Seurakuntatyöhön uhraaminen!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » La 08 Tammi, 2011 16:35


Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan Armo On Vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:
että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.
Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat OMASTA HALUSTANSA,
PALJOLLA PYYTÄMISELLÄ ANOEN MEILTÄ SITÄ SUOSIOTA, ETTÄ PÄÄSIVÄT OSALLISEKSI PYHIEN AVUSTAMISEEN:
EIVÄTKÄ HE VAIN TEHNEET, NIINKUIN ME OLIMME TOIVONEET, VAAN ANTOIVAT ITSENSÄKIN, ENNEN KAIKKEA HERRALLE JA SITTEN MEILLE, JUMALAN TAHDOSTA,
2Kor. 8: 1-5.

Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Armon, että Hän, vaikka Oli Rikas, Tuli meidän tähtemme Köyhäksi, että te Hänen Köyhyydestään rikastuisitte.
Minä annan vain veuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa.
Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä altiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.
Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
Sillä ei ole tarkoitus, että muilla on huojennus, teillä rasitus,vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
niinkuin kirjoitettu on:"JOKA OLI PALJON KOONNUT, SILLE EI JÄÄNYT LIIKAA, JA JOKA OLI KOONNUT VÄHÄN, SILTÄ EI MITÄÄN PUUTTUNUT".
2Kor. 8:9-15.

Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.
Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala Rakastaa.
Ja Jumala On Voimallinen Antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea Armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää;
niinkuin kirjoitettu on: "Hän Sirottelee, Hän Antaa köyhille, Hänen Vanhurskautensa Pysyy Iankaikkisesti".
Ja Hän, Joka Antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekkin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät,
niin, että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme SAA AIKAAN KIITOSTA JUMALALLE.
2Kor. 9:6-11.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

Että siis näin

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 16 Helmi, 2011 13:49


Oma mielipiteeni:
Voitaisiinko ajatella, että uhraamisen minimimäärä olisi 1 euro päivässä? Uskoisin nimittäin, että JOKAISELLA on mahdollisuus siihen.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2033
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Että siis näin

ViestiKirjoittaja jphone » Ke 16 Helmi, 2011 21:51

TurunWeijo kirjoitti:
Oma mielipiteeni:
Voitaisiinko ajatella, että uhraamisen minimimäärä olisi 1 euro päivässä? Uskoisin nimittäin, että JOKAISELLA on mahdollisuus siihen.


1 euro/pv on 30 euroa/kk. Se ei ole suuri summa vaikka kertoisi kahdellakin. Jos joku on tuloton, silloin se on suuri summa. Köyhä leski antoi kaikki roponsa. Mutta olen sitä mieltä, että jos surkeillen antaa sen yhdenkin euron päivässä 2.Kor.9:7, on syytä mennä vakavasti Herran eteen tutkiskelemaan tilaansa ja pyytää mielenuudistusta, sillä varmasti jonkinlainen tämän ajan maailman mukaan mukautuminen on menossa ja raha on nousemassa ohi Herran. Rm.12:2. Parannukseen on varmasti aihetta ja Herra on antava uuden mielen ja saa uudistua mieleltään niin, että uhraamisesta tulee ILO. "Iloista antajaa Jumala rakastaa."

Amen!
Herramme Jeesuksen Kristuksen Armo ja Rauha olkoon teidän kanssanne!
jphone
 
Viestit: 24
Liittynyt: Ke 06 Tammi, 2010 15:12

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ke 16 Helmi, 2011 22:11

Kunhan kukaan ei anna sen vuoksi, että hänelle on opetettu, että mitä enemmän rahaa antaa, sitä enemmän rahaa saa :( Olen kuullut, että näin opetetaan ja saadaan siis uskovat uhraamaan silkasta ahneudesta. Todellisuudessa tulee antaa juuri niinkuin köyhä leski antoi viimeisen roponsa valmiina itse luopumaan siitä Herran tähden. Koska me olemme Jumalan omat, niin kaikki omaisuutemmekin on Hänen omaansa ja se, että luovutamme rahaa tavalla tai toisella Hänen käyttöönsä, ei oikeastaan ole edes mitään antamista. Tokihan palvelija Herransa rahoista tälle antaa, kun tämä tarvitsee!
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 578
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Kaikki Jumalalle!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 29 Touko, 2011 9:20

:lol:

Saarnaamme Jumalalle antautumisesta, että meidän tulee antaa itsemme Hänelle kokonaan. Jokainen uskova sanoo "AAMEN!".
Annamme Jumalalle jalkamme ja kätemme! "AAMEN!", sanovat kaikki!
Annamme Hänelle silmämme, korvamme ja koko olemuksemme! "AAMEN", sanoo koko seurakunta innostuksen vallasssa. -
Annamme sinulle Jumala myös rahamme! - - - Nyt ei enää kuulu aamenta?
Tuli hiljaisuus!

:!:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2033
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kaikki Jumalalle!

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Su 29 Touko, 2011 10:46

TurunWeijo kirjoitti::lol:

Saarnaamme Jumalalle antautumisesta, että meidän tulee antaa itsemme Hänelle kokonaan. Jokainen uskova sanoo "AAMEN!".
Annamme Jumalalle jalkamme ja kätemme! "AAMEN!", sanovat kaikki!
Annamme Hänelle silmämme, korvamme ja koko olemuksemme! "AAMEN", sanoo koko seurakunta innostuksen vallasssa. -
Annamme sinulle Jumala myös rahamme! - - - Nyt ei enää kuulu aamenta?
Tuli hiljaisuus!

:!:



On totta tuo mitä Weijo viestissään kirjoittaa, valitettavasti. Kymmenykset ehkä juuri annamme, mutta, että, KAIKKI rahamme?
Ajattelen, että kaikki rahat mitä Herra minulle uskoo täytyisi käyttää Hänen mielensä mukaan, mutta en taida aina tuossa onnistua? Tuloni eivät ole kovin suuret, koska olen aina välillä työttömänä, mutta kaikessahan meidän tulisi olla uskollisia, vähässäkin.
Paavalin kirjeessä Timoteukselle annetaan ohjeet miten rahat tulisi käyttää jos niitä on; Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa APÄVARMAAN RIKKAUTEEN, VAAN JUMALAAN, Joka runsaasti Antaa meille kaikkea nautittavaksemme,
kehoita heitä, että TEKEVÄT HYVÄÄ, HYVISSÄ TÖISSÄ RIKASTUVAT, OVAT ANTELIAITA JA OMASTANSA JAKELEVAT,
kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat TODELLISEN ELÄMÄN. 1Tim. 17-19.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja Victoriana777 » Su 29 Touko, 2011 12:44


Itse huomaan sen, että mun on helpompi antaa Jumalan valtakunnan työhön, kun saan sillä rahalla samalla jotain; kuten kirjan / cd:n. Mun pitää ainakin tehä parannusta siinä, että annan silkkaa rahaa kolehtiin. Tai siirrän tililtä srk:lle mania. :roll:
Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
Ilm. 19:11
Avatar
Victoriana777
 
Viestit: 32
Liittynyt: To 28 Huhti, 2011 21:08
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja MyHero » To 12 Heinä, 2012 15:37


"Annamme sinulle Jumala myös rahamme! - - - Nyt ei enää kuulu aamenta? Tuli hiljaisuus! "

Tarkoittaako uhrilahjan (offerings) antaminen eri asiaa kuin kolehti (tithes) Miten?
Viimeksi muokannut MyHero päivämäärä To 19 Heinä, 2012 1:48, muokattu yhteensä 1 kerran
MyHero
 


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron