islamistien ote vahvistuu Syyriassa

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

islamistien ote vahvistuu Syyriassa

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 17 Joulu, 2012 1:26


Juha Ahvio sunnuntaina islamistien ote vahvistuu Syyriassa



Kuva
Juha Ahvio


Syyrian sisällissodan tuoreimmat vaiheet ovat jälleen lisävahvistus näkemykselle, jonka mukaan niin kutsutun ja vuonna 2011 alkaneen arabikevään tapahtumissa on tosiasiallisesti ollut ja on kyse arabitalvesta.

Vaikka joitakin viime vuosikymmenien vanhoja rakenteita on kaatunut niin Tunisiassa kuin Egyptissä ja Libyassa, ei liberaalin länsimaisen demokratian asia ole läntisestä toiveikkuudesta huolimatta mitenkään edennyt. Päinvastoin. Kuten realistiset arvioitsijat alun alkaenkin katsoivat, arabikevään tapahtumat johtavat radikaalien islamistien aseman oleelliseen vahvistumiseen.

Lokakuun 2011 vaaleissa Tunisiassa vallankahvaan pääsi Muslimiveljeskunta-taustainen Ennada-puolue, jonka puheenjohtaja Rashid Ghannouchi on tähdännyt selkeän jihadistisiin tavoitteisiin Tunisiassa. Puolueen maltillisena pidetty puoluesihteeri Hamadi Jebali puolestaan lausui 13.11.2012 Sidi Dhaherissa pidetyssä puhetilaisuudessa, jossa mukana oli myös Hamasin palestiinalainen kansanedustaja Houda Naim, että alkanut aikakausi merkitsee Tunisialle jumalallista hetkeä uudessa valtiossa ja toivottavasti myös kuudennessa kalifaatissa ja Jumalan suodessa Tunisian vapautuminen tulee johtamaan Jerusalemin vapautumiseen.

Vuosien 2011 ja 2012 vaaleissa islamistinen
Muslimiveljeskunta pääsi valtaan myös Egyptissä uuden presidentin Mohammed Mursin johdolla. Marraskuussa 2012 Mursi ilmoitti kasvattavansa valtaoikeutensa faaraomaisiin mittasuhteisiin eli käytännössä rajattomiksi.

Nyt näyttää olevan vuorossa Syyria. Helsingin Sanomat 12.12.2012 otsikoi näin:

Jihad valtaa jalansijaa Syyriassa. Irakin Al-Qaidaan kytkeytynyt ääri-islamilainen al-Nusra-järjestö kasvattaa suosiota turhautuneiden kapinallistaistelijoiden keskuudessa. Sen uskotaan saavan rahoitusta Persianlahden arabimaista. Toimittaja Riku Jokinen kirjoittaa:

Ääri-islamilainen Jabhat al-Nusra -taistelujärjestö valtaa nopeasti jalansijaa sisällissodan runtelemassa Syyriassa. The Washington Post -lehden lähteiden mukaan al-Nusraan kuuluisi jopa 600010000 taistelijaa eli lähes joka kymmenes Syyrian kapinallistaistelija. Vuoden alussa vain joka sadas Vapaan Syyrian armeijan taistelija kuului al-Nusraan.

Jokinen toteaa artikkelissaan, että al-Nusra on kytköksissä Irakin al-Qaidaan:
Irakista virtaa aseita ja 2000-luvun taisteluissa karaistuneita miehiä SyyriaanAl-Qaidan hengessä maailmanlaajuista jihadia eli pyhää sotaa lietsovia taistelijoita on lähinnä juuri al-Nusran riveissä

Muiden jihadististen islamistien tapaan al-Nusra on julistanut, että Yhdysvallat ja Israel ovat islamin vihollisia. Ja kannattaa todellakin pitää mielessä se, että nämä islamistit käyvät maailmanlaajuista pyhää sotaa, jonka kohteena on koko läntinen maailma ja sen demokraattinen vapaus.

Israelin Knessetin varapuhemies ja Likud -puolueen nuoremman polven johtajiin lukeutuva Danny Danon toteaa asian ytimeen osuvasti tuoreen kirjansa Israel: The Will to Prevail (Palgrave Macmillan 2012) sivuilla 14 ja 18:

Palestiinalaisten ja muiden arabien Israeliin ja myös Yhdysvaltoihin kohdistuvan vihan syvyys ei perustu sen paremmin Israelin kuin Yhdysvaltojenkaan tekemisiin. Sen sijaan viha nousee siitä, että palestiinalaiset, iranilaiset, irakilaiset, syyrialaiset ja muut kautta Lähi-idän ovat sukupolvittain kasvatetut vihaamaan koko läntistä maailmaaEnsin lauantai-ihmiset, sitten sunnuntai-ihmiset on arabialainen sanonta, jonka voi nähdä seiniin spray-maalilla kirjoitettuna monilla muslimialueilla. Lauantai-ihmiset ovat tietenkin juutalaisia. Sunnuntai-ihmiset ovat kristittyjä, jotka ovat joutuneet avoimen vainon kohteiksi arabikevään vallankumousten seurauksenaLäntisen demokratian ja maailman vapauden päävihollinen tänään on epäilemättä islamilainen fundamentalismi ja sen väline on jihad.

Kirjansa sivulla 16 Danon sanoo aivan oikein näin:

Ääri-islamilaisuus ja terrorismi ovat kansainvälinen ongelma: me kaikki olemme sen väkivallan kohteitaHe [islamistit] katsovat meitä [Israelia], meidän modernia ja liberaalia yhteiskuntaamme, eivätkä he pidä siitä, mitä näkevät. Lisäksi se, mitä he näkevät, edustaa kokonaisuudessaan läntistä sivilisaatiota. Israel siis sattuu olemaan kätevä kohde ja sopiva syntipukki, joka sijaitsee läntisen yhteiskunnan rintama-alueella. Meidän kaikkien tuhoksi koituu, mikäli sallimme tällaisen vaarallisen tilanteen [jihadistisen islamistiterrorismin kohteena olemisen] jatkua.

Bashar al-Assadin alaviittihallinnon kaatuessa Syyriassa ja islamistien päästessä sielläkin vallankahvaan saattavat he hyvinkin päästä käsiksi myös Syyrian suureen joukkotuhoasearsenaaliin. Tämä arsenaali koostuu sekä Syyrian nykyhallinnon hankkimista biologisista aseista että mahdollisesti niistä joukkotuhoaseista, jotka olivat Saddam Husseinin hallussa ja jotka venäläiset mitä todennäköisimmin siirsivät Irakista Syyriaan juuri ennen amerikkalaisten hyökkäystä Irakiin vuonna 2003.

Siinä tapauksessa nämä aseet olisivat niiden käytettävissä, jotka vakaumuksellisesti uskovat, että ensin tulee lyödä Israel ja juutalaiset, sitten länsi ja kristityt.

Ensin on vuorossa Jerusalem, sitten Helsinki.

Tämä vakava totuus kannattaisi ymmärtää viimeistään nyt Suomessakin.

Juha Ahvio 16.12.2012


Lue netissä: http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=468
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paha asia

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 17 Joulu, 2012 12:07

Kuka tahansa voittaa Syyriassa, on se aina paha. Muslimimaailmassa ei ole inhimillisyyttä.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron