Arvioikaat hyvät veljet!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Rabbit

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » Su 03 Loka, 2010 10:09

Oli hyvä kirjoitus ja näitä asioita ei voi koskaan tarpeeksi kerrata!

Jerusalemin temppeli tuhottiin noin v70jKr ja Jeesus kuoli noin v.30jKr 40 vuotta ennen temppelin tuhoa.
40 vuotta ennen temppelin hävittämistä(Jeesuksen kuollessa), tapahtui seuraavaa: Suurena sovituspäivänä
Azazelin oinas lakkasi olemasta yliluonnollinen sarviin sidottu punainen villaköysi, joka yleensä muuttuu
valkoiseksi, pysyi nyt punaisena eikä muuttunut ja pyhäkön kynttelikön lännen puoleinen kynttilä ei
suostunut palamaan, kun pyhän temppelin ovet avautuivat itsekseen muistuttaen lähestyvästä tuhosta.
Rabbit tietävät varsin hyvin ,että Messiaan olisi jo pitänyt tulla ,eivät vain oikein osaa "nimetä" Häntä.

Muun muassa Maimonides on viitannut Messiaan tuloon. Selostaessaan Danielin profetiaa
kirjeessään "Igeret Teiman" (3. luku, s. 24) hän puhuu siitä, miten lopun ajat ovat jo tulleet, mutta
Messias ei ole vielä tullut. Hän käsitti hyvin sen tosiasian, että Danielin profetiassaan kuvaamat ajat
olivat jo kuluneet umpeen ja Messiaan olisi jo pitänyt esiintyä maan päällä :
"Mutta Daniel on selittänyt meille lopunaikojen tiedon syvyydet. Mutta koska ne ovat salattuja,
meidän oppineemme, olkoon heidän muistonsa siunattu, ovat estäneet laskemasta Messiaan tulon päiviä,
ettei yksinkertainen kansa sen mukana eksyisi nähdessään, että lopun ajat ovat jo tulleet, mutta Messias
ei ole saapunut. Siksi ovat oppineemme, siunattu olkoon heidän muistonsa, sanoneet: kirottu
olkoon se, joka laskee lopun aikoja... mutta emme voi väittää, että Daniel olisi erehtynyt laskuissaan..."


Talmud on juutalainen uskonnollisten kirjojen selitysteos ja rabbit tietenkin karsastavat talmudin
vetämistä mukaan ,keskusteltaessa Messiaasta ja hänen tulemuksestaan.Eiväthän he voi selittää
omia pyhiä kirjojaan pätemättömiksi.
Kaikki nuo ihmeet ja merkit , jotka ilmenivät Jeesuksen kuollessa ja heti kuolemansa jälkeen ovat
mitä mainioin osoitus Messiaan henkilöydestä myöskin juutalaisille.Tuolloisista tapahtumista kirjoittivat
roomalaiset historioitsijat mm. Flavius Tacitus.Vaikka joitain osia Tacituksen kirjoituksista on asetettu
kyseenalaisiksi , niin niissä esitettyjä asioita ei kuitenkaan ole pystytty mitätöimään ,koska kirjoittajia
on muitakin.
Juutalaisille Rabbeille lopun ajat ovat paha keskustelunaihe he tietävät lopun aikojen jo tulleen ,
mutta Messias ei ole vielä ilmestynyt heidän mielestään vaikka hän on jo tullut Danielin mukaan.

Onko tuossa alla kyseessä uurim ja tummim arpa??
Voisitko hiukan selittää tuota kirjoituksen kohtaa ??

forty years before the destruction of the sanctuary, the lot did not come up in the right hand,
Avatar
pertsa2010
 
Viestit: 97
Liittynyt: To 25 Maalis, 2010 10:33

Jeesus Sanoo

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Su 03 Loka, 2010 15:24

Jeesus Sanoo:"Te tutkitte kirjoituksia,sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;..." Joh.5:39.
Ja Paava kirjoittaa Korintolaisille:"Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton k irjoituksia luetaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois."2Kor3:14-16
Kun luin Pertsan viestiä, tuli mieleen nuo Jeesuksen sanat ja Raamattuhaku antoi lisää.
Siunasta kaikille siskoille ja veljille Jeesuksessa.
Tälle päivälle Raamatun kohta: "Kaikki,mitä teette,se tehkää sydämestänne niinkuin Herralle eikä ihmisille,..." Kol.3:23
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

Re: Rabbit

ViestiKirjoittaja CyberAngel » Su 03 Loka, 2010 17:21

pertsa2010 kirjoitti:
Onko tuossa alla kyseessä uurim ja tummim arpa??
Voisitko hiukan selittää tuota kirjoituksen kohtaa ??

orim - valot (monikossa sana or, valo) harvinainen monikossa

tummim - totuudet, täydellisyydet (monikko sanasta tum) harvinainen Vanhassa testamentissa.

vähän kun heiitäis kruunaa ja klaavaa, mutta sen teki ylipappi ja vastaus tuli Jumalalta

Tuossa tuli "klaava" 40 kertaa peräkkäin eli todennäköisyys on yli miljoona kertaa miljoonan suhde yhteen eli yli 70 000 kertaa epätodnnäköisempi kuin lottovoitto juuri sinun kohdallesi
ELI
satunnaisuus arvanheitossa katosi ja sama pukki sai aina komennon erämaahan.
CyberAngel
 

Jaakobin siunaus

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » Su 03 Loka, 2010 20:23

On vielä eräs profetia joka määrittelee tarkoin sen ,että
Messias on jo tullut.


JAAKOBIN PROFETIA. Toinen viittaus Messiaan tulon ajankohtaan löytyy Jaakobin siunauksesta, joka on 1. Mooseksen kirjassa.
Tämä profetia viittaa siihen, että juudan jälkeläiset eivät luopuisi oikeudestaan hallita kansaansa tai siirtäisi lainsäädäntöoikeuttaan
(sanhedrin-neuvosto myöhemmin) jollekin muulle, ennenkuin Messias ensin tulisi. Profetiassa sanotaan:

- (1 Moos 49:10) Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes
tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.


Sentähden, kun nyt jälkeenpäin tiedetään, että Juuda menetti kansallisen yhtenäisyytensä, valtiona
olemisensa sekä myös oikeutensa säätää lakeja vuoden 70 tuhossa, asettaa tämä omat aikarajansa Messiaan tulolle;
tämänkin profetian mukaan hänen olisi pitänyt tulla jo ennen kyseistä tapahtumaa.
Lisäksi jo tätä ennen, 6 jKr., oli Juudan valtikka kokenut osittaisen syrjäyttämisen.
Sillä kun viimeisenä Juudan kuninkaana pidetty kuningas Herodeksen poika, Arkelaus,
syrjäytettiin vallasta ja tilalle tuli Roomasta prokuraattoreita, menetti myös sanhedrin-neuvosto osan valtuuksistaan.
Rabbi Rahmonin kerrotaan silloin sanoneen:

"Kun sanhedrinin jäsenet havaitsivat heiltä riistetyn oikeuden hallita elämää ja kuolemaa, yleinen tyrmistys valtasi heidät.
He peittivät päänsä tuhalla ja ruumiinsa säkkikankailla huutaen: voi meitä, Juudan valtikka on poistettu eikä Messias ole vielä tullut."

Niin ,että ei ole "helppoa" rabbeilla nykyäänkään!

:Whistl
Avatar
pertsa2010
 
Viestit: 97
Liittynyt: To 25 Maalis, 2010 10:33

ViestiKirjoittaja CyberAngel » Ma 04 Loka, 2010 0:33

jeesuksen Messiaan syntymä ajoitetaan yleisimmin nykykalenterissa 4 Ekr ja kun vuotta nolla ei ole niin Hän kuoli vähän yli 33-vuotiaana vuonna 30 JKr temppelin esiripun haljetessa samaan aikaan.
Kristus=voideltu kuninkaaksi=messias=Juutalaisten kuningas=Jeesus=Jeshua siis syntyi noin 9v ennen tuota 6 JKr takarajaa. Hänen omansa eivät vaan ottaneet Häntä vastaan...mutta tulevat vielä kerran!

Kaanaan häistä vielä spekulaatiota:
Jeesus sanoi äidilleen Marialle ettei vielä ollut Hänen aikansa. Arvelen siis ettei Hän ollut vielä rabbille vaaditut 30v tuolloin.

Joka tapauksessa me uskomme ja tiedämme Raamatun silminnäkijäin lausunnoista että Jeesus on ylösnoussut!
HalleluJah!
CyberAngel
 


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa