David Wilkerson: SALOMON SEURAKUNTA

Tähän mm. David Wilkersonin yms. hyvät ja rakentavat kirjoitukset!

David Wilkerson: SALOMON SEURAKUNTA

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 15 Joulu, 2011 18:55


Torstai, joulukuu 15, 2011

SALOMON SEURAKUNTA

by David Wilkerson
[May 19, 1931 April 27, 2011]

Salomo, Daavidin poika, vahvistui kuninkuudessansa, ja Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssansa ja teki hänet ylen suureksi (2Aik.1:1).

Jeesuksen Kristuksen seurakunta on tänä päivänä vahva ja Jumalan siunaama. Se on saanut voimaa kaikenlaisiin uudistuksiin. Ajattele kaikkia tähän maahan pystytettyjä suuria, kauniita rakennuksia. Mieti myös seurakuntien suuria, taloudellisia siunauksia. Televisioevankeliointiin, kirjoihin, äänitteisiin, tapahtumiin, laitoksiin, seminaareihin ja seurakunnan ulkopuolella olevien saavuttamiseen on tuhlattu miljoonia.

Kun työ alkoi, kaikilla oli Jumalan voitelu. Tosiaan, useimpien työssä oli sama siunaus kuin Salomolla aikoinaan. Salomo oli järjestyksen mies ja isäänsä Daavidia paljon oppineempi. Hän teki suurempaa ja parempaa kuin mikään aiempi sukupolvi.

Salomoa ajoi työhön viisaus ja tieto. Hän rukoili Jumalaa: Anna siis minulle viisaus ja taito lähteä ja tulla tämän kansan edellä, sillä kuka voi muuten tätä sinun suurta kansaasi tuomita?" (2 Aik.1:10).

Eikö tämä ole merkillinen rukous? Se kuulostaa hienolta, ja Jumalaa miellytti se, ettei Salomo pyytänyt mitään itselleen. Silti rukous oli täysin ihmiskeskeinen! Tämä hyvin lahjakas, itsevarma kuningas sanoi itse asiassa: Jumala, anna minulle vain työkalut, niin suoriudun kaikesta. Anna viisautta ja tietoa, niin panen kaiken järjestykseen kansan keskuudessa. Minä teen kaiken!

Salomon rukous ei ollut hänen isänsä Daavidin rukous, miehen, joka etsi Jumalan omaa sydäntä. Ei, rukous kuului uuteen sukupolveen. Kansaa oli koulutettu. Sillä oli uusia ideoita ja kykyjä. Salomo rukoili: Minä tarvitsen viisautta ja tietoa! Luulenpa, että Salomo edustaa viimeisten päivien eli Laodikean seurakunnan (Ilm. 3: 14- 22) henkeä ja luonnetta. Tämä seurakunta oli kulkemassa samanlaiseen tuhoon kuin Salomo.

Salomolla oli pää täynnä viisautta ja suu täynnä lauluja. Hän saattoi julistaa ja opettaa uskomattoman taitavasti. Hän oli järjestänyt kaiken hyvin ja hänellä lahjakkaita johtajia. Kaikki hänen seurakunnassaan näytti olevan järkevää ja järjestyksessä. Silti hän päätyi lopulta sanoihin: Se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua(Saarn.1:14).

Salomon seurakunnalla oli vastaus kaikkeen. Ulkoapäin se näytti hienolta, mutta oli sisältä täysin eloton! Se päättyi turhuuteen, epäjumalanpalvelukseen, tyhjyyteen ja epätoivoon!



lue tämä opetus netossä, online: http://www.worldchallenge.org/fi/node/1 ... devo-email

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Mielenkiintoinen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 15 Joulu, 2011 21:00

On mielenkiintoinen sanoma, ja esimerkiksi sopiva, ettemme kiinnitä päähuomiotamme seurakunnan ulkoisiin tekijöihin, vaan kiinnitymme vain Häneen, joka on Pää!

:idea:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Lainatut kirjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron