JUMALA EI ANNA SINUN MURTUA

Tähän mm. David Wilkersonin yms. hyvät ja rakentavat kirjoitukset!

JUMALA EI ANNA SINUN MURTUA

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 23 Joulu, 2010 20:09


Kuva David Wilkerson Today (Tänään)


Torstai, Joulukuun 23. 2010


JUMALA EI ANNA SINUN MURTUA


Muistuta itsellesi, että Jumala tietää tarkalleen, kuinka paljon jaksat kantaa. Hän ei anna sinun joutua murtumispisteeseen.

Rakastava Isämme sanoi: Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää (1 Kor.10:13).

Pahinta jumalanpilkkaa on ajatella Jumalan olevan kaiken kärsimyksesi ja kipusi ulkopuolella. Et saa luulla, että taivaallinen Isäsi vain kurittaa sinua tai uskoo sinun tarvitsevan paria sydänsurua entisten lisäksi. Vasta sitten hän voisi antaa sinulle siunauksia. Ei niin!

On totta, että Herra kurittaa niitä, joita hän rakastaa, mutta se kestää vain hetkisen eikä ole meille vain tuskaksi. Jumala ei aiheutua hämmennystä elämääsi, etkä sinä itsekään. Sielunvihollinen yrittää vahingoittaa meitä toisten ihmisten kautta. Samoin aiheutti Jobille hänen epäuskoinen vaimonsa.

Sinun taivaallinen Isäsi valvoo sinua väsymättä. Kaikki liikkeesi ovat muistissa, jokainen kyynel pullotetaan. Hän tuntee kaikki kipusi ja tietää, milloin vihollinen on saanut aiheuttaa sinulle tarpeeksi haittaa. Silloin hän tulee väliin ja sanoo: Riittää! Kun kipusi ei enää vedä sinua lähemmäksi Herraa, vaan päinvastoin alkaa murentaa hengellistä elämääsi, Jumala puuttuu asioiden kulkuun. Hän ei luottavaisen lapsensa joutua liian suuren ahdistuksen alle.

Jumala nostaa sinut pois taistelukentältä joksikin aikaa, ajoissa. Hän ei koskaan anna kipusi tuhota sinun mieltäsi. Hän lupaa tulla ajoissa pyyhkimään pois kyyneleesi ja antaa sinulle ilon murheen sijaan. Jumalan sana sanoo: Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo (Ps.30:6).



Lue tämä opetus netissä: http://www.worldchallenge.org/fi/node/11294


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Lainatut kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron