Olin tänään katsomassa joidenkin käsittääkseni kansanlähetyksen turkulaisten nuorten esittämänä Pekka Simojoen Liekit-musikaalin.
Musikaalin ideana oli nuoren naisen saama kutsu lähteä todistamaan Jeesuksesta. Siinä kuvattiin sitä, kun nainen sai sydämeensä Jumalalta niin selvän kutsun työhön. Sitten tulivat epäilykset, että onko Jumala todella kutsunut minut, vai kuvittelenko kaiken. Sitten kuitenkin kutsu vahvistuu ja nainen päättää jättää lupaavan uransa yliopistolla ja kotimaansa jne, ja seurata Jumalan kutsua. Siinä vaiheessa kaikki ympäristön ihmiset hyökkäävät vastaan. Laulun sanat menivät naisen vanhempien ja ystävien ja yliopiston professorin laulamana jotenkin näin: "Olet meille tärkeä. Käytä vähän järkeä." Sellaistahan se yleensä maailman silmissä on lähteä tekemään Jumalan valtakunnan työtä; järjetöntä.
Sitten evankelioimistyö alkaa ja nuori nainen lähtee intoa puhkuen hommiin, ja ajattelee ihmisten ottavan ilolla vastaan sanan rakastavasta Jumalasta, mutta sanomaa vastustetaan rankasti: "Ei meillä ole jumalille aikaa." Hän yrittää jatkaa evankeliumin julistustaan, mutta sana ei tunnu uppoavan minnekään. Lopulta hän viskaa traktaatit katuun ja Jumalan edessä rukoilee: "Missä viivyt, avun tuoja?" Silloin tulee varovasti esiin yksi nuorista, joille hän on evankeliumia julistanut ja kysyy tuon odotetun kysymyksen: "Kuinka Hänet löytää voisin?" Myöhemmin tämä uusi uskoon tullut todistaa muille ihanan laulun sanoin: "Tunnen suurta Jumalaa vain vähän. Hän on juuri minut löytänyt. Hän hiljaa astui elämääni tähän. Kaiken uusin silmin näen nyt, näen nyt. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon..."
Mua jotenkin liikutti näiden nuorten eläytyminen osiinsa musikaalissa, vaikka heistäkään ei välttämättä kukaan ollut uskossa. En siis tiedä, oliko joku... Rukoilin oikein, että hekin saisivat tämän laulamansa sanoman omiin sydämiinsä. Hienoa, että he ovat kuitenkin työskennelleet yli vuoden näin mahtavan sanoman äärellä.

käpälään