Ojasta allikkoon. Pekka Sartolan kolumni...

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Ojasta allikkoon. Pekka Sartolan kolumni...

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 24 Elo, 2011 8:42

http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php

Ojasta allikkoon.

11.08.2011

Tisha B`Av, yhdeksäs päivä Av-kuuta, on juutalaisuudessa useiden historiallisten tragedioiden muistopäivä ja samalla myös kansallinen paastopäivä. Tänä vuonna se alkoi 8.8 klo 1800 ja päättyi vuorokautta myöhemmin. Sen ajoitus suhteessa länsimaiseen kalenteriimme asettuu heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin paikkeille. Päivä on ollut hyvin monen, merkittävän ja tuhoisan tapahtuman todistajana, niin jo antiikin kuin myös nykyisen ajanlaskumme ajalta. Tuona nimenomaisena päivänä vuonna 586 eKr Babylonialaiset valloittivat ja hajottivat Salomonin aikanaan rakentaman 1.temppelin. Roomalaiset jatkoivat Av-kuun yhdeksännen päivän synkkää perintöä hajottamalla puolestaan Herodeksen rakentaman toisen temppelin v.70 jKr. Vain 65 vuotta myöhemmin maahan jääneiden juutalaisten itsenäistymistoiveet murskattiin verisesti ja raa`asti Tähden pojan - Bar Kochban kapinayrityksen seurauksena, asialla jälleen roomalaiset ja vuosi 135 jKr, mutta päivä jälleen sama.

Jatkossa ei juuri parempaa seuraa. Eurooppalainen sivistys oli rantautunut jo Brittein saarille saakka ja siellä todettiin maassa asuvien juutalaisten syyllistyneen kaikkeen pahaan maan ja taivaan välillä. Karkotuspäätös allekirjoitettiin 9. Av-kuuta ja vuosi oli 1290 jKr. Parisataa vuotta myöhemmin Iberian niemimaan arveltiin olevan paljon parempi paikka ilman siellä jo satoja vuosia asuneita juutalaisia. Nuo onnettomat eivät ymmärtäneet edes kääntyä kristinuskon autuaaksi tekevään olotilaan ja ansaitsivat tietenkin kaiken mahdollisen ja pahimman rangaistuksen mitä hurskas katolinen ihmismieli voi suinkin keksiä, inkvisitio sieltä ystävällisimmästä päästä. Mikään kun ei auttanut niin Isabella ja Ferdinand allekirjoittivat yhteisen karkotusediktin jolla kaikki maassa asuvat juutalaiset ajettaisiin pois tai surmattaisiin kahden kuukauden kuluttua allekirjoituspäivämäärästä. Se sattui olemaan jälleen 9. Av-kuuta, vuosi puolestaan 1492 jKr.

Ensimmäinen maailmansota sivisti siinä määrin ihmiskuntaa että moisiin halpa-arvoisiin tekoihin ei tietenkään enää syyllistyttäisi. Kolmatta valtakuntaa havittelevat natsit eivät tosin huomanneet olla samaa mieltä. Vuonna 1940 Himmler esitteli suunnitelman jolle hän oli antanut nimikkeen Endlösung der Judenfrage, Juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu. Tasan kaksi vuotta myöhemmin suunnitelma oli edennyt jo siihen vaiheeseen että Warsovan ghettoa alettiin tyhjentää ja juutalaiset siirrettiin Auschwitz-Birkenaun kuolemanleirille. Kumpaankin tapahtumaan kirjattiin sama päivämäärä, 9. Av-kuuta, tosin luonnollisesti länsimaisen kalenterin mukaisesti. Juutalainen historia tuntee kymmenittäin, ei tosin näin merkittäviä, mutta muitakin heidän kansalliseen historiaansa liittyviä samalle päivälle osuvia murhenäytelmiä.

Miksi tällainen, tavallaan nykyaikaan huonosti kuuluva alustus? Yhtä lailla voisi kysyä olisiko sitten, esimerkiksi vaikkapa tuleva 20.9.2011 yhtään sen parempi päivä? Tuona erityisenä päivänä saattaa tapahtua jotain tavattoman merkittävää, mutta ei pelkästään juutalaisten ja israelilaisten, vaan myös laajemmin koko maailman kannalta. Palestiinalaishallinto on nimittäin uhannut tuoda YK:n yleiskokouksen päätettäväksi Palestiina-nimisen valtion tunnustamisen vuoden 1967 aselepolinjojen mukaisin rajoin ja sen lisäksi Itä-Jerusalemin kyseisen valtion pääkaupungiksi. Asetelmat YK:ssa ovat sen suuntaiset että hanke voi hyvinkin saada taakseen vaadittavan 2/3 osan enemmistön, maailmanjärjestössä kun lähes mikä tahansa Israelia tavalla tai toisella vahingoittava päätöslauselma saa automaattisesti kannatusta. Israelia yritetään pakottaa ratkaisun taakse, pääarkkitehtina toimii USA:n presidentti, uudestisyntyneenä kristittynä itseään kuvaileva islamisti jonka tavoite on onnistua siinä missä muut ovat tähän saakka epäonnistuneet. Häntä ajaa tavoitteeseen tietysti oma egonsa, islamilainen tausta-ideologiansa sekä ensi vuonna 2012 olevat presidentinvaalit ja toinen nelivuotiskausi Valkoisessa Talossa. Israel-nimisen häirikkövaltion voi aivan hyvin uhrata näin pyhän ja arvokkaan päämäärän hyväksi.

Avainasemassa ovat tietysti palestiinalaiset itse, mikäli he eivät tee YK:lle kyseistä aloitetta ei sitä luonnollisesti voida myöskään käsitellä. Viimeiset kaksi vuotta Israel ja USA ovat maanitelleet PA:ta neuvottelupöytään keinoilla lähes millä tahansa. Mutta turhaan. Mahmoud Abbas ei voi istua Netanyahun kanssa samaan neuvottelupöytään siitä yksinkertaisesta syystä että hän joutuisi PA:n presidentin ominaisuudessa selittelemään medialle ja USA:lle miksi he eivät voi tunnustaa Israelin laillista oikeutta olla olemassa. Kaksi vuotta sitten Abbas sanoi että hän ei voi mitenkään neuvotella koska Israel rakentaa asuntoja kansalaisilleen. No, USA:n vaatimuksesta Israel jäädytti kaiken rakentamisen Länsirannan alueella 10:ksi kuukaudeksi jotta voitaisiin sinä aikana neuvotella. Viimeisin omituisuus neuvottelujen tiimoilta oli Saeb Erekatin, PA:n pääneuvottelijan ilmoitus jossa hän totesi YK:n mahdollisen tunnustamisen olevan Israelille suunnattu pakote tulla neuvottelemaan niistä ehdoista joilla PA on valmis neuvottelemaan. Eli ei Israelin tunnustamista, rajalinjat 1967 linjoille lyödään lukkoon jo ennen neuvotteluja sekä Itä-Jerusalem Palestiinan pääkaupungiksi. Muista asioista voidaan sitten neuvotella.

Abbas ei suostunutkaan neuvottelemaan vaan sanoi syyksi sen että Israel rakentaa kuitenkin edelleen asuntoja Itä-Jerusalemiin. Ok, rakentaminen jäädytettiin kahdeksi kuukaudeksi, mutta Abbas ei saapunut taaskaan neuvottelemaan. Hän vaati että kaikki rakentaminen täytyy lopettaa lopullisesti, ei vain väliaikaisesti ja Israelin on tunnustettava v.1967 aselepolinjat tulevan Palestiinan valtiollisiksi rajoiksi ennen kuin hän istuu neuvottelupöytään. Vetkuttelua ja vitkuttelua. Abbas ei halua neuvotella eikä oikeastaan edes voi enää neuvotella. Hän meni ja sopi huhtikuussa 2011 terroristijärjestö Hamasin kanssa yhteistyöstä, joka tarkoittaa sitä että mitään aikaisempia sopimuksia ei tunnusteta, eikä Israelin kanssa neuvotella ikinä mistään, ei kahden valtion mallista eikä Jerusalemista. Ne ovat ja kuuluvat ikuisesti Palestiinaan joka tullaan perustamaan aikanaan - ins Allah.

Mutta mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla? Jos hanke etenee YK:n yleiskokoukseen ja tulee hyväksytyksi niin Israel on enemmän kuin ahdingossa. Sitä vastaan voidaan, jopa ilman turvallisuusneuvoston päätöstäkin, soveltaa taloudellisia sanktioita ja vaatimuksia, asettaa ehtoja jotka merkitsevät sekä taloudellisia vaikeuksia että rajoja jotka ovat sotilaallisesti mahdottomia puolustaa. Israel on ajettu nurkkaan, he haluavat neuvotella, ovat valmiita jopa kahden valtion malliin mutta vain sillä edellytyksellä että PA tunnustaa Israelin oikeuden olla olemassa juutalaisvaltiona juuri siellä missä se nytkin on. Israel haluaa että PA tunnustaa YK:n päätöslauselman jossa Israel tunnustettiin lailliseksi valtioksi. Ei käy, sanovat palestiinalaiset. Me emme tunnusta YK:n tätä koskevaa julistusta mutta vaadimme että YK tunnustaa meidän vaatimuksemme joka on vastoin YK:n aikanaan antamaa julistusta! Tällainenkin surkuhupaisuus on tämän päivän YK:ssa täysin mahdollista.

PA:n vaatimukset eivät täytä edes kansainvälisoikeudellisia vähimmäisvaatimuksia. Kukaan ei tunnu kiinnittävän lainkaan huomiota siihen tosiasiaan että ns Länsirantaa sen koommin kuin Itä-Jerusalemiakaan ei ole milloinkaan hallinnut mikään tunnustettu palestiinalaisryhmä, vaan Jordanian kuningaskunta v.1948-1967 välisenä 19 vuoden aikana. Niin muodoin vain Jordania voisi esittää vaatimuksia alueen palauttamiseksi mutta ei ole sitä milloinkaan tehnyt vaan luopui kaikista vaatimuksistaan v.1994 rauhansopimuksen yhteydessä. Vaatimukset eivät olisi olleet nekään lainvoimaisia sillä Jordanian miehitys Länsirannan ja Itä-Jerusalemin suhteen oli kv-oikeudellisesti laitonta ja vastoin YK:n hyväksyntää.

Israel on puolestaan vedonnut kansainvälisoikeudelliseen lakiin, mm siihen jonka YK on itse aikanaan hyväksynyt yleiskokouksen päätöksellä nro 80. Tuo päätöslauselma käsitteli lähes yksinomaan Palestiinan mandaattiaikaa ja sitä koskevia Kansainliiton hyväksymiä päätöksiä. San Remon konferenssi 24.4.1920 teki päätöksen Palestiinan mandaattialueen osoittamiseksi sellaisenaan maailman juutalaisille kansalliseksi kodiksi. Päätöslauselman pohjana oli Iso-Britannian 2.11.1917 antama ja hallituksensa hyväksymä päätös, joka kulkee nimellä Balfourin julistus. Sen mukaan seuraavan kartan mukainen alue, joka käsittää sekä Gazan, Golanin, ns Länsirannan, Jerusalemin että koko nykyisen Jordanian, oli alkujaan tarkoitettu juutalaisten kansalliseksi kodiksi.



Näin siis Kansainliitto, nykyisen YK:n edeltäjä päätti aikanaan ja päätös oli sitova ja on sitä edelleenkin. Se on kansainvälisoikeudellinen tosiasia eikä siitä muuksi muutu. Balfourin julistuksessa oli kuitenkin maininta jossa määriteltiin alueella asuvien alkuperäisväestöjen oikeus omaan kansalliseen ja uskonnolliseen identiteettiinsä ja sen säilyttämiseen. Se ei kuitenkaan ollut syy miksi britit kaksi vuotta myöhemmin ja hyvin oma-aloitteisesti jakoivat itäisen osan mandaattialuettaan Trans-Jordaniaksi muodostetulle kuningaskunnalle ja asettivat sen johtoon emiiri Abdullahin. Hän oli hasemiittihallitsija jonka pojan-pojanpoika istuu nyttemmin Jordaniaksi ristityn valtion päämiehen istuimella ja käyttää nimeä Abdullah II. Samaan aikaan britit lohkaisivat Golanista 80%:a ja antoivat sen Ranskan mandaattialueeksi ja se liitettiin siten myöhemmin itsenäistyneeseen Syyriaan. Näin siis Kansainliiton päätökset mitätöitiin brittien ja Ranskan yksipuolisella sopimuksella eikä niitä sen enempää vastustettu koska ei ollut itsenäistä ryhmää joka olisi voinut esittää protesteja.

Nämä ovat ne perustavaa laatua olevat asetelmat joita ei milloinkaan kiistetty YK:ssa tai muussakaan kansainvälisessä elimessä ennen vuoden 1967 sotaa. Sen jälkeen Israel ei ollutkaan enää altavastaaja, heikko ja ainaisella puolustuskannalla oleva vihamielisten arabien piirittämä valtio. Muutamassa päivässä se muuttui kv­-lehdistössä puolustajasta hyökkääjäksi ja saman tien miehittäjäksi. Egyptin rooli laittomana Gazan kaistan miehittäjänä samoin kuin Jordanian ja Syyrian vastaavat roolit oli painettu unholaan, lakaistu maton alle. YK hyväksyi uuden asetelman mukaisen päätöslauselman 242 jossa, samoin kuin myöhemmin, v.1973 Jom Kippur sodan jälkeen hyväksytyllä päätöslauselmalla 338 painotettiin osapuolten välisten neuvottelujen olevan ainoa tie turvallisten ja tunnustettujen rajojen aikaansaamiseksi.



Miten nyt siis eteenpäin?
Jos PA vie asiansa YK:n yleiskokoukseen ja se hyväksytään siellä niin Israelille jää melko vähän vaihtoehtoja käytettäväksi. Loogisin asetelma olisi tietysti reagoida vieraaseen valtioon olemalla tunnustamatta sellaista ja katsoa millaisilla eväillä PA ja Hamas ovat liikkeellä. PA:n hallinto on käytännössä konkurssikypsässä tilassa, se ei pysty maksamaan virkamiesten palkkoja likimainkaan ajallaan, se ei maksa Israelille sen koommin vedestä, sähköstä kuin muustakaan infrastruktuuriin liittyvästä eikä näkymät tulevaisuudessa ole yhtään sen paremmat. PA on ollut ja tulee olemaan jatkossakin pitkän aikaa riippuvainen muun maailman, lähinnä EU:n ja YK:n sille antamasta tuesta. Jos Israelin kanssa ei päästä järkevään sopuun, niin Israelilla on oikeus sulkea rajat, evätä PA:n hallinnolta VIP-passit, lopettaa sähkön, kaasun ja veden toimittaminen jne. Näin PA joutuisikin itse asiassa ojasta allikkoon.
Maailma tulee tietysti reagoimaan sellaiseen hyvin voimakkaasti, Israel joutuu boikottiin, sanktioihin ja sitä yritetään pakottaa hyväksymään Palestiina niin EU:n, YK:n kuin epäilemättä myös USA:n toimesta.

Heillä on kuitenkin voimassa oleva sopimus Palestiinan Auktoriteetin kanssa. Se kulkee nimellä Oslon sopimus, allekirjoitettiin vuonna 1993 ja jonka perusteella PA sain autonomian ja hallinnan niin Jerikoon, Beetlehemiin ja Hebroniin sekä useille muille Länsirannan alueille. Vastavuoroisesti Jasser Arafat sitoutui tunnustamaan Israelin valtion ja sai sen perusteella myös osan Nobelin rauhanpalkinnosta. Kaksi vuotta myöhemmin sopimusta laajennettiin, ns Oslo II:ssa sovittiin mm että mitään muutoksia sopimukseen ei tehdä yksipuolisesti vaan molempien osapuolten neuvottelujen tuloksena. Tässä viitattiin sekä YK:n 242 että 338 päätöslauselmiin ja koko sopimuksen takuumiehenä oli USA ja sen silloinen presidentti Bill Clinton. Länsirannan alue jaettiin kolmeen eri vyöhykkeeseen, A, B ja C alueisiin, joissa A-alueilla PA:lla on sekä siviili- että turvallisuushallinto. B-alueilla PA:lla on siviilihallinto ja Israelilla turvallisuushallinto, C-alueilla Israelilla ovat kummatkin mutta C-alueita on tarkoitus muuttaa B-alueiksi ja B-alueita vastaavasti A-alueiksi sitä mukaa kun turvallisuus sen sallii (lue:terrori-iskut loppuvat).



Myös Jerusalemin statusta tarkastellaan vain neuvottelujen kautta, ei mistään yksipuolisesta julistuksesta käsin, onhan kaupunki Israelin ikuinen, jakamaton pääkaupunki joka vapautettiin Jordanian laittomasta miehityksestä v.1967 sodan yhteydessä. Gazan tilanne on Oslon sopimuksen jälkeen myös muuttunut, kartassa on vielä mukana valkoisia C-alueita, mutta ne luovutettiin v.2005 PA:lle vastineeksi siitä että Gazasta ei tehdä Israelin puolelle mitään iskuja. Tuo päätös ei pitänyt muutamaa tuntia kauempaa joten Israelin puolella on herätetty ajatusta Gazan alueen turvallisuuspuolen tarkistamisesta, tarvittaessa vaikka sotilaallisesti.

PA:n yksipuolinen julistuspäätös oikeuttaisi siten Israelin tarkastelemaan Oslon sopimusta uudelleen ja käsittelemään sitä PA:n puolelta sopimusrikkomuksena. Jeriko, Beetlehem, Hebron ja monet muuta PA:lle luovutetut kaupungit voitaisiin jopa ottaa uudelleen haltuun, tai ainakin A-alueiden osalta myös turvallisuuspuoli, käytännössä siis miehitys. Israelilla on myös huoli Länsirannalla asuvista 310.000:sta settereistä, PA on uhannut ajaa jokaisen juutalaisen pois itsenäisestä Palestiinasta heti kun se vain olisi mahdollista. Mikään itsestään selvyys ja automaattisesti autuaallisen valtiollisen olotilan tuoma asetelma ei YK:n mahdollinen tunnustus Palestiinaksi siten ole. Ottaessaan mahdollisen tunnustamisen edes käsittelyyn, YK:n yleiskokous osoittaisi olevansa kykenemätön pitämään kunniassa aikaisemmin hyväksyttyjä päätöslauselmiaan 80, 242 ja 338 ja sen koko arvovalta joutuisi uudelleen arvioinnin kohteeksi. (Näistä asioista tarkemmin syyskuussa ilmestyvässä Shalom-lehdessä)

Tragedia Norjassa.

Aiheen käsittelyä voi tuskin välttää, sillä murhenäytelmä joka kohtasi Norjaa perjantai-iltapäivänä 22.7.2011 oli suuruusluokaltaan, tekotavaltaan ja motiiviltaan jotain sellaista jota länsimaissa ei ole nähty sitten 2.maailmansodan. Vastaavia ja pahempiakin tapahtuu maailmalla jatkuvasti, Afrikan manner niistä eräänä surullisena tiennäyttäjänä, mutta täällä Euroopassa ja etenkin Norjassa tällaista ei olisi voinut uskoa ikinä tapahtuvan.
Teon tekijä, 77 ihmistä surmannut ja useita kymmeniä heidän lisäkseen haavoittanut Anders Behring Breivik, on kolmekymppinen, fiksunoloinen, tyyni ja asialleen ilmeisen omistautunut äärioikeistolainen psykopaatti. Millään muulla tavalla häntä on vaikea kuvailla, sillä yksityiskohdat joita teloituksista on tihkunut ovat järkyttävää luettavaa. Vastaavuutta joutuu etsimään jopa natsiajalta, sillä mies oli silminnäkijöiden kertoman mukaan ilmiselvästi nauttinut teostaan surmata avuttomia ja puolustuskyvyttömiä nuoria. Motiiveista on tihkunut myös jonkin verran mutta vain epävirallista tietoa joten minkäänlaisiin johtopäätöksiin ei kolumnisti tämän lyhyen katsauksen puitteissa voi ryhtyä.

Muutamiin yksityiskohtiin on kuitenkin lupa puuttua, ne ovat olleet kansainvälisessä lehdistössä esillä, niitä on kommentoitu puoleen jos toiseenkin eikä aineisto ole siksi mitenkään salaista. Utöyan saarella kokoontui tuolla viikolla AUF:n (Arbeidernes Ungdomsfylking), siis Norjan Työväenpuolueen nuorisoleiri. Kyse ei ollut mistään rippikoululeirin tapaisesta leiristä vaan lähinnä lomanviettoon, mutta samalla jossain määrin myös poliittisiin kannanottoihin opetusmielessä suuntautunut tapaaminen. Eräs vahvoista esillä olevista teemoista oli Israelin valtion vastustaminen joko suoraan tai välillisesti, Norjahan on tässä mielessä eräs Euroopan johtavia maita ja on ollut sitä sen jälkeen kun työväenpuolue sai poliittisen vallan maassa. Lehtitietojen mukaan eräs leiriläisten suosima tietokonepeli oli Gazan saarto ja sen purkaminen. Pahiksina tietysti Israelin sotilaat jotka hyvien Hamas-taistelijoiden joukko sitten päihittää mennen tullen ja niin gazalaisille koittavat onnen ja auvoisuuden ajat.

AUF:n leirillä vieraili myös maan poliittista johtoa, vain päivä murhenäytelmää aikaisemmin eli torstaina 21.7.2011 maan ulkoministeri Jonas Gahr Störe käväisi kertomassa näkemyksiään mm tulevasta YK:n mahdollisesta äänestyksestä koskien Palestiinan valtion julistamista. Saman viikon maanantaina Störe oli käväissyt Ramallahissa, tavannut Mahmoud Abbasin ja vakuuttanut hänelle Norjan tukevan kaikin mahdollisin tavoin heidän itsenäisyyspyrkimyksiään ja Jerusalemin kuulumista heidän pääkaupungikseen. Näitä näkymiä hän selvitteli siis AUF:n nuorisolle tuona torstaina, toisena vahvasti esillä olevana teemana oli ollut Israelin turva-aidan purkaminen ja kolmantena tietysti Gazan merisaarron purkaminen niinikään. Nuoriso oli hyvin orientoitunut ministerin aatemaailmaan ja valmistanut jo ennakolta osuvia banderolleja joiden ja siis myös lehdistön avulla he saivat mielipiteitänsä julkisuuteen.



Onko murhenäytelmällä ja AUF-ideologialla mitään syy-yhteyttä keskenään, kysymys jota on yritetty nostaa myös esille. Breivik on antanut julkisuudessa esille tulleessa pamfletissaan ymmärtää olevansa Israelin kannattaja ja vastustavansa islamia ja muslimien leviämistä pohjoismaihin, etenkin Norjaan. Onneksemme Israelia vastustava media ei ole tarttunut tällaiseen teemaan ja koettanut vierittää ampumisen ja pommi-iskun taustasyyksi Breivikin asennetta Israelin puolustamisesta tällä tavoin AUF-ideologiaa vastaan. Se olisi halpahintaista tosiasioiden vääristelyä. Israelin hallitus on sanoutunut jyrkästi irti kaikenlaisista Breivikin aatteellisista kytkennöistä ja vastaavista syy-yhteyksistä puolustaa maataan ihannoimalla tämäntyyppisiä tekoja. Maan hallitus on myös ilmaissut syvän pahoittelunsa ja osanottonsa Norjalle ja norjalaisille tapahtuman johdosta, jossain määrin ne ovat menneet perille mutta valitettavasti tragedia on nostanut esille myös toisenlaisia kannanottoja. Koetin ilmaista itseäni hyvin diplomaattisesti ja varovaisesti.

Kaikki tyynni, elämme erittäin mielenkiintoista, jopa hyvinkin vaarallista aikaa. He jotka ovat sitoutuneet Raamattuun ja siis Jumalan Sanaan myös juutalaisvaltion kohtaloiden osalta, jatkavat rukoilemista tuon valtion pysymisen ja rauhan puolesta. Toisaalta he jotka etsivät sotaa, turvattomuutta ja väkivaltaa suuntaavat tietysti toiveensa ja mielenkiintonsa sellaisen ryhmittymän valtiollisen tunnustamisen taakse joka on ilmoittanut peruskirjassaan Israelin tuhoamisen olevan Lähi-idän rauhalle ainoa mahdollinen tie. Kolmaskin linja löytyy, olla tekemättä yhtään mitään. Vapahtajamme vastaisi heille omin sanon: joka ei ole Minun puolellani on Minua vastaan. Me siis saamme itse, jokainen omalla kohdallamme tehdä valinnan.

Aurinkoista loppukesää.
Pekka Sartola

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 24 Elo, 2011 8:52

Valitettavasti en osannut siirtää mukaan kolumniin kuuluvia karttoja, mutta kantsii mennä tähän linkkiin:
http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php

Siunauksen terveisin:pirkko
:idea: (HL)
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron