.
.
Ah, etten mitään oisi,
tyhjä, murrettu astia vaan,
pantu Mestarin jalkain juureen
korjaustansa vartoamaan;
tyhjä, Hän että voi täyttää,
kun työtänsä käyn tekemään,
niin murrettu, että voi käyttää
mua syntistä etsimään.
Ah, etten mitään oisi,
yksin Herraani tottelisin,
ovenvartijan lailla valppaan
Hänen käskynsä täyttelisin;
kanteleen sointuna helkkäin,
kun Taitajan tahto on niin,
tai vaieten, kunnes mun jälleen
sa sointuihin Taivaisiin.
Ah, etten mitään oisi,
alas nöyrtyisin multahan maan,
kunhan maailman ääret kaikki
saisi katsella kirkkauttaa.
Muusta en huoli mä mistään,
kun Jeesus vain kiitoksen saa
ja kunniaa Vapahtajamme
jo kaikuvi Taivas, maa.