Tarina uskoontulostani

Kerromme pelastuksen Tien Totuutta etsiville,
jotka tahtovat löytää Jeesuksen!

Tarina uskoontulostani

ViestiKirjoittaja Rallatirallaa » Ma 02 Tammi, 2012 2:42


Olin ennen masentunut, todella syvästi, uskoin Jumalan olemassaoloon, mutta en tiennyt Hänestä mitään ja ajattelin olevani Hänelle vääränlainen. Elin siinä valheessa monia vuosia, sillä olin ajatellut niin pienestä pitäen, jonka vuoksi seurakunnassa käyminen pienempänä ahdisti minua paljon. Ajattelin Jumalaa tuomitsevana, joka vihaa minua. Kerran kyllä muistan, kun olin pienenä parina vuotena nähnyt toistuvasti painajaisia joka yö, niin rukoilin, että Herra veisi ne pois ja silloin ne loppuivat kuin seinään.

Vanhempani erosivat muistaakseni, kun olin vasta parin vuoden ikäinen. Se rikkoi minua tosi paljon sisältä ja myös se, että isäni oli ollut väkivaltainen äitiäni kohtaan sekä huutanut minulle ja uhkaillut, kun olin ollut pieni. Muistan vieläkin joitakin noita tilanteita selkeästi, vaikka niin pieni vasta olinkin. Menetin mahdollisuuteni kasvaa turvallisessa ympäristössä, eheässä perheessä ja se vaikutti minuun paljon. Tarhaikäisenä jonkun verran kiusasin muita ilman syytä (vaikka en kuitenkaan paljoa) ja valehtelin jo silloin hyvin paljon ja aloin hakemaan lohtua vääränlaisista asioista, vaikka olinkin vasta lapsi. Lopetin kuitenkin kiusaamisen, ennen kuin koulunkäynnin aloitin. En halunnut enää tehdä niin, sillä tiesin, että se on väärin.

Ensimmäinen kouluvuosi sujui muistaakseni aivan hyvin, mutta sen jälkeen ongelmat vasta alkoivat, kun vaihdoin koulua, jossa kerkesin olemaan muutaman vuoden. Minua itseäni alettiin kiusaamaan, olin lähes jatkuvasti yksin ja tajusin silloin, miten inhottavalta se tuntuu. Sitä jatkui pari vuotta, kunnes se vain paheni pahenemistaan. Se oli sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa. En sen takia uskaltanut käydä kunnolla koulua, eivätkä opettajatkaan siihen pahemmin puuttuneet. Jouduin itse jonnekkin kouluterapeutille kiusaajieni sijasta. Aloin tuolloin varastelemaan valehtelun lisäksi ja lintsailemaan koulusta oikein urakalla ollessani neljännellä luokalla. Tuntui kuitenkin, että missään en saanut olla rauhassa, sillä isosiskonikin alkoi käyttäytymään minua kohtaan väkivaltaisesti ja nimitteli aivan päivittäin, koska purki kaiken vihansa ja ahdistuksensa minuun. Vaikka en uskaltanut olla koulussa, en uskaltanut olla kotonakaan, sillä pelkäsin kovasti. Tuon vuoden jälkeen siskoni huostaanotettiin, koska äitini ei enää jaksanut katsella sitä touhua ja vaihdoin koulua kristilliseen kouluun. Siihen mennessä olin jo kerennyt masentua, hyvin pahasti. Vetäydyin täysin kuoreeni, enkä enää jaksanut välittää mistään. Tuntui, että minut vain jatkuvasti sysättiin syrjään, eikä kukaan välittänyt minusta ollenkaan. Asiaa pahensi se, että jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. En jaksanut siinä tilassa koulua käydä kunnolla juuri ollenkaan. Siellä oli todella ahdasmielisiä ihmisiä. Vaikka hyviäkin tyyppejä löytyi, niin suurin osa oli uskosta osattomia. Myöhästelin joka päivä, enkä puhunut muille paljoa, sillä olin hyvin arka. Tuntui, että ketään ei kiinnostanut seurani. Ei minulla itselläni ollut mitään muita koululaisiani vastaan, mutta he kuitenkin karttoivat minua kuin ruttoa ja opettajanikin valitti, että olen ylimielinen ja vastuuton, koska en välitä käydä koulua kunnolla ja kuvittelen muka olevani toisten muiden yläpuolella, vaikka mitään sellaista en ollut väittänyt tai edes antanut olettaa ja se vain pahensi oloani. Olin jatkuvasti kotona, enkä käynyt missään, en jaksanut nähdä ihmisiä ja äitini valitti siitä jatkuvasti. Tuolloin minulla alkoivat myös pahat univaikeudet, jonka takia en jaksanut enää käydä koulua ollenkaan. Taisin olla jopa yli kaksi kuukautta putkeen käymättä koulua, jonka jälkeen vaihdoin kuudennella luokalla taas uuteen kouluun. Uudessa koulussani oli ihania ihmisiä. Ihmiset ottivat minut avosylin vastaan ja opettajanikin oli ymmärtäväinen ja ystävällinen, eikä tuominnut, vaikka en koulua jaksanutkaan vielä kunnolla käydä. Se vähän paransi oloani, vaikka olinkin jo ruvennut hakemaan lohtua täysin vääränlaisista asioista, olin joihinkin ihmisiin tutustunut, että en ollut enää ihan vain omisa oloissani, vaikka todella yksinäinen vielä olinkin. Noihin aikoihin tulivat kuvioihin alkoholi ja huumeisiin en koskaan kylläkään sortunut, mutta moneen muuhun asiaan olin koukussa ja jatkuvan koulusta lintsaamisen ja myöhästelyn seurauksena minut sijoitettiin koulukotiin.

Olin 14 -vuotias, kun löysin erään seurakunnan, jossa aloin käymään. Vaikka uskonasiat eivät tuolloin kiinnostaneet enkä niistä mitään tiennyt, niin se tuntui kuitenkin turvalliselta paikalta, jossa sai jotenkuten olla rauhassa. Kun minut sinne koulukotiin sijoitettiin, se oli todella vaikea asia minulle, sillä yhtäkkiä oli kamalasti sääntöjä, joita olisi pitänyt noudattaa. Olin yhä arka ja hiljainen. Tutustuin erääseen siellä olleeseen minua vähän vanhempaan poikaan, joka vaikutti aluksi todella mukavalta, mutta yhtäkkiä tämän käytös minua kohtaan muuttui ja hän alkoi ilkkumaan ja nälvimään minua päivittäin muiden kuullen ja se ahdisti minua. En tajunnut, mikä oli muuttanut tämän ihmisen niin perinpohjaisesti, että oli alkanut käyttäytymään täysin narsistisesti. Ohjaajat ja muut aikuiset eivät uskoneet tätä asiaa, sillä tämä osasi mielistellä heitä hyvin. Oloni vain paheni pahenemistaan ja jossain vaiheessa aloin purkaamaan omaa vihaani ohjaajiin ja aloin itsekin nimittelemään ja käyttäytymään väkivaltaisesti. Jossain vaiheessa kuitenkin rauhoituin, mutta olin silti täysin lannistunut ja epätoivoinen, enkä nähnyt tilanteestani ulospääsyä. Kukaan ei koskaan kysynyt minulta sitä, että miksi käyttäydyin miten käyttäydyin, kaikki vain automaattisesti rupesivat syyttelemään. Tuntui, että todella vihasin kaikkia ja olin katkera. En osannut enää rakastaa, enkä tiennyt edes, mitä rakkaus on. Viiltelin ja meinasin useamman kerran tehdä itsemurhan, mutta jokin sisälläni kuitenkin esti sen.

Kerran sitten otin hatkat koulukodistani ollessani 15 -vuotias ja menin yöllä erääseen pitseeriaan istumaan, jossa oli myös baari samassa tilassa. En ajatellut mitään, tuijotin vain tunnin tyhjyyteen. Yhtäkkiä eräs henkilö, jonka en tiennyt olevan uskossa, tuli juttelemaan minulle ja kyselemään asioita elämästäni. Ihmettelin sitä, että miten hän osui niin hyvin oikeaan joka asiassa ja tuntui näkevän suoraan lävitseni. Hän sanoi myös, että muista ettet ole yksin. En silloin ymmärtänyt sitä. Tutustuin tähän ihmiseen myöhemmin paremmin, mutta siitä en kerro sen enempää.

Aina kun kävin seurakunnassa, niin ihmettelin joitakin ihmisiä, jotka tulivat Jumalasta kertomaan, että miten he voivat olla niin varmoja Jumalan olemassaolosta, sillä en kyennyt ymmärtämään sitä. Liityin sitten seurakuntaan ollessani 16 -vuotias, vaikka en varsinaista uskonratkaisua ollut vielä tehnytkään. Olin vain ajatellut, että ehkä Jumala on, ehkä ei, mutta joka tapauksessa se tuntui mukavalta paikalta, vaikka en ollut siellä hengellisesti päässyt kasvamaan. Yhdessä vaiheessa kuitenkin päätin mennä kasteelle, koska ajattelin tulleeni uskoon, mutta en kuitenkaan ollut parannusta edes tehnyt. Juuri ennen kuin minut kastettiin tajusin, että tämä ei ole mitään leikkiä eikä asia, jonka kanssa voisin pelleillä ja jos kerta haluan tehdä tämän, niin minun pitää olla tosisani ja tehdä parannus ja lähteä seuraamaan Jeesusta, vaikka kukaan ei siitä varsinaisesti ollut minulle paljoa kertonutkaan. Uskon, että sain uskoni siinä hetkessä ja päätin ottaa kasteen ja lähdin tosissani seuraamaan Jeesusta ja jätin kaiken vanhan taakseni.

Tämän jälkeen sain hyvin lyhyen ajan sisällä useita oivalluksia, jotka mullistivat elämääni. Kaikki alkoi muuttumaan, sillä päätin jättää vanhan elämäni taakseni ja aloin lähestymään Jumalaa ja univaikeutenikin lähtivät pois ja vaikka jotain paranemisprosessia olin alkanut käymään läpi, niin silti tuntui, että jotain puuttuu. Välillä oli epävarma olo, että missä Jumala on kaiken keskellä, sillä minua alettiin taas kiusaamaan koulussa ja sen ulkopuolella tosi rankasti. Mutta en kuitenkaan luovuttanut. Vaikka minua sorrettiin, tavaroitani heiteltiin roskiin, päälleni heiteltiin ruokaa ja muuta yhtä ikävää, niin en lannistunut, vaan turvauduin Jumalaan, rukoilin Herraa antamaan minulle voimaa siihen, että pystyisin antamaan anteeksi. Ja niin tein, enkä usko että olisin yksin pystynyt antamaan ihmisille anteeksi, jotka minua niin paljon vihasivat, vaikka en heille mitään ollut tehnyt ja itse olin ollut vain ystävällinen. Myöhemmin tilanne paheni ja aikuiset yrittivät puhua heidän kanssaan, mutta siitä ei ollut mitään apua.

Kun sitä touhua oli jatkunut parin kuukauden ajan, aloin sitten eräänä iltana miettimään, että miksi he minua vihaavat niin paljon, että eihän siinä ole mitään järkeä, varsinkaan, kun olin ollut heille vain ystävällinen. Tajusin silloin sen, että vihollinen oli ollut sen takana ja pistänyt nämä ihmiset hyökkäämään minua vastaan, sillä olin ollut lähempänä Jumalaa kun olin edes ymmärtänyt ja minua yritettiin kaikin keinoin lannistaa, jotta luovuttaisin ja luopuisin uskostani. Ymmärsin silloin myös sen, että en koskaan ollut ollut yksin, vaan että Jeesus on aina ollut kanssani, mutta en vain ollut nähnyt sitä koskaan aikaisemmin, enkä antanut Hänelle mahdollisuutta parantaa haavojani. Silloin sain Pyhän Hengen kasteen, yhtäkiä siinä hetkessä valtava, lämmin, voimakas ja lempeä sähköinen aalto virtasi koko kehoni läpi ja tunsin Jumalan rakkauden valtaavan sydämeni ja tulin todella eloisaksi. Tunsin Hänen tunteensa minua kohtaan, Hänen valtavan rakkautensa, joka Hänellä on minua kohtaan aina ollut, eikä sitä osaa sanoin kuvailla. Sen voimasta sisältäni kaikki kipeimmätkin haavat paranivat, tulin todella eheäksi. Kaiken minkä olin menettänyt, olin viimein saanut takaisin ja kaikki mikä minussa oli rikki mennyt, korjaantui. Kaikki vuosien ahdistus, katkeruus, viha ja masennus väistyi sillä hetkellä, täytyin mielettömällä ilolla, onnella, riemulla, rauhalla ja rakkaudella. Rakastin kaikkia. Olin niin onnellinen, että pitkään itkin ja nauroin vuoron perään, en voinut muuta kuin kiittää ja ylistää Herraa, enkä mihinkään pystynyt keskittymään kunnolla. Luovuin minua sitoneista maallisista asioista, sillä en kokenut enää tarvitsevani niitä ja pääsin eroon riippuvuuksistani, viimeinkin sain olla täysin vapaa. Vaikka olisin antanut pois kaiken, sekään ei olisi ollut riittävä hinta siitä hyvästä, mitä pystyin saamaan. Sain useita armolahjoja ja muutuin hetkessä todella radikaalisti. En vain parantunut henkisesti, vaan myös monet fyysisistä vaivoistanikin lähtivät. Seurakunnassakin ihmiset, jotka eivät edes olleet minua kunnolla tunteneet, ihmettelivät, että miten oikein olinkaan muuttunut ja mitä minulle oli tapahtunut. Moni muu myös oli aivan hämillään siitä, miten radikaalisti muutuin, sillä olin niin täynnän elämää, virtaa ja Jumalan rakkautta. Tajusin, että Jumala oli siunannut minua todella paljon sen jälkeen, kun päätin luovuttaa elämäni Hänen käsiinsä, enkä koskaan voi kiittää siitä tarpeeksi. Niin minä siis löysin Jumalan, sillä olin etsinyt Häntä koko sydämestäni ja todella löysin Hänet. Se joka Häntä etsii koko sydämestään, se Hänet myös löytää (5 Mos. 4:29, Jer. 29:11-13).

Tämän jälkeen menin itse juttelemaan kiusaajilleni, kerroin että annan kaiken anteeksi, eivätkä he enää kiusanneet minua sen jälkeen, vaan se loppui kuin seinään. Aloin julistamaan joillekkin ihmisille Jeesusta ja kertomaan siitä, mitä minulle on tapahtunut ja jotkut tulivat uskoon. Rukoilin joidenkin ihmisten puolesta ja heidän vaivansa lähtivät. Myöhemmin minulle tuli tosin uusia todella isoja ongelmia elämään, jotka latistivat minua, mutta nyt olen taas saanut sen uskon ja toivon kipinän syttymään uudestaan ja päivä päivältä rakennan suhdettani Jumalaan jälleen paremmaksi, tahdon antautua ja heittäytyä, sillä tahdon todella kuulua Hänelle. Olen todella onnellinen ja kiitollinen saadessani toimia Hänen välikappaleenaan ja olla mukana herätyksessä. Kiitos Jeesus, että pelastit minut ja otit käyttöösi!

Hän on niin kaunis, rakastava ja valtavan hyvä, että ei pysty sanoin kuvaamaan! Jeesus kärsi niin valtavasti puolestamme ja maksoi täyden hinnan vapaudestamme omalla elämällään, vaikka emme sitä koskaan ansainneet, emmekä voi koskaan tulla ansaitsemaan. Se rakkaus on jotain niin suurta, mitä ihmismieli ei pysty koskaan täysin käsittämään, vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää, se voi todella kääntää pahan hyväksi ja muuttaa täysin aivan kaiken. Pitäkää siitä kiinni!

Kiitos teille, jotka luitte tämän tarinan! Toivon, että se saa rohkaista teitäkin. Ikinä ei kannata lannistua, vaan turvata Herraan, sillä Hän kantaa aina vaikeiden aikojen yli, kunhan olemme kuuliaisia Hänelle, emmekä anna periksi. Siunausta rakkaat ihmiset!
Rallatirallaa
 

Kiitos Jeesus

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 14 Huhti, 2013 21:26

Suuri kiitosaihe Jumalalle, että Hän pelasti.
Siunausta sinulle!
Kerro lisääkin kuulumisiasi.

Kunpa tekisit tuosta stoorista jaettavan version. Monet voisivat löytää sen kautta Jeesuksen.
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Tarina uskoontulostani

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 01 Huhti, 2020 18:20

Tässä linkissä lyhyesti muutamia uskoontulotodistuksia:
https://Jeesus-on-Herra.com/kertomuksia_uskosta/

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Miten tulet uskoon?

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa