikaista kohdetta ja samalla osallistumaan 12 kohteen eliminoimiseen. Sen toimintasäde on 200 km, ja se pystyy iskemään 27 km:n korkeudella liikkuviin kohteisiin. Iranilla on jo Tor-M1 torjuntapatteristo, mutta sen toimintasäde on lyhyempi. (JP)
6. ISRAELIN armeija saa uusia kehittyneitä välineitä. Pesäpallon kokoinen kamera, nimeltään silmämuna, joka voidaan heittää epäilyttävään kohteeseen, antaa siitä kuvia heittäjälle. Erikoisovensärkijä on yhdistetty M-16:een, ja se pystyy avaamaan miinoitettuja sisäänkäyntejä. ODF Optronics yhtiön kehittämää silmämunaa kokeiltiin Gazan Cast Lead operaation yhteydessä. Silmämuna voidaan asentaa kepin päähän, jonka avulla sillä saadaan kuvia korkealta asunnoista tai alhaalta tunneleista. Toinen saman yhtiön kehittämä laite on matala minirobotti Eyedrive, joka kulkee neljällä pyörällä. Se voidaan heittää maahan tai se voi mennä ympäri, josta se selviää, ja se pystyy kiipeämään myös portaita. Se antaa 360 asteen jatkuvan videonäkymän halutusta alueesta. IDF kokeili USA:ssa valmistettua uutta tarkka-ampujan asetta HTR 2000. Sen osumatarkkuus on hyvä 1000 metriin saakka. Se voidaan varustaa yönäkö varustein. Asetta valmistaa H-S Precision INC yhtiö USA:ssa. Kaupunkiolosuhteissa toimiva ase on Matador olalta laukaistava ohjus. Sitä kokeiltiin Gazassa Hamasin pesäkkeitten tuhoamiseksi asunnoissa. Kranaatti tekee reiän seinään tai muuriin vahingoittamatta asunnon sisäosia.
Uusinta miehistön kuljetusvaunua Namer (Tiikeri) kokeiltiin myös Gazassa. Se on rakennettu Merkava-tankin MK4 alustalle ja siinä on sama terässuojaus. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Syyria rakentaa kemiallisten aseitten tehdasta maan luoteisosassa, kertoo Jane sotilaallinen analyysijärjestö. Tiedot perustuvat satelliittihavaintoihin. Tehdas sijaitsee al-Safir nimellä tunnetussa kompleksissa, jossa sijaitsee Scud D ballististen ohjusten tukikohta. Scud D toimintasäde on 700 km. Ohjuksia ja sen laukaisualustoja säilytetään lukuisissa maanalaisissa siiloissa. (JP)
- Hizbullah-johtaja Hassan Nasrallah antoi ensimmäisen arvion Israelin vaaleista käyden läpi edelliset pääministerit Beginistä Olmertiin ja Livniin todeten, ettei heitä kannata pelätä, koska kaikki olivat häviäjiä. Liebermanista hän sanoi vain, että odotetaan, mikä hän on miehiään. (JP)
- Tunnettu historioitsija ja Princetonin yliopiston professori Bernard Lewis kertoo, että muslimit näkevät Israelin ja palestiinalaisten sekä lännen ja Iranin välisen konfliktin ennen muuta uskonnollisena kamppailuna. Puhuessaan Jerusalem konferenssissa hän sanoi, että muslimit katsovat, kumpi islamin suunta, sunnit vai shiiat, voittavat ideologisen kamppailun. Hän sanoi, että Iranin ydinaseuhka pakottaa muslimivaltiot etsimään yhteyksiä Israelin kanssa, jonka he odottavat hoitavan Iranin asian jollain tavalla, koska se uhkaa myös niitä. Kaikkein suurimpana vaarana hän katsoo mahdollisuuden, että terrorijärjestöt saavat käsiinsä ydinaseita. Mutta ydinase myös Iranin presidentin Ahmadinejadin käsissä tarkoittaa samanlaista uhkaa, koska hänen apokalyptinen ajattelu-tapansa ei perustu MAD-periaatteelle, eli molemminpuoliselle tuholle, jonka ansiosta USA ja NL välttivät suursodan. (JP)
- Gazan terroristit ampuivat eilen Israeliin pari rakettia ja tänään jo yhden. IAF:n koneet iskivät puolenyön jälkeen seitsemää tunnelia vastaan Philadelphia-käytävällä sekä jo kerran tuhottua Hamasin tukikohtaa vastaan. (INN)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa