Paasto

Tässä on vain niitä opetuksia, joita Jumalan seurakunnassa opetettiin srk.n alkuaikoina ennen kirkkojen perustamista.

= Raamatun mukaiset opetukset.

Paasto

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 18 Maalis, 2010 11:07

Paasto kuuluu olennaisena osana uskoon tulleen elämään.

Jeesus opetti kolme tärkeää asiaa näin:
1. "Vaan kun sinä almua annat.." Matt. 6:3.
Almujen antaminen kuuluu siis kristilliseen elämään. ".. kun sinä almua annat..!" Siinä ei ole "jos" sanaa.
2. "Ja kun rukoilette ..." Matt. 6:7.
Jeeus piti siis selviönä, että opetuslapset rukoilevat. ".. kun rukoilette".
3. Aivan yhtäläisenä selviönä Jeesus pitää paastoamista:
"Ja kun paastoatte..." Matt. 6:16.
+
Paasto on hengellisen elämän terävöittämiskeino. Se on Jumalan itsensä antama työkalu!!!
Samoin kuin vesiojan kaivajalle annetaan lapio, että työ onnistuu, samoin meillekin annettiin paasto "lapioksi", kaivaaksemme auki siunauslähteitä.
+
Kirkkojen paastonajat ovat kääntymättömien uskonnollista höpinää. Sellaisilla kirkkovuosipaastoilla ei ole vähääkään hengellistä arvoa. Aivan yhtä vähän kuin esim. päiväntunnussanateksteillä.
Paastotaan silloin kun siihen on tarvetta. Esimerkkinä Markus 9:29: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja PAASTOLLA!" .

Luukas 5:34-35:
"Jeesus sanoi heille: "Ettehän voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, niinä päivinä, he paastoavat."
Paasto siis kuuluu Hänen seuraajilleen Uudessa liitossa.

Alkuseurakunnan aikana hengellisiin tehtäviin siunattiin kätten päällepanemisen kautta rukoillen ja paastoten. Apt.13:3.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Tämä on nyt ajankohtainen minulle

ViestiKirjoittaja Setria » Su 16 Touko, 2010 19:57

Alkaa rukouksen ja paaston aika. En osaa sanoa kauanko se kestää, ja missä muodossa. Mutta tämä asia koskee parisuhdettani ja sitä, että rakkaani käy discoissa yms. vaikka on uskossa. Jouduin tänään nuhtelemaan häntä kaikella rakkaudella, sillä kahden tien kulkeminen ei pidemmän päälle johda mihinkään hyvään hänen elämässään. Tarvitsen nyt paljon viisautta Herralta. Rukoilettehan puolestani ja hänen puolestaan? Kiitos!



_______________________________________
@Dimi Sefanja suurensi kirjoitusta.
Avatar
Setria
 
Viestit: 11
Liittynyt: To 25 Helmi, 2010 18:55

Rukoillaan

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 16 Touko, 2010 22:11

Aamen Setria! Täältä saat nyt rukousapua. Ehdotan, että kaikki nyt rukoilevat Setrian esittämän asian tähden.
On todella vaarallinen tilanne, että uskossa oleva on mieltynyt maailmamenoon ja istumaan sinne, kussa pilkkaajat istuvat. Psalmi 1.

On myös huomioitava vakavien syntien listat, 1 Kor. 5:9-13 ja 6:9-11. Kannattaa lukea ne!

"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sen tähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias." 2 Kor. 6:14-18.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Setria » Su 16 Touko, 2010 22:46

Kiitos Weijo, ja kaikki jotka kannatte asiaa rukouksessa. Kiitos myös tärkeistä raamatun kohdista <3 Herra siunatkoon teitä!

Ja kiitos tästä paastoamisen muistutuksesta rukouksen yhteydessä - se on Jumalan hyvä kehoitus raamatusta.



_______________________________________
@Dimi Sefanja suurensi kirjoitusta.
Avatar
Setria
 
Viestit: 11
Liittynyt: To 25 Helmi, 2010 18:55

ViestiKirjoittaja Aamurusko » Ma 17 Touko, 2010 7:03

Olen mukana rukoilemassa!
Avatar
Aamurusko
 
Viestit: 14
Liittynyt: Su 16 Touko, 2010 10:05

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ma 17 Touko, 2010 21:11

Paasto on kieltämättä tällä suunnalla ollut hyvin heikkoa. Välillä olen ajatellut paastota, mutta sitten jättänytkin paastopäivän kesken. Siitä tulee sellainen olo itselle, ettei huvita yrittää, kun on joskus epäonnistunut. Joskus paastosin paljon enemmän...

Pyydän muuten paastoajiakin muistamaan rukouksessa yhtä uskonveljeä, joka on oikeastaan aika lailla Hengessä palava, mutta jotain puuttuu tai on piilossa tai joku häiritsee... :( Rukoilkaa hänen puolestaan :)
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Paastoa nyt

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 15 Elo, 2010 22:57


"Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." Markus 9:29.


:!:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » Su 29 Elo, 2010 23:27


Mä olen jotenkin unohtanut paastoamisen :( Mutta ehkäs tää on nyt jonkinlaista paastoa kun gytmii kämpil..




___________________________________
@Dimi Sefanja suurensi tekstin.
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu

Mitä paasto on?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 30 Elo, 2010 9:11

(HL) :lol: ja rauhaa veljet ja sisaret Jeesuksessa!

Paasto Raamatussa tarkoittaa aina ja vain ravinnotta olemista!

Paaston aikana on hyvä juoda paljon vettä! Mutta jos juon esim. tuoremehua, päättyy paasto ja se muuttuu dieetiksi.

Paasto on ilon ja voiman lähde!
Yksikin paastopäivä esim. kerran viikossa saa aikaan hyvää hengelliseen elämään! Kolmen vuorokauden paastot ovat oikeita suuren voiman lähteitä!

Kannattaa paastota!

Siunausta meille!

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja CyberAngel » Ma 27 Syys, 2010 20:05

24h pärjää jopa ilman vettä...olkoon siihen myös lupa (?)

Huomasitteko, että avioliitossa voi jopa seksistä paastota
(ajattelen omiani: esim. sairaan lapsen puolesta rukous)
MUTTA
vain yhteisestä sopimuksesta
CyberAngel
 

Joo.

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 27 Syys, 2010 20:32

:oops:

Mutta siis Raamattu tarkoittaa paastopäivällä ravinnotta oloa. Paastopäivän yhteyteen voidaan liittää myös muunlaista itsensäkieltämistä!
Käsitän Jes. 58:7 b. annetun paastopäivän sisältöohjeen sellaiseksi, että vaimolta ei tule kieltää aviollista oikeutta. Raamattu ei siis tunne "seksistä paastoamista" tai muutakaan asioista paastoamaista. Kieltäytyminen joistain asioista on eri asia, eikä se siis ole paastoa Raamatun tarkoittamassa mielessä.


:wink: :!:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Rallatirallaa » Ma 06 Helmi, 2012 13:20


Oon itse huomannut, että paastoaminen on todella hyvä ja tärkeä juttu. Aina itse kun oon paastonnut, niin oon oivaltanut ja ymmärtänyt monia tärkeitä asioita, jopa jotain Raamatunkohtia joita olen saattanut pitkään ihmetellä. Paastoamisen aikana tai sen jälkeenkin voi saada paljon ilmestystä.

Kannattaa aina tosiaan miettiä sitä, että mitkä ovat motiivit ennen, kuin rupeaa paastoamaan. Kannattaa tosiaan miettiä sitä, että ovatko ne varmasti Jumalan mielenmukaiset. Paastoamiseen voi olla useita eri syitä. Voi olla vaikkapa sellaisia syitä, että haluaa osoittaa Jumalalle sen, että ei pärjää ilman Häntä, tarvitsee Häneltä voimaa parannuksen tekoon, tai sitten siihen, että saisi viisaitta siihen, että pystyisi tuomaan asiat oikealla tavalla esille ihmisille, jotta mahdollisimman moni voisi pelastua tai lähetyä Herran kanssa. Myös jotkut muut asiat saattavat olla hyvä syy paastoon. Esim, se, että on omassa tai toisen elämässä jotain ongelmia tai kaipaa joihinkin asioihin vastauksia. Rukous on todella tehokasta paaston aikana, sillä silloin ihminen irtautuu tämän maailman hengistä, jotka meinaavat vetää mukaansa, ja sitä saattaa herkistyä paljon herkemmin Jumalan edessä. Itsellä ainakin on näin, että saattaa tulla todella herkäksi, vaikka muutenkin olen jo herkkä.

Paaston aikana on tosi hyvä viettää aikaa Herran kanssa ja lukea ja tutkia paljon sanaa! Siis ihan huolella, eikä mitenkään hätäisesti tai sellaista. Että jos on vaikkapa töissä tai koulussa ja paastoaa sen aikana, niin sitten vaikkapa tauoilla ja jossain rauhallisessa paikassa. Elämään voi myös virrata enemmän siunauksia paaston jälkeen tai sen aikana, mutta niiden ei pitäisi olla syy paastoon.

Ja tosiaan kannattaa varoa sitä, ettei kaikille mene toitottamaan paastoamisestaan.
Rallatirallaa
 


Paluu Alkuperäisen kristinuskon opetuksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron