Tiedote kansanedustajaehdokkaille

Otamme tässä kantaa valtio- ja yhteiskuntaelämän asioihin.

Tiedote kansanedustajaehdokkaille

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 22 Maalis, 2015 20:42

TIEDOTE EHDOKKAILLE SEKÄ ÄÄNESTÄJILLE!

Ensimmäinen asia, josta jokaisen ihmisen tulee huolehtia, on selvittää omat asiat Jumalan kanssa! Vain sovinnossa Jumalan kanssa elävä poliitikko voi olla luotettava yhteisten asioiden hoitaja.
Kansanedustajaehdokkaan tulee tunnustaa julkisesti, että on ottanut vastaan Jeesuksen syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi.
Uskoon tulleet poliitikot rukoilevat myös äänestäjiensä puolesta, samoin kuin ”kaikkien ihmisten puolesta”. 1 Tim. 2:1-4. Uskossa Jeesukseen oleva ehdokas tekee työnsä rukouksessa kysellen, mikä on kotimaallemme hyväksi. Hän uskoo ja luottaa, että Jumalalla on HYVÄ tahto ihmisiä kohtaan. – ”Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen!” Jer. 31:9.
Rehellinen uskoon tullut ja raamatullisesti kastettu poliitikko ei voi kuulua kansankirkkoon. Siksi kansamme edustajien tulee olla esimerkillisiä tässäkin asiassa ja erota kirkosta. Näin hänen on helpompi vaikuttaa siihen, että kaikki uskonnot irrotetaan valtion koneistoista ja mm. kouluopetuksesta.

Suomi tarvitsee nyt siis ennen muuta rehellisiä totuuden ihmisiä hoitamaan yhteisiä asioitamme. Yksikin Jeesuksen vastaan ottanut ja parannuksen tehnyt poliitikko on saava aikaan paljon hyvää. Hän voi suuresti auttaa kärsiviä lähimmäisiään. Näin kansallemme koittaa uusi aamunkoi.

Mutta ensin siis tärkein asia! Se on se, että Jumala tahtoo antaa SINULLE syntisi anteeksi ristillä vuodatetun sovintoveren armossa! Jeesus on Ainoa Pelastaja! ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi!” Jes 53:5.
Ota vastaan ylösnoussut Jeesus syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi!

Weijo Lindroos, Turku
Katso nettisivut:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
______________________________
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu Politiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa