Keskiviikon uutisia Israelista 15 07 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Keskiviikon uutisia Israelista 15 07 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 15 Heinä, 2009 11:57

KESKIVIIKKO 15.07.09


1. EGYPTIN presidentti Hosni Mubarak ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tapasivat toisensa eilen Sharm e-Sheikissä. Heidän tarkoituksensa oli löytää keinoja saada lukkiutuneet sovintoneuvottelut Fatahin ja Hamasin välillä uudelleen käyntiin.
www.debka.com, että presidentti Mubarak esitti kokouksessa Abbasille suunnitelmansa, jonka mukaan asiat saataisiin etenemään. Egypti oli valmistellut esitystä keskustellen siitä eri osapuolten, myös Israelin johdon kanssa.
Egyptin suunnitelman mukaan sovintoneuvottelut siirretään toistaiseksi hyllylle ja sen sijaan muodostetaan kaksi komissiota, yksi Gazaa varten ja toinen Länsirantaa varten. Gazan komissiossa olisi kolme Hamasin ja yksi Fatahin edustaja; Länsirannan komissiossa vastaavasti kolme Fatahin ja yksi Hamasin edustaja. Komissiot valvoisivat sekä Gazan että Länsirannan turvallisuutta ja tiedustelua sekä edustaisivat niitä diplomaattisesti ja poliittisesti sekä amerikkalaisiin että Israelin suuntaan.
Lisäksi muodostettaisiin 3000 miehen turvallisuusjärjestö, jonka jäsenistä puolet tulisi Hamasista ja toinen puoli Fatahista. Nämä joukot valvoisivat Gazan rajaterminaaleja. Debkafile kertoo, että Abbas hylkäsi suunnitelman vihaisesti, mikä nostatti äänten voimakkuuden huutojen tasolle. Abbas syytti Mubarakia, että hänen tarkoituksensa on Ismael Haniyehin hallituksen laillistaminen Gazassa ja tilanteen jäädyttäminen. Abbas ei voisi millään esittää tällaista suunnitelmaa PLO:n Palestiinan kongressissa toinen elokuuta Betlehemissä.
2. MAHMOUD ABBASIN ongelmat eivät lopu tähän. PLO:n veteraaniedustaja Farouk Kaddoumi, jota pidetään edelleen PLO:n ulkoministerinä ja joka on Fatahin jäsen, syytti Mahmoud Abbasia siitä, että tämä oli liittoutunut Ariel Sharonin kanssa Jasser Arafatin teloittamiseksi. Salaliittoon kuului Kaddoumin mukaan myös Mohammad Dahlan. Uutisen mukaan teloitus suoritettaisiin myrkyttämällä, josta PA:n johto myöhemmin syytti Israelia.
JP:n kolumnisti Khaled Abu Toameh kertoo artikkelissaan, että Kaddoumi ilmoitti journalisteille Ammanissa saaneensa Arafatilta ennen tämän kuolemaa protokollan, jossa kerrottiin salaliitosta. Sen mukaan Sharon kehotti Abbasia ja Dahlania teloittamaan paitsi Arafatin myös Hamasin, Islamic Jihadin, Fatahin sotilassiiven, al-Aksa Marttyyrien Prikaatin sekä PFLP:n poliittiset ja sotilasjohtajat. Teloitukset tuli aloittaa myrkyttämällä Arafat. Lisäksi Arafatin antamissa dokumenteissa varoitettiin, että Kaddoumia kohtaisi monet ongelmat, jos Arafat kuolisi, ennen kuin Abbas ehtisi ottaa valvontaansa kaikki PA:n instituutiot, Fatahin sekä asioitten etenemisen käytännössä. Dokumenteista selviää Kaddoumin mukaan, että Dahlan kertoi Sharonille muodostaneensa erikoisjoukkoja Gazaan ja Länsirannalle, joitten tehtävänä oli tarkkailla Hamasin ja Fatahin joukkojen liikkeitä. Näiden joukkojen velvollisuutena oli teloitusten suorittaminen Gazassa ja Länsirannalla.
Kaddoumi syytti Abbasia, että tämä oli ottanut joitain Arafatin arvonimiä ja perustanut autokraattisen hallinnon PA:n hallitusalueilla. Ensin hän kutsui itseään palestiinalaisen vallankumouksen ylipäälliköksi, ja sitten Palestiinan karkotetuksi presidentiksi.
Toameh arvioi, että Kaddoumin hyökkäys Abbasia vastaan johtuu siitä, että tämä kutsui PLO:n kongressin Betlehemiin, jota Kaddoumi kutsuu miehitetyksi. Hän olisi halunnut kongressin kokoontuvan jossain arabimaassa.
PLO:n korkeat johtajat syyttävät Kaddoumia sairasmieliseksi, joka aina levittää korruptiota ja valheita. Mohammad Dahlan kutsui häntä seniiliksi. (JP)
3. INN kertoo uutisartikkelissaan, että PA on kaikessa hiljaisuudessa uudistanut poliittisen toimintansa Itä Jerusalemissa, vaikka se on vastoin sopimuksia. Vain muutamia päiviä sitten PA piti virallisen vastaanottoseremonian Egyptin PA:n lähettilään tri Othman Yasserin kunniaksi itä Jerusalemin hotellissa. Tilaisuudessa oli läsnä Fatahin ja PA:n virkailijoita ja myös Israelin arabien edustajia.
Tiistai-iltana palestiinalaiset avasivat uuden kauppakeskuksen Al-Hambra (punainen palatsi) Salah a-Din kadulla, jonka varrella sijaitsee myös Israelin oikeusministeriön pääasema. Kirjeenvaihtaja Haggai Hubermanin mukaan kauppakeskuksessa on ravintola, luksusmyymälöitä ja jopa kokoustiloja. Avajaistilaisuudessa oli mukana arabimaitten lähettejä PA;lle, konsuleita, liikemiehiä ja PLO:n virkailijoita.
Oslon sopimusten mukaan PA:n poliittinen toiminta on kielletty Jerusalemin alueella. Abbas kuitenkin kertoo osittain avanneensa Israelin sulkeman ns. Orient House (Itämainen talo) toiminnan sekä lähettäneensä turvallisuuspoliiseja Itä Jerusalemiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/132405
4. HIZBULLAHIN asevarasto räjähti Libanonin eteläosassa, alueella, jonka valvonta kuuluu YK:n UNIFIL-joukoille, ettei Hibullah tuo sinne uusia aseita. YK:n taholta oltiinkin kiireisiä selittämään, että aseet olivat vanhaa varastoa, jääneet sinne Libanonin kakkossodan aikana. Selitys ei kuitenkaan ole tunnu vakuuttavalta ollenkaan.
Israelin puolustusviranomaisten tietojen mukaan aseet oli varastoitu rakennukseen, joka oli libanonilaisen kylän sisällä. Sinne oli varastoitu tusinoittain 122 mm:n katyusha-raketteja sekä voimakastehoisia konekiväärejä. Libanonin lehdistö kertoi aseitten olevan vanhaa varastoa, mutta Israelin taholta tieto torjuttiin ja todettiin, että ne oli varastoitu sinne äskettäin.
Israelilainen viranomaisen selitti, että asekätkön räjähdys todistaa Hizbullahin aseistautuvan vastoin YK:n päätöslauselmaa 1701, ja osoittaa UNIFIL-joukkojen tehottomuuden, ettei se pysty valvomaan sille annettua aluetta. Sekä Hizbullahin että Libanonin armeijan joukot eristivät varastoalueen ja lupasivat, että räjähdyksen syy tutkitaan.
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Israelin salainen palvelu, Mossad tai joku muu, osoitetaan syylliseksi räjähdykseen, mikä antaa Hizbullahille uuden aiheen iskeä israelilaisiin kohteisiin missä vain. Imad Mughneyehin salamurhakin kun on vielä kostamatta. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Kaksi Israelin merivoimien ohjusalusta kulki Suezin kanavan kautta Välimereltä Punaisellemerelle, muutamia viikkoja sen jälkeen kun Israelin sukellusvene teki saman matkan tullen takaisin suoritettuaan operaation Eilatin lähellä, jota ei ole julkistettu. Israelissa katsotaan, että näitten kautta halutaan antaa viestejä Iranille, että Israelin ja Egyptin suhteet ovat kohonneet osittaiseen liittosuhteeseen. (JP)
- Peace Now jatkaa Juudean ja Samarian juutalaisasukkaitten mustaamista. Se pyrkii osoittamaan miten suuren painolastin ne aiheuttavat israelin turvallisuudelle, armeijalle ja taloudelle. Sen taholta osoitetaan, miten monta sotilasta tarvitaan suojelemaan kuinka monta setleriä. Sivullisena on vaikea ymmärtää, mikseivät Israelin viranomaiset puutu näitten NGO-järjestöiksi väitettyjen yritysten kiihotukseen ja herjaukseen, sillä monet ulkomaiset hallitukset tai niiden alaiset yhtiöt rahoittavat näiden toimintaa. Niiden toiminta ei ole puolueetonta, vaan poliittista ja vielä hyvin vasemmistolaiseksi osoittautunutta, joskin se pyritään naamioimaan vaarattomaksi. (JP)
- Israelin rakentamasta turva-aidasta ns. vihreää linjaa noudatellen, jolla pyritään estämään terroristien pääsy Israelin puolelle Länsirannan alueelta, on valmis vasta n. 60 %:n osalta. Rahaa on käytetty 13.5 miljardia NIS. Kun tätä vertaa siihen mitä saudit käyttävät 1600 mailin pituisen aidan rakentamiseen, eli 3.5 miljardia USD, tuntuu vaikealta ymmärtää, miksi Israelin 600 km:n matka on maksanut jo n. 3 miljardia USD.
- Israel testaa ohjustentorjuntaan suunniteltua Arrow-järjestelmänsä lähellä USA:n rannikkoa, koska Välimeri on liian pieni alue siihen. USA tuo omat torjuntajärjestelmänsä, Thaad, Patriot ja Aegis, joita testataan samalla kertaa.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 71,00.html
- FBI:n etsimä KKK-järjestön jäsen Mickey Louis Mayon pidätettiin Tel Avivissa hänen raskaana olevan tyttöystävänsä ilmiannosta. Mies palautetaan Yhdysvaltoihin, jossa häntä odottavat oikeudenkäynnit. (ynetnews)
- Juutalainen maanviljelijä Shai Dromi vapautettiin murhasyytteistä hänen ammuttuaan kuolettavasti beduiinia, joka oli murtautunut hänen tilalleen.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 22,00.html
- Yoram Ettinger kertoo ynetin artikkelissaan, ettei Israelin tule luopua Juudean ja Samarian alueista, sillä ne ovat elintärkeitä Israelin puolustukselle Lähi Idän vaarallisessa ja epävarmassa ympäristössä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 53,00.html

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron