Seurakunnan päämäärä NYT!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Seurakunnan päämäärä NYT!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 28 Tammi, 2011 22:52

Kuva

Klikkaa kuvan päältä, niin näet sen paremmin. ?

Kristittyjen päämäärätietoisuus.

Uskoon tulleen ja kasteella käyneen tulee kulkea Kristuksen opin alkeiden kautta seurakuntayhteydessä eteen päin. Ja joka päivä on kitkettävä rikkaruohot pois sydämen maaperästä. = Lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Jumala avaa uutta ulottuvuutta kristilliseen kilvoitteluumme. Se tapahtuu päivittäisen Raamatun lukemisen ja rukouksessa viipymisen kautta.

+

Pyhä Henki on antanut seurakunnan päämääräksi tulla takaisin apostolisen seurakunnan malliin. Se tarkoittaa sitä, että mm. täällä Turussa jatkamme samaa uskonelämän sisältöä ja seurakuntanäkemystä, joka seurakunnallamme oli alussa 2000 vuotta sitten. Toimimme täällä paikallisseurakuntana, johon luemme kuuluvaksi KAIKKI Turussa asuvat Kristuksen ruumiin jäsenet! Tämä on raamatullinen näkemys! = Kristuksen ruumis on yksi. Saman paikkakunnan Kristuksen ruumiin jäsenet ovat kunkin paikkakunnan Jumalan seurakunta. Heidän tulee nyt yksilöinä etsiytä Raamatun mukaiseen yhteiseen toimintaan ilman uskonsuuntia.
Tämä toiminta ulkopuolella uskontojen pitää aloittaa sinunkin paikkakunnallasi! Jospa rukoilet ja kysyt asiaa Jumalalta! Jos vaikka sinä olet toiminnan aloittaja.

+

Jeesus perusti seurakunnan Golgatan ristillä. Apostolit alkoivat helluntapäivän jälkeen toteuttaa lähetyskäskyä. He täyttyivät Pyhällä Hengellä ja tulella! Siitä lähtien lähetyskäskyn toteuttaminen oli heille koko elämän kattava tehtävä. Siksi he eivät lähteneet perustamaan uusia seurakuntia uusille paikkakunnille. - Sellaista käskyä Jeesus ei antanut. - He veivät uusille paikkakunnille sanoman siitä, että Jeesus on sovittanut ihmiskunnan synnit verellään ja kuolemallaan. Ihmiset ottivat yksilöinä Hänet vastaan syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi. Näin he uudestisyntyivät. Heidät kastettiin upotuskasteella Jeesuksen Nimeen (Apt. 10:48. 19:1-6 ym.). - Ja entä sitten? Jäivätkö uskoon tulleet heitteille? Perustettiinko heitä varten uusi seurakunta? - Raamattu ei opeta että mitään sellaista olisi tehty.., vaan USKOON TULLEET JA KASTEELLA KÄYNEET kristityt OLIVAT SEURAKUNTA. He alkoivat kokoontua yhdessä! Heidän keskuudestaan Pyhä Henki nosti esiin työmiehet, vanhimmat yms. seurakunnan palveluvirat. - Näin Jerusalemissa, ristillä perustettu seurakunta levittäytyi uusille paikkakunnille! Tuo on tärkeä huomio!
Alussa seurakuntamme oli paikallisten uskovien yhteistä järjestäytynyttä paikallisseurakunnan toimintaa ilman uusia uskonsuuntia. Kirkot yms. alkoivat toimia myöhempinä vuosisatoina. 1 Joh. 2:19.
Koska alussa ei perustettu uusia uskonsuuntia, ei niitä ole pitänyt koskaan perustaa!!! Ne ovat suuri erehdys! Uskonsuuntien perustaminen on hajaannuksen syy!

+

On tärkeää osata erottaa Raamatullinen seurakuntatotuus nykyisistä kirkkojen eksytyksistä!

Jerusalemissa perustettu seurakunta levittäytyy siis edelleen uusille paikkakunnille tullen ulos hajaannuksesta! Tämä on Pyhän Hengen antama kokoava sanoma, joka on aina ollut voimassa. = Seurakunta kootaan takaisin apostolisen ajan seurakuntaan, ulos hajaannuksesta, johon sielunvihollinen on sen johdattanut. -

On mahtavaa sanoa totuudessa, että kuulun samaan seurakuntaan Pietarin, Paavalin, Johanneksen ym. alkuseurakunnan kristittyjen kanssa. Näin todellisuus on, jo monien kristittyjen kohdalla monilla paikkakunnilla Suomessakin.

Nyt pitää kullakin paikkakunnalla alkaa kokoontua vain Jumalan seurakuntana, ilman seurakuntaa hajottavia nimikylttejä. Tämä on lopullinen seurakunnan yhteen kokoaminen. Jeesus tulee pian noutamaan puhtaan seurakuntansa!

Tässä seurakunnan matkan vaiheessa on väärin sanoa olevansa helluntailainen kristitty tai luterilainen kristitty tai vapaakirkon kristitty, jne... Kaikki etuliitteet pois!!! Olemme vain kristittyjä, koska olemme saaneet syntimme anteeksi ristin veren kautta.
Sivuutamme kaikki kahdentuhannen vuoden aikana perustetut uskonsuunnat.

Jos sinun nimesi kuuluu jonkun uskonsuunnan jäsenreksiteriin niin ota se pois sieltä.

Meillä Turussa ei olla mukana yhteiskristillisessä ekumeniassa. Emmekä hyväksy työssä mukana olevien kuulumista mihinkään jäsenkortistouskontoon. Jos jonkun nimi kuuluu jonkun uskonsuunnan jäsenreksiteriin, ei häntä lueta työyhteyteen kuuluvaksi!
Olemme ainoastaan Jumalan seurakunnassa! Emmekä ole enää mukana perustettujen ns. "seurakuntien" opintuulissa.


Jeesus siunaa meitä!

Tervetuloa Turkuun kokoukseen!

Jumalan seurakunnan tilaisuudet
- su 16.00 seurakunnan pääkokous
- ke 14.00 - 18.00 avomet ovet/keskusteluiltapäivä ja mm. ruokajakelua
- pe 18.00-19.00 uskossa olevien rukoustunti
- la 16.00 raamattupiiri

Seurakunnan Yhteyspaikka
Läntinen Pitkäkatu 33
20100 Turku
E-mail: Jumalan.seurakunta@pp.inet.fi
Nettisvut: www.Jeesus-on-Herra.com
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Seurakunnan päämäärä NYT!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 29 Tammi, 2011 11:44

TurunWeijo kirjoitti:Kuva

Tässä seurakunnan matkan vaiheessa on väärin sanoa olevansa helluntailainen kristitty tai luterilainen kristitty tai vapaakirkon kristitty, jne... Kaikki etuliitteet pois!!! Olemme vain kristittyjä, koska olemme saaneet syntimme anteeksi ristin veren kautta.
Sivuutamme kaikki kahdentuhannen vuoden aikana perustetut uskonsuunnat.

Jos sinun nimesi kuuluu jonkun uskonsuunnan jäsenreksiteriin niin ota se pois sieltä.

Meillä Turussa ei olla mukana yhteiskristillisessä ekumeniassa. Emmekä hyväksy työssä mukana olevien kuulumista mihinkään jäsenkortistouskontoon. Jos jonkun nimi kuuluu jonkun uskonsuunnan jäsenreksiteriin, ei häntä lueta työyhteyteen kuuluvaksi!
Olemme ainoastaan Jumalan seurakunnassa! Emmekä ole enää mukana perustettujen ns. "seurakuntien" opintuulissa.


Jeesus siunaa meitä!

Nettisvut: www.Jeesus-on-Herra.com


Näin asia on!

"Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." 2 Kor. 13:8.

Tänä aamuna Jumalan Henki antoi ajatuksia, että toiminnalle pitää saada selvät Raamatussa opetetut turvarajat!!! Tämä linja pätee jokaiseen kaupunkiin.

On erittäin tärkeää pitää seurakuntatoiminta puhtaana eri kirkkokuntien hapatuksesta. Tässä pysyäksemme meidän on varjeltava, ettei seurakunnan kokouksiin päästetä esim. luterilaista, helluntailaista tms. uskonsuuntien opetusta. Meille pitää riittää Raamatun ja alkuseurakunnan opetus!
Jos joku käy hakemassa henkeä uskonsuunnista, mistä tahansa, niin sellaisen tulee olla meidän tilaisuuksissamme vain hiljaisena oppilaana.

Jos joku voi astua sisälle Martin kirkon ilpoisten piiriin ja nokiamissioniin, tai kuunnella pirkkojalovaaraa, mattiwendelinismiä tai jeanroosilaisuutta tai osallistua tuomasmessuiluun, yms., niin sellaisen henkilön ei pidä ollenkaan avata suutansa meidän kokouksissamme. Sellainen on vaaraksi muille uskoville. Myös helluntaikirkon toimintaan osallistuminen tuo jo mukanaan vierasta ekumenian henkivaikutusta ja yhteiskristillistä hapatusta!
Meillä voi puhua ja opettaa vain sellainen, joka on selvästi ja kokonaan irti kaikista apostolisen ajan jälkeen perustetuista uskonsuuntien toiminnoista.
Näin sain sanoman Pyhältä Hengeltä!

Meillä voi puhua ja opettaa vain sellainen, joka on selvästi ja kokonaan irti kaikista apostolisen ajan jälkeen perustetuista uskonsuuntien toiminnoista.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » La 29 Tammi, 2011 14:24

Paavali kehoittaa: " Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.
1Kor. 4:16-16

Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkään, vaellamme samaa tietä!
Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
Mutta meillä on Yhdyskuntamme Taivaissa, ja Sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
Joka On Muuttava meidän alennustilamme ruumiin Kirkkautensa Ruumiin Kaltaiseksi Sillä Voimallaan, Jolla Hän myös Voi Tehdä kaikki Itsellensä alamaisiksi. "
Fil.3:15.21
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

Aamen.

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 30 Tammi, 2011 0:14

Jeesus tahtoo pelastaa sieluja, ja Hän tahtoo varjella omansa eksyttäviltä uskonnoilta!

Uskonsuuntia on ollut olemassa noin 1700 vuotta. Helluntaiseurakuntia on ollut noin 100 vuotta. Luterilainen kirkko on toiminut 500 vuotta. Jumalan seurakunta 2000 vuotta. Minkä yhteydessä tahdomme olla?

ENSIN OLI SEURAKUNTA!
Sitten tulivat uskonsuunnat.
"Meistä he ovat lähteneet..." 1 Joh. 2:19. Lähteneiden tulee palata!

+

"Hekumeniaa, hekumeniaa!" uskonnolliset huutavat! Jumalan sana varoittaa siitä. Ilm. 17-18 luvut.
"Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne... " Jer. 7:4-5.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Nasaretilaisen lahkon päämies.

ViestiKirjoittaja Veli_Joel » Ke 02 Helmi, 2011 16:51

Kuten tästäkin sanan kohdata huomataan, että siihen aikaan ei ollut uskomattomien silmissä kuin yksi lahko, nimittäin nasaretilaisen lahko.

Apostolien teot 24:

1. Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia.

2. Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi:

3. "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme.

4. Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan.

5. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,

6. ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni.

8. Voit itse häntä tutkimalla saada tietää kaiken, mistä me häntä syytämme."

9. Ja myös juutalaiset yhtyivät syyttämään häntä ja väittivät asian niin olevan.

10. Paavali vastasi, kun maaherra oli viitannut, että hän sai puhua: "Koska tiedän sinun monta vuotta olleen tämän kansan tuomarina, puhun luottamuksella asiani puolesta.

11. Niinkuin voit saada tietää, ei ole kuin kaksitoista päivää siitä, kun menin Jerusalemiin rukoilemaan.

12. Eivät he ole tavanneet minua kenenkään kanssa väittelemästä eikä väentungoksia aikaansaamasta, ei pyhäkössä, ei synagoogissa eikä kaupungilla,

13. eivätkä myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät.

14. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,

15. ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

16. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.

17. Niin minä nyt useampien vuosien kuluttua tulin tuomaan almuja kansalleni ja toimittamaan uhreja.

18. Näitä toimittaessani muutamat Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut puhdistautuneena pyhäkössä, eikä ollut mitään väentungosta tai meteliä;

19. heidän tulisi nyt olla saapuvilla sinun edessäsi ja syyttää, jos heillä olisi jotakin minua vastaan.

20. Tai sanokoot nämä läsnäolevat, mitä rikollista he minussa huomasivat, kun minä seisoin neuvoston edessä;

21. jollei siksi luettane tätä ainoata lausetta, jonka huusin seisoessani heidän keskellään: 'Kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä tänään olen teidän tuomittavananne'."

22. Mutta Feeliks, jolla oli hyvin tarkka tieto tästä tiestä, lykkäsi heidän asiansa toistaiseksi, sanoen: "Kun päällikkö Lysias tulee tänne, tutkin minä teidän asianne".

23. Ja hän käski sadanpäämiehen pitää Paavalia vartioituna, mutta lievässä vankeudessa, estämättä ketään hänen omaisistaan tekemästä hänelle palvelusta.

24. Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen.

25. Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas".

26. Sen ohessa hän myös toivoi saavansa Paavalilta rahaa, jonka tähden hän useita kertoja haetti hänet luokseen ja puheli hänen kanssansa.

27. Mutta kahden vuoden kuluttua Porkius Festus tuli Feeliksin sijaan; ja kun Feeliks tavoitteli juutalaisten suosiota, jätti hän Paavalin kahleisiin.


Ja montakohan lahko lohkoa ja puoluekuntaa nykypäivänä on uskomattomien silmissä? Palatkaamme kaikki takaisin tähän Nasaretilaisen lahkoon jolla nimellä uskomattomat sitä kutsuvat :D
Yritän olla samaa mieltä Kristuksen kanssa.
Veli_Joel
 
Viestit: 14
Liittynyt: To 27 Tammi, 2011 1:56
Paikkakunta: Pieksämäki

Siinä olemme

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 03 Helmi, 2011 1:32


Aamen Joel. Siinä olemme. :lol:
Mutta emme ole lahkossa, vaan seurakunnassa!

"Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." Apt. 24:14-16.

Meitäkin voidaan sanoa lahkolaisiksi, mutta emme silti ole sitä!

Siunausta meille!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 03 Helmi, 2011 2:20


Aamen, olemme "kristuslaisia", ilman sitaatteja tai niiden kanssa. Se kai taisi kanssa olla eräs ensimmäisistä "kutsumanimistä" tai haukkumanimistä, Kristuksen puolue-tyyliin. Muuta puoluetta en kyllä aio tunnustaakaan, enkä Jumalan Seurakunnasta loikata yhtään mihinkään olenpa nyt sitten missä vain maantieteellisesti.
Olen kotona ja Taivaan Kultaiseen Kotiin matkalla, Jumalan ihanaan Taivaaseen! Aamen.fi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa