UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 25.05.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 25.05.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 26 Touko, 2010 21:23


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 25.05.10


1. IDF VALITTAA, ettei talousministeriö anna sille kuuluvia varoja kaasunaamareitten hankkimiseksi. IDF kertoo, että se on pystynyt hankkimaan vain 60 % tarvittavasta määrästä. Tämä samaan aikaan kun kotirintama pitää suuria katastrofiharjoituksia olettaen, että maa on joutunut massiivisen ohjus- ja raketti-iskun kohteeksi ja maa on kärsinyt suuria taloudellisia ja inhimillisiä menetyksiä. IDF varautuu bio/kemiallisen iskun varalta.

HARJOITUS Turning point 4 keskittyi maanantaina neljään kymmeneen kunnanvaltuustoon, jotka harjoittelivat useita tapahtumavaihtoehtoja mukaan lukien massiivinen ohjusisku -, jotta selvitettäisiin, miten paikalliset kunnat toimivat täysimittaisen sodan aikana.

APULAISPUOLUSTUSMINISTERI Matan Vilnai, joka johtaa harjoitusta, selitti, että harjoituksen tarkoituksena on valmistaa kansaa todellisiin uhkakuviin. Kuvitellut tilanteet aiheuttavat pelkoja joissain ihmisissä, mutta ne on suunniteltu vastaamaan todellisia tilanteita. Ei ole mitään syytä huolestua, sillä me valmistaudumme niiden varalle.


KOTIRINTAMAN johtaja kenraalimajuri Yair Golan tyynnytteli Hizbullahin lähettämiä sotaisia viestejä ja jännityksen nousemista sen kanssa todeten, ettei mikään ole rahoittavampaa kuin tämän tapaiset harjoitukset, koska tällä tavoin aikuistunut ja vakavamielinen kansa reagoi kohdatessaan tämän tapaisia uhkauksia.

PUOLUSTUS viranomaiset kertoivat, että harjoitukset ovat herättäneet melkoista mielenkiintoa ulkomailla. Kaikkiaan 30 sotilasupseeria ja viranomaista matkusti Israeliin seuraamaan harjoituksia. Tarkkailijoita saapui Intiasta, Japanista, Brasiliasta, Meksikosta, USA:sta ja EU-maista. He vierailivat etsintä- ja pelastusharjoitusten paikoilla sekä kuulivat mm. kansallisen hätätilahallituksen johtajan Zeev Zuk-Ramin antamia luentoja.(JP)


2. ULKOMINISTERIÖ valittaa, että EU on kaikessa hiljaisuudessa alentamassa rimaa Hamasin hyväksymiseksi keskustelukumppaniksi. Sen lausunnoissa ei enää mainita kolmea ehtoa, jotka se asetti Hamasille sille asetetun boikotin purkamiseksi.

ULKOMINISTERIÖ epäilee, että EU:n virkailijat käyttävät takaovea kontaktien luomiseksi Hamasin kanssa ilman, että sen tarvitsee muuttaa suhtautumistaan Israeliin. Ministeriön apulaispääsihteeri Länsi-Euroopan asioissa Naor Gilon selvitteli epäilyksiään Konrad Adenauer säätiön ja Ben Gurion Yliopiston järjestämässä tilaisuudessa.

HAMASIN virkailijat esittivät vain muutamia päiviä sitten toivomuksia luoda suoria kontakteja USA:n hallituksen kanssa, ja pari viikkoa sen jälkeen, kun Saksan ulkoministeriö kielsi Israelin toivomuksesta viisumin Hamasin kansanedustajalta, joka oli kutsuttu puhumaan akateemisessa konferenssissa Saksassa.

GILON kertoi puheessaan EU-dokumenttien tutkimuksen osoittavan, että niiden Lähi Itää koskevissa asioissa enää harvoin esiintyvät Hamasille asetetut vaatimukset terrorismin kieltäminen, Israelin olemassaolon tunnustaminen ja aiempien sopimusten hyväksyminen ehtona sen kansainväliselle hyväksymiselle.

EU:N EDUSTAJA Christian Berger kertoi kuitenkin lehdistötilaisuudessa, ettei EU:n suhteissa Hamasiin ole tapahtunut mitään muutoksia. Berger sanoi, että edellisen kolmen vaatimuksen lisäksi on otettu mukaan neljäs suvaitsevaisuuden ja lain noudattamisen periaate.

Berger totesi EU:n antamasta tuesta palestiinalaisille, että sen määrä on sidottu vuoteen 2013 EU:n budjeteissa. EU antaa vuosittain 600 miljoonaa Euroa PA:lle, ja lisäksi valtiot antavat sille suoraan tukea 500 miljoonaa Euroa. EU:n palestiinalaisille antama tuki henkeä kohti laskettuna on sen suurempi kuin millekään muulle kansalle annettu.

Berger kumosi huhut, että EU:n tuki pienenee, jos Palestiinan valtio perustetaan; hän uskoi, että tuki kasvaa varmistaakseen valtion onnistumisen.

MAANANTAINA Israeliin matkusti EU:n valtuuttama delegaatio tutkiakseen, miten sen varoja käytetään. Kolme parlamentaarikkoa perui matkansa havaittuaan, että sen ohjelma oli raskaasti Israelin vastainen. Yhdeksän viidestätoista delegaation jäsenestä matkustaa keskiviikkona Gazaan Egyptin kautta.

EU:n Israelin lähettiläs Andrew Standley kertoi lehdistötilaisuudessa, että EU:n tuki PA:lle on turvattu vuoteen 2013, mutta sen jälkeinen tuki on keskustelun alaisena. Tutkitaan, pitäisikö tuki osoittaa esim. köyhyyden alentamiseen tai EU:n laajempiin geopoliittisiin päämääriin. (JP)


3. VOISIVATKO USA:n kenraalin Keith Daytonin kouluttamat sotilaat kääntää aseensa IDF:n sotilaita vastaan? kyseli GOC komentaja kenraalimajuri Avi Mizrahi viime viikolla harjoituksen yhteydessä Tzeelim tukikohdassa.

Mizrahi varoitti, että tällainen mahdollisuus on huomioitava, ja eliitti Kfir-prikaati, joka perustettiin joulukuussa 2005 territorioissa nousevien väkivaltaisuuksien varalta, harjoittelee kaupunkisotaa kuvitellen juuri sellaisen mahdollisuuden toteutuvan. Hän sanoi, että PA:n joukot saavat USA:n armeijan sotilaskoulutuksen, jossa heille opetetaan hyökkäystaktiikkaa, ja heidät on varustettu ja aseistettu amerikkalaisin asein. Siksi hän varoitti, että tämä tulee huomioida valmistautuessa tulevaa potentiaalista konfliktia varten PA:n ja Fatahin joukkojen kanssa.

Venäjä lupasi heille panssaroituja miehistön kuljetusvaunuja (APV).
KENRAALILUUTNANTTI Keith Dayton tunnusti vuosi sitten Washingtonissa pitämässään puheessa, että ellei Israel taivu PA:n esittämiin vaatimuksiin ja kvartetin asettamiin Tiekartan määräyksiin ja aikatauluun, palestiinalaiset voivat nousta aseelliseen vastarintaan.

Dayton asetti silloin oman aikataulunsa, jonka hän lienee saanut Salaam Fayadilta, joka ennustaa Palestiinan valtion toteutuvan kahden vuoden sisällä. Dayton sanoi puheessaan INN:n artikkelin mukaan, jonka laati Avi Yellin, tähän tapaan: Ellei Israel luovuta Juudeaa ja Samariaa PA:lle kahden vuoden sisällä, Fatahin joukot ja ne yksiköt, joita USA parhaillaan kouluttaa, voivat helposti kääntää aseensa Israelin joukkoja vastaan.

Dayton lisäsi, että suuriin odotuksiin liittyy suuria riskejä. Hän miedonsi lausuntoaan todeten, että ehkä kahden vuoden itsepetoksen aikana kerrotaan valtion muodostamisesta, mikä ei tapahdu.

EDELLÄ esitettyjen lausuntojen jälkeen Obama pidensi Deytonin aikaa Israelissa ja antoi hänelle Mitchellin varamiehen aseman. USA on käyttänyt ainakin 300 miljoonaa USD PA:n sotilaitten kouluttamiseen ja aseistamiseen, eivätkä mahdollisuudet niiden käyttämisestä Israelin vastaisissa väkivaltaisuuksissa ole vaikuttaneet sen jatkumiseen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137674


4. EU:N sisällä on alettu tosissaan ihmetellä, mitä sen lahjoittamilla miljardeilla Euroilla on lopulta saatu aikaan. Ihmettely muuttuu päänsäryksi, kun väläytetään mahdollisuutta, ettei Palestiinan valtiota sittenkään saada aikaan, vaikka tiekartta rauhaan dokumentissa esitetyt aikarajat on ohitettu vuosikausilla. Päänsärky muuttaa jomottavaksi, kun seuraa PA.n johdon jääräpäisiä lausuntoja, jotka eivät anna tilaa minkäänlaisille sovitteluille. Yksi jos toinenkin on alkanut ihmetellä, mitä PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja hänen jenginsä lopulta haluavat.

Pääministeri Salaam Fayad julistaa, että Palestiinan valtio toteutuu kahden vuoden sisällä arabisuunnitelman pohjalta, jos ei sopimusten niin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Abbas on ilman lausuntoja hyväksynyt tämän, ainakin jos PA:n pääneuvottelijan Saeb Erekatin lausuntoihin voidaan luottaa. Abbas haluaa Nato-joukkoja turvakseen.

ISRAELIN kannalta Saudi Arabian laatima rauhansuunnitelma vuodelta 2002, jonka arabiliitto hyväksyi omakseen, vaatii Israelia luopumaan kaikista maa-alueista, jotka se vapautti Jordanian miehityksestä 1967 puolustussodassa, mukaan lukien Jerusalemin itäiset osat ja
Temppelivuoren alue, on mahdoton maan turvallisuuden kannalta, eikä se vastaa läheskään niitä toiveita, joita Israelilla on rauhasta PA:n ja arabien kanssa.

Mitchell on käynyt kaksi ensimmäistä erää epäsuoria keskusteluja, joita osapuolet puhuvat toistensa ohi, ja hän vielä vakuuttaa, että rauha Lähi Idässä on mahdollinen. Hän ei ilmeisesti kuule Syyrian sotaisia uhkauksia eikä sen ja Hizbullahin joukkojen asettamista sotatilaan pelätessään Israelin kotirintaman järjestämien harjoitusten ennakoivan hyökkäystä.

KUKAAN ei ole vielä kertonut, jos kaikki 1967 sotaa edeltäneen linjan itäpuolella asuvat yli 600 000 juutalaista evakuoidaan, minne heidät sijoitetaan? Mistä heille saadaan asunnot, koulut, työpaikat? Kuka hoitaa heidän mielenterveytensä, joka monella murskautuu altistaen heidät alkoholismiin, krooniseen masennustilaan ja särkyviin perheisiin?

Sharonin 2005 pakolla Gazasta karkottaman 9000:n juutalaisen jälkihoito on edelleen järjestämättä, suuri osa heistä odottaa edelleen omaa kotia; kadulle menneitä lapsia ei voitane enää pelastaa.

Koko tämä suunnitelma kahdesta valtiosta on mielipuolinen, tarkastelipa sitä miltä kulmalta tahansa. Miksei kaksi kansaa voisi asua yhdessä valtiossa? Hoitakoon kumpikin kansa omia asioitaan, mutta elintärkeät asiat, kuten puolustus ja turvallisuus sekä ulkopolitiikka ja luonnonvarat hoidettakoon yhteisesti.

Juutalaiset ovat aina halunneet yhdistää juutalaisen innovaatiokyvyn sekä arabimaitten potentiaalin työvoiman ja varallisuuden muodossa.

Miksei tätä voisi toteuttaa Israelin maassa, jonka Kaikkivaltias on luvannut Jaakobin heimolle?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137680


5. UUTISOTSIKOITA

- Poliisi aikoo jättää ulkoministeri Liebermania koskevat tutkimustuloksensa syyttäjälle mahdollisia syytetoimia varten luottamuksen rikkomisesta syytettynä. Edellisen pääministeri Olmertin oikeusjutut ovat myös kasautuneet oikeuden pohdittaviksi.

Kolmantena tässä maineluettelossa on vakoilusta syytetyn entisen sotilaan Anat Kamin vakoilupetosjuttu. IDF lienee saanut hänen journalisti Blaulle luovuttamansa dokumentit takaisin, mutta keille tämä on niitä levittänyt? Haaretz konsernin johto vaatii, ettei syytettä saa nostaa Blauta vastaan, koska hän on journalisti. Hän oli varmaan tietoinen siitä, että dokumentit oli varastettu IDF:ltä. (JP) http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... t-1.292050

- Australia karkottaa Israelin diplomaatin havaittuaan, että israelilaiset agentit kuten väitetään jotka osallistuivat Hamasin terroristin Mabhouhin teloitukseen tammikuussa Dubaissa, käyttivät väärennettyjä Australian passeja. Australia tiedustelupäällikkö David Irvine pistäytyi Israelissa selvittämässä tilannetta.
- http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... y-1.292048

- Poliisi pidätti 7-henkisen arabiryhmän, joka salakuljetti miljoonien verran rahaa Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiville Hamasin jäsenille. (JP)

- Hamas ja Jihad aikovat boikotoida PA:n järjestämiä paikallisvaaleja heinäkuussa. Ne eivät tunnusta Abbasin ja Fayadin valtaa lailliseksi. (JP)

- Egypti pitää sotaharjoituksia Siinailla. Potentiaalinen vihollinen on Israel, kuten aina Egyptin sotaharjoituksissa, joka harjoituksissa pyritään valtaamaan.

- Turismiministeriö selittää, ettei Obaman henkilökuntapäällikön Rahm Emanuelin kalapäivällinen Eilatissa tullut sen piikkiin, eikä sen edustaja osallistunut siihen. Emanuel tuli sukulaistensa ja perheensä kanssa poikansa ja serkkunsa pojan bar mitzva tilaisuuteen Israeliin. Oikeisto aikoo häiritä sitä, mutta kukaan ei tiedä, missä se tapahtuu. Jospa hänestä on vielä toivoa.

- IDF:n sotilaat välttivät täpärästi pommi-iskun, joka räjähti vain hetki sen jälkeen, kun heidän vaununsa ajoi sen yli maanantaina. Pommi oli asetettu 60 m:n päähän Gazan turva-aidasta Nativ Ha´asara kibbutsin lähellä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... r-1.292123




* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron