ISRAELIN TILANNE 529

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

ISRAELIN TILANNE 529

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 11 Kesä, 2009 16:02

Subject: israelin tilanne 529
Date: Wednesday, June 10, 2009 2:48 PM
From: Gabriel Eskel
hippea2@gmail.com

ISRAELIN TILANNE 529

1. USA:N PRESIDENTTI Barack Hussein Obama
piti odotetun puheensa Kairon Al-Azharin yliopiston suuressa salissa kesäkuun 4. päivänä. Paikalle oli kutsuttu n. 3000 arvovierasta, jopa Iranista ja Egyptin Muslimiveljeskunnasta, joka on Hosni Mubarakin hallituksen kiihkeä vastustaja. Tämä osaltaan rauhoitti kriitikoitten pahinta kiihkoa.

Ennen Kairon puhettaan Obama kävi tervehtimässä Saudi Arabian 83-vuotiasta kuningasta Abdullahia, jota hän edellisen kerran tavatessaan Lontoossa tervehti syvällä kumarruksella kuin koulupoika oppilaitoksensa rehtorin edessä. Heidän keskusteluissaan Abdullahin maatilalla Riyadin ulkopuolella, jossa hänellä on 260 jalorotuista arabian hevosta ilmastoiduissa tiloissa, ei ole annettu paljon julkisuuteen. Obama totesi medialle, että hän katsoi asialliseksi vierailla maassa, jossa islam sai alkunsa. Toiseksi hän sanoo ihastuneena kuunnelleensa arabian kielen korvalle miellyttävää sointia, mihin hän lienee saanut ensituntuman vieraillessaan moskeijassa Indonesiassa, jossa hän asui pienenä poikana muslimi-isäpuolen hoivissa.

Kuningas Abdullah ripusti Obaman kaulaan paksun kultaketjun mitaleineen, josta kuningas kehaisi, että se on hyvin harvinainen ja annetaan vain valituille vieraille.

2. Presidentti Obama aloitti puheensa arabialaisella tervehdyksellä Assalaam Alaykum. Tavanomainen arabitervehdys on Salaam, joka vastaa juutalaisten Shalom-tervehdystä. Tarkkailijat ovat huomioineet, että käyttäessään tuota tervehdysmuotoa Obama halusi ilmoittaa kuulijoilleen, että hän on yksi joukosta, eli muslimi, sillä muslimit käyttävät tuota tervehdysmuotoa vain tervehtiessään toisia muslimeja, eivät koskaan ulkopuolisia. Suomeksi se tarkoittaa suurin piirtein: Laskeutukoon Allahin nimen siunaus päällesi.

OBAMAN puhetta on ruodittu lukemattomissa artikkeleissa, joten vain muutama huomio siitä. HÄN VIITTASI puheessaan islamin oikeustajuun, edistykseen ja arvokkuuteen kaikkia inhimillisiä olentoja kohtaan. Moni haluaisi kysäistä, miten musliminaisten alistaminen lukuisiin rajoituksiin kotimaassaan, pukeutumissääntöihin ja vapauden rajoituksiin oikeudesta itse valita opintonsa ja elämänkumppaninsa sopii tähän? Tai miten islamin suvaitsemattomuus toisia uskontoja ja toisinajattelijoita kohtaan edustaa oikeutta ja edistystä? Miten selitetään, ettei Saudi Arabiassa sallita mitään muuta uskontoa kuin islam?

TOISEKSI Obama kertoi olevansa ylpeä muslimiperinnöstään todeten, että hänen perheessään ja suvussaan on useita islamia tunnustavia jäseniä.

KOLMANNEKSI Obama totesi, että historiansa aikana juutalaiset olivat tulleet vainotuiksi monien sukupolvien aikana, minkä johdosta he ovat ansainneet kotimaansa.

Hän totesi kuuden miljoonan juutalaisen kuolleen näiden vainojen seurauksena. Obama jatkoi: mutta toisaalta viitaten Etelä-Afrikan mustan väestönosan sekä Amerikan neekeriorjien taisteluun vapautensa puolesta, mikä hänen mielestään on verrattavissa siihen, mitä palestiinalaiset, muslimit ja kristityt, ovat kärsineet taistellessaan oman kotimaansa hyväksi. Obama ei millään tavoin huomioinut juutalaisten historian alkaneen neljätuhatta vuotta sitten, mistä lähtien heidän kohtalonsa on ollut korkeimmalta mahdolliselta taholta sidottu luvattuun maahan, Israeliin. Sinne ja Jerusalemiin heidän syvin kaipauksensa on aina kohdistunut.

JUUTALAISTEN aktiivinen toiminta oman kotimaan saamiseksi ei alkanut holokaustista, kuten Obama selitti, se alkoi vuosikymmeniä ennen sitä vastustuksesta välittämättä.

OBAMA viittasi palestiinalaisten päivittäiseen nöyryyttämiseen, mikä johtuu miehityksestä, minkä hän sanoi Amerikan hylkäävän: USA ei hyväksy jatkuvaa miehitystä. Tässä Obama on joko väärin informoitu tai hän puhuu tietoisesti määrätyllä tavalla hänen suunnitelmaansa varten räätälöityä totuutta, josta hän kertoi tulleensa todistamaan. Obama ei myöskään mitenkään huomioinut niitä n. 800 000 juutalaista, jotka pakotettiin poistumaan arabimaista, usein henkensä kaupalla ja joutuen jättämään lähes kaiken omaisuutensa ja kalleutensa paetessaan.

TARKKAILIJAT ovat huomioineet, että Obaman puhe oli tarkoin harkittu, sen jokainen sana mietitty ja jokainen ilmaus sisälsi koodin, jonka vain muslimit ymmärsivät.

Siksi paikalla olleet muslimijohtajat taputtivat silloinkin, kun puhe näytti kritisoivan islamia.

Jotkut tarkkailijat ovat valittaneet, että Obama menetti kultaisen tilaisuuden rakentaa todellisia siltoja länsimaitten ja islamin välille. Tämä sisältää sen olettamuksen, mitä jotkut pitävät virheellisenä islamin ytimen tuntemisena, että väkivalta ja terrorismi, mitä muslimien nimissä on tehty ja tehdään kaiken aikaa, on vain muutamien harhautuneitten ääriainesten tekemiä, ja että pohjimmaltaan islam on se rauhaa rakastava ja etsivä uskonto, jota presidentti Bush ylisti omissa puheissaan. Eli kuten Bush sanoi: Nämä ääriainekset ovat kaapanneet aidon islamin ja pitävät sitä hallussaan saaden maailman yleisen mielipiteen kääntymään islamia vastaan.

3. USA:n presidentti Barack Obaman Israelia ja palestiinalaisia koskeva suunnitelma alkaa vähitellen paljastua, eikä se tunnu täältä katsoen ollenkaan hyvältä. Jo pelkästään hänen elekielensä ilmaisee, että poissa on se USA:n edellisten presidenttien osoittama myönteinen ja läheinen tuttavallisuus, ja sen tilalle on tullut eräänlainen virallinen, etäinen ja kylmä asiallisuus, jopa kyyninen suhtautuminen tähän erikoiseen kansaan.

OBAMALLA on oma suunnitelmansa, jota hän seuraa, ja jota hänen läheiset neuvonantajansa ja virkailijat käytännössä toteuttavat. Pääministeri Benjamin Netanjahu sai todeta tämän vieraillessaan Washingtonissa Obaman Kairon puheen jälkeen. Netanjahu yritti selittää Obamalle, miksi hän ei voi suostua luonnollisen kasvun aiheuttaman rakentamisen kieltämiseen, ja miksi hän ei voi suostua siihen, että palestiinalaisille annetaan täysi itsenäisyys niin pian kuin suinkin, kuten hän vaatii.

OBAMA ei voinut millään ymmärtää Netanjahun tarjoamaa suunnitelmaa, jonka mukaan Palestiinan kansan opettaminen ja kouluttaminen vastuuntuntoon ja sen kantamiseen on aloitettava ruohonjuuritasolta, eli poistettava opetusohjelmista, mediasta ja instituutioista kansan kiihottaminen juutalaisvihaan ja Israelin tuhoamiseen. Että on ensin luotava edellytykset toimivan Palestiinan valtion perustamiseksi taloudellisesti ja turvattava sen turvallisuus sekä omaa kansaansa että myös Israelia kohtaan.

Tämän sijaan Obama on kaikissa yhteyksissä ja nimittämiensä lähettien ja ulkoministerinsä kautta antanut uhkavaatimuksen tapaisia ohjeita, miten tästä edetään.

OBAMA VAATII, kuten ulkoministeri Hillary Clinton totesi, että kaikki toiminta Länsirannalla on lopetettava, kaikki rakentaminen - myös luonnollisen kasvun osalta on lopetettava ja tietenkin kaikki ihanteellisten juutalaisnuorten rakentamat hökkelikylät Israelin valtion omistamalle maalle on poistettava välittömästi eikä uusia saa kyhätä.
Puolustusministeri Ehud Barak kuuliaiseksi käskyläiseksi koulittuna aloitti hökkelikylien poistamisen omalla luvallaan, vaikka siihen vaadittaisiin hallituksen lupa.

4. VOIDAKSEEN paremmin seurata, että käsky on ymmärretty oikein, Obama lähetti Israeliin nimittämänsä Robert Mitchellin, joka on selittänyt käskykirjeen kiireellisyyttä ja sitovuutta. Hän antaa ymmärtää, että käsky on käsky eikä siihen ole mitään lisättävää. Netanjahu uskalsi kuitenkin olla toista mieltä ja ilmoitti Mitchellille, että kyllä perheitten kasvaneille tarpeille on rakennettava uusia tiloja yhteisön tunnustettujen rajojen sisällä.

Tähän sisältyy sellainen kummajainen, että kaikissa puolueettomissa tutkimuksissa ja artikkeleissa todetaan, että Juudea ja Samaria kuten myös Gazan kaista ja Golan kuuluvat juutalaisille tarkoitettuun kotimaahan. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että juutalaisilla on täysi oikeus rakentaa sinne noudattaessaan Israelin laatimia aluesuunnitelmia ja omistamalleen maalle. Kuitenkin kaikki rajoitukset rakentamisen suhteen katsotaan liittyvän vain juutalaisten rakentamiseen, eli palestiinalaiset saavat sen mukaan rakentaa ilman rajoituksia ja suunnitelmia. Tässä on koko asetelma heitetty päälaelleen. Vain palestiinalaisten rakentaminen ilman erikoislupaa voidaan katsoa laittomaksi.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman totesi
Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnan kokouksessa eilen, että hänen virastonsa tärkein tehtävä on aloittaa laajamittainen PR-toiminta ulkomailla, koska arabit ovat kaapanneet tämän alueen levittäen sinne vääristeltyä tietoa erittäin hyvällä menestyksellä, koska länsimaitten johtajat ovat lähes poikkeuksetta tämän harhauttavan propagandan kyllästämiä. Siksi he esittävät jatkuvia vaatimuksia ja uhkauksia siteitten katkaisemisesta Israelille huomioimatta millään tavoin, että on toinenkin osapuoli, jonka toimia kukaan ei valvo. Tämän mukaisesti länsimaat ovat lapioineet varojaan palestiinalaisille, joitten johtajat mässäilevät niillä saamatta mitään näkyvää aikaan, paitsi rakentaen itselleen palatseja ja lihottaen omia pankkitilejään Sveitsissä.

Israelin ja USA:n suhteet ovat luisuneet tasolle
, mitä muutamat tarkkailijat pitävät kriisinä. OBAMAN välinpitämätöntä suhtautumista ilmentänevät hänestä levitetyt kuvat, joissa hän puhuessaan Netanjahun kanssa löhöttää mukavassa työtuolissaan ja jalat nostettuina työpöydälleen ja näyttää nauttivan tilanteesta täysin siemauksin. Kuinka paha tämä läheisinä ystävinä ja liittolaisina pidettyjen kansojen välille syntynyt juopa sitten lienee, nähtäneen lähiviikkojen ja kuukausien aikana.

Obama haluaa Palestiinan valtion syntyvän kahdessa vuodessa. Netanjahulle hän antoi kuusi viikkoa Kairon puheesta lukien sopeuttaa omat suunnitelmansa hänen suunnitelmaansa, jonka pohjana ovat kvartetin laatima tiekartta ja siihen sopeutettu arabisuunnitelma, mitä PA:n johto vaatii toteutettavaksi. Sen täydellinen toteuttaminen tarkoittaisi Israelin valtion typistämistä puolustuskyvyttömäksi. Obama voi lisätä vaatimuksiinsa, että Israel luopuu ydinaseensa salailusta tai jopa niistä kokonaan.

Tällöin Israel uhrattaisiin Obaman suunnitelman alttarilla.


KASTEL 10.06.09

Gavriel
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Nyt on tilanne se

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 11 Kesä, 2009 18:18

Tässä tulee väkisinkin mieleen, että Obama on muslimi, vaikka ei sitä vielä julkisesti ilmoitakaan. Ainakin hänen politiikkansa on Israelia vastaan ja muslimeille myönteistä.
Itse rukoilen tässä vaiheessa, että Jumala siirtää Obaman syrjään liian suurelta ja sopimattomalta istuimeltaan.

Jeesuksen Nimessä Obama väistyköön!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2116
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 11 Kesä, 2009 20:03

Joo, aamen.

Täytyy kyllä olla liki järjetön tai umpisokea, jos ei joku näe tätä Obamasta, kun niin moni asia viittaa, joko suoraan tai epäsuoraan siihen. Ja tällainen on suur-vallan pomona ja johtajana myös kaikelle länsimaisille näyttämässä suuntaa.

Peloittava tapaus kaikenkaikkiaan tämän muslimimyötämielisyytensä kanssa.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa