Kiitä Herraa minun sieluni: Hannu Melaluoto

Tähän mm. David Wilkersonin yms. hyvät ja rakentavat kirjoitukset!

Kiitä Herraa minun sieluni: Hannu Melaluoto

ViestiKirjoittaja pike464 » To 03 Kesä, 2010 7:30

Kiitä Herraa, minun sieluni

Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Ps 103:1-2

Kun katselee yleistä maallistumiskehitystä, kun sisimmän täyttää huoli kanssaihmisten kovakorvaisuudesta Jumalan sanaa kohtaan, kun näkee, että silmät on suljettu ja korvat tukittu Jumalan pelastustarjoukselle, tuppaa jäämään aika ajoin masentunut alakulo päälle. Silloin on vaarassa jopa kadottaa uskomisen asiaan niin olennaisesti kuuluva sisäinen lepo ja ilo.

Edellisessä psalmissa laulaja toteaa, kuinka äänekkäästä vaikerruksesta hänen luunsa ovat tarttuneet nahkaan, kuinka hän on uneton, on kuin yksinäinen lintu katolla, hänen luitaan polttaa kuin ahjossa. Päivät tuntuvat olevan kuin pitenevä varjo ja hän kuivuu kuin ruoho. Ei ihme, että järjestyksessään seuraavan psalmin Daavid aloittaa ikäänkuin muistuttamalla muistuttaen itseään kiittämisestä.

Vaikeuksilla on taipumus peittää taivaalliset näköalat. Vaarana on käpristyä itsensä ja ongelman ympärille. Itsesääli on näissä tilanteissa meille monille niin tuttu alivuokralainen. Sen kaikuhan on "kyllä nuo toiset, mutten minä".

Psalmin otsikointi puhuu armollisen Jumalan ylistyksestä. Liekkö psalmin esittäjälle ollut armon sisus hukassa - joka tapauksessa hän ikäänkuin pakottaa itsensä kiitokseen. Hän oikein muistuttaa sisintään ja itseään kiittämään. Kehoitus on kaiken kattava "ja kaikki mitä minussa on". Vaikuttaa, että hän haluaa asioihinsa näkökulman muutoksen. Meillä on niin suuri vaara unohtaa Jumalan hyvyys. On suuri vaara rutinoitua. Silloin rukous ja sen mukana kiitos ohenee.

On lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka kiitos on avanut aivan uuden näkökulman ja sisällön arjen uskonelämään. Vaikeuksien keskellä ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin luovuttaa pahoin seonneet ongelmavyyhdet Jumalan käsiin, "pakottaa" itsensä kiittämään ja kohta Jumalan Hengen vaikutus on ottanut ylivallan ja on saanut kohota kuin kotka siivilleen. Nähdä omat karikot ja ongelmat Jumalan sektorista ja kummasti huolten vuori on supistunut.

Entistä syntielämää ei tule vilkuilla kaihoten. Silloin voi käydä kuten Lootin vaimolle. Taakse on suotavaa kuitenkin katsoa asioissa, jotka korottavat Jumalan valtasuuruutta ja hänen nimeään omassa tai toistemme menneisyydessä. Ei ole suotavaa unohtaa, mitä hyvää hän on minulle tai sinulle tehnyt.

Sanotko, ettei sinun kohdalla mitään? Vaikkei hän mitään muuta kiitosaihetta koskaan olisi kohdallasi sallinut, mutta jos olet saanut syntisi anteeksi ja omistat maailmankaikkeuden tärkeimmän tittelin "Jumalan lapsi ja perillinen" siinä on jo riittävästi. Niinhän jae 3 sanookin: Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi". Tämän lahjan todellista merkitystä pieni ihminen ei perille saakka tässä ajassa kykene käsittämään, eikä sisäistämään. Sen todellinen arvo paljastuu ajan rajan tuolla puolen. Mutta nyt siitä on lupa ja syy kiittää.

Kun Israel vaelsi kohti luvattua maata, he pystyttivät patsaan ja nimesivät paikan sen merkiksi, että "tähän saakka Herra on meitä auttanut". Jos me rehellisiä olemme, ei se Jumalan päivittäinen apu jää vain syntien anteeksiantamiseen, kyllä Hän on väkevästi myös arjen Jumala. Hänhän vakuuttaa Matteuksen evankeliumin viimeisessä jakeessa olevansa meidän kanssamme joka päivä maailman lopuun asti. Siihen mahtuu monelaista apua, johdatusta, varjellusta, ihmeitä ja ihan tavallista taivastien askellusta. Kyse onkin rukouksia kuulevasta Jumalasta.

Mutta jos lukija ei vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti, hänen omakseen vielä pääsee, taivasten valtakunnan sisääntulo-ovi on edelleen auki. Tule ja omista osasi tuosta valtakunnasta, käy rohkeasti synteinesi sisälle ja sano: Jeesus tässä minä olen, ole minulle syntiselle armollinen, anna minun syntini anteeksi ja ota omaksesi. Ei mene kauaakaan, niin kohta kaikki mitä sinussa on, ylistää Hänen nimensä suuruutta.

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Lainatut kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron