Herran odotusta

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Herran odotusta

ViestiKirjoittaja Sepi » Pe 22 Huhti, 2011 12:20

Älä pelkää sinä piskuinen(pieni) lauma sillä Herra on pättänyt omistaa teille valtakunnan joka ei järky. Maailman meressä me uudestisyntyneet olemme todella pieni lauma, mutta Kaikkivaltias Jumala on ottanut meidät syliinsä ja huolehtii meistä niin, että meiltä ei hiuskarvaakaan putoa päästämme Hänen sitä tietämättä. Kuitenkin meistä joskus tuntuu, että Herramme ei kuule meitä ja olisimme ikäänkuin orpoja täällä pimeässä ja pimentyvässä maailmassa. Kuitenkin muistamme Raamatusta kuinka apostoli Paavali oli masentunut kun ei tiennyt yhden seurakunnan tilaa koska hänellä pakananin apostolina oli huolena kaikki Jumalan seurakunnat. Mutta häntä ilahdutti työtoverinsa Tiituksen tulo hänen luoksensa ja ne iloiset uutiset jotka hän toi seurakunnan tilasta. Paavalin masennus siis väistyi kun hän sai tiedon että kyseinen seurakunta seurasi uskollisesti Jeesusta ja odotti Hänen tulemustaan suurella kärsivällisyydellä. Mikä onkaan paimenelle suurempi ilo kuin se että lampaat seuraavat uskollisesti Jeesusta ja saa yhdessä työtovereiden kanssa tehdä Herran työtä johon heidän Herransa Jeesus itse on heidät asettanut. Näin mekin voimme ilahduttaa toisiamme, rakastamalla ja kunnioittamalla toisiamme ja näin netinkin kautta vahvistaa ja lohduttaa toisiamme ja mikä vielä enemmän kun muistamme toisiamme rukouksin sillä se on otollista meidän Herrallemme ja Jumalallemme. Apostoli Paavali iloitsi siitä että muilla oli ilo, niinpä voimme mekin iloita toinen toisestamme ja rakastaa toisiamme hartaasi puhtaasta sydämestä ja vilpittömästä omasta tunnosta. Oi tätä Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa jonka Hän vaikuttaa meissä Pyhän Henkensä kautta. Tämä on ihmeellistä armoa jonka ohi ei soisi kenenkään kulkevan.

Pääsiäisenä muistamme kuinka Jeesus kulki Via Dolorosansa kärsimystiensä meidän syntimme ja sairauksiemme tähden ja kuinka Isä rankaisi Poikaansa meidän rikkomuksiemme tähden. On suurta armoa että on joku persoona joka rakastaa syntistä sukukuntaa niin paljon, että antaa oman Poikansa heidän mielivallalleen alttiiksi, että Hän rakkaudessaan voisi lunastaa nämä väkivallan tekijät. Jeesus rukoilikin ristillä, että Isä antaisi heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Ihminen voi siis tietmättäänkin tehdä raskasta syntiä josta apostoli Paavalikin sanoi kun murhanhimossaan vainosi Jeesukseen uskovia. Minä sain anteeksi koska olin tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Mekin saatamme oikeaoppisuudessamme (kun luulemme että minulla ainoastaan on oikea oppi ja muilla väärä) kuten Paavali eksyä pois todellisesta totuudesta ja alkaa käännyttämään ilman rakkautta totuuteen muita kannattamaan omia oppejani. Tämä lopun aika on juuri otollista aikaa kaikenlaisille harhaopeille niin kuin meidän rakas Vapahtajamme on meitä edeltäpäin varoittanut. Apostoli Paavali sai kohdata Damaskon tiellä ylösnousseen Herransa ja tästä ylpeästä fariseuksesta tuli mitä kiihkein Jeesuksen seuraaja. Kunpa meille kaikille tulisi omat Damaskomme että tulisimme Jumalan opettamiksi niin kuin apostoli Paavali ja sen jälkeen julistaisimme evankeliumia niin että uakaltaisimme puhtaalla omallatunnolla sanoa. Katso Jumalan kasvojen edessä Kristuksessa me julistamme, että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden ja ylösnoussut meidän vanhurskauttamisemme tähden.

Raamattu opettaa että Kristus yhden ainoan kerran maailman aikojen lopussa on antava itsensä uhriksi Jumalle syntisen ihmiskunnan puolesta ja vuodattava verensä maailman eämän puolesta. Näin siis Jeesuksen vuodatettu veri voi ainoastaan pestä ihmisen synnistä. Raamattu opettaa että muuta uhria ei enää tule koska Jeesus ylösnoustaan on ainiaaksi istuuntunut Jumalan oikealle puolelle eikä siis voi enää kuolla. Jeesuksen uhri oli sii kertakaikkinen eikä enää koskaan toistu.

Katsokaa siis kuinka paljon Jeesus on kärsinyt meidän puolestamme, että emme heti menetä mielemme malttia, kun joudumme ihmisten häväisemiksi ja pilkattavaksi Jeesuksen nimen tähden vaan niinkuin Raamattu opettaa, että silloin Kirkkauden ja Jumalan Henki lepää päällämme. Emme siis ole yksin vaan niinkuinJeesus opetti etä Puolustaja on oleva meidän kanssamme aina ja iankaikisesti. Jokainen joka haluaa vilpittömästi vaeltaa Jeesuksessa Kristuksessa joutuu vainottavaksi. Tämä ei johdu siitä mitä me ihmisinä itsessämme olemme, vaan sitä että maailma joka torjuu elämästään Jeesuksen ja sitä kautta iankaikkisen elämän vihaa sitä sanomaa mikä meillä on. Pimeys joka ei halua tulla valoon ettei sitä nuhdeltaisi vihaa valkeutta (evankeliumi) ja haluaa vaientaa sen. Johanneksen evankeliumissa sanotaan, että Valkeus loisti pimeydessä ja pimeys ei sitä käsittänyt. Jeesus vielä vahvisti meitä kestämään pilkkaa ja vainoa sanomalla että tietäkää että jos he teitä vainoaat niin muistakaa että he ovat vainonneet minua ensin. Meitä siis vainotaan Jumalan Sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden. Yhteiskunta tulee niin lopun ajalla pimenemään ja kirkko tulee niin suureen luopumukseen, että kun meitä aletaan tappamaan niin he luulevat tekevänsä uhripaveluksen Jumalalle. Mutta kun nämä alkavat tapahtua niin älkää vaipuko epätoivoon ja synkkyyteen vaan nostakaa päänne sillä meidän vapautuksemme on lähellä. Lopuksi lohdutan niitä arkoja jotka pelkäävät kuolemaa, että vaikka meitä Jeesuksen todistuksen takia lopun aikana tapetaankin niin kuitenkin niinkuin Raamattu opettaa iso osa uskovia temmataan heidän elossa ollessaan, sillä he saavat ylösnousmusruumiin silmänräpäyksessä näkemättä kuolemaa ja nousevat pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin ja niin he saavat aina olla Herran kanssa. Jumala on siis määrännyt marttyyrien tarkan luvun niinkuin ilmestyskirja opettaa. Kaikki on siis Jumalan halinnassa ja hiuskarvaakaan ei putoa päästämme Jumalan sitä sallimatta niinkuin kirjoituksen alussa todettiin joten jouduttakaamme Jeesuksen takaisin tuloa rukoilemalla Elon Herraa että Hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. Sillä eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Apostoli Pietari tarkoittaa Jeesuksen tulon jouduttamisella sitä että Jumala on määrännyt pelastuneiden pakanoiden luvun, niin mitä nopeammin tuo luku tulee täyteen niin sitä nopeammin Jeesus tulee takaisin. Apostoli Paavali vahvistaa myös tuon pakanoiden täyden luvun täyteen tulon jonka jälkeen on koko Israel pelastuva. Ei voi muuta kun huudahtaa apostoli Paavalin tavoin. Oi sitä Jumalan viisautta ja rakkautta kun Hän on sulkenut kaikki tottelemattomuuden valtaan että Hän saisi kaikkia armahtaa. Kiitos armollinen Jumala että olet meidät armahtanut Poikasi kautta Golgatan täytetyn työn perusteella.

Ensimmäisenä pääsiäisenä Jumala valitsi itsellen omaisuuskansan ja vapahti sen Egyptin orjuudesta ja tuli heidän Jumalaksensa. Jeesuksen aikana pääsiäisenä Jumala vapahti koko ihmiskunnan synnin vallasta ja perkeleen orjuudesta, sillä Jeesus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän evankeliumin kautta. Jeesuksen toista tulemista voi siis sanoa viimeiseksi pääsiäiseksi sillä Herra silloin vapauttaa meidät tästä kuoleman ruumiista ja muuttaa tämän alennustilamme ruumiin oman ruumiinsa kirkkauden kaltaisuuteen sillä vallalla millä Hän voi tehdä kaikki itselleen alamaiseksi. Jumalan Henki sisimmässämme huokaa ja mekin kaikki huokaamme sisimmässämme apostoli Johanneksen tavoin TULE HERRA JEESUS. sillä Henki ja morsian ikävöivät Jeesuksen tuloa.

Siunausta kaikille veljille ja sisarille kristuksessa Jeesuksessa
:D :P :lol:
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

Kiitos Herralle!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 23 Huhti, 2011 10:22

!
"Ihmeinen risti, pelastuspaikka..."

Jumalan armo Jeesuksessa ja ristintyössä on todellisuutta vuoden jokaisena pävänä. Aamen.
Iloitsemme Golgatan voitosta tänäänkin! Olen juuri lähdössä evankelioimaan Turun torille!
"vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." Apt. 1:8.
Tässä traktaatin teksti, jota siellä jaamme:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/seontaytetty.htm

Aamen, tule Herra Jeesus! Maran ata!

Siunausta meille!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron