Jumalan rakkauden ihmeitä

Kerromme pelastuksen Tien Totuutta etsiville,
jotka tahtovat löytää Jeesuksen!

Jumalan rakkauden ihmeitä

ViestiKirjoittaja Rallatirallaa » La 28 Tammi, 2012 19:48

Jotenkin niin koin, että haluaisin jakaa sen teille, miten suuria asioita Jumala on tehny mun elämässä nyt ihan tässä vähän ajan sisällä.. En vaan voi kuin kiittää Jeesusta, sillä ilman Häntä en olis nyt todellakaan tässä, enkä ilman niitä ihmisiä, jotka Jumala on johdattanut mun elämään.. Hän on niin suunnattoman hyvä, tuntuu, että en oo voinu tehdä mitään ansaitakseni Hänen armoaan, enkä sitä rakkautta, joka on todellakin saanu taas vaan niin muuttaa ja parantaa mua... Vaikka ite oon möhliny ja sählänny kerta toisensa jälkeen, niin silti Jumala on vaan aina odottanut, antanut uuden mahdollisuuden ja todellakin halunnut vetää puoleensa, se hyvyys on todellakin loppumaton...

Tosiaan, kun pari vuotta sitten Jeesus nosti mut ylös sieltä pimeästä kuilusta ja Isän rakkaus sai parantaa ne haavat mitä mun sisällä oli ja sain todella niin löytää Jumalan ja olla lähellä Häntä, ja sen jälkeen olin eksynyt Hänestä, koska olin luullut, että mulla ei ole enää ollenkaan mahdollisuutta päästä siihen samaan, että mulla ei ole edes mahdollisuutta enää pelastua, kuten vihollinen oli mulle valehdellut, niin tunsin taas olevani niin hukassa. Se oli jotain niin paljon pahempaa kuin se, missä olin sitä ennen koko ikäni elänyt, sillä kaikki vaan tuntui yhä entistä enemmän tyhjemmältä ja merkityksettömältä, se repi mua niin palasiks, etten olis todellakaan enää kestäny, ellei Jumala olis lähettäny sellasia ihmisiä mun elämään, jotka autto mua tajuamaan, että mä en oo toivoton tapaus, en todellakaan, että Hän ei oo mua hylänny vaan on kulkenut yhä vierelläni jatkuvasti.. Olin niin huojentunut, kun tajusin, etteivät asiat olekkaan niin mustavalkoisia, kuin miltä ne olivat näyttäneet, että vielä on kuitenkin toivoa.. Tästä ei oo ees kauaa aikaa, ehkä muutama kuukausi varmaan, ja sen jälkeen on todellakin kerinnyt tapahtumaan niin paljon, että huh!!

Vaikka olinkin tajunnut sen, että vielä on toivoa ja olinkin siitä hyvin onnellinen, niin silti tuntui, että oli todella vaikea enää päästä takaisin siihen samaan, mitä mulla oli aikaisemmin ollut.. Mä en todellakaan tiennyt, että miten voisin löytää taas Jumalan, se ajatus tuntui jotenkin tosi kaukaiselta ja mahdottomalta.. Jotenkin aloin katsomaan vain itseeni ja koitin olla parempi ihminen, koitin tehdä kaikkeni jotta olisin voinut jotenkin saada Jumalalta edes ripauksen siitä rakkaudesta ja huomiosta, mitä olin aikaisemmin Häneltä saanut ja pian aloin todellakin väsymään.. Tuntui, että kerta kerralta vaan lannistuin, aloin väsymään ja kulumaan puhki, enkä saanutkaan siitä irti mitään ja petyin itseeni tosi pahasti, kunnes tajusin, että ei, se ei mene niin.. Mun ei pidä yrittää suorittaa, koska mä en vaan voi tulla sen paremmaks tai huonommaks, vaikka tekisin mitä tahansa, koska mä oon ihan yhtä arvokas Jumalan silmissä mun teoista huolimatta, että se kaikki on ihan turhaa.. Olin liikaa vain yrittänyt ja yrittänyt, katsonut ainoastaan itseeni ja omiin tekoihini, vaikka mun olis pitäny pitää katseeni koko ajan vain ja ainoastaan Jeesuksessa, eikä kenessäkään muussa..

No, asiat alkoivat mennä ehkä hieman paremmin, mutta silti tuntui, että jotain puuttui.. Jossakin vaiheessa todella tuntui siltä, että Jumala puhui mulle ja kertoi mulle sanomattomin sanoin sen, että Hän todella on mun kanssani, eikä oo jättäny mua mihinkään ja tuntui, että Hän sanoi mulle tosi kauniita asioita, mutta sitten jotenkin ajauduin taas kuuntelemaan sitä toista ääntä pääni sisällä, joka väitti mulle kierosti, että ei sulla mitään Jumalaa ole, että turha sun on edes yrittää, et sä voi mitään mistään enää irti saada, jos sä hauut nauttia jostain, niin ala mielistelemään muita ja valehtelemaan muille, koska kaikki muu on turhaa.. Sellanen suunnaton mustasukkasuus Jumalasta vaan leimahti mun sisällä, kun tajusin, että niin moni muu saa olla niin onnellinen ja vain nauraa ja iloita Hänessä, ja tuntea sitä Hänen rakkauttaan.. Mä tulin vaan todella kateelliseksi ja mietin sitä, että minkä vuoksi noi muut saa jotain sellaista, mitä mä en voi ehkä koskaan enää saada, että onko ne jotain Jumalan lellilapsia ja onko mut unohdettu vaan taas syrjään ja sysätty sivuun, se viha alko jäytää mun sisintä, mutta mä jotenkin osasin piilottaa sen tosi hyvin ja esitin, että kaikki on mukamas hyvin, mikä oli tosi typerää..Mä vaan niin pelkäsin, että mä en saa koskaan enää tuntea sitä rakkautta, mikä mulla oli ollu Herrassa, että se kaikki on viety multa lopullisesti pois tai jotain.. Mut en tiedä, ehkä osasin piilottaa todelliset tunteeni, koska oon kuitenkin pienempänä valehdellu tosi paljon ja pystyny halutessani vaan sysäämään syrjään todelliset tunteet, ihan kuin niitä ei olisi edes ollut olemassakaan...

Sitä kesti sitten vähän aikaa kunnes todella tajusin, että se on väärin, enkä mä voi enää valehdella ihmisille, enkä voi tehdä sitä myöskään siksi, että rakastan Jumalaa niin paljon, että antaisin mitä vain Hänen takiansa, vaikka en itse olisi saanutkaan Häntä enää löytää.. Myönsin sitten ihmisille totuuden, vaikka se vaikealta tuntuikin ja pelotti paljon, mutta asiat kuitenkin järjesty sitten ja alko menemään parempaan suuntaan.. Moni asia kuitenkin tuntui yhtä todella vaikealta, stressasin ja murehdin asioista ihan hirveästi ja kaikki tuntui todella lannistavalta, välillä meinasin ihan tosissani heittää kirveen kokonaan kaivoon ja olin vähällä heittääkkin, mutta onneksi ympärilläni oli ihmisiä, jotka osasivat tukea mua, kuunnella ja antaa oikeita neuvoja, rohkasta tosi paljon eteenpäin, koska ilman sitä siitä ei olisi tullut yhtään mitään, ei kerta kaikkiaan..

Mutta sitten taas jotenkin nojauduin liikaa muiden neuvoihin, vaikka jonkun verran otinkin enemmän itse asioista selvää kuin aikaisemmin, mutta tuntui silti, että olin jotenkin muista niin riippuvainen.. Asiat kuitenkin alkoivat parantua todella paljon, kun päätin taas tosissani tehdä parannuksen asioista, antautua Jumalalle uudestaan ja päättää seurata Jeesusta.. Asiat alkoivat mennä paremmin, vaikka vihollinen kyllä yritti tehdä kaikkensa lannistaakseen.. Aluksi kävi kuitenkin niin, että yhtäkkiä mua tukeneilla ystävillä ei ollutkaan enää mahdollisuutta nähdä mua niin usein ja tuntui, että oon ihan pulassa, mutta sitten tajusin, että mun pitää viettää enemmän kahdenkeskeistä aikaa Herran kanssa ja ottaa enemmän itse asioista selvää, ja sen jälkeen alkoikin sitten tapahtua.. Tietenkin vihollinen yritti lannistaa ties millä, mutta pysyin vahvana, kun pidin kerrankin kiinni vain Jeesuksesta, enkä luovuttanut, kuten aikaisemmin meinasin tehdä, pikkuhiljaa asiat, jotka mua olivat ahdistaneet, eivät enää ahdistaneet, pääsin peloistani eroon ja katkeruus alkoi hälventyä viimeinkin, aloin taas yhtäkkiä saamaan tosi paljon ilmestystä Herralta, oivalsin monia tärkeitä asioita, joihin olin pitkään kaivannut vastauksia, vaikka pitikin saada pureskella hitaasti ja miettiä asioita rauhassa, aloin olemaan iloinen ja onnellinen, tuntui, että sai viimeinkin taas olla vaan niin huoleton ja nauraa ja iloita Herrassa ja vaikka olisikin ollut asioita, joista olisin voinut murehtia pääni puhki, kuten tavallisesti ihmiset varmasti olisivatkin tehneet, niin aloin vain iloitsemaan ja kiittämään Herraa jo valmiiksi siitä, että Hän tulee järjestämään ne asiat ja asiat todellakin järjestyivät, koska päätin luottaa Herraan ja pitää uskossa kiinni siitä, että Jumalalle mikään ei todellakaan ole mahdotonta, vaan kaikki on Hänelle mahdollista.. Vaikka vielä vähän aikaa sitten tuntuikin siltä, että en voisi enää päästä siihen samaan, mitä mulla on ollut aikaisemmin Hänessä, niin nyt on saanut todellakin Herran avulla lohduttaa niin monia ihmisiä, joilla on ollut paljon murheita, saanu tukea ja neuvoa ja auttaa heitä eteenpäin, ja se tuntuu ihan mielettömältä, kun ajatteli tosiaan aikaisemmin olevansa kykenemätön enää siihen.. armolahjanikin ovat taas virittyneet, pitkään vaivanneet univaikeudet parantuneet, todellinen persoonani, se kiivaus ja tempperamenttisuus mikä mussa on ollut pitkään piilossa on vaan jotenkin tullu niin räjähdysmäisesti esiin, oon saanu olla onnellinen ja niin siunaamalla siunattu ja haluun vaan auttaa muut siihen samaan mitä mulla on... Koska jos se, mitä mulle on tapahtunut, on voinut olla mulle mahdollista, niin se todellakin voi olla mahdollista kaikkien kohdalla, koska mä en oo missään erityisasemassa, en todellakaan, sillä Jumala ei katso henkilöön..

Todellakin Herra on vaan niin hyvä, että ei voi sanoinkuvailla! Isän rakkaus on loppumaton, se ei koskaan horju.. Hän todella tuntee meidät ja tietää miksi ollaan toimittu missäkin tilanteessa kuten ollaan toimittu, koska Hän näkee ja tuntee sen kivun ja tuskan meidän sisällä ja kantaa sitä taakkaa kuin omanaan, kunnes on saanut mahdollisuuden ottaa sen meiltä pois ja näyttää meille sen, mitä on Hänen rakkautensa ja miten suunnaton se on meitä kohtaan.. Hän niin ymmärtää meitä ja tuntee vain valtavaa myötätuntoa, suunnatonta halua päästä vetämään meidät lähelleen, ottamaan syliinsä ja päästä lohduttamaan silloin, kun me ollaan murheellisia ja ahdistuneita ja vaikka ollaankin tehty väärin eikä Hän hyväksy sitä, että ollaan tehty väärin, niin Hän ei todellakaan halua tuomita tai syyttää meitä mistään, sillä Hän ei enää kanna tuomiota meitä kohtaan sydämellään, Jeesus maksoi sen hinnan vapaudestamme kun kärsi niin suunnattomasti ja uhrasi itsensä ristillä vuoksemme, se hinta vapaudesta on maksettu, eikä me todellakaan koskaan voida nähdä sitä hintaa, mutta me saadaan vaan iloiten ottaa se lahja vastaan, mikä sillä hinnalla on maksettu, siis todellakin se on jo maksettu! Kaikki on siis unohdettu ja pyyhitty pois, eikä meidän tarvitse muuta, kuin hyväksyä se, että se on todellakin tehty jo meidän puolesta ja meidät on pesty Jeesuksen verellä puhtaiksi! Me saadaan olla vanhurskaita ja vaan niin rakkaita Jumalan lapsia, jotka saa asua siinä luvatussa maassa, jonka Hän on meille luvannut! Hän on niin rakastava Isä, joka haluaa vain meidän parastamme, eikä mistään muualta löydy sen parempaa, ei sen puhtaampaa, ei suurempaa, eikä kauniimpaa ja se tie on yksin Jeesuksessa! Kun me päätetään pysyä sillä tiellä seuraten Jeesusta, niin todellakin me vaan seistään kalliolla järkkymättä ja horjumatta, eikä maa voi sortua meidän jalkojen alta enää koskaan! Se tie on koluttu jo läpi, eikä siihen tarvitse enää palata takaisin, ei koskaan! Siitä ei tule koskaan saamaan irti mitään hyvää ja Jeesus on aivan eri suunnassa kuin se tie, joka johtaa aina vaan uudestaan siihen kärsimykseen, jota me ollaan jouduttu kokemaan.. Eikä meidän tarvitse kuunnella vihollisen valheita, meidän ei todellakaan tarvitse enää murehtia mistään, koska saadaan niin iloita vaan Herrassa! Filippiläiskirje 4:4 "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!", me saadaan pyytää Herralta sitä, että Hän vahvistaa meitä, saadaan todellakin pyytää Häneltä kaikkea, mitä me tarvitaan ja Hän vastaa meidän rukouksiimme, eikä jätä meitä yksin, meidän ei tarvitse enää pelätä mitään, ei yhtään mitään... Jesaja 41:10, Filippiläiskirje 4:6-7.. Että kun suunnataan vain katseemme Jeesukseen ja pidetään se katse Hänessä, eikä keskitytä itseemme, niin meillä on kaikki asiat paremmin kuin vain voi olla, eikä tarvitse pelätä mitään, koska mitään hätää ei ole, vaan saadaan olla turvassa ja levätä täysin Herrassa, siinä Isän rakkaudessa ja läsnäolossa mikä Hänessä on...Se on jotain niin mielettömän mahtavaa, että huh!! Siinä vasta tie johonkin niin todelliseen, todelliseen elämään...

Toivon todellakin, että tää sai jotenkuten rohkaista teitä jollakin tavalla, jos teidän sydämellä oli jotain murheita.. Muistakaa rakkaat ihmiset, että Herra on aina teidän kanssanne, aina, vaikka se ei siltä tuntuisikaan! Ei Hän koskaan teitä unohda eikä hylkää, vaikka itse kääntäisittekin Hänelle selkänsä ja Hänen tykönsä saa aina palata takaisin... Siunausta teille ja suurta lepoa Herrassa!
Rallatirallaa
 

Paluu Miten tulet uskoon?

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron