Käsin kohotetuin Mooses rukoili omaa kansaansa,
kun orjuudesta vapauteen johdatti.
Sanan mukaan oli Israel uppiniskainen
kansan johtajana Mooses tunsi sen,
Kohotetut kädet väsyi, alas vaipuivat
Silloin Aaron ja Huur hänen käsiään kannattivat.
Meidän kätemme Herra voimakkaiksi tee
tuhannet, tuhannet apuamme tarvitsee.
Siunaa Jeesus käteni kaikkia palvelemaan,
että rakkaudelle etsisin ahdistettuja maan,
Haavoitettuja sitoisin, nälkäiselle ruokaa tarjoisin,
eksyneitä etsisin, palelevaisia villaan pukisin.
Rukousalttarilla taistellen viipyisin,
Herrani, rakkaudestasi anna murunen minullekkin,
että sydämen innolla sinusta kertoisin,
vaikka tähkäpäistä lyhteeni keräisin.
Kertoisin kuinka meitä rakastit
edestämme Golgatalla ainokaises uhrasit.
Lahjaksi meille taivaskotia tarjoat,
Myöntävää vastausta vain meiltä odotat,
Emme kukaan itseämme muuttaa voi
Jeesuksessa Jumalamme pelastuksen toi.
Vanhurskautemme, Pyhityksemm Jeesus yksin on,
rakkaus, anteeksianto loputon.
Hän vapauteen, iloon lunasti syntisen,
Hänessä ja Hänen kauttaan on onni ihmisen.
Vaikka köyhä, kurja syntinen oon päällä maan,
tiedän olen lapsi suuren Kuninkaan.
Leivisköitä uskonut olet käytettäväksi mun,
Niillä asioin, tuon vaihetuspöydälle Sun.
Tahtoisin Jeesus kuulla äänesi
"Sinä uskollinen palvelijani tule ilooni"
Kaino Peltopuron runokirjasta "Syttypuu"




