Mies joka tiesi liikaa. Ajanteos kolumni PEKKA SARTOLA

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Mies joka tiesi liikaa. Ajanteos kolumni PEKKA SARTOLA

ViestiKirjoittaja pike464 » To 24 Tammi, 2013 23:41

Mies joka tiesi liikaa.

http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php

20.01.2013

Uusi päivitys 23.1.2013 jatkona aikaisempaan

Vuosi on jälleen vaihtunut, tuonut vanhan tavan mukaan mieliimme uudet ajatukset ja uudet
kujeet. Joku saattaa ihmetellä kolumnin otsikkoa, vanhempi polvi osannee tunnistaa sen eräästä Alfred Hitchcokin filmisä, siis saman nimisestä sellaisesta joka sekin oli erittäin jännittävä. En nyt kuitenkaan puutu tuohon filmiin sen enempää, vaan katselen omasta näkökulmastani erästä miestä joka myös tuntuu tietävän liikaa. Kyse on nimittäin USA:n toista kauttaan aloittelevasta presidentistä, Barack Hussein Obamasta ja hänen, suorastaan hätkähdyttävän valtavasta tietomäärästään. Onhan se aivan ainutlaatuista että yhdelle ihmiselle on kasattu niin valtava määrä tietoa että se ylittää jo kokonaisen kansakunnan yhteenlasketun tietomäärärn. Tässä tapauksessa kyse on verrokkina Israelista ja siis juutalaisista. Etenkin kun juutalaisia ei, heidän monista muista vioistaan huolimatta, ole milloinkaan pidetty tyhminä, pikemminkin älyllisesti ehkä hieman muita ylempänä, johon siihenkin voi löytää jonkinlaisia perusteita.

Tammikuun alussa amerikkalainen journalisti Jeffrey Goldberg, kirjoitti Bloomberg nettikanavalla USA:n presidentin kommenteista eräässä Valkoisen Talon keskustelutilaisuudessa. Keskustelun aihe oli tuolloin Israelin pääministerin ilmoituksesta rakentaa asuntoja israelilaisille, ehkä vielä paremmin tarkennettuna, itäisen Jerusalemin Ranskalaiskukkulan ja siitä itään sijaistsevan Maaleh Adumim asuntoalueen väliin, alueelle jota on yleisesti kutsuttu E-1 alueeksi. Se oli ilmeisesti vastoin Obaman ajatuksia, tai ehkä häntä harmitti se, ettei Netanyahu huomannut pyytää USA:lta rakennuslupaa kyseiselle alueelle. Obama tokaisi itsevarmasti että Israel ei selvästikään tiedä mikä sille itselleen on parasta. Mutta onneksi on Obaman joka tietää. Hän on istunut 4 vuotta Valkoisessa Talossa ja johon neljään vuoteen mahtuu myös kaikki hänen ulkopoliittinen tietämyksensä niin Lähi-idästä kuin muustakin maailmasta.
Israel on itsenäisenä kansakuntana vasta 65 vuotias, heitä on siellä noin kuusi miljoonaa, eivätkä nuo ressukat nyt sitten edes vieläkään tiedä mitä heidän oikein pitäisi tehdä minkin asian kanssa. He ovat valinneet demokraattisilla vaaleilla itselleen johtajat, ja ovat selvästikin epäonnistuneet valinnoissaan. Onneksi uudet vaalit ovat jo eteisessä odottamassa ja israelilaiset saavat äänestää jälleen kerran väärin. On melko erikoista että maailman johtavan valtion päämies puuttuu toisen valtion äänestyskäyttäytymiseen, jota varten tämäkin viesti oli selvästi annettu ja ajoitettu. Netanyahu tosin huomautti vastauspuheenaan Obamalle, että hänen ymmärryksensä mukaan israelilaiset saavat aivan vapaasti äänestää demokraattisisssa vaaleissaan, vaikka sitten äänestäisivät väärinkin. Meillä tavallisilla ihmisillä kun on oikeus tehdä jopa virheitä, mies joka tietää noin paljon kuin Obama, ei luonnollisestikaan sellaisia tee.
Asuntojen rakentaminen ei Netanyahun mielestä ole este maailman, sen koommin kuin Lähi-idänkään rauhalle, Iranin ydinohjelma on sitä. Sopiva kommentti etenkin kun USA on jo antanut Syyrialle vapaat kädet teurastaa kansalaisiaan vedettyään kuudennen laivastonsa pois Syyrian rannikon tuntumasta. Vastavuoroisesti Venäjä toi tilalle omansa, joten ei ihme,että Syyrian presidentti uskaltautui tv-kameroiden ääreen pitkän hiljaisen jakson jälkeen. Hänen esiintymisensä oli kutakuinkin täysin irrallaan arkitodellisuudesta, sen verran härskiä oli hänen ulosantinsa laadultaan.

Minkälainen hallituskoalitio Israeliin muodostetaan 22.1.13 vaalien jälkeen? Se on vielä tätä kirjoitettaessa arvoitus, mutta oletan että Likud-Beiteinu nousee voittajaksi ja Netanyahu saa tehtäväkseen muodostaa kolmannen hallituksensa. Mahdollista on myös että hän ottaa mukaan Juutalainen Koti-puolueen, joka puolestaan merkitsee sitä että Israel alkaa noudattaa politiikkaa joka ei ole sopusoinnussa Obaman muslimimyönteisen ajattelun kanssa. Päällimmäiseksi kysymykseksi nousee tietysti turvallisuus, miten jatketaan palestiinalaisten kanssa ja toiseksi, miten suhtaudutaan Iraniin, joka näyttäisi olevan jo lähempänä omaa ydinasettaan kuin uskotaankaan.
Obaman ajattelu kummankin kohdalla poikkeaa täysin siitä mitä suurin osa israelilaisiista pitää maansa kannalta elintärkeänä, siis säilymistä itsenäisenä, elinkelpoisena juutalaisvaltiona. Luottaminen johonkin niin häilyvään ja epävarmaan tukijaan jota Obama nykyään edustaa parhaimmillaan, olisi sama kuin laittaisi lapun luukulle: myytävänä kansallinen itsenäisyys ja juutalainen historia. Tiistain, 22.1.13 jälkeen olemme jonkinverran viisaampia, mutta jo nyt on käynyt selväksi se, että Obama ei ole Israelin ystävä, se mitä amerikkalaiset itse hänestä sanovat, liikkuu välillä kaappimuslimi ja muslimipresidentti, jopa pahempiakin ilmaisuja on näkynyt.

Vapaat kädet Syyrian presidentille, Egyptin Mursin tuomitsematta jättäminen, vaatiminen Israelia luovuttamaan alueita jotka eivät aseta YK:n päätöslauselman 242 edellyttämiä turvallisia ja tunnustettuja rajoja, osoittavat sen, että Obama piittaa vähän, jos ollenkaan niin Kansainliiton kuin YK:n asettamista päätöksistä koskien maan omistusta ja sen turvallisuutta. Obaman toinen nelivuotiskausi saattaa olla Israelin kannalta sen nykyhistorian tuhoisinta aikaa, ainakin siinä suhteessa mitä tulee USA:n sitoutumiseen sen ystävänä ja mikäli se riippuu Obamasta. Onneksi on olemassa USA:n senaatti ja kongressi, joissa Obama joutuu myös näiden kysymysten äärellä koville, suurin osa USA:n kansasta jaksaa sentään seistä vielä Israelin rinnalla.

23.1.2913. Vaalit on siis pidetty ja mitä ilmeisimmin Israelin kansa ei ymmärtänyt äänestää oikein, taaskaan. Tarkoitan siis Obaman ja EU:n mielen mukaisesti, arabiväestöstä nyt puhumattakaan. Netanyahusta on todettava taas kerran, hän ei ilmeisestikään osaa käydä vaaleja. Aivan samat virheet toistuivat kuin edelliselläkin kerralla, hurjat ennakkoluvut ilmeisesti tyydyttivät miestä niin paljon ettei hän jaksanut käydä samalla intensiteetillä poliittisten vastustajiensa kimppuun, kuin hän uskaltaa puolustaa maansa oikeuksia. Kalkkiviivoilla menetettiin ainakin puolisen tusinaa parlamenttipaikkaa, ja kaikki keskusta-vasemmisto blogille, jossa paikallinen perusräksyttäjä Shelly Yakomowicth jaksoi pomottaa ennakkoon kuin surkeaasa jamassa Israelin talous on ja kuinka erinomaisesti hän ja Tzipi Livni voisivatkaa hoidella maan asiat, niin sisäiset kuin ulkonaisetkin, kuntoon.

Hallituksen muodostamisesta saattaa tulla ennätysvaikeat. vaikka Netanyahun puolue saikin 31 paikkaa, ja on siis suurin puolue ja ilmeinen hallituksen muodostaja, ei Israelissa ole kaikki siltä miltä ennakkoon näyttää. Presidentti Perez voi, niin halutessaan jopa yrittää antaa hallituksen muodostamistehtävän keskusta-vasemmiston jollekin vaalivoittajalle, mahdollista joskin epätodennäköistä. Sitä kautta hallituksen muodostaminen edellyttäisi myös arabipuolueiden ottamista mukaan, joka olisi melkoinen ongelmatekijä. Kaikki hallituksen sisäiset ja salaiset muistiot, päätökset, ja suunnitelmat vuotaisivat mahdollisesti Mahmoud Abbasille ja muille arabijohtajille, jos ei aivan suoraan niin mutkan kautta.

Jos Netanyahu onnistuu muodostamaan hallituksen niin hän tarvitsee siihen yhden keskustapuolueen mukaan, Israelin Koti-puolue menestyi hyvin, samoin toinen uusista, Yesh Hatid vielä sitäkin paremmin. Kumpikin kannattaa Netanyahun asuntorakentamiseen liittyvää politiikkaa, joka olikin noussut erääksi kaikkein merkittävimmäksi vaaliteemaksi. Tässä saivat sekä USA, että EU ja Abbas pahasti nenilleen, sillä asuntojen rakentaminen maassa jossa on huutava pula niistä, ei normaalisti ole mikään rikos, kuten mainitut kansainväliset tahot ovat antaneet ymmärtää. Israelissa ymmärretään hyvin mm Oslo II sopimuksen rajaukset, joissa on selkeästi määritelty mikä alue kuuluu kullekin ja millä oikeuksilla. Nyt kun PLO ja Abbas tekivät ratkaisunsa marraskuun 29.2012 ja saivat muutettua Oslo II:ssa sovitun statuksen yksipouolisesti, siis vastoin sopimusta, oli Israelilla vastaava oikeus määritellä Oslo II:een oma näkemyksensä. Nämä argumentit nousivat voimakkaasti esiin kummankin keskustapuolueen vaaliteemoissa ja upposivat kansaan nyt nähdyin seurauksin.

Olisi ehkä ollut viisaampaa antaa asuntojen rakentamisen olla rauhassa ja keskittyä pikemminkin Syyrian ja Iranin muodostamiin uhkatekijöihin. ne ovat todellinen uhka maailman ja Lähi-idän rauhalle, ei asuntojen rakentaminen. Kyse on tietysti siitä, mihin niitä rakennetaan, Israelin näkökulmalta oikeutetusti C-alueille, palestiinalaisten mielestä heidän tulevan valtionsa ja sen pääkaupungin alueille. Siitä saa sitten valita. ...kolumni päivittyy sitä mukaa kun asiat etenevät Israeliissa johonkin merkittävään suuntaan...
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron