Keskiviikon uutisia Israelista 08 07 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Keskiviikon uutisia Israelista 08 07 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 08 Heinä, 2009 16:45

KESKIVIIKKO 08.07.09
1. VAIN MINUN kuolleen ruumiini ylitse, voisi luonnehtia USA:n presidentti Obaman lausuntoa, jossa hän ehdottomasti kieltää USA:n tukevan tai antaneen luvan Israelin ilmavoimille iskeä Iranin ydinvoimaloita vastaan. Hän ei tietenkään käytä aivan näitä sanoja, mutta sanoma itsessään on selvä: Tämä on Obamalle selviytymiskysymys siinä, missä se on Israelille eloonjäämiskysymys. Obamalle vain poliittinen kuolema, mutta kuten Israelin USA:n lähettiläs Ron Oren sanoi: Ydinaseellaan Iran pystyy pyyhkäisemään koko Israelin maailman kartalta, mitä presidentti Mahmoud Ahmadinejad onkin tarjonnut toistamiseen. Amiraali Mike Mullen korostaa sellaisen ilmaiskun saavan Lähi Idän sekasortoiseen, epävakaaseen tilaan, ja siksi hän vastustaa aseellista iskua Iraniin.
PRESIDENTTI Barack Obama esitti lausuntonsa tiistaina Moskovassa, jossa hän on virallisella valtiovierailulla. Olemme sanoneet suoraan Israelille, että on tärkeää yrittää ja selvittää tämä kansainvälisellä areenalla tavalla, mikä ei aiheuta laajaa konfliktia Lähi Idässä, Obama selvitti asiaa CNN:n toimittajalle. On tärkeää sanoa, että olen niin selkeä kuin voin olla, että hallituksemme on niin yksimielinen kuin voimme olla tässä kysymyksessä. Hän lausui varapresidentti Joe Bidenin ainakin näennäisesti eriävästä lausunnosta näin: Biden totesi vain sen ehdottoman tosiasian, ettemme voi sanella toisille valtioille niiden turvallisuus-kysymyksissä. Mutta yhtälailla totta on se, että USA:n politiikan mukaista on selvittää Iranin ydinasemahdollisuudet rauhanomaisesti diplomaattisten kanavien kautta.
VOINEMME edellisen perusteella todeta, että USA:n presidentti Obama on ehdottomasti kieltäytynyt näyttämästä vihreää valoa Israelin toiveille selvittää Iranin ydinasekysymys nopeasti, vaikka Natanzin ja muitten vähemmän tunnettujen ydinvoimaloitten sentrifugit rikastavat uraania pommia varten yötä päivää, eikä aikaa ole paljon sen keskeyttämiseksi.
IAF:N TAHOLTA kerrotaan sen verran, että jos USA ei anna lupaa lentää Irakin ilmatilan kautta, kuten näyttää, eikä Saudi Arabian lupa myöskään ole selvä, koneet joutuisivat kulkemaan kolmatta reittiä pitkin, mitä ilmavoimien parissa on suunniteltu vaihtoehtoisena ratkaisuna. Mikä tämä reitti olisi ja miten sukellusveneet osallistuisivat, on epäselvää.
Israelissa on tutkittu mahdollisuuksia cybertekniikan käyttämiseksi, millä voitaisiin pysäyttää ydinvoimaloitten sähkölaitteistot. Tämä voitaisiin aiheuttaa joko räjäyttämällä pieni ydinlataus muutaman sadan metrin korkeudella kohteista tai pelkästään jumiuttamalla Iranin ydinvoimaloitten tietokonelaitteistot. Israel on sitoutunut lupaukseensa, ettei se ensimmäisenä käytä ydinaseita Lähi Idässä, mikä sitoo sen kädet.
2. USA EI edellytä Israelin tekevän jotain saamatta mitään arabimailta, selvitti USA:n lähettilään Robert Mitchellin korkea viranomainen puolustusministeri Ehud Barakin ja Robert Mitchellin keskustelujen jälkeen Lontoossa tiistaina. Näissä keskusteluissa ei löydetty ratkaisua USA:n vaatimuksiin oleellisissa kysymyksissä.
VIRANOMAINEN, joka kainosti pysyttelee nimettömänä, mutta vakuuttaa tuntevansa Mitchellin ajatuksenjuoksun, luetteli joukon toimia, joita arabeilta odotetaan: Arabijohtajat voisivat vierailla Jerusalemissa ja vastaavasti Israelin johtajat arabimaitten pääkaupungeissa; arabimaat voisivat avata tiedotustoimistoja Israelissa sekä lisätä kaupankäyntiä Israelin kanssa; arabimaat sallisivat israelilaisten matkustajakoneitten ylilennot alueillaan, mikä lyhentäisi lentoaikoja; Israel ja arabimaat voisivat järjestää ja rahoittaa yhteisiä kulttuuri- ja humanitäärisiä projekteja. USA:n taholta kerrotaan, että ponnisteluja suoritetaan Pohjois-Afrikan ja Persianlahden maitten keskuudessa, joissa on esiintynyt suopeaa suhtautumista suhteissaan Israelin kanssa. Saudi Arabia, jota pidetään islamin uskon vartijana, sillä sen alueella sijaitsevat islamin kaksi pyhintä kaupunkia, Mekka ja Medina, tuskin olisi kovin kiireinen päästämään Shimon Peresiä Riadiin, jota tämä toivoo, mutta olisi saavutus jo sekin, ettei se asettaisi esteitä toisille arabimaille solmia suhteita Israelin kanssa.
Presidentti Obama lähetti kirjeen Marokon kuninkaalle Muhammad XV, jolle hän tarjosi johtavaa asemaa suhteitten normalisoimiseksi Israelin ja arabimaitten välillä. Obama luetteli myös kohteita, joita Israelilta odotetaan kuten myös palestiinalaisille osoitettuja, osoittaakseen tasapuolisuutensa. Mitchelliä odotetaan vierailulle Israeliin ensi viikolla, mutta mitään valmisteluja ei ole toistaiseksi tehty sen eteen. (JP)
3. PRESIDENTTI Shimon Peres totesi äskettäin, ettei Syyrian tule odottaa saavansa Golanin ylängön kuin tarjottimella (hopealautasella) antamatta itse mitään.
Syyrian ulkoministeri Walid Moallem vastasi Peresin lausuntoon välittömästi: Katsotaanpas asiaa siten kuin se on se on meidän maatamme ja sen saaminen takaisin on maailman luonnollisin asia. Moallem näyttää unohtavan, ettei ole maailman luonnollisin asia hyökätä toista maata vastaan sen tuhoamistarkoituksessa, ja hävittyään aloittamansa sodan alkaa vaatia takaisin menettämäänsä aluetta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Moallem puhui näitä pehmoisia tavattuaan Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin yhdessä Bashar Assadin kanssa. Assad totesi keskustelujen jälkeen AFP:n toimittajalle, ettei Israelissa ole ketään, jonka kanssa aloittaa rauhankeskustelut, ja että luvattomien juutalaisyhteisöjen (outposts) poistaminen on edellytyksenä rauhankeskustelujen aloittamiseksi.
Steinmeier muistutti Assadia, että häneltä odotetaan vastaavia toimia Lähi Idän rauhan-prosessin edistämiseksi, joista ensimmäisiä on Hamasin ja Hizbullahin avustamisen lopettaminen, joilla itsellään ei ole mielenkiintoa rauhankeskusteluihin Israelin kanssa. Hän painotti, että rauhankeskustelut onnistuvat vain, jos tuhoavat elementit alueella on poistettu. Presidentti Assad hylkäsi vaatimuksen suhteitten katkaisemiseksi ehtona keskusteluille. Päinvastoin hän selitti, että epäsuorissa keskusteluissa Turkin kautta on mahdollista selvittää, mitä vaikutuksia rauhankeskusteluilla olisi.
Assadilla oli salainen tapaaminen Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin kanssa, joka on pysytellyt oudon hiljaa viime aikoina, ilmeisesti antaakseen paremman kuvan itsestään käydessään hallitusneuvotteluja Saad Haririn kanssa Libanonissa, jonne Steimeier matkusti Syyriasta. Assadin ja Nasrallahin keskusteluista ei annettu julkilausumaa. (JP)
4. ISRAELIN arkeologit löysivät kolmannen kivilouhimon Jerusalemin läheisyydestä. Näitä louhimoita on käytetty kivipaasien valmistamiseksi kuningas Herodeksen suuriin rakennushankkeisiin pääkaupungissa. Viimeinen kivilouhimo löydettiin ns. pelastuskaivausten yhteydessä aiotulla asuinkerrostalojen rakennusalueella. Alue on kooltaan 0,1 hehtaaria (yksi dunami) ja louhimon iäksi arvioidaan 2030 vuotta. Alue sijaitsee pääkaupungin Shmuel Hanevi kadulla. Alueelta löydettiin kivipaaseja, joitten korkeus on kahden metrin verran. Tutkimuksia johtaja tri Ofer Sion kertoo, että pystyäkseen rakentamaan Temppelin, sen muurit, oman palatsinsa ja kaikki muut rakennuskohteet, hän tarvitsi satoja tuhansia erikokoisia kivilohkareita. Suurimmat niistä oli ilmeisesti tarkoitettu Temppelin muuriin. Kivien louhinta aloitettiin lähinnä Temppelivuorta, mutta yhden louhimon ehdyttyä jouduttiin siirtymään kauempana oleviin. Nyt löydetty louhimo oli osa louhimojen sarjaa, joka ulottui Musraran lähiön seudulta Sanhedrian lähiön alueelle. Tutkijoita on aina viehättänyt miettiä, miten valtavia, useitten tonnien painoisia kivilohkareita irrotettiin kallista, muotoiltiin paikalla ja kuljetettiin usein kilometrien päässä oleviin rakennuskohteisiin. Kuljettamisessa käytettiin kivien alle asetettuja pyöreitä puunrunkoja, pienempiä kuljetettiin vankkureilla. Kuormajuhtina toimivat kamelit, härät jne. Louhimolta löydettiin metallilevyjä, joitten avulla lohkareet irrotettiin kalliosta, lisäksi metallirahoja ja ruukunkappaleita toisen Temppelin ajalta. (JP)
5. www.debka.com kertoo, että al-Qaida on lähettänyt 15-20 agenttiaan Euroopan maihin. Niiden tarkoituksena on aiheuttaa suurta tuhoa länsimaissa. Debkafile kehottaa tarkkailemaan Englannin edellisen terrori-iskun vuosipäivää 7. heinäkuuta, sekä G-8 maitten tapaamisen aikaa 8.-9. heinäkuuta L´Aqilassa Italiassa. Myös Obaman odotetaan lentävän sinne Moskovassa ja Pietarissa pitämiensä keskustelujen jälkeen. Obamalla on audienssi myös paavin kanssa, jolle hän esitellee suunnitelmiaan uudeksi maailmanjärjestykseksi. On muistettava, että Obama lupasi Jerusalemin palestiinalaisille, mutta että myös Vatikaanilla on intressejä Jerusalemin alueella.
Debkafile arvioi, ettei al-Qaida hyökkää itse G-8 maitten kokousta vastaan, koska turvatoimet siellä ovat huippuluokkaa, mutta että se voi kaapata matkustajakoneita ja räjäyttää niitä ilmassa. G-8 maitten kokoukseen osallistunee muitakin maita, kuten Intia ja Brasilia, joilla on yhteneväinen huoli maailman talouden tilasta ja omistamiensa runsaitten dollarivarojen kohtalosta. Venäjä, Kiina ja Intia ovat yhä selvemmin alkaneet vaatia uuden dollarin syrjäyttävän rahayksikön muodostamista.
http://www.theglobeandmail.com/report-o ... le1207242/
Gerald Celente ennustaa, että maailmaa uhkaa taloudellinen sulaminen (meltdown), joka voi alkaa 2012 ja viimeistään 2014. Hän kutsuu setä nimellä Obamageddon. http://www.trendsresearch.com/forecast.html
6. UUTISOTSIKOITA
- Egyptin presidentti Hosni Mubarak oli kovin toiveikas, että Gilad Shalit voidaan pian saada vapaaksi Hamasin panttivankeudesta. Hän kertoi, että Gilad on elossa ja voi hyvin. Egyptin viranomaiset tapaavat Hamasin ja Fatahian edustajat Syyriassa. Mubarak jutteli näitä tavattuaan Peresin Kairossa.
- Al-Azhar yliopiston akateemikko kritisoi Mubarakia, ettei tämä poistunut salista Peresin puheen ajaksi uskontojen välisessä konferenssissa Kazakstanissa. Häntä närästyttää myös se, että Mubarak keskusteli Peresin kanssa Kairossa. Peres on ominut ulkoministerille kuuluvia toimia, koska Lieberman ei ole toivottujen listalla monessa maassa, varsinkaan Egyptissä.
- Israel on riippumaton kaasuntarpeensa suhteen 2020 mennessä, kertovat Tamar ja Dalia kaasulöytöjen omistajat. Tamar sijaitsee Haifan edustalla, Dalia Haderan lähettyvillä Välimeressä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/132283

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa