Öin päivin joka haihtuvainen hetki.
Sen tummat langat, painavat on mustain murheiden,
Kun kauas kaikkos sielun suviretki.
Mutt' ilman murheen säikeitä, näit' pilviaikoja,
ja kärsimystä sydämen ja kyynelkoulua.
Ei kudoksemme arvokasta oisi.
Oi, tuhatsäikein sukkula käy elon kudoksen,
Se kunnes värit kaunehimmat luopi.
Luo onnen hetkin pirta siihen kultahohtehen,
puun latvan laill' kun sielu päivää juopi.
Mutt' kelvoton se silti ois, jos aina iloittais,
myös alituinen kultaloiste arkiseksi sais'
eik' kudoksemme arvokasta oisi.
Siis kiitos, Herra, murheista, ja kiitos riemuista,
Joit kätes kudokseeni kirjaileepi.
Siis kiitos onnenpäivistä, ja rauhan lahjoista.
Ja kiitos myös kun sydän vapiseepi.
Sä ethän pahaa pienintäkään salli lapselles.
Öin päivin lakkaamatta valvoo Isän katsehes.
Et' kudokseni arvokasta oisi.
(Tämän laulun sanat on kirjoitettu pitkästä kitarakuorolaulukirjasta)
