Uutisia Israelista MAANANTAI 29.06.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista MAANANTAI 29.06.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 29 Kesä, 2009 15:19

Uutisia Israelista info@shalom.fi

MAANANTAI 29.06.09

1. JUUTALAISYHTEISÖJEN kohtalo Juudeassa ja Samariassa tulee olemaan vaakalaudalla lähipäivien aikana. Puolustusministeri Ehud Barak tapaa tänään Obaman Lähi Idän lähettilään Robert Mitchellin New Yorkissa. Barak kielsi sunnuntaina Israelissa levitetyt huhut, että hallitus olisi tehnyt päätöksen kaiken juutalaisten rakentamisen keskeyttämiseksi Juudeassa ja Samariassa kolmen kuukauden ajaksi, myös luonnollisen kasvun osalta. Barak tähdensi, ettei hallituksessa ole tehty mitään päätöstä asiassa, mutta hän esittää sitä.

JP:n kolumnistit H Keinon ja T Lazaroff tutkivat asiaa aamun kolumnissaan. He toteavat, että yksi ensimmäisistä koekaupungeista on Givat Zeev, joka sijaitsee Jerusalemista luoteeseen tie no 443 varrella. Kaupungissa oli 2008 lopussa 11 000 asukasta. Se on kasvanut 700:lla asukkaalla viimeisen 8 vuoden aikana luonnollisen kasvun ansiosta.

Tänä vuonna kaupungissa viimeistellään yli 300 uutta asuntoa, joiden rakentaminen laillistettiin Olmertin hallituksen toimesta. Kaupunki odottaa päätöstä 380 uuden asunnon rakentamisen aloittamiseksi, jotka olivat Olmertin hallituksen hyväksyttävien listalla. Kaupungin väkiluvun odotetaan kasvan tuhannella asukkaalla kuluvana vuonna. Tämä on yksi suurimmista lisäyksistä Juudeassa ja Samariassa ja kilpailee suurten kaupunkien kanssa, kuten Modi´in Illit (41 700 asukasta), Betar Illit (34 700 asukasta) ja Maaleh Adumim (33 800 asukasta). Nämä suuret kaupungit rakentavat vuosittain satoja uusia asuntoja. Modi´in Illit aloitti edellisen vuoden aikana 600 asunnon rakentamisen. (JP)

2. USA:N JA ISRAELIN välisiä seuraavat kolumnistit ovat yhä enenevässä määrin alkaneet ihmetellä, mistä tässä Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen rakentamisasiassa on lopulta kysymys. Obaman hallituksen tinkimätön päätös painostaa Netanyahun hallitusta nähdään yhä selvemmin osana laajempaa kuviota. Selvimmin tämän ilmaisee Debkafile aamun artikkelissaan otsikolla Heikentynyt Ahmadinejad voi etsiä sotilaallista seikkailua. Erityisanalyysissaan Debkafile toteaa, että Iranin sisäisten kuohuntojen vuoksi suorat tai edes epäsuorat keskustelut Iranin ja USA:n välillä ovat haihtuneet tulevaisuuteen, kuten ovat odotukset läpimurrosta Israelin ja palestiinalaisten välisissä rauhankeskusteluissa. Iranin kuohunta on samalla osoittanut keksityiksi väitteet, että sillä, Iranin ydinsuunnitelmalla sekä Israelin ja palestiinalaisten välisillä keskusteluilla olisi mitään yhteyttä, Debkafile jatkaa. Analyysissa todetaan, ettei USA:n hallituksen itsetunto salli tunnustaa epäonnistuneensa Iranin suhteen, minkä vuoksi se nostaa painostustaan Netanyahun hallitusta kohtaan voidakseen osoittaa arabi- ja muslimimaailmalle politiikkansa suunnan pysyneen ennallaan. Debkafile vihjaa, että Obaman hallituksen politiikan taustalla on pyrkimys hajottaa Netanyahun hallitus, jonka asema on varsin horjuva usean pienpuolueen tuesta johtuen. Koska Netanyahu ei ole suoraan alistunut Washingtonin vaatimuksiin, hänet on korvattava miehellä, joka ymmärtää paremmin presidentti Obaman Lähi Idän valtakuviot.

Artikkelin mukaan tässä Ehud Barak tulee kuvioon, joka lausunnoillaan on osoittanut liikkuvansa lähempänä USA:n hallituksen tavoitteita. Tämän suuntauksen suunnittelijana on Obaman henkilökuntapäällikkö Rahm Emanuel, joka haluaa Netanyahun vallan kaatuvan.
Debkafile muistuttaa, että suurimmat setlementit Juudeassa ja Samariassa ovat alueiltaan vain 1.7 % koko alueesta, ja marginaalinen kasvun vaatima lisäalue vajaa prosentti, mikä ei voine olla ylittämätön ongelma ratkaista, mutta tämä ei olekaan ongelman ydin. (debkafile)

3. www.debkafile käsittelee artikkelinsa loppuosassa Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin asemaa. Sisäisten levottomuuksien ja vaalien uskottavuuteen liittyvien epäilysten vuoksi hänen asemansa on heikentynyt, mikä puolestaan voi vapauttaa primitiivisen puolustusmekanismin. Hänen ulkomaita koskevat lausuntonsa ovat entisestään jyrkentyneet, eivätkä syytökset USA:n ja Euroopan maita kohtaan heitetyt syytökset sekaantumisesta Iranin presidentin vaaleihin ole ainakaan lieventäneet tilannetta. Iran syyttää kahdeksaa Englannin lähetystön virkailijaa vakoilusta opposition hyväksi, ja samanlaisia syytöksiä on esitetty myös USA:n suuntaan.

Debkafile arvioi, että nöyryytetyksi itsensä tunteva presidentti Ahmadinejad voi etsiä kompensaatiota aktivoimalla liittolaisensa ja sen käskyvaltaan kuuluvat järjestöt hyökkäyksiin israelilaisia kohteita vastaan sekä länsivaltojen joukkoja ja tukikohtia vastaan Irakissa ja Afganistanissa. Hizbullah on toistaiseksi kiinni hallitusneuvotteluissa Libanonissa, mutta Hamas ja Jihad ovat aina valmiit. Myös Syyrian presidentti Bashar Assad on pullistellut lihaksiaan uhaten vapauttaa Golanin ylängön asevoimin.

Iranin vihamielinen paatos on saanut otollisen tilaisuuden pyrkiä vahvistamaan Saudi arabian ja Egyptin välistä Iranin vastaista rintamaa, mitä Turkki voi myötäillä. Puolustusministeri Ehud Barak on innokkaasti ajanut tällaista liittoutumaa, joskin sen toteutuminen virallisilla sopimuksilla ei näytä toistaiseksi mahdolliselta, mutta sopisi Obaman tavoitteisiin. Jos tällainen liittoutuma toteutuisi, se voisi tarjota Israelilla sen edellyttämät turvallisuustakuut jopa rauhansopimuksen solmimiseksi palestiinalaisten kanssa. (Debkafile)

4. BARRY RUBIN, joka johtaa globaalista tutkimus- ja kansainvälisten asiain keskusta ja toimittaa Lähi Idän seuranta- sekä kansainvälisten asiain ja Turkin tutkimusten lehteä, tutkii JP:n julkistamassa artikkelissaan The World according to Fayad (Maailma Fayadin silmin) PA:n hallituksen ja nimenomaan sen pääministerin Salaam Fayadin politiikkaa pyrkien tunkeutumaan pintaa syvemmälle. Rubin lähtee artikkelissaan tutkimaan Fayadin 22. kesäkuuta pitämää puhetta, joka ei saanut samanlaista laajaa kiinnostusta kuin Netanyahun ja Obaman puheet vähän aiemmin, mutta on silti tärkeä.

Rubin toteaa aluksi, että Fayad on pääministeri vain tyydyttääkseen länsimaitten hallituksia ja taloudellisia tukijoita. Häneltä puuttuu poliittista taitoa, ideologista vaikutusvaltaa ja vahvaa tukiasemaa, mutta hän saa rahavirrat juoksemaan, koska hän on suhteellisen rehellinen, maltillinen ja asiantuntija taloudellisissa asioissa. Mutta, jatkaa Rubin, Fayad ei ole suosittu omiensa parissa, mutta ulkomaat haluavat hänen jatkavan, ja siinä on hänen ongelmansa, eikä vain hänen, vaan muittenkin, sillä jos hän edustaisi palestiinalaisia, olisi toivoa rauhasta.
Rubin esittää kolme kohtaa, joissa Fayadin maailmankuva tulee ilmi.

1. Fayad katsoo, että Hamasin Gazan hallinto tulee säilyttää, sillä Fatah haluaa tehdä rauhan Hamasin eikä Israelin kanssa. Tämä sulkee samalla pois mahdollisuuden rauhasta Israelin kanssa, sillä Hamas osana PA:n hallitusta on aivan liian radikaali. Mutta se sopii PA:lle, joka täten taistelee Israelia vastaan Hamasin kautta.

2. Toiseksi Fayad väittää, että pitämällä murhista tai niiden suunnittelusta ja muista väkivaltarikoksista tuomitut palestiinalaiset vankiloissaan Israel rikkoo kansainvälistä lakia. Eli, Rubin toteaa, Israel ei saisi puolustaa itseään terroristeilta.

3. Kolmanneksi Fayad toteaa, ettei ole PA:n asiana pyrkiä todistaa hyvästä käytöksestään, vaan sen tulee taivuttaa länsivaltoja painostamaan Israelia yhä uusiin myönnytyksiin tekemättä itse mitään.
Rubin toteaa artikkelissaan, että Fayad syytti Netanyahun puhetta epäselväksi, mutta itse asiassa hänen oma puheensa on sitä, koska hän ei voi nimetä niitä asioita, joita Israel vaatii palestiinalaisilta. Todetessaan palestiinalaisten tarvitsevan oman kotimaansa hän ei sano, että pakolaiset voivat palata sinne; ettei tuo vieraan maan joukkoja alueelleen tai lopeta väkivallan lopullisesti, koska se ei ole palestiinalaisten kanta.
Rubin joutuu toteamaan kuten niin monet ennen häntä, että todellinen syy rauhansopimuksen siirtymiseen vuodesta toiseen johtuu palestiinalaisten omasta politiikasta, joka ei halua juutalaista valtiota rajanaapurikseen, ei nyt eikä tulevaisuudessa. (JP) http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

4. UUTISOTSIKOITA

- Meriveden juoksuttaminen Suolamereen joko Punaiseltamereltä tai putkea myöten Välimerestä puhuttaa asiantuntijoita, jotka pelkäävät Kuolleenmeren luonteen ja luonnonolosuhteitten radikaalia muutosta. Yksi vaihtoehto olisi juoksuttaa vettä Haifan tienoilta puhdistuslaitoksen kautta Jordanjokeen, josta se juoksisi edelleen normaalikanavaa pitkin saaden matkalla mineraalit, joita se normaalistikin kuljettaa. Kuollutmeri oli ehdokkaana yhdeksi maailman ihmeeksi, mutta palestiinalaisvastuksesta se pudotettaneen listalta. (JP)

- Haredi-väestön mielenosoitukset kaupungin päätöstä vastaan avata yleisölle tarkoitettu paikoitusalue sapattina lähellä Jerusalemin Vanhaakaupunkia eivät vain laimene, vaikka poliisi pidätti lähes 50 mielenosoittajaa.
Poliisi on aloittanut tutkimukset pormestari Nir Barkatia vastaan tehtyihin murhauhkauksiin.(JP)

- Mossadin apulaisjohtaja erosi vastalauseeksi, että nykyisen johtajan Meir Daganin kautta jatkettiin vuodella. Apulainen halusi paikan itselleen.(JP)

- USA:n professorit toteavat, että Israelin suosio USA:ssa on laskenut. He uskovat tämän johtuvan ihmisoikeuskysymyksistä, joiden rikkomuksista Israelia syytetään Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa. (JP)

- Hamas vakuuttaa, ettei Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluissa ole edistytty ollenkaan. Hamas syyttää päinvastaisista huhuista Israelia. (JP)

- Pääministeri Netanyahu varoittaa, että Israel pitää Libanonia vastuussa siitä, miten Hizbullah käyttäytyy valtakuntien välisellä rajalla. (JP)

- Kadiman varapuheenjohtaja Shaul Mofaz sanoo valittaen, että Kadiman puheenjohtajan Tzipi Livnin kanssa on mukava pistäytyä kahvilla tai viettää iltaa, mutta ettei Livni ole tehty pääministerin aineksista: Hän ei osaa tehdä päätöksiä, sanoo Mofaz, joka haluaa päästä hallitukseen. (JP)

- Labour-puolueen neljä kapinallista torjuivat Ehud Barakin rauhantarjouksen. Siten tilanne jatkuu jännittyneenä ja epäselvänä. (JP)

- Pormestari Nir Barkat päätti pidättyä 70 % tuhottaviksi määrättyjen laittomasti rakennettujen palestiinalaistalojen purkamisesta. (haaretz)

- Israelin laivasto aikoo aloittaa omien sota-alusten rakentamisen ja peruuttaa tilaukset USA:sta.(INN)

- Israel on kaikessa hiljaisuudessa lisäämässä järjestelmiä sen F-15 ja F-15I koneisiin, mikä lisää niiden iskukykyä pitkien matkojen takana. Kysymyksessä on Balad Pelada (Steel Hail ja Lightning) järjestelmä, joka on ollut jo F-16 koneissa, mutta jota täytyi muotoilla F-15 koneisiin sopivaksi. (INN)

- Adam-yhteisö rakennutti 50 taloa Migronista siirrettäville asukkaille, mutta nämä sanovat kiitos mutta ei kiitos. (INN)

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem. www.kosher.fi, we will have some delicious for you. Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa