Kirjoittaja Uusiluomus » La 08 Tammi, 2011 16:35
Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan Armo On Vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:
että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.
Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat OMASTA HALUSTANSA,
PALJOLLA PYYTÄMISELLÄ ANOEN MEILTÄ SITÄ SUOSIOTA, ETTÄ PÄÄSIVÄT OSALLISEKSI PYHIEN AVUSTAMISEEN:
EIVÄTKÄ HE VAIN TEHNEET, NIINKUIN ME OLIMME TOIVONEET, VAAN ANTOIVAT ITSENSÄKIN, ENNEN KAIKKEA HERRALLE JA SITTEN MEILLE, JUMALAN TAHDOSTA,
2Kor. 8: 1-5.
Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Armon, että Hän, vaikka Oli Rikas, Tuli meidän tähtemme Köyhäksi, että te Hänen Köyhyydestään rikastuisitte.
Minä annan vain veuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa.
Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä altiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.
Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
Sillä ei ole tarkoitus, että muilla on huojennus, teillä rasitus,vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
niinkuin kirjoitettu on:"JOKA OLI PALJON KOONNUT, SILLE EI JÄÄNYT LIIKAA, JA JOKA OLI KOONNUT VÄHÄN, SILTÄ EI MITÄÄN PUUTTUNUT".
2Kor. 8:9-15.
Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.
Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala Rakastaa.
Ja Jumala On Voimallinen Antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea Armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää;
niinkuin kirjoitettu on: "Hän Sirottelee, Hän Antaa köyhille, Hänen Vanhurskautensa Pysyy Iankaikkisesti".
Ja Hän, Joka Antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekkin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät,
niin, että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme SAA AIKAAN KIITOSTA JUMALALLE.
2Kor. 9:6-11.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5