PROFETIA

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

PROFETIA

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 03 Touko, 2010 10:37

Austraaliassa asuvalta sisarelta tuli viesti tänä aamuna, 3.5.2010:

"Weijo laitan sinulle ilmestyksen , jonka Herra antoi minulle , Rohkaiskoon tämä sinuakin, uskon että Herra haluaa rohkaista palvelijoitaan, Sain perjantai-iltana ilmestyksen rukouskokouksessa , Minulle näytettiin koko maailmaa käsittävä seurakunta ( Kristuksen ruumis ) Se oli suuri kuin kartta , Pyhä Henki puhui että Hän on kokoamassa , vahvistamassa ,uudistamassa ,puhdistamassa seurakuntaa ,,Näytti kun siihen olisi liitetty ihan koko ajan uusia kohtia ,, Näytti kun uusia palasia liitettiin siihen jatkuvasti ,,Se oli kuin rakentamista jollain tavalla ,,Koko ajan tapahtui uutta luovaa työtä mitä Pyhä Henki teki ja Pyhä Henki puhui koko ajan mitä oli tapahtumassa ,,Pyhä Henki sanoi seurakunta tullaan asettamaan apostoliseen ajan voimaan ja kirkkauteen ,,jossa armolahjat ja Pyhän Hengen lahjat ilmenevät ennennäkemättömällä tavalla ,,Herra tekee uutta Hän tulee ilmestymään tässä aikakaudessa aivan uudella ennennäkemättömällä voimallaan."

_____________________________________

Tämä profetia on Jumalan Hengen antama valtava rohkaisu siitä, että JOKAISELLE PAIKKAKUNNALLE KOKO MAAILMASSA ALETAAN RAKENTAA APOSTOLISEN AJAN JUMALAN SEURAKUNTAA!

Tämä oli itselleni niin suuri rohkaisu, että ylistän Herraa tästä koko päivän. Puhuin nimittäin eilen kokouksessa juuri tästä aiheesta,
Jooel 2 ja Apt. 2 ilmoittamana Hengen vuodatuksena lopunaikana.

Siunausta kaikkien päivään!

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ma 03 Touko, 2010 21:32

Aamen. Puhuit juuri samaa kokouksessa eilen. Kiitos Jumalalle siitä, että Hän vahvistaa sanan!!!
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » To 06 Touko, 2010 11:37


Onpas merkillinen juttu. Herra ei näytä mulle ilmestyksiä eikä näkyjä. Hän puhuu mun ymmärrykseen. Just ihan samaa mitä sisarelle Ausseissa.. Kokoaminen yhteen tapahtuu. Seurauksena tulevat myös vainot sitten :)
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu

Hän antaa näkyjä

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 07 Touko, 2010 10:17

Jumala kyllä tahtoo antaa näkyjä ja ilmestyksiä kansalleen. Niiden vastaan ottaminen tapahtuu rukouksessa viipyen.
Kun viivymme rukouksessa esim. kielilläpuhuen, niin Hengen maailma aukenee! Halleluja!
Opetussisältöisiäkin näkyjä saamme. Täsä yksi sellainen:

http://www.postimage.org/image.php?v=gx17fSfA
Siinä on Pyhän Hengen antama näky siitä, että
yksikään uskonsuunta ei ole Jumalasta!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » Pe 07 Touko, 2010 12:04


Kyllä vain! Itsellä ei ole vielä kokemusta näystä tai ilmestyksestä. Mutta odotellen ja Herraa rukoillen, ei tiedä mitä edessäpäin on tulossa.
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Setria » Su 16 Touko, 2010 22:58


Minäkään en tykkää varsinaisesti kuulua mihinkään uskonsuuntaan. Mutta että yhteys uskoviin säilyy, siksi olen helluntaiseurakunnassa :roll: Minäkään en näe varsinaisesti näkyjä, mutta Jumala puhuu ymmärrykselleni ja sydämeeni. Joistakin asioista on hankala luopua tai ymmärtää niissä olevan jotain vikaa tai pahaa, kuten tietynlainen musiikki josta valtavasti pidän. Yms. asiat. Voihan se olla että ne ovat sitten osaltaan esteenä hengelliselle kasvamiselle...tulipas pohdintaa nyt.

Mutta ihana kuulla hyviä profetioita ja Jumalan suunnitelmista uskoville (HL)
Avatar
Setria
 
Viestit: 11
Liittynyt: To 25 Helmi, 2010 18:55

ViestiKirjoittaja Aamurusko » Ma 17 Touko, 2010 7:00

Olen yhteiskristillinen! Kyllä Suomessa istuu kovassa tuo "lutterin" opetus,
eipä silti onhan siinä hyvääkin, itse olen sitä mieltä etten uudesti syntynyt kasteessa..

Kiitos Herralle, Hän kokoaan omansa ja saamme elää ilman seurakuntarajoja..
Rukoillaan kaikkien puolesta
Kiitos tästä profetiasta


Pieni kirjoitus virhe.. sitä saa olla vajavainen.
Viimeksi muokannut Aamurusko päivämäärä Ma 17 Touko, 2010 10:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aamurusko
 
Viestit: 14
Liittynyt: Su 16 Touko, 2010 10:05

Aamen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 17 Touko, 2010 10:17

:idea:

Pyhä Henki kokoaa Jeesuken verellä lunastetun seurakunnan paikkakunnittain
yhteyden perustalle,
ulkopuolelle uskonsuuntien

toimimaan seurakuntana!
Näin toimimme mm. Turussa.
Mutta uskovien keskuuteen on jumiutunut sitkeästi ekumeninen yhteiskristillisyys, jossa hyväksytään kaikki eriseurat samanarvoisina ja muka Jumalan perustamina. Mutta jos Jumala on perustanut nuo uskonsuunnat, niin silloinhan Hän on syyllinen uskovien hajaannustilaan. Näin ei voi olla!
Uskon, että Jeesus perusti verellään ja kuolemallaan vain yhden seurakunnan. Tätä yhtä Jumalan seurakuntaa alkuseurakunnan uskovat levittivät alkuaikana kullekin paikkakunnalle.
Vasta 300 vuotta apostolisen ajan jälkeen perustettiin ensimmäinen kirkko.
Raamatussa ei ollenkaan ole opetusta tai kehotusta perustaa seurakuntia. Tämä johtuu siis siitä, että Jumalan tarkoitus alusta alkaen oli levittää tätä YHTÄ Jumalan seurakuntaa jokaiselle paikkakunnalle.
Tämä on lopunajan suuntaus, johon tulevat Matt. 25:7. mainitut viisaat neitsyet, jotka ovat heränneet, nousseet, laittaneet uskonelämänsä kuntoon ja ottaneet vastaan Pyhän Hengen Voitelun!
Tyhmät neitsyet jäävät kuulumaan uskonsuuntiinsa.

Raamatun mukainen uskovien yhteys on Jumalan tahto!


:!:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ma 17 Touko, 2010 21:14

Ja niin on nytkin, että lihan mukaan syntynyt vainoaa Hengestä syntynyttä :( Muistetaan siis rukoilla vainoojiemme puolesta yhä enemmän. "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat (Matt.5:44)."
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ma 17 Touko, 2010 21:16

Herra, anna heille anteeksi. "Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: 'Herra Jeesus, ota minun henkeni!' Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: 'Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!' Ja sen sanottuaan hän nukkui pois (Apt.7:59-60)."
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Kiviä tulee

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 21 Touko, 2010 10:04


Aamen. Näin on, Aamu-Usva!


"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat" (Matt.5:44).

Joskus niitä kiviä tulee hengellisessä mielessä aivan yllättäviltäkin tahoilta. Eivätkä ne aina ole vaarattomia. Mm. vastakääntyneet voivat jopa menettää uskonsa, kuolla hengellisesti, kovan parjauskampanjan seurauksena.
Tämän tähden meidän ulkopuolella uskonsuuntien olevien uskovien tulee pitää yhtä Totuuden tiellä. Sanan vastaisia asioita ei tule hyväksyä. Kun olemme tässä yhteisrintamassa, niin meitä kohtaava kivisade jakaantuu kaikkien osaksi. Ja puolustamme tietenkin myös uskonsuunnissa olevia parjattuja veljiä. Kehoitamme heitä tulemaan yhteiseen seurakunta-rintamaan Jeesuksen kanssa.
"Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä." 1 Kor. 12:26-27.

Stefanuksen rukous on esimerkkimme!
Aamen.

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Jos on hiljaa

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 06 Kesä, 2010 11:41

Hiljaa oleva ei saa kokea vastustusta. Mutta jos puhumme kaikissa tilanteissa totuuden henkilöön ja uskonsuuntaan katsomatta, niin takuuvarmasti kiviä lentää.

Hänen sanansa pitäminen (Joh. 14:23-24) merkitsee totuuden puhumista:
" saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa..." 2 Timot. 4:2-5.

Nimim. Kokenut.

+

Siunausta meille!
Jeesus on kanssamme!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Weli-Markku » Ti 17 Elo, 2010 7:33


Tämä onkin mitä tärkein aihe!
Vuonna 1998 Jumalan Pyhä Henki puhui suoraan sydämelleni:
"Rukoile kristittyjen yhteyden puolesta!"

Ei siis yhteiskristillisyyden, ekumenian tai kirkkojen keskenäännaittamisen
puolesta, vaan " että he yhtä olisivat, niinkuin Isä ja minä olemme yhtä." (tunnettu Jeesuksen rukous Johanneksen evankeliumista).

Siunausta kaikille!
Weli-Markku
 

Taivaan sanoma NYT!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 05 Kesä, 2013 17:19

:idea:

Jumala tahtoo siunata meitä ulkopuolella leirin olevia yhteyden siunauksella!
Nyt on aika pukeutua keskinäiseen rakkauteen ja nöyryyteen kaikkien uskovien kanssa. :!:
Ystävällisyys ja kunnioitus avaa eteemme suuria ovia. Toinen toisesta hyvän puhuminen (totuuden mukaisesti) luo siunatun yhteyden. Virheistä ja vajavaisuuksista puhuminen saa aina aikaan pahaa! /

YHTEYS ON JUMALAN TAHTO!
Siunausta meille!
1 Kor. 13:5. (HL)

Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » To 06 Kesä, 2013 6:27

Tätä viestiketjua oli siunaavaa ja rohkaisevaa lukea! Kiitos Jeesukselle! Hän pitää meistä huolta ja Hänen Sanansa varmasti toteutuu. Aamen!
Rukousta,rukousta ja rukousta! Veljet ja siskot rukoilkaamme hengessä ja totuudessa Jumalan Tahdon mukaan, niinkuin Jeesuskin rukoili puolestamme, että me yhtä olisimme. Rukoillaan työmiehiä elopellolle - ja ennekaikkea omalla sydämelläni on rukous, että Jumala antaisi esirukoilijoita, jotka rukoilevat hengessä ja totuudessa.

Uuden käskyn Minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin Minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
Siitä kaikki tuntevat teidät Minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.
Joh 13:34-35

Seurakuntaa seulotaan ja koetellaan ja Jumala vie varmasti työnsä päätökseen. Jyvät erotetaan akanoista - rukoillaan toistemme (siis kaikkien uskovien) puolesta, että kestämme koetukset ja saamme nähdä, että Jeesuksen perustama seurakunta saa kulkea voittosaatossa kohti päämäärää.

Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", " Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi".
Jes. 62:11-12.

Niin Herra lohduttaa Siionin, lohdutta kaikki sen rauniot, Hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.
Jes.51:3

..panemaan Siionin murheellisten päähän - antamaan heille - juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", Hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.
Jes. 61:3

Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu.
Jes. 62:1
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

YHTEYS ON JUMALAN TAHTO!

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 10 Kesä, 2013 10:45

Aamen! Kiitos Uusiluomus kun nostit tämän ajankohtaista ajankohtaisimman ja tärkeän ketjun esille.
Ylistys Jumalalle


**************************************
Weijo kirjoitti lainaus: Jumala tahtoo siunata meitä ulkopuolella leirin olevia yhteyden siunauksella!
Nyt on aika pukeutua keskinäiseen rakkauteen ja nöyryyteen kaikkien uskovien kanssa.
Ystävällisyys ja kunnioitus avaa eteemme suuria ovia. Toinen toisesta hyvän puhuminen (totuuden mukaisesti) luo siunatun yhteyden. Virheistä ja vajavaisuuksista puhuminen saa aina aikaan pahaa!

YHTEYS ON JUMALAN TAHTO!
Siunausta meille!
1 Kor. 13:5.
************************************
Aamen edellisiin kirjoituksiin tässä ketjussa!!!

Minä olen päättänyt olla kuuntelematta parjauspuheita sisarista ja veljistä. . Herra armahtakoon meitä ettemme koske sillä tavalla Jumalan silmäterään panetellen ja juoruten pahantahtoisesti.;)


Dan. 12:4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
2. Tess. 1:3 Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä,

Heb.3:6 mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.
7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
8 Älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
11 ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'."
12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?
17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?
18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä. :idea: :idea:

SIUNAUSTA RAUHAA JA ILOA HERRASSA MEILLE
(HL)
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Ma 10 Kesä, 2013 20:04

Kiitos Pike! Kiitos kuitenkin kuuluu Weijolle siitä, että hän toi tämän ketjun esille ja ainakin minä rohkaistuin tämän ketjun lukemisesta.

Vielä uskon siihen, että Jumalan Siunaus lepää Hänen lastensa yllä ja saamme vielä nähdä voittoja ja yhtenäisen seurakunnan, jonka Pää ON Jeesus Kristus.Jos itse en ole sitä näkemässä, niin kuitenkin varmasti se toteutuu. Siunattuja ovat ne, jotka saavat sen uskovien yhteyden kokea, niinkuin Apostolisena aikana yhteys toimi.

Ja Minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle Minä rakennan seurakuntani, JA TUONELAN PORTIT EIVÄT SITÄ VOITA.
Matt.16:18

Jumalan Siunausta Pike ja kaikki me.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

Re: YHTEYS ON JUMALAN TAHTO!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 10 Kesä, 2013 21:47

pike464 kirjoitti: Minä olen päättänyt olla kuuntelematta parjauspuheita sisarista ja veljistä. . Herra armahtakoon meitä ettemme koske sillä tavalla Jumalan silmäterään panetellen ja juoruten pahantahtoisesti.;)

SIUNAUSTA RAUHAA JA ILOA HERRASSA MEILLE[/size] (HL)



Kiitos teille rakkaat siskot Jeesuksessa, joiden puolesta olen tänäänkin rukoillut! Jatketaan rukoillen kulkemista! Jer. 31:9
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron