Aksel Pierard Jumalan seurakuntaa seulotaan

Tähän mm. David Wilkersonin yms. hyvät ja rakentavat kirjoitukset!

Aksel Pierard Jumalan seurakuntaa seulotaan

ViestiKirjoittaja pike464 » Su 02 Helmi, 2014 12:32

Aksel Pierard

Jumalan seurakuntaa seulotaan





Koetukset, kiusaukset ja eksytykset puhdistusvälineinä

Elämme historian viimeisten päivien viimeisiä hetkiä. Jeesus hakee pian uskovat maan päältä ennen Jumalan vihan ja tuomioiden täytäntöönpanoa. Uskovat joutuvat kuitenkin ennen sitä kestämään maailmassa monet koetukset ja ahdistukset, joilla uskoamme puhdistetaan ja joissa Jumalan tarkoitus toteutuu meissä pyhittäen ja muuttaen meitä Kristuksen kaltaisiksi. Jokainen meistä on heikko, emmekä läheskään aina läpäise näitä kokeita, vaan olemme monesti uskottomia ja lankeamme välillä. Onneksi Jumala on kuitenkin uskollinen ja pitkämielinen. Saamme aina nousta parannusta tehden ja jatkaa matkaamme aina Taivaaseen saakka.
Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan selviä perille, vaan jättävät matkansa kesken ja luopuvat uskosta. Näin kävi myös Israelin kansalle, joka katkeroitui ja paatui erämaassa eikä päässyt perille luvattuun maahan (1. Kor. 10:1-13; Hebr. 3:7-19; Hebr. 12:1-17). Meidän täytyy siis valvoa, rukoilla ja tutkia itseämme, niin kuin Herramme kehoitti. Raamattu on täynnä varoituksia uskoville eikä niihin tulisi suhtautua kevytmielisesti. Saamme kuitenkin elää levosta ja armosta käsin. Katsotaan, mitä Jeesus sanoi aikakauden lopusta ja sen merkeistä. (Alleviivaukset ja vahvennukset kirjoittajan.)
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus [=voideltu], ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi, minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sen tähden, että laittomuus [=synti] pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 4-14)
Tässä Raamatun tekstissä käy ilmi, millainen on aika ennen Jeesuksen paluuta. Kun seuraamme uutisia, emme voi olla näkemättä, mitä tapahtuu kaikkialla maailmassa. On kapinointia kansojen sisällä ja sotia sekä maanjäristyksiä kaikkialla maailmassa. Raamatusta käy kuitenkin ilmi, että ennen Jeesuksen paluuta uskovia tullaan koettelemaan kolmella osa-alueella. Uskovia vainotaan, jotkut tapetaan. Tulee myös uskonnollisia eksytyksiä ja synti leviää ennennäkemättömällä tavalla. Jotkut rakastuvat tähän maailmaan. Mutta tutkitaan nyt tarkemmin näitä koetuksen alueita, joihin me kaikki joudumme tavalla tai toisella, jotta osaisimme olla valmiita, kun ne tulevat.

Uskovien vainot

Jeesuksen seuraajia on aina vainottu, Herra itse kertoo siitä meille Sanassaan (Joh. 15:18-27; Joh. 16:1-4). Myös Pyhä Henki ilmoitti Paavalin kautta, että jokainen, joka tahtoo tosissaan seurata Jeesusta, joutuu vainottavaksi (2. Tim. 3:12). Ja koska emme ole Herraamme suurempia, samat ilot ja surut odottavat meitäkin. Jeesus lupasi lähettää uskoville Pyhän Henkensä taivaaseen astumisensa jälkeen, jotta saisimme rohkeuden olla Hänen todistajiaan. Kreikan kielen sana 'todistaja' on 'Martys', josta sana 'marttyyri' tulee. Se tarkoittaa veritodistajaa. Kaikki apostolit kärsivät marttyyrikuoleman paitsi Johannes. Myös nykyään monissa maissa veljiämme ja sisariamme tapetaan, kidutetaan ja vangitaan uskon tähden. Heitä olisi hyvä muistaa rukouksin. (Hebr. 13:3) Mutta vaikka emme kokisikaan marttyyrikuolemaa, joudumme kuitenkin kuolemaan itsellemme. Egomme (eli vanha minämme, syntinen luontomme, lihamme) on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja haudattu kasteen hautaan, jotta eläisimme uutta elämää Jumalan voimassa. Tämä on se uskon kilvoitus, johon me kaikki olemme kutsutut, ja se päättyy vasta, kun kuolemme fyysisesti. (Room.6&7, Room.7:16-25, Gal. 6:14). Olkaamme siis vahvoja uskovia eikä Jeesuksen kylväjä-vertauksessa esittämien ihmisten kaltaisia, jotka heti ottivat sanan vastaan (tulivat uskoon), mutta vainojen ja ahdistuksen tullessa lankesivat pois (Matt. 13:20-21).

Laittomuuden eli synnin valtaanpääsy

Kun katsomme, mitä kaikkialla tapahtuu, näemme, että kaikkinainen syntielämä rehottaa. Lyhyessä ajassa maailma on muuttunut niin, että kaikki perusarvot romutetaan ja niitä pilkataan, vieläpä lain nojalla. Kaikki käännetään ylösalaisin ja kerskataan asioilla, joita vielä joitakin vuosia sitten pidettiin häpeällisinä. Ihmiset luulevat hulluudessaan ja synnin pimeydessä ratkaisevansa ongelmat kieltämällä ne tai tekemällä niistä sallittuja. Näin maailmaa valmistetaan ja kypsytetään vastaanottamaan Antikristus eli synnin ihminen, pahan ruumiillistuma. Maailma on kypsymässä myös Jumalan oikeudenmukaisille tuomioille.
Laittomuuden salaisuus on vaikuttanut maailmassa alkuseurakunnan päivistä lähtien ja huipentuu Antikristuksen tuloon. Ensin poistetaan kuitenkin este, joka mahdollisesti on maanpäällinen seurakunta (2. Tess. 2).
Ikävä kyllä on myös uskovia, jotka tulevat rakastumaan tähän maailmaan, ja luopumaan uskostaan. Tämä on uskosta pois lankeamisen kiusaus (Luuk. 21:36, 22:46). Jeesus ei turhaan käskenyt uskovia valvomaan ja rukoilemaan, etteivät joutuisi kiusaukseen, vaan saisivat voimaa vaikeita aikoja varten. Meidän tulee pukea yllemme Jumalan koko sota-asu, että kestäisimme pahana päivänä. Kylväjä-vertauksessa puhutaan ihmisistä, jotka kuulevat Sanan, mutta se tukehtuu tämän maailman huoliin, rikkauteen ja himoihin (Luuk. 8:14). Joka haluaa olla maailman ystävä, hänestä tulee Jumalan vihollinen, eikä Isän rakkaus ole silloin hänessä. Tämä on hengellistä haureutta, sillä olemme Kristuksen morsian. Jeesus on mustasukkainen meistä, sillä olemme Hänen omaisuuttansa. Raamattu kuvaa langennutta uskonnollista järjestelmää portoksi (1. Joh. 2:15-17, Jaak. 4:4-5, Joh.ilm. 17:1-6).
Emme siis voi palvella Jumalaa ja mammonaa, vaan jompi kumpi on sydämemme valtias (Matt. 6:19-24).

Eksytykset. Voimmeko me eksyä?

Olen jättänyt tämän aiheen viimeiseksi, koska haluan tutkia erityisesti tätä koetuksen aluetta, sillä se näyttää olevan erityisesti länsimaailmaa koskeva alue. On merkillistä, että tästä aiheesta on vaiettu niin paljon, vaikka Jeesus ja apostolit varoittivat nimenomaan uskovia eksymisen vaaroista. Näytämme kuitenkin luulevan, että nämä asiat eivät kosketa uskovia, tai sitten luulemme, että eksyttäjät ovat niin selvästi havaittavia tapauksia, että ne havaitaan automaattisesti. Kuitenkin jo alkuseurakunnan päivistä lähtien on jouduttu taistelemaan ja paljastamaan vääriä opettajia ja profeettoja, emmekä mekään ole poikkeus tässä asiassa. Miksi muuten vieläkin tarvittaisiin henkien erottamisen lahjaa, tai miksi meitä kehotetaan jatkuvasti tutkimaan ja koettelemaan kaikkea?
Me suomalaiset olemme aika rehellistä kansaa. Ehkä meidän on sen tähden vaikeaa käsittää ja uskoa, että on olemassa petkuttajia, jotka eivät kaihda mitään keinoa saadakseen rahaa ja hyötyä itselleen. Petkuttajat käyttävät Herran nimeä pelkäämättä ja vievät siten monia mukaansa.
Ennen kuin tutkimme, millaisia nämä eksyttäjät ovat, katsomme, mitä Raamattu sanoo uskovien eksymisestä. Jeesus sanoi näin:

"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia." (Matt. 7:15) ja "Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta... Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta... Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut." (Matt. 24:4-5, 11: 24-25)
Jeesus varoittaa tässä uskovia eksymästä ja sanoo: "jos mahdollista". On yhtä mahdollista eksyä kuin langeta syntiin tai luopua uskosta. Sen tähden meidän tulee valvoa ja rukoilla, tutkia Sanaa ja pukea yllemme Jumalan koko sota-asu, jotta voisimme vastustaa perkeleen kavalia juonia. Nämä asiat eivät ole automaattisia, vaan ne täytyy opetella samalla tavalla kuin lapsi tekee opetellessaan kävelemään, syömään jne. Ja niin kuin vanhemmat opettavat lapsilleen erilaisia asioita, samalla tavalla Jumalan asettamat vanhimmat valvovat ja opettavat meitä paikallisseurakunnissa meidän parhaaksemme, palvellen ja rakentaen Jumalan seurakuntaa armolahjojensa ja varustuksensa mukaan.
On myös mielenkiintoista huomata, että Sanassa kehotetaan sairastavaa uskovaa kutsumaan seurakunnan vanhimmat tykönsä voitelemaan hänet öljyllä ja rukoilemaan, jolloin Jumala voi parantaa. Raamatussa, varsinkaan Uudessa Testamentissa, ei missään kehoteta menemään jonkun "voidellun Jumalan miehen" luokse, vaan oman seurakunnan vanhimpien luokse. Jumala on sitoutunut paikallisseurakuntiin. Se on turvallista, vaikka siinä ei olekaan "showmeininkiä" tai sensaatiota. Jumala ei tarvitse meidän mainostamistamme eikä Hän ole mikään viihdeammattilainen, joka tyydyttää meidän sensaationnälkäämme. Toki Jumala varustaa niitä, jotka lähtevät perustamaan seurakuntia niille paikkakunnille, missä niitä ei vielä ole, ja varustaa lähtijöitä niin että ihmeet ja merkit seuraavat julistettua Sanaa (Mark. 16:15-20). Mutta valitettavasti on olemassa myös sellaisia "ihmemiehiä", jotka mainostavat itseään suuriksi ja julistavat kaikkea muuta kuin ristin sanomaa paikoissa, joissa jo on seurakuntia. Nämä miehet keräävät suuria määriä rahaa luvaten sitä ja tätä ilman katetta, ja vahingoittavat todellista uskoa.
Monet, jotka lähtevät näiden "ihmemiesten" perustamiin uudistusliikkeisiin, kertovat, kuinka kuivaa heidän uskonelämänsä oli ja kuinka epätoivoisia he olivat, kunnes nämä "herätykset" tulivat kuin tilauksesta. Samalla tavalla kävi israelilaisillekin erämaassa, kun manna ei enää riittänyt heille, vaan he kyllästyivät siihen. Niin on nytkin: Jumalan sana ei riitä enää meille, vaan me himoitsemme jotain erikoista, jännitystä, ilmiöitä. Emme halua enää vaeltaa uskossa, vaan näkemisessä. Jumala halutaan nähdä, ja niin teemme Jumalasta "kuvan" ja eksymme (1. Kor. 10:1-15).
Sana 'Kristus' tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa 'Voideltua'. On vain yksi ainoa Voideltu tässä mielessä, ja Hän on Jeesus Nasaretista. Hänet voideltiin ja erotettiin määrättyä tehtävää varten. Hän on Kuningas, Profeetta ja Ylimmäinen Pappi sanojen varsinaisessa merkityksessä. Vanhan liiton aikana kuninkaita, profeettoja ja pappeja voideltiin öljyllä ja erotettiin eli pyhitettiin Jumalalle, mutta Jeesus on se varsinainen ja viimeinen pyhitetty, joka suoritti täydellisesti tehtävänsä, ilman syntiä. Meitä ei missään käsketä etsimään "voitelua", sillä se on jo meissä. Voitelua ei voida siirtää ihmisestä toiseen, vaan se tulee suoraan Jumalalta. Jumala on jo voidellut meidät. Olemme hänen omaisuuttaan (2. Kor. 1:21-22, 1. Joh 2:20-29). Pyhä Henki asuu meissä ja pysyy meissä loppuun saakka (Joh. 14:16-17). Paavali profetoi Herran Hengessä näin: "Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apt. 20: 29-30)
Paavali varoitti Efeson seurakunnan vanhimpia tulevasta vaarasta. Hän sanoi, että eksyttäjät tulevat uskovien tykö, ja heitä nousee myös uskovien joukosta. Niin on tänäkin päivänä. Usein käy niin, että joku "ihmemies" tulee jostakin, hankkii kannattajia eri paikkakunnilla, ja näin hapatus leviää vauhdilla. Se on helppoa varsinkin tänä aikana, kun käytössä ovat kaikki tekniset apuvälineet, kuten televisio, satelliittikanavat, Internet jne. Paavalin profetia toteutui Efesossa, kuten apostoli Johannes kertoo ilmestyksessä, joka koskettaa myös meitä lopunajan uskovia. Jeesus sanoi: "Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi". (Ilm. 2:2)
Efeson seurakunta koetteli siis näitä apostoleja, eikä noin vain uskonut heitä. Samassa Raamatun tekstissä varoitetaan myös menettämästä ensirakkautta Jeesukseen.

Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. (Room. 16:17-18)
Tästä käy ilmi, että uskovien vilpittömyys ei takaa sitä, etteivät he voisi eksyä. Tästä huomaa myös sen, kuinka taitavia eksyttäjät ovat manipuloimaan ihmisiä kauniilla puheilla. Niin on nytkin. Usein kerrotaan sensaatiojuttuja, joita ei voida todistaa, ja ihmiset ovat innoissaan siitä, mitä "Herra" tekee tai tulee tekemään, kunhan vain muistetaan tukea sen ja sen järjestön/puhujan työtä.

"Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi... Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen." (2. Kor. 11:3-5, 13-15)
Tässäkin meitä varoitetaan uskomasta kaikkea. Siitä käy myös ilmi, kuinka innokkaita me uskovat olemme aina ottamaan uutta tietoa vastaan. Mutta Paavali kehotti Timoteusta saarnaamaan Sanaa ja olemaan kaikessa raitis: "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin." (2. Tim. 4:3-4)
On mielenkiintoista lukea, kuinka Paavali otti huomioon senkin mahdollisuuden, että kuka tahansa, jopa hän itse, voisi pettää uskovat esiintymällä uhrautuvana, palkkaa vaatimatta, jos saisi sillä uskovat pauloihinsa (2. Kor. 12:16). Kaikki on siis mahdollista hengelliselläkin kentällä, joten älkäämme olko liian sinisilmäisiä.
Ellemme valvo vaellustamme, meillä on suuri vaara, että emme tee enää parannusta, vaan etsimme sellaista julistusta, joka tukee meidän syntistä luontoamme. Ja sellaisia julistajiahan toki löytyy joka lähtöön. On hyvä muistaa, että lopunaikana Jumala itse lähettää väkevän eksytyksen niille, jotka eivät ota vastaan totuudenrakkautta (2. Tess.2) Jumala on toiminut näin muulloinkin. Esimerkiksi israelilaisten napistessa erämaassa lihan puutetta, Jumala lähetti heille lihaa, mutta pani siihen myös taudin (Ps. 106: 14, 78:18-31). Israelilaisten tavoin myös kuningas Aahab uskoi mieluummin vääriä profeettoja, joihin Herra itse oli lähettänyt valheen hengen, kuin oikeaa profeettaa. Tämän seurauksena Aahab kuoli (1. Kun. 22).
Tässä on apostoli Pietarin profetia: "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niin kuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo eikä heidän perikatonsa torku." (2. Piet. 2:1-3)
Samoin myös Juudas varoittaa meitä kirjeessään, kehottaen kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille annettu: "Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niin kuin Koora... He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden... Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole." (Juud. 11, 16, 19)
Nämä jakeet puhuvat voimakkaasti siitä, että eksyttäjät ovat uskovien joukossa, ja että moni tulee seuraamaan heitä. Vilpittöminkin meistä voi eksyä. Ihminen on jo suuressa vaarassa silloin, kun luulee, että nämä varoitukset eivät koske häntä. Joka luulee seisovansa, katsokoon, että ei lankea. Vanhassa Testamentissa olisi varmasti paljonkin asiaa tästä, mutta ottakaamme vain kuningas Daavidin esimerkki varoitukseksi. Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies heikkouksistaan huolimatta, sillä hän oli valmis parannukseen, kun siihen oli tarvetta. Jumala halusi rangaista Israelia sen synneistä, ja salli sen takia Daavidin eksyä. Jumala lähetti saatanan yllyttämään Daavidia väenlaskentaan, vaikka se oli kiellettyä. Jopa Jooab tiesi sen ja yritti estää kuningasta tekemästä syntiä, mutta turhaan. Daavid todellakin luuli saatanan ääntä Jumalan ääneksi (1. Aikak. 21.., 2. Sam. 24). Oletko muuten huomanut kuinka tänä päivänä myös kerskataan ns. uskoon tulleiden ja "parantuneiden" luvuista suurissa kokoussarjoissa. Kummallista kyllä, näitä ihmisiä ei sen jälkeen usein näy missään seurakunnissa.
Raamatussa on lukuisia varoituksia syntiin, kurittomuuteen tai harhaoppeihin eksymisestä (2. Piet. 3:17, 1. Kor. 6:9, 15:33, Gal. 6:7, Jaak. 1:16). Älkäämme siis eksykö!
Minkälaisia nämä väärät profeetat, apostolit, opettajat ja "voidellut" ovat? Mistä heidät tunnistaa? Eivätkö ihmeet ja merkit ole todistus Jumalan toiminnasta? Eivätkö he kuitenkin julista myös evankeliumia? Eivätkö he rukoile Jeesuksen nimessä? Tutkikaamme nyt tätä näkökulmaa asiasta.

Eksyttäjien tuntomerkit

Ensiksi täytyy todeta, että jos petos olisi heti havaittavissa, se olisi helppo voittaa. Mutta Raamattu sanoo, että pettäjät tulevat lammasten vaatteissa. He siis näyttävät oikeilta "lampailta". Eihän kukaan ole niin tyhmä, että tulee omana itsenään halutessaan pettää, vaan hän naamioituu huolellisesti, matkii. Eiväthän setelien väärentäjätkään piirrä omaa kuvaansa seteliin. Lampaat ja karitsat eivät välttämättä oivalla totuutta, jos susi tekeytyy lampaaksi heidän joukkoonsa, mutta paimen kyllä huomaa sen. Siksi Paavali varoitti juuri seurakunnan vanhimpia ja kehotti heitä pitämään huolta uskovista. Ainoastaan aikuisten uskovien aistit on harjoitettu erottamaan oikea väärästä uskovasta (Hebr. 5:13-14). Jumala on asettanut seurakuntaan apostolit, profeetat, evankelistat, opettajat ja paimenet sitä varten, että uskovat tulisivat täysi-ikäisiksi uskossa, eivätkä joutuisi harhaoppien pauloihin (Efes. 4:11-16). Pyhä Henki jakaa myös henkien erottamisen lahjaa seurakunnalle (1. Kor. 12:10). Sananpalvelijan tehtävä on saarnata Sanaa ja opettaa sitä, eikä vain kertoa "lämpimiä juttuja" tai luoda tunnelmaa erilaisilla keinoilla.
Eräs piirre, mikä yhdistää näitä eksyttäjiä, on rahanahneus. Kun seuraa näiden julistajien elämää, sieltä löytyy jotain hämärää. Heidän piireissään liikkuu suuret määrät rahaa, ja he elävät ylellistä elämää, vaikka Raamattu opettaa elämään vaatimattomasti ja tyytymään elatukseen ja vaatteisiin, varoittaen samalla rahanhimosta, johon jotkut lankeavat eksyen pois uskosta (1. Tim. 3-10). Jeesus sanoi näin:

"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä, eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa huonoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: "Herra, Herra!", pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä "Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?" Ja silloin minä lausun heille julki: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." (Matt. 7:15-23)
Eksyttäjät voidaan siis tunnistaa heidän vaelluksestaan, elämästään. Niin kuin puu tuottaa ajallansa hedelmiä, samoin näiden julistajien vaellus paljastaa, ketä he ovat. On muistettava, että ahneus on Jumalan silmissä epäjumalanpalvelusta, eivätkä ahneet ja epäjumalanpalvelijat pääse Taivaaseen (1. Kor. 5:9-13, 1. Kor. 6:9-10). Raamattu kehottaa meitä tyytymään siihen, mitä meillä on. Samoin meidän tulee tarkkailla johtajiemme uskonvaellusta ja seurata heidän jälkiään, mikäli havaitsemme ne hyviksi (Hebr. 13:5,7).
"Vaurauden ja menestyksen evankeliumin" julistajat eivät näytä kuitenkaan noudattavan Raamatun kehoitusta. He asuvat luksustaloissa, ajelevat hienoilla autoilla, joillakin on jopa oma lentokone. Kun he lähtevät "kiertueelle" he vaativat parhaimmat hotellit ja heillä on jopa omat henkivartijat niin kuin rocktähdillä. Näiden näkyvien hedelmien tulisi ravistaa meidät hereille, puhumattakaan heidän julistuksestaan. Mutta ihmiset ovat lumottuja, kun heidän kokouksissaan tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita, vaikka usein käy kuitenkin niin, että kun niitä aletaan tutkia, todellisia ihmeitä ei löydykään. Psykosomaattisia sairauksia saattaa parantua tunnelman ja odotuksen johdosta, samoin ns. plasebon (lumelääke) vaikutuksesta. Mutta vaikka ihmeitä tapahtuisikin, se ei todista mitään julistajista, vaikka he vetoaisivatkin viimeisellä tuomiolla ihmeisiin, joita tekivät Jeesuksen nimessä. Mutta Jeesus ei tunnista heitä omikseen, sillä he ovat synnin tekijöitä.
Eivätkö he kuitenkin julista evankeliumia? Ehkä joskus ja jollakin tavalla, mutta voi tutkia, onko se sitä evankeliumia, jota julistetaan Raamatussa. Usein näillä "ihmemiehillä" on pääpaino ajallisessa elämässä, parantumisessa ja ihmeissä. Se on evankeliumia, johon myös korinttolaiset eksyivät valheapostolien vaikutuksesta.
Paras petos on sellainen, joka muistuttaa mahdollisimman paljon aitoa. On esimerkiksi hyvä tietää, että uskonliikkeen Jeesus ei ole sama kuin Raamatun Jeesus, vaan sen taustalla on ns. JDS-oppi (Jesus died spiritually), jossa opetetaan, ettei Jeesus sovittanut syntejämme ristillä, vaan vasta oltuaan kolme päivää helvetissä saatanan kidutettavana, jolloin Jeesus otti päällensä saatanan luonnon. Eikö tämä ole Jumalan pilkkaamista?! Menestysteologian opin taustalla on ajatus, että risti on tappion paikka, vaikka Raamatun mukaan Jeesus voitti ristillä vihollisen, synnin ja kuoleman vallan. Raamatun mukaan risti on myös Jumalan voima ja viisaus (Kol. 1:16-23, 2:13-15, 1.Kor. 1:18-25, 2:1-5).
"Ihmemiehet" eivät kaihda kertoa, kuinka suuria he ovat, vaan he kutsuvat itseään apostoleiksi ja profeetoiksi ja väittävät omistavansa erikoisen suhteen Jumalaan. He kerskaavat mielellään ilmestyksillään ja ennustuksillaan, jotka eivät edes toteudu, mutta eivät välitä siitä, kunhan on jännitystä ja aina jotakin uutta. Kukaan ei edes vaivaudu tarkistamaan heidän hurjia väitteitänsä, vaan salit tulevat täyteen kuulijoita. Jumala varoitti Israelin kansaa jo muinoin näin:

"Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne." (5. Moos. 13:1-3)
Ihmeet eivät siis ole takeena siitä, että tekijä on Jumalan mies. Joku ehkä sanoo, etteivät nämä "ihmemiehet" kehota seuraamaan muita jumalia. Eivätkä he ehkä kehotakaan suoraan tai puheissaan, mutta käytännössä he voivat tehdä niin. Mikä henki antaa esimerkiksi vääriä profetioita ja epäraamatullisia ilmestyksiä? Ei ainakaan Jumalan Henki! Vanhan liiton aikana käsiteltiin ankarasti vääriä profeettoja: "Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimissä, sellainen profeetta kuolkoon. Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: "Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?" niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." (5. Moos 18:20-22)
On siis vakavaa puhua Herran nimessä asioita, joita Herra ei ole käskenyt puhua. Se on kuolemansyntiä, Herran nimen väärinkäyttöä, ja ihminen, joka sellaista tekee, on laittomuuden tekijä. Jos sellainen ihminen, olipa hän kuka tahansa, kieltäytyy tekemästä parannusta asiasta, hänet on erotettava seurakunnasta ja häntä on kartettava. Sellaisia ovat muun muassa Benny Hinn, Rodney Howard-Browne ja Morris Cerullo. He ovat vääntäneet kieroon kirjoitukset ja puhuneet Herran nimessä valhetta ja ennustaneet muun muassa, että 1990-luvulla Amerikassa tuhoutuu homoyhteisö, talous romahtaa, suuria onnettomuuksia tapahtuu ja Fidel Castro kuolee hirvittävällä tavalla vuoteen 2000 mennessä. Jos nämä eivät ole vääriä profeettoja, niin ketkä sitten?! Mutta viis siitä, kunhan viihdettä on, sanovat monet.
Näitä profeettoja ei tarvitse kuitenkaan pelätä, vaikka he uhkailevatkin lainaten Raamatun jakeita, kuten "älä koske Herran voideltuun" tai "älä arvostele Hengen toimintaa" yms. Benny Hinn kirosi vuonna 1999 julkisesti jokaisen, joka nousee hänen palvelustehtäväänsä vastaan. Hurja juttu "Jumalan palvelijan" suusta. Hän on tainnut unohtaa Raamatun kieltäneen kiroamisen ja kehottavan meitä siunaamaan kaikkia, jopa vihamiehiäkin! (Room. 12:14, Matt. 5: 43-48) Raamatussa kehotetaan koettelemaan ja arvostelemaan kaikkea. Kukaan ei ole tämän asian yläpuolella (1. Tess. 5:20-21, 1. Kor. 14:29, 1. Joh. 4:1). Jo tämän kieltäminen todistaa, että jotain on pahasti vialla. Mutta niin kuin oli profeetta Jeremian päivinä, niin on nytkin: "Kauheita ja pöyristyttäviä tekoja tapahtuu maassa: profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä minun kansani rakastaa." (Jer. 5:30-31)
Jos hiukan kärjistetään asiaa, niin kysyn: palvelevatko jehovantodistajat, mormonit, katoliset, muslimit ja muut samaa Jumalaa kuin me? Jehovan todistajat kieltävät Jeesuksen jumaluuden; mormoonien jumala on ihminen toisella planeetalla; muslimien allah-jumalalla ei ole poikaa, ja koraanin mukaan Jeesus ei ole kuollut ristillä; katolisen kirkon Jeesus uhrataan messussa aina uudelleen, eikä hänen kertakaikkinen uhrinsa riitä pelastamaan. Eivät nämä asiat ole sivuseikkoja tai makuasioita.
Pyhä Henki johdattaa meidät kaikkeen totuuteen, eikä totuudessa ole valhetta, ei pienintäkään (Joh. 16:13, 1.Joh. 2:21). "Ihmejulistajat" puolestaan joutuvat usein kiinni valheistaan, niin opissaan kuin elämässäänkin. Apostolit varoittivat monta kertaa uskovia poikkeamasta harhaoppeihin, ja kehottivat pysymään alkuperäisessä julistuksessa. Silloin pysymme Kristuksessa, ja pääsemme kerran voittajina perille (Joh. 15:1-8, 1. Kor. 15: 1-2, 2. Tess. 2:15, 2. Tim. 3: 14-15, 2. Piet. 3:14-18, 1. Joh. 2: 15-29, Ilm. 3: 10-11). Vähäinen määrä hapatusta hapattaa koko taikinan, samoin vähäinen määrä myrkkyä on vaarallista.
Meidän tulee rakastaa totuutta, joka on Jumalan Sana. Jeesus kehotti kavahtamaan erityisesti neljää asiaa, jotta emme eksyisi:

Fariseusten hapatusta eli perinnäissääntöjen noudattamista Sanan sijasta.
Saddukeusten hapatusta eli Raamatun auktoriteetin kieltämistä (Matt. 16:6) (siitä on kyse myös, kun "ilmestystieto" nousee Raamatun rinnalle ja menee sen yli)
Herodeksen hapatusta eli maailmallisuutta (Mark. 8:15). Luksuselämä on maailmasta, samoin ihmissuosion ja kunnian tavoittelu.
Vääriä profeettoja (Matt. 7:15).
Meidän tulee pysyä apostolien opetuksessa, tutkia Sanaa, etsiä muinaisia "polkuja" ja seurata johtajiemme vaellusta eikä "uusia teitä". Näin kannamme ajallamme hedelmää, jota Herra tuottaa meissä Henkensä kautta. Tämä on pitkä ja hidas tie, jossa ei ole oikopolkuja eikä temppuja. Kasvu on aina pitkä ja tuskallinen prosessi niin luonnossa kuin ihmiselämässäkin. Se on itsensä kieltämisen ja kuolemisen tie, nisun jyvän tie, jota Herra kävi edellämme (Joh. 12:24-26).
Jos sanomme pysyvämme Kristuksessa, olemme velvolliset vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi (1. Joh. 2:6). Jo tämä jae kertoo kaiken; Jeesus ei ollut mahtipontinen tai sensaatiohakuinen. Hän ei uhkaillut, kironnut eikä ollut rikas. Hän oli hiljainen ja nöyrä eikä tavoitellut ihmisten, vaan Isän suosiota. Opimme ainoastaan Raamatusta tuntemaan, millainen Jeesus on. Samalla muutumme itse yhä enemmän Hänen kaltaisekseen. Mitä enemmän Hän saa tilaa meissä ja vähenemme itsessämme, sitä enemmän Jumala saa kunniaa ja voi käyttää meitä työssään.
Joku ehkä ajattelee, että meidän ei tarvitse tietää vääristä opetuksista, vaan meidän tulee keskittyä Raamatun tuntemiseen. Näinhän asia onkin, mutta valaisen asiaa myös toisesta näkökulmasta esimerkin avulla. Pankkivirkailijat opetetaan tunnistamaan oikeat setelit, jotta he osaisivat erottaa ne vääristä seteleistä. Mutta kun vääriä seteleitä on liikenteessä, kassatyöntekijöitä varoitetaan ja heille kerrotaan, miten he voivat tunnistaa väärät setelit. Jos näitä tietoja ei annettaisi, petos menisi taatusti helpommin läpi. Meidänkin on hyvä tietää jotain vääristä opetuksista. Silloin osaamme olla varuillamme, jos julistuksessa alkaa esiintyä tiettyjä vivahteita.
"Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." (2. Tim. 3:14-15)
"Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet." (1. Kor. 15:1-2)

Merkki, joka erottaa oikean väärästä

Onneksi on olemassa tietty merkki, joka paljastaa meille paljon. Se merkki on RISTI. Vanhassa hebrean kielessä viimeinen kirjain 'Tav' kirjoitettiin ristin muodossa. Tämä merkki kirjoitettiin nimenomaan Jumalalle uskollisten otsaan:

"Herra sanoi hänelle [enkelille]: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee [ristin] merkki niiden miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään". Ja niille toisille [kaupungin rankaisijat] hän sanoi minun kuulteni: "Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan [ristin] merkki¸ ja aloittakaa minun pyhäköstäni." (Hes. 9:4-6)
Pietari puhuu samasta asiasta näin: "Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" (1. Piet. 4:17-18).
Jumala aloittaa puhdistavat toimenpiteensä vastuunkantajista. Risti ei ole ainoastaan pelastuksen, vaan myös kuoleman merkki. Jokaisen Jeesuksen seuraajan on kannettava ristinsä. Vanha minä, egomme, on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, ja sen on pysyttävä siinä. Emme ole enää itsemme omat, vaan Jumalan. Olemme osalliset Kristuksen ylösnousemusvoimasta, mutta olemme osalliset myös Hänen kärsimyksiinsä. Emme saa enää elää synnissä, vaikka emme olekaan lain alla. Pelastumme uskon kautta, armosta, mutta sitä varten, että kuljemme Jumalan edeltä valmistetuissa hyvissä teoissa (Matt. 16: 24-26, Room. 6, 2. Kor. 11:23-31, Gal. 5: 16-25, Efes. 2:8-10, 4:17-25, Filip. 2:5-15, 3:8-21).
Tämä pyhityksen tie on sama kaikille. Jumala haluaa viedä meidät jokaisen sille tielle, jotta Kristuksen elämä tulisi meissä näkyviin. Ellemme antaudu tähän, luisumme pois tieltä emmekä pääse perille (1. Kor. 10:1-14, Hebr. 12:14, 2. Piet. 1:3-11). Jumala on tietysti pitkämielinen, ja jokainen elää omaa vaihettaan, mutta meiltä kysytäänkin vain halua pyrkiä Kristuksen kaltaisuuteen. Kaikkihan me epäonnistumme ainakin jossakin asiassa. Seula on kuitenkin tiiviimpi ja tuomio kovempi, kun on kyse vastuunkantajista ja näkyvistä hahmoista (Jaak. 3:1).
Väärät profeetat ja muut "ihmemiehet" eivät elä Raamatun mukaista elämää, vaikka neuvovat muita. Jeesuksen, Paavalin ja muiden esikuviemme elämä oli aivan toisenlainen. Tässä on vakava varoitus ja kehoitus: "Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niin kuin me olemme teille esikuvana. Sillä monet, joista usein olen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä." (Filipp. 3:17-19)
Emme voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Rikkaus ei ole sinänsä syntiä, jos sen avulla autetaan muita ja tuotetaan näin Jumalalle kunniaa. Rahan himo taas on kaiken pahan alku ja juuri, sillä sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta. On kuitenkin eri asia olla rikas kuin rikastua evankeliumin avulla, kuten useat menestyssaarnaajat tekevät.

"Ekumania" ja "karismania"

Uskovien tulisi sanoutua irti vieraista opeista ja julistajista. Ihmispalvonta ja ihmeiden ja merkkien perässä juokseminen on hedelmätöntä eikä kestä koetusta, vaan vie lopulta uskovat harhaan. Uskon, että "ekumeeninen liike" ja "uuskarismaattisuus" ovat valkeuden enkeliksi tekeytyneen saatanan ja hänen palvelijoidensa kaksi kättä. Se on eksytyksen verkko, joka valmistaa tietä lopunajan väkevälle eksytykselle, jonka Jumala lähettää niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen (eli Jumalan Sanaan) voidaksensa pelastua. (2. Tess. 2)
Molemmat liikeet ovat luopuneet Sanasta. Ensimmäinen "yhteyden" nimessä ja toinen "hengen kokemusten" nimessä. Seurakunta, joka ei ole enää uskollinen Sanalle, ei ole enää morsian, vaan portto. Hengellisestä haureudesta tulisi tehdä parannusta ja palata Sanan tielle. Tarvitaan uskonpuhdistusta. Tarvitaan "huutavien ääniä" erämaassa. Johannes Kastaja valmisti tietä Messiaalle, eikä tehnyt ainoatakaan tunnustekoa, vaan julisti parannusta kansalle. Hän maksoi sen hengellään, niin kuin muutkin profeetat. Samoin seurakunnan tulee tehdä tietä Messiaan paluulle. Seurakuntien johtajien ja vastuunkantajien tulisi nousta tätä saastatulvaa vastaan "Elian hengessä", eikä tehdä kompromisseja väärien profeettojen kanssa. Jeesus käski kavahtaa heitä eikä neuvotella heidän kanssaan (Matt. 7:15).
Lampaat ovat kuitenkin hajallaan, ilman oikeita paimenia, jotka todella välittäisivät heistä ja antaisivat henkensä heidän puolestaan. Kun seuraamme Jeesusta ja otamme ristimme, Hän tekee meistä ihmisten kalastajia ja työmiehiä elovainioillensa. Lähetyskäskyyn ei ainoastaan sisälly evankeliumin julistaminen tai "niittäminen", vaan myös opettaminen, täysikäiseksi tekeminen. Samoin meillekin tehdään, meistä perataan pois se mikä ei kelpaa, jotta kelpaisimme "syötäväksi". Me olemme maan suola silloin, kun Jeesus saa tilaa meissä, ja elämämme on elämistä ristiinnaulittuna. Silloin emme enää elä me itse, vaan Kristus meissä, kirkkauden toivo.
Unohdetaan siis se, mikä on takana, ja juostaan palkintoa kohti. Silloin olemme Kristuksen tuoksu niin kadotettujen kuin pelastuvienkin joukossa.
"Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: 'Eloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.'" (Matt. 9:36-38)
Jumalan siunausta Kristuksessa Jeesuksessa, toivoo veli Herrassa.
Jos haluat lisätietoja ja faktoja, ota yhteyttä: A. Pierard E-mail: shomrim@suomi24.fi Suosittelen seuraavia kirjoja luettaviksi: "Uusi viini juovuttaa"/Juhani Aitomaa, "Kulissien takana"/Yves Brault, "Jumala juoksupoikana"/Matti Pyykkönen, "Superuskovat"/Paavo Hiltunen, "Sielun piilevä voima"/Watchman Nee, "Lammasten vaatteissa"/Sven Reichmann. Katso Netistä: http://www.kristitynfoorumi.fi/

Muita Aksel Pierardin kirjoituksia: Seurakunnan kokouksen tarkoitus | Saitko Pyhän Hengen kun tulit uskoon? | Kodeissa kokoontumiset | Valmistaudu uskonvainoihin! | "Be-Tsal-El" Jumalan varjossa | Epäjumalat keskellämme | Älä myy perintöosaasi | Jumalan voimavaikutukset Raamatussa ja kaatuminen | Tuleeko meidän pysyä erossa ekumeenisesta liikkeestä?

Alkuun | Uskonasiaa | Uskonelämä | Seurakunta | Rakennukseksi | Opillista | Arviointia | Historia | Lopun ajat | Kärsivä seurakunta
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Lainatut kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron