ihmisiä rukouksen tarpeessa

Yleisiä rukousaiheita elämän eri alueilta ja ihmisiltä.

ihmisiä rukouksen tarpeessa

ViestiKirjoittaja corgipupunen » Ma 04 Touko, 2009 19:19

Olen kertonut Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta ihmisille. Ja nyt toivon, että muistatte erityisesti kolmea naista, joista yksi on noin 40v, toinen on 35-39v ja kolmas on viisikymppinen. Se vähän yli kolmekymppinen saa vauvan kesällä. Rukoilkaa vauvan puolesta ja sen puolesta, että nainen osaa olla hyvä äiti vauvalleen. kun olin ollut iloinen siitä kun hän saa lapsen, niin oli tokaissut, että "saa nähdä minkälainen sieltä tulee!" Olen yrittänyt tukea häntä siinä äitiyshommassa ja antanut mannerheimin lastensuojeluliiton esitteitä lastenhoidosta hänelle ja muutenkin ollut henkisenä tukena tuolle naiselle. Näistä kolmesta naisesta vanhin, se noin 50v on tehnyt paljon töitä elämänsä aikana niinkuin monet meistä ja hän on kokenut elämässään myös kovia, mm avioliitossaan, kun on eronnut väkivaltaisesta miehestään. Rukoilkaa tämänkin naisen puolesta ja rukoilkaa, että Herran sana tavoittaisi hänet ja saisi hänkin tulla uskoon. Ja se näistä kolmesta joka on noin 40v on vastuullisessa työssä, tehokas ja nopea hoitamaan hommiaan. Mutta ei ihminen loputtomasti jaksa ja aina voi tulla myös huolta ja murhetta esim perheen kanssa. Rukoilkaa Jumalan suojelusta ja varjelusta hänen tilanteeseensa. Rukoilkaa, että hänkin löytää uskon ja voi pelastua ja löytää sen kautta myös ilon ja vapauden elämäänsä. Kiitos muistamisesta näiden henkilöiden asioissa ja paljon siunausta noin muutenkin ja jaksamista jokaiselle! Olette tervetulleita myös lukemaan ja seuraamaan blogiani netissä, joka löytyy osoitteesta http://www.corgipupunen.blogspot.com
Siellä on asiaa minun elämästäni ja myös hengellistä asiaa ja linkkejä eri sivustoihin. Kannattaa tutustua!
corgipupunen
 
Viestit: 143
Liittynyt: La 21 Maalis, 2009 23:21

Rukoilen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 04 Touko, 2009 19:56

Aamen.

Kaikki varmaankin tahtovat muistaa rukoushetkessään mainitsemiasi kolmea naista.
Samalla rukoilemme, että Jeesus antaa sinulle oikeita sanoja todistaessasi heille Jumalan armosta . Jeesus tahtoo ennen mitään muuta keskittyä heidän sielujensa pelastumiseen.

Olet tehnyt aivan mahtavat sivut. Todella jokaisen kannattaa käydä siellä. Hämmästyin myönteisesti siitä laajasta aineistosta, jota olet sinne laittanut: Sanaa, lauluja, runoja, kertomuksia, kuvia, linkkejä ym...
Saat lisätä sinne tämän RistinValossa fooruminkin, jos tahdot. Ja seurakunnan sivut:
www.Jeesus-on-Herra.com

Siunausta sinulle!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2557
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Kyllä, kyllä ..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 04 Touko, 2009 20:23

ja kyllä.

On muistettu ja muistetaan.

Sivut oli myös hienot ja löytyi materiaalia, niin uskon asiaa kuin muutakin.

Minäkin oikein yllätyin, vaikka miksi pitäisi yllättyä, mutta en vaan odottanut noin mahtavia systeemeitä, osoitteita ja aiheita.

Tämäkin linkin voi sinne laittaa: http://p2.foorumi.info/jumalansanaontotuus/index.php noiden Weijon mainitsemien lisäksi.

Siunausta!


Kuva
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Ja lisäksi

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 04 Touko, 2009 20:32

:lol:

Ja lisäksi tuo keltainen pulu! :D
Siitä tuli hyvä mieli.
Mikähän lintu se oikeasti on?

Jumalan hyvyys näkyy luoduista!
Eikö vaan tuosta linnustakin näy
jotain puhdasta ja melkein pyhää?
Mitähän Jumala on ajatellut sitä
luodesaan?

:?:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2557
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Joo, tosiaan ..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 04 Touko, 2009 20:46

.. siksi sen latasin tuolta Googlen galleriasta, joka tuli yhden koiralinkin mukana tuohon framille, minkä eilen lähetin tyttären luota, kun tahdoin tutkia Valkoisen Paimenkoiran sisintä olemusta :D

Pienenä haaveena saada Pikku-Ukolle (Phalène-rotu) seuraksi, että viihtyisivät sitten yhdessä, vaikka totaalisen erilaisia ovatkin.

On vaan meikäläisen talouspoliittisiin mahdollisuuksiin nähden liian kallis, jos ei sitten ns. sijoitukseen. Narttua olin ajatellutkin, kun on ed. Paimensukuisesta Lapinkoirasta hyvät kokemukset.

Muutaman eläimen kuvan sieltä latasin, näistä kuvagallerioista, jotka ovat siis ylt' ympäri maailmaa ihmisiltä. Siellä voi nautiskella ja vaikka "kuivamatkustaa" maailman toiselta ääreltä toiselle, kun kauniita kuvia katselee :D :!:


Siunausta!


Kuva
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Kiitos- ja esirukousaiheet yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron